Joskus paikka, jonka luulit tuntevasi läpikotaisin, yllättää. Ehkä klisee, mutta totta. Minulle niin kävi piskuisella Inis Oírrin saarella Irlannin länsirannikolla.
Olin vieraillut reilun viiden neliökilometrin kokoisella kalliosaarella jo niin monta kertaa, että yhteysaluksen henkilökuntaan kuuluva setä tervehtii joka kerta iloisesti bongattuaan minut laiturilla. Olen kiertänyt saaren useasti, ja tiedän jo, minne kallionkoloon on parasta linnottautua hyvän kirjan ja punaviinipullon kanssa.
Olen hätämajoittunut paikallisen hurling-valmentajan luo keskellä myrsky-yötä, kun B&B:ni muut vieraat pistivät majapaikkani ovet takalukkoon. Olen opettanut kyläkoulussa historiaa, laulanut kapinalauluja aamuviiteen asti ja saanut saaren yhteysaluksen kapteenin kääntämään lauttansa ympäri – muiden matkaajien ”iloksi” – kun jämähdin ottamaan aurinkoa kannelle kesken saarihyppelyn ja unohdin palata omalle saarelleni.
Inis Oírr on siis antanut paljon muistoja. Osa hauskoja, osa hulvattomia, osa jopa noloja. Eräs mieleenpainuvimmista muistoistani on silti reissu, jolloin löysin saarelle vast’ikään avatun day span.
Tai no, day spa kuulostaa ehkä hienommalta mistä todellisuudessa on kyse. Sitten viime vierailuni eräs saaren asukkaista, Annette, oli avannut kotitalonsa varastopäätyyn piskuisen hoitolan, joka tarjoaa merileväkylpyjä, hierontaa sekä kynsi- ja kasvohoitoja. Sinne siis ”rankan” vaelluspäivän jälkeen (lue: hyvä kirja, kalliokolo ja punaviinipullo).
Mutta jos puitteet kuulostivatkin hieman vaatimattomilta, miten mainiota hoitoa sieltä saikaan! Aloitimme kuumakivihieronnalla. Ensikertalaisena suhtauduin hieman epäillen, miten kivien asettelu selälleni auttaisi yhtikäs mihinkään, mutta kuuliaisena kipusin pikkuruisen huoneen hoitopöydälle. Rannalta kerätyt, meren sileäksi hieromat kivet olivat miellyttävän lämpöisiä ihoani vasten. Anneten kädet hieroivat päänahkaani ja pohkeitani, taustalla soi rentouttava meren kohina. Jossain vaiheessa havahduin unesta kuola poskella.
Joten juu. Kuumakivihieronta toimii.
Hieman pöppöröisenä siirryin viereiseen huoneeseen jatkamaan merileväkylvyllä. Saari kun on Atlantin ympäröimä, Annette oli kerännyt levän vain muutamaa tuntia aiemmin kalliorannoilta. Hän opasti hieromaan levällä ihoa ja erityisesti hiuksia, joille levä tekisi hyvää. Samalla hän neuvoi myös välillä nousemaan kylvystä ylös, jos siltä tuntuisi, sillä levä ilmeisesti pistäisi kuonat liikkeelle ja aineenvaihdunnan kierroksille. Sain mukaani myös kannullisen vettä, jos jano yllättäisi.
Opastusten jälkeen upotin itseni lämpimään veteen levien keskelle ja rentouduin. Kylpyvesi höyrysi, levät liimautuivat vartalooni ja menetin ajantajuni. En vieläkään osaa sanoa, makasinko kylvyssä 15, 35 vai 55 minuuttia, mutta minullahan ei ollut minnekään kiire. En ole myöskään aivan varma, nukahdinko myös levien keskelle. Rentoutumiseni oli sanalla sanoen täydellistä.
Suihkun jälkeen sain ylleni paksun kylpytakin ja jalkoihin tohvelit. Annette kehotti istumaan vastaanottotilan sohvalla niin kauan kuin haluaisin, ja tarjosi vihreää teetä. Hiukseni ja ihoni tuntuivat uskomattomilta, oloni oli raukea. Lopulta jaksoin pukea ylleni ja ryhdyin tekemään lähtöä. Samalla ovesta astui saaren asukkaisiin kuuluva mummo, jonka olin nähnyt edellispäivänä kalliokävelyilläni.
”Ai sinäkin täällä?”, mummo hymyili. ”Eikö olekin ihana paikka? Käyn täällä joka viikko, en selviäisi ilman leväkylpyjä”, mummo jutteli. Kun olin astumassa ovesta, hän tarrasi käsivarrestani ja huikkasi pihalla autossa odottelevalle miehelle: ”Vietkö tämän tytön takaisin kylälle? Hän on ollut juuri hoidettavana, ei silloin sovi kävellä!”.
Istuin siis kiltisti etupenkille ja kiitin mummon poikaa parin sadan metrin matkasta takaisin kylän keskustaan. Nauratti.
Vielä seuraavana aamunakin hiukseni tuntuivat silkinpehmeiltä. Sängyssä muhkeiden peittojen ja tyynyjen keskellä aloin olla mummon kanssa samaa mieltä. Jos asuisin saarella, en minäkään eläisi viikkoakaan ilman leväkylpyä.
Kirjoitti: Siobhán
Anetten hoitolan löydät Facebookista.
Lue myös:
Matkapaloja 
Published by