Huomasin, että kirjoittamani artikkeli Italian junamatkustamisen käyttöohjeista on noussut suureen suosioon tänä vuonna. Tästä innostuneena kysyin muilta matkabloggaajilta, millaisia kokemuksia heillä on junamatkustamisesta ympäri maailman.
Sain kasaan kasan tosi kiinnostavia juttuja, jotka saavat junamatkakuumeen nousemaan! Itseäni alkoi välittömästi kiehtoa mm. ajatus siitä, että lähtisi aikuisten interrailille.
Junamatkustus eri puolilla maailmaa – lue matkabloggaajien kirjoituksia
Kaivelin kuva-arkistojani – tai oikeastaan ystäväni lähettämiä kuva-arkistoja – ja muistelin, mitä vuonna 2009 oikeastaan tapahtui. Olin sillon ensimmäistä kertaa Roomassa.
Yllä olevassa kuvassa seison Suomen suurlähetystön edessä ja vannon, että vielä joskus työskentelen siellä. Olimme juuri nousseet kukkulalle, josta näkee koko Rooman. Voin kuvitella, että suurlähetystön ikkunoista on hulppeat näkymät.
En ole koskaan tehnyt tämän haaveeni eteen mitään, mutta mistä sitä ikinä tietää, minne elämä vielä vie! Mietin silloin toki myös sitä vaihtoehtoa, että aloittaisin vähän vaatimattomammin, esimerkiksi hostellissa työskentelemällä. Senkään asian eteen en ole tehnyt mitään.
Rooma teki minuun heti ensisilmäyksellä suuren vaikutuksen, vaikka olin siinä vaiheessa asunut jo monta kuukautta Venetsiassa. Vaikka Venetsia on ainutlaatuinen ja ihana, on Rooma ihan oikea kaupunki. Kaikki ne upeat historialliset rakennukset, jotka tulivat vastaan joka nurkan takaa, saivat haukkomaan henkeä.
Henkeä haukkomaan sai myös 30 asteen helle. Muistan reissulta, että kävelimme todella paljon ja oli todella kuuma. Muistan myös jo silloin todenneeni, että marketin halvin puikkoantiperspirantti on paras mahdollinen hienhajun este. Samoilla linjoilla olen edelleen.
Rooma on täynnä kauniita suihkulähteitä. Yhdessä niistä oli ihmisiä liottamassa jalkojaan. Seurasin innoissani esimerkkiä ja tunsin viilentävän veden vasten väsyneitä jalkojani. Se ilo loppui lyhyeen, kun poliisi tuli ajamaan pois suihkulähteestä.
Muistan silti vieläkin, miten paljon kylmä vesi palautti lämmöstä ja kävelystä rasittuneita jalkoja. Ihan kuin olisi ollut uudet jalat! Olen pyrkinyt hyödyntämään tätä oppia tanssireissuillani, mutta jostain syystä monen tunnin tanssimisen jälkeen ei yöllä hotellihuoneessa kovin kauaa viitsi seisoa kylmässä suihkussa.
Näin jälkikäteen ihmettelen kyllä, miten ehdimme niin lyhyellä reissulla nähdä niin paljon. Kiersimme kävellen kaikki suurimmat nähtävyydet, kävimme Vatikaanissa ja Pietarinkirkossa sekä ehdimme vielä pub crawliinkin. Nuorena sitä on ollut jotenkin huomattavasti enemmän energiaa, haha!
Pub Crawlista tulee mieleen hassu kohtaaminen. Ensinnäkin se oli ihan älyttömän huono pub crawl, kun suomalaiset eivät tulleet edes humalaan! Toiseksi tapasimme siellä miehiä, joiden kanssa jäimme juttelemaan. Kun aloin puhua ystävälleni suomeksi, sanoi vieressäni oleva mies kaverilleen: ”I’m going to fuck that girl tonight.” Ei ollut kauhean hyvä salakieli tuo englanti, kun olimme sitä juuri äsken yhdessä jutelleet! Sen kuullessani totesin ystävälleni suomeksi, että eiköhän lähdetä takaisin hostellille.
Mielessäni oli pitkään kytenyt ajatus siitä, että haluan nähdä Bergamon – tuon paikan, jonka nimi on tuttu lähinnä Milanon vieressä olevana lentokenttänä.
Olin jo aiemmin googlannut, että Bergamo on paljon muutakin kuin lentokenttä. Bergamossa on kaunis, kukkulalla oleva vanhakaupunki. Päätin siis mennä sinne ennen paluutani Suomeen.
Vähän minua kuitenkin nauratti, kun ensimmäisenä rautatieasemalla tuli vastaan dinosaurus.
Bergamo jakautuu ala- ja yläkaupunkeihin
Bergamo jakautuu konkreettisesti alakaupunkiin ja kukkulalla olevaan yläkaupunkiin. Olin ottanut majoituksen käytännön syistä alakaupungista, läheltä rautatieasemaa. Kävelin majapaikalta ensitöikseni katsomaan, mistä aamun lentokenttäbussi lähtee. Se lähti keskeltä ei mitään.
Matkalla sinne huomasin, että samana iltana olisi ollut ulkoilma-elokuvateatterissa Mamma Mia 2. Ensimmäistä kertaa harmitti, että minulla oli Bergamossa vain yksi päivä aikaa, enkä halunnut käyttää sitä elokuvissa istumiseen. Italialaiset ulkoilma-elokuvateatterit ovat nimittäin tosi viehättäviä!
Sen sijaan hyppäsin rautatieasemalta bussiin ja lähdin kukkulalla olevaan vanhaankaupunkiin. Jäin satunnaisella pysäkillä bussista ulos ja ihastelin maisemaa.
Kaupunkia kiertää muuri, jossa voi kävellä. En kuitenkaan halunnut lähteä alaspäin ja nälkä ja jano alkoivat olla mahdottomia, joten suuntasin ylöspäin Aperol Spritzin kuva silmieni edessä. Toisen kerran harmitti, että minulla oli vain yksi päivä aikaa, sillä muuria olisi ollut kiinnostava kiertää kunnolla.
Mutta Aperol Spritziä – ja toista turvajuomaani Coca-Colaa – minä sain läheiseltä aukiolta. Vanhakaupunki ei ollut hintatasoltaan erityisen edullinen, mutta ei minua se tässä vaiheessa kiinnostanut.
Kun sain energiavarastojani täydennettyä, lähdin kävelemään ja tutkimaan, miltä ympäristö näyttää.
Viehättäviä aukioita.
Kapeita kujia.
Perinteisiä patsaita.
Rakastuin Bergamon yläkaupunkiin
Tykästyin Bergamoon heti. Tämä on juuri sellainen kiva pohjois-italialainen kaupunki, joihin olen Italiassa alun perin rakastunut. Taas minua harmitti, että miksi minulla on vain yksi päivä aikaa.
Tämä oli tällä reissulla minun viimeinen iltani Italiassa, joten illalliseksi halusin tietenkin pastaa. Olisin halunnut jälkiruuaksi lemppariani eli Scroppinoa, mutta heiltä oli joku ainesosa loppu ja sain tilalle jotain omituista jäätelöä ja alkoholia. No, kyllä sekin oli ihan ok.
Yöksi Bergamon alakaupunkiin
Illallisen jälkeen oli aika lähteä kohti alakaupunkia ja majapaikkaa. Mietin, menenkö bussilla vai lähdenkö kävelemään pikkukujaa muurin vierestä alaspäin.
Valitsin kävelyn. Alakaupungin keskustakin näytti kivalta paikalta. Se oli toki modernimpi, mutta myös juuri sellainen italialainen kaupunki, josta minä tykkään. Kotimatkalla alkoi sataa, mutta ei se haitannut.
Olin iloinen, että olin toteuttanut ajatukseni Bergamossa vierailusta. Se vain harmitti, että vierailuni oli niin lyhyt.
Cinque Terre tarkoittaa viittä kylää La Spezian maakunnassa. Kylät ovat Monterosso al Mare, Vernazza, Corniglia, Manarola ja Riomaggiore. Juna-asemilta saa ostettua lipun, jolla saa käydä junalla kaikissa kylissä.
Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, majoituimme Levannossa, joka ei ole osa Cinque Terreä, mutta se on aivan vieressä. Tämä osoittautui miellyttäväksi vahingoksi, koska kaikki oikeat Cinque Terren paikat ovat ainakin juna-asemien perusteella tupaten täynnä ihmisiä.
Me teimme lyhyen retken Vernazzaan. Siellä näin niitä postikorttimaisemia, joita olin Instagramissa ehtinyt ihailla useaan kertaan. Talot olivat värikkäitä, kujat kapeita ja merenrantamaisema upea!
Vernazzassakin toteutimme ajatusta siitä, että kiivetään jonnekin ja katsotaan, mitä sieltä löytyy. Linna kuulostaa ihan hyvältä kohteelta.
Emme päätyneet linnaan, mutta päädyimme ravintolaan. Italiassa matkustamisen etuja on kyllä se, että he osaavat rakentaa ravintoloita oikeisiin paikkoihin. Kiipeämisen jälkeen on aina jano!
Tavallaan ymmärrän sen, että turistit saattavat yhden päivän aikana kiertää junalla kaikki kylät läpi, koska kylät ovat pieniä. Enemmän maisemista saisi irti, jos hyödyntäisi kylissä olevia kävelyreittejä. Ehkä minäkin jonain päivänä palaan takaisin ja suunnittelen retkeni paremmin.
Nyt vain nautimme juomat maisemia ihaillen ja lähdimme junalla takaisin Levantoon.
Cinque Terre on varmasti yksi Italian kuvatuimmista paikoista. Olen pitkään katsellut Instagramista kuvia Cinque Terren alueelta ja miettinyt, että tuonne on joskus päästävä. Halusin todistaa omin silmin nuo taianomaiset postikorttimaisemat.
Saavuimme Levantoon junalla Ranskasta monen tunnin junaseikkailun jälkeen. Olimme juosseet Nizzassa junaan, myöhästyneet vaihtoyhteydestä ja pysähtyneet Genovan rautatieasemalle syömään. Hermot ehtivät ehkä hivenen kiristyä tämän matkan aikana.
Ja tosiaan. Cinque Terre. Jossain vaiheessa tajusin, että Levanto ei oikeastaan kuulu lainkaan Cinque Terreen. Levanto on ensimmäinen paikkakunta varsinaisen Cinque Terren vieressä. Tästä syystä saimme olla Levannossa varsin rauhassa turistimassoilta, ja sehän sopi meille paremmin kuin hyvin.
Olimme varanneet asunnon, joka ei ollut ehkä ihan kuvatunlainen – meidät oli ilmeisesti siirretty saman yrityksen toiseen asuntoon. Se oli ihan ok parin yön asunto, mutta aika kolkko. Emme siis juurikaan viettäneet siellä aikaa.
Sen sijaan jätimme asuntoon tavarat ja suuntasimme merta kohti!
Merenranta. Italia. Rakkaus.
Aina, kun saavun Italiaan, kaikki stressi kaikkoaa harteiltani ja rentoudun. Tämä on se maisema, johon en koskaan kyllästy.
Vaikka junassa olisi vähän ottanut päähän, niin kaikki se haihtui mielestä hetkessä.
Ensimmäiset hetket Levannossa käytimme meren tuijottamiseen ja siitä nauttimiseen.
Meren ääressä nautimme tietenkin myös Aperol Spritzistä.
Ex Tempore -kävelyretki Bonassolaan
Seuraavana aamuna lähdimme kiipeämään ylöspäin asuntomme ulkopuolelta lähtevää tietä pitkin. Päädyimme hiekkatielle ja päätimme lähteä kävelemään sitäkin pitkin eteenpäin.
Minun ja Neiti E:n ex tempore -kävelyretket eivät ole kyllä miltään osalta oppikirjan mukaan toteutettuja. Meillä ei tainnut olla mukana edes vettä, koska ”käydään nyt vain äkkiä katsomassa, mitä tuolla ylhäällä on”. Neiti E tuskasteli myös useaan kertaan asuvalintaansa.
Onneksi tie vei meidät pienelle rannalle, jossa oli kioski. Saimme ostettua vettä ja jäätelöä.
Ex tempore -kävely jatkui: ”Katsos, tuolla on joku luola. Kurkataan, mihin se menee.” Luola jatkui ja jatkui, vaikka välillä oli kohtia, jossa pääsi nauttimaan upeista maisemista.
Päätimme jatkaa matkaa, koska alkoi kovasti kiinnostaa, mihin lopulta päätyisimme.
Päädyimme viereiseen kylään: Bonassolaan!
Jälkikäteen kuulin, että Cinque Terren lähiympäristössä on paljon kävelyreittejä, jotka kiertävät kylästä toiseen. Jos siis olisi vähän järjestelmällisempi matkailija, voisi suunnitella kävelyretket etukäteen.
Minä olen vain tyypillisesti suosinut lomalla ex tempore -ajatuksia. Se tuo vastapainoa sille, että arki on yleensä vähän turhankin tiukasti aikataulutettu.
Bonassola oli samanlainen pieni kylä kuin Levantokin. Päätimme mennä siellä lounaalle, koska kävelyretken päätteeksi alkoi nälkä kurkia.
Ja mikä ihana pesto-lasagne se olikaan! Grazie Italia, Ti amo!
Lounaalla mietimme, mitä tekisimme seuraavaksi. Keksin, että Bonassalossa on tietenkin juna-asema, joten voimme matkustaa takaisin Levantoon – tai ehkä sittenkin kävisimme jossain oikeassa Cinque Terren paikassa. Päätimme ostaa liput Vernazzaan ja hyppäsimme sinne vievään seuraavaan junaan.
Kuten kuvasta näkyy, sää ei hellinyt ihan koko road tripin aikaa. Suunnittelimme alunperin tekevämme pidemmän patikointiretken, mutta koska satoi, kiersimme vain lyhyen reitin järven ympäri.
Säästä huolimatta halaukset auttavat!
Niin ja hupsuttelu! Tämä kuva on lounaspaikastamme. Todennäköisesti tämä oli keskimääräistä terveellisempi lounas.
Tietenkin pysähdyimme panimossa.
Tämä on hauska ja hyödyllinen keksintö! Näitä pitäisi olla muuallakin. Jakoon vaan kaikki sellainen, mitä itse ei tarvitse, mutta mitä joku muu voisi tarvita.
Oli muuten erikoista kävellä asuntoalueen jalkakäytävillä. Kävelimme pitkään ilman, että kukaan käveli meitä vastaan. Yhdessä pihassa mies kasteli nurmikkoaan ja ihmetteli, miksi me kuljemme kävellen. Hänen automaattinen kastelujärjestelmänsä kasteli kävelytienkin. Oli aavemaisten hiljaista. Lopulta vastaan tuli muutama koiran ulkoiluttaja.
Kysyimme Ellan kaverilta, miksi kukaan ei kävele heidän asuntoalueellaan. ”Ei kukaan varmaan ole tullut ajatelleeksi, että voisi kävellä.”
Eri panimoiden pilot trayt eli maistiaislaudat tulivat kuukauden aikana tutuiksi. Opin paljon eri asioita oluista. Luultavasti olen unohtanut niistä jo suurimman osan. Panimoravintolat olivat tosi suosittuja paikkoja perheille tulla viettämään aikaa. Ei ollut vain yksi tai kaksi vauvaa, jotka olivat siellä vanhempiensa mukana, vaan yleensä niitä oli useita.
Pääsin maistamaan myös minulle ennestään tuntematonta herkkua – Corn Doggia! Ja olihan se nyt hyvää, koska makkara on hyvää!
Joskus paikka, jonka luulit tuntevasi läpikotaisin, yllättää. Ehkä klisee, mutta totta. Minulle niin kävi piskuisella Inis Oírrin saarella Irlannin länsirannikolla.
Olin vieraillut reilun viiden neliökilometrin kokoisella kalliosaarella jo niin monta kertaa, että yhteysaluksen henkilökuntaan kuuluva setä tervehtii joka kerta iloisesti bongattuaan minut laiturilla. Olen kiertänyt saaren useasti, ja tiedän jo, minne kallionkoloon on parasta linnottautua hyvän kirjan ja punaviinipullon kanssa.
Olen hätämajoittunut paikallisen hurling-valmentajan luo keskellä myrsky-yötä, kun B&B:ni muut vieraat pistivät majapaikkani ovet takalukkoon. Olen opettanut kyläkoulussa historiaa, laulanut kapinalauluja aamuviiteen asti ja saanut saaren yhteysaluksen kapteenin kääntämään lauttansa ympäri – muiden matkaajien ”iloksi” – kun jämähdin ottamaan aurinkoa kannelle kesken saarihyppelyn ja unohdin palata omalle saarelleni.
Inis Oírr on siis antanut paljon muistoja. Osa hauskoja, osa hulvattomia, osa jopa noloja. Eräs mieleenpainuvimmista muistoistani on silti reissu, jolloin löysin saarelle vast’ikään avatun day span.
Tai no, day spa kuulostaa ehkä hienommalta mistä todellisuudessa on kyse. Sitten viime vierailuni eräs saaren asukkaista, Annette, oli avannut kotitalonsa varastopäätyyn piskuisen hoitolan, joka tarjoaa merileväkylpyjä, hierontaa sekä kynsi- ja kasvohoitoja. Sinne siis ”rankan” vaelluspäivän jälkeen (lue: hyvä kirja, kalliokolo ja punaviinipullo).
Mutta jos puitteet kuulostivatkin hieman vaatimattomilta, miten mainiota hoitoa sieltä saikaan! Aloitimme kuumakivihieronnalla. Ensikertalaisena suhtauduin hieman epäillen, miten kivien asettelu selälleni auttaisi yhtikäs mihinkään, mutta kuuliaisena kipusin pikkuruisen huoneen hoitopöydälle. Rannalta kerätyt, meren sileäksi hieromat kivet olivat miellyttävän lämpöisiä ihoani vasten. Anneten kädet hieroivat päänahkaani ja pohkeitani, taustalla soi rentouttava meren kohina. Jossain vaiheessa havahduin unesta kuola poskella.
Joten juu. Kuumakivihieronta toimii.
Hieman pöppöröisenä siirryin viereiseen huoneeseen jatkamaan merileväkylvyllä. Saari kun on Atlantin ympäröimä, Annette oli kerännyt levän vain muutamaa tuntia aiemmin kalliorannoilta. Hän opasti hieromaan levällä ihoa ja erityisesti hiuksia, joille levä tekisi hyvää. Samalla hän neuvoi myös välillä nousemaan kylvystä ylös, jos siltä tuntuisi, sillä levä ilmeisesti pistäisi kuonat liikkeelle ja aineenvaihdunnan kierroksille. Sain mukaani myös kannullisen vettä, jos jano yllättäisi.
Opastusten jälkeen upotin itseni lämpimään veteen levien keskelle ja rentouduin. Kylpyvesi höyrysi, levät liimautuivat vartalooni ja menetin ajantajuni. En vieläkään osaa sanoa, makasinko kylvyssä 15, 35 vai 55 minuuttia, mutta minullahan ei ollut minnekään kiire. En ole myöskään aivan varma, nukahdinko myös levien keskelle. Rentoutumiseni oli sanalla sanoen täydellistä.
Suihkun jälkeen sain ylleni paksun kylpytakin ja jalkoihin tohvelit. Annette kehotti istumaan vastaanottotilan sohvalla niin kauan kuin haluaisin, ja tarjosi vihreää teetä. Hiukseni ja ihoni tuntuivat uskomattomilta, oloni oli raukea. Lopulta jaksoin pukea ylleni ja ryhdyin tekemään lähtöä. Samalla ovesta astui saaren asukkaisiin kuuluva mummo, jonka olin nähnyt edellispäivänä kalliokävelyilläni.
”Ai sinäkin täällä?”, mummo hymyili. ”Eikö olekin ihana paikka? Käyn täällä joka viikko, en selviäisi ilman leväkylpyjä”, mummo jutteli. Kun olin astumassa ovesta, hän tarrasi käsivarrestani ja huikkasi pihalla autossa odottelevalle miehelle: ”Vietkö tämän tytön takaisin kylälle? Hän on ollut juuri hoidettavana, ei silloin sovi kävellä!”.
Istuin siis kiltisti etupenkille ja kiitin mummon poikaa parin sadan metrin matkasta takaisin kylän keskustaan. Nauratti.
Vielä seuraavana aamunakin hiukseni tuntuivat silkinpehmeiltä. Sängyssä muhkeiden peittojen ja tyynyjen keskellä aloin olla mummon kanssa samaa mieltä. Jos asuisin saarella, en minäkään eläisi viikkoakaan ilman leväkylpyä.
Vuosi alkoi tanssimatkalla Westie Galaan Tukholmaan. Ongelmana oli, että olin reissulle lähtiessäni kauheassa flunssassa ja niistin koko juna- ja lentomatkan.
Tanssin ensimmäistä kertaa Novice-tason J&J-kisoissa ja totesin, että se on varmasti ihan oikea taso, vaikka ensimmäinen kilpailu jännitti, eikä mennyt mitenkään erityisen hyvin.
Opin sen, että kipeänä ei kannata lähteä tanssireissulle. Ei se olo ehdi viikonlopun aikana helpottamaan. Koska en jaksanut tanssia kovin paljon, nappasin kuvia ja tein viikonlopusta blogiini postauksen. Voit lukea sen tästä.
Budapest
Neljän naisen polttariporukka suuntasi maaliskuussa Budapestiin. Opin, että Budapest on todella kiva viikonloppukohde, raha on kurssiltaan täysin käsittämätön ja heidän parlamenttitalonsa on aivan upea!
Kirjoitin reissulta monta postausta, jotka pääset lukemaan tästä.
Hampuri
Pääsiäisenä suuntasin tanssimatkalle Hampurin Anchor Festivaleille. Päällimmäisenä jäi mieleen se, että viinipulloja kului neljän hengen airbnb-asunnossamme muutama, hah.
Opin sen, että Pääsiäisen pyhinä ei oikeasti löytynyt aukiolevia ruokakauppoja. Ainoastaan karkkia ja alkoholia sai. Onneksi ravintolat olivat auki!
Opin myös, että Benji Schwimmer on aivan sanoinkuvaamattoman ihana ja inspiroiva ihminen. Ihan siitä syystä linkitän hänen vuoden 2018 The Open Showcase -esityksensä tähän.
Bukarest
Yksi ystäväni oli kolmen kuukauden työkomennuksella Bukarestissa. Toinen ystäväni päätti ostaa sinne viikonloppumatkan. Minä päätin ex tempore lähteä mukaan.
Opin, että Bukarestissa oleva Romanian Parlamenttitalo on valtava! Opin myös, että pääkaupungissa ei ole juuri muuta nähtävää, mutta siellä on tosi paljon kivoja baareja ja ravintoloita. Bukarest on siis oikein kiva viikonloppukohde! Jäi sellainen olo, että Romaniaa olisi mukava nähdä myös pääkaupungin ulkopuolelta.
Tukholma
Toukokuussa tanssin jälleen Tukholmassa Nordic WCS Championshipseissa. Päällimäisenä jäi mieleen se, että ruotsalaiset ovat ihania! He järjestivät kokonaisen tapahtuman sateenkaari-teemalla ja korostivat, että kaikki ihmiset ovat tärkeitä ja saavat olla omia itsejään.
Berliini
Menin Berliiniin katsomaan 30 Seconds to Marssin keikkaa ja ystäviäni. Tästä viikonlopusta kirjoitin monta blogi-postausta, jotka voit lukea tästä.
Sain taas muistutuksen siitä, että Berliini on tosi monipuolinen kaupunki. Ei ihme, että se on vuodesta toiseen ihmisten suosikkikohde.
Tallinna
Vietimme Tallinnassa reilun vuorokauden keskittyen syömiseen. Se oli erittäin hyvä idea! Kun maha oli ruokaa täynnä, menimme istumaan Kadriorgin puistoon. Siellä sattui olemaan samalla jokin tapahtuma kumiankoille.
Emme lopulta juurikaan tutustuneet puistoon tai ankkoihin, vaan keskityimme loikoilemaan ja juoruilemaan.
Elämäni ensimmäinen Ranskan matka sijoittui Ranskan Rivieralle. Olin tanssimassa Westie On The Promenade -tapahtumassa. Tapahtuma oli ihana! Aikataulu oli suunniteltu niin väljäksi, että oli mahdollisuus myös nukkua ja loikoilla uima-altaalla. Ehdottomasti menen sinne vielä uudestaan – toivottavasti jopa monta kertaa!
Ranskassa opin, että Riviera on kaunis, ruoka on hyvää, viini on vetistä ja vaikka ranskalaiset rakastavat jalkapalloa, niin minä en. Opin myös, että en ymmärrä ranskaa. Ihan turha yrittää italian pohjalta arvailla mitään, hahah.
Italia
Ranskasta suuntasin Italiaan. Cinque Terre, Firenze ja Bergamo olivat kohteeni Italiassa.
Tällä kertaa italialaiset junat pettivät enemmän kuin normaalisti. Aikataulut olivat lähinnä etäisesti suuntaa-antavia.
Opin, että Cinque Terre on todella kaunis, mutta myös todella täynnä turisteja. Haluan mennä sinne uudestaan vaeltamaan erilaisia polkuja pitkin.
Opin, että Firenze on heinäkuussa tukalan kuuma. Never again.
Opin myös, että mystinen lentokenttäkaupunki Bergamo on oikeasti todella kiva kaupunki! Haluan palata sinne joskus paremmalla ajalla.
Riika
Riga Summer Swing on yksi euroopan suosituimpia ja parhaimpia tanssitapahtumia. Tänä vuonna aikataulutus tanssikisojen suhteen oli vähän nönnönnöö, mutta muuten Riiassa on aina kiva olla. Ehdimme vähän olla turistejakin!
Mitä opin? No en mä tiedä. Riika on yks mun lempparikaupungeistani.
Tukholma
Päätös Tukholman kolmanteen tanssitapahtumaan Swedish Swing Summer Campiin osallistumiseen tuli vähän ex tempore. Päätin lähteä tanssimaan, koska tanssiviikonlopun jälkeen Tukholmassa oli 30 Seconds to Marsin keikka. Se oli hyvä päätös.
Opin viimeistään tästä reissusta, että tanssimatkan jälkeen on mukava viettää yksi turistipäivä ja palautua tanssimisesta.
Tallinna
Tallinnan Old Town Swing on mukava tanssitapahtuma, jossa suurin osa osallistujista on Suomesta. Tänä vuonna vähän harmitti, kun osallistuin vain perjantaista sunnuntaihin. Jäi iltatanssit aika vähille, koska torstain ja sunnuntain bileet ovat aina iltatanssien kannalta kaikkein parhaimmat. Perjantaisin ja lauantaisin menee paljon aikaa kilpailuihin.
Opin tältä reissulta oikeastaan sen, että en enää halua osallistua ulkomaisiin tanssitapahtumiin, jos minulla on aikaa olla siellä vain perjantaista sunnuntaihin.
Wien
Eräs työprojekti vei minut neljän päivän työmatkalle Wieniin. Eniten tällä matkalla opin wieniläisestä työkulttuurista. En tosin osaa sanoa, koskiko tämä työkulttuuri kaikkia yrityksiä vai vain sitä, jossa vierailin.
Työpäivät alkoivat huomattavasti myöhemmin kuin Suomessa. Jos menin yhdeksältä konttorille, siellä ei ollut vielä ketään. Työpäivät jatkuivat myös huomattavasti myöhäisempään kuin Suomessa. Jos lähdin viideltä tai puoli kuudelta, olin ensimmäinen lähtijä. Lounasta syötiin aivan liian myöhään. Olin jo kuolla nälkäkiukkuun ennen sitä.
Yhtenä iltana jaksoin käydä kaupungilla syömässä ja siitä voit lukea tästä.
Tukholma
Neljäs kerta Tukholmassa. Tällä kertaa Scandinavian Open West Coast Swing -tanssitapahtuma.
En mä tiedä, mitä mä täällä opin. Sen, että ruotsalaisetkin lihapullat ovat hyviä?
Berliini
Vuoden viimeinen matka suuntautui Berliiniin. Ensin tapasin ystävääni Neiti J:tä ja sen jälkeen osallistuin Revolution Swing -tapahtumaan.
Tämä matka opetti oikeastaan sen, että jos ei huvita tanssia, niin sitten voi tehdä ihan jotain muuta. Keskityimme joulutorien tunnelmaan ja nauramaan tyhmille jutuille. Se oli rentouttavaa ja hauskaa!
—
Kokonaisuutena huomaan, että vuonna 2018 matkani ja myös koko elämäni pyöri erittäin paljon tanssimisen ympärillä. Kun olen luonteeltani ihminen, joka tekee kaiken täysillä, niin teen sitten kaiken täysillä kyllästymiseen asti.
Ensi vuodelle ei ole varattuna kuin kaksi tanssimatkaa – yritän kovasti pitää määrän pienempänä kuin tänä vuonna. Muutenkin yritän välillä pysähtyä olemaan jossain lähellä – Suomessa, tai ihan kotona Turussa.
Yleensä elämä kuitenkin yllättää, eikä todellisuudessa tiedä, mistä itsensä löytää. Se kai on se kuuluisa elämän suola! 🙂
Haastan kaikki matkabloggaajat pohtimaan tämän vuoden matkoja siltä kannalta, mitä ne ovat opettaneet. Laita linkki kommentteihin, niin luen ne mielelläni. 🙂
Kauniit vuorimaisemat sulostuttivat matkaamme Grand Lakelle. Meidän oli tarkoitus viettää siellä seuraava leirintäalue-yö.
Rainbow Curven näköalapaikalla oli jo tutuksi tulleita karhuvaroituksia. On tottakai parempi, että karhut eivät opi syömään roskiksista. Silloin luonnossa riittää paremmin tilaa sekä ihmisille että karhuille.
Löysimme mukavan leirintäpaikan Grand Laken leirintäalueelta.
Vuoristomaisemaa, vehreyttä ja puroja – mitä muuta ihminen voisi toivoa?
No ehkä järvimaiseman voisi vielä toivoa. Sää Grand Lakella oli epävakaa. Välillä satoi ja välillä paistoi aurinko – tämä saattoi vaihdella muutaman minuutin välein.
Vielä säätäkin jännittävämpi elämys meitä kuitenkin odotti, kun palasimme takaisin leiriin!
Vapiti-naaras oli päättänyt tulla leirintäalueelle ruokailemaan!
Hän asteli vakain askelin grillin luo ja nuoli siitä grilliruuan jättämät maistuvat maut.
Eikä siinä vielä kaikki! Hän kutsui koko sukunsakin ruokailemaan leirintäalueelle. Täällä oli hyvät apajat!
Vapiti-suvun lisäksi leirintäalueelle saapui rankkasade, joten me pakenimme näitä luonnonilmiöitä autoon nachojen pariin.
Jonkin ajan kuluttua eläimet lähtivät pois ja sade lakkasi. Grillasimme ruokaa samassa grillissä, jota vapiti oli juuri nuollut. Olimme lähellä luontoa ja sillain.
Seuraavana päivänä lähdimme päivävaellukselle läheiselle metsäreitille. Reitin alussa meitä odotti tämä idyllinen näky.
Ilma oli ihana ja oli ihanaa päästä metsään kävelemään.
Vesiputous oli määränpäämme!
Pidimme aina myös evästaukoja sopivin väliajoin matkan varrella – patikoimme kuin hobitit – tietenkin!
Grand Lake oli kaiken kaikkiaan ikimuistoinen kokemus! Ei sitä joka päivä pääse näkemään luonnon eläimiä noin läheltä. Lisäksi olin iloinen, että jaksoin kävellä yli 10 kilometrin lenkin. Kuntonihan ei tuolloin ollut todellakaan parhaimmasta päästä.
Kannattaa ehdottomasti pysähtyä täällä, mikäli liikut tuolla suunnalla.
Matkapaloja 