Kun loma-asunnossa ei ole kaikki kunnossa – Petyin Airbnb-asuntooni Gdanskissa

Gdanskissa järjestettävä Baltic Swing oli vuonna 2017 ensimmäinen kansainvälinen West Coast Swing -tapahtuma, johon aikanaan osallistuin. En ole ollut tapahtumassa sen jälkeen, koska usein se myydään loppuun suunnilleen ajatuksen nopeudella. Nyt kuitenkin onnistuin saamaan lipun ja palasin takaisin sinne, mistä kansainvälinen tanssiharrastukseni alkoi.

Hirvein Airbn-kokemukseni koskaan – Airbnb asiakaspalvelu oli suuri pettymys

Baltic Swingin tapahtumahotelli oli mielestäni Puolan hintatasoon nähden kallis, joten päädyin katsomaan Gdanskissa tarjolla olevia asuntoja Airbnb:n kautta. Minulla on paljon kokemusta Airbnb-asunnoista, eikä niissä ole aiemmin ollut mitään suuria ongelmia. Tällä kertaa kokemukseni oli toinen, enkä voi sanoa olevani millään tasolla tyytyväinen siihen, miten Airbnb tilanteeni hoiti.

Menin asuntoon yksin, koska kaverini saapui vasta seuraavana aamuna. Ihmettelin, miksi en saa ovea lukkoon. Lähetin asunnon vuokraajalle viestin, että enkö vain osaa käyttää lukkoa. Hän ei vastannut. Asunnossa oli likaa ja hiuksia nurkissa, tiskikoneeseen jätetty jonkun likaiset tiskit ja vessan roskiksessa oli roskia. Laitoin uuden viestin vuokranantajalle ja kerroin likaisista tiskeistä.

Vuokranantaja ei vastannut minulle moneen tuntiin, joten minulle tuli todella epämääräinen olo. Asunnon ovi ei mennyt edes kunnolla kiinni, kun sitä ei saanut lukkoon, vaan jäi vähän auki. Oven eteen piti laittaa joku este, ettei se avaudu selkosen selälleen käytävään.

Aloin ahdistua todella pahasti siitä, että joudun nukkumaan asunnossa, jonka ovi on auki. Tämä ahdistus käytännössä pilasi koko iltani. Eniten oikeastaan pelotti se, mitä jos asunnon vuokranantaja tulee sinne, kun tietää minun olevan siellä.

Päätin lähettää viestin Airbnb:n tukeen. He vastasivat: ”olemme pahoillamme, selvitämme asiaa.” Tässä vaiheessa vuokranantajakin vastasi ja väitti lukon menneen rikki edelliseltä vierailijalta. Hän ei muka ollut ehtinyt korjata sitä, mutta ehti kuitenkin vuokrata asunnon. En vastannut hänelle mitään.

Kun Airbnb vastasi minulle, oli jo käytännössä yö ja he kysyivät, haluanko poistua asunnosta. Vastasin, etten tiedä mitä tehdä, vaan palaan asiaan aamulla. Totesin kuitenkin, että lähdemme todennäköisesti menemään, jos se on mahdollista.

Yritin aamulla kysyä, pitääkö minun itse hankkia uusi asunto ja saanko siitä minkäänlaista hyvitystä hinnasta. En saanut vastausta, mutta varasin asunnon ja siirryimme merkittävän paljon siistimpään ja turvallisempaan asuntoon kadun toiselle puolelle.

Lopulta Airbnb:stä vastattiin, että minulle hyvitetään niiden öiden hinta, joita en ollut asunnossa. Olin ja olen edelleen ärsyyntynyt siitä, että jouduin maksamaan yli 80 euron yöhinnan asunnossa, joka oli likainen ja jossa nukkuminen ei ollut turvallista.

Lähetin majoitukseni jälkeen Airbnb:lle tulikivenkatkuisen viestin, johon he eivät koskaan vastanneet.

Eniten tässä tapauksessa ärsyttää se, että jouduin itse varaamaan uuden asunnon ja tietenkin maksamaan myös sen. Hyvitysrahat tulevat joskus myöhemmin perässä. Onneksi minulla oli varaa tehdä niin, mutta entä jos ei olisi ollut?

Rehellisyyden nimissä: kesälomamatkani muissakin majoituksissa on ollut pieniä ongelmia

En tiedä, johtuuko siitä, että nykyään majoituksia on enemmän tarjolla ja kaikki voivat helposti laittaa majoituksensa vuokrattavaksi, mutta tällä reissulla on osunut tämän ison ongelman lisäksi myös muutamia pienempiä ongelmia.

Gdanskin kolmannessa asunnossa oli lattian imuroiminen ja peseminen unohtunut, joten jalan pohjiin tarttui likaa ja sukat muuttuivat mustiksi. Muuten asunto oli kyllä siisti.

Portugalissa kissa kävi kusemassa keittiön oven taakse, joten keittiössä oli välillä aivan järkyttävä kissankusen lemu. Vuokranantaja oli neuvonut, että hajun saa peitettyä heittämällä oven eteen pesuainetta – no se ei auttanut kuin pienen hetken. Asunnon vessassa asui myös torakka, mutta se lienee aika yleistä monessa paikassa.

Ranskassa emme saaneet keittiön kaapistoon integroituja valoja sammutetuksi, emmekä pyykkikonetta päälle. Pyykkikoneen saimme päälle, kun aloimme tutkia sulakkeita. Valojen ongelma oli siinä, että kaukosäädin oli mennyt jonkun asukkaan jäljiltä hukkaan! Kuka edes laittaa yhtään mihinkään kaukosäätimellä toimivat valot – saati loma-asuntoon?

Sähköongelmien lisäksi vessanpytyn hana alkoi vuotaa tauotta. Se ei loppunut, vaikka rynkytimme nappia miten paljon tahansa. Onneksi veden valuminen ei vaikuttanut säiliön täyttymiseen, mutta sydäntä särki kaikki se turhaan valuva vesi.

Näitä Ranskan asunnon ongelmia tuli sähkömies ja huoltomies tutkimaan ja ne saadaan toivottavasti ratkaistuksi. Ärsyttävintä oli se, että meidän piti olla paikalla asunnossa vastaanottamassa näitä miehiä, koska heillä ei ole avainta sisälle, eikä asunnon vuokraaja ilmeisesti voinut tätä itse hoitaa.

Olen siis aika tyytyväinen, että kun lähden vielä loman lopuksi Tallinnaan, majoitumme hotellissa!

Onko sinulla vastaavia kokemuksia epäonnistuneista majoituksista ja siitä, miten se hoidettiin? Haluaisin kuulla, joten kirjoita kommentti!

Published by

14 thoughts on “Kun loma-asunnossa ei ole kaikki kunnossa – Petyin Airbnb-asuntooni Gdanskissa

  1. Olipa tuo Granskin asuntokokemus ikävän kuuloinen ja erityisen harmittavaa on, että tuollaisessa tilanteessa ei ollut apua tarjolla. Itselläni ei tuollaisia kokemuksia tule Euroopasta mieleen. Pääosin muuallakin kokemukset ovat olleet hyvin positiivisia, ja silloinkin, kun huoneessa on ollut vikaa, on sen saanut vaihdettua kätevästi.

    Tykkää

  2. On ollu kyllä vaikka mitä ongelmia. Pahin oli se, kun Panamassa hostellissa oli luteita, eikä omistaja tehnyt mitään. Jouduin höyryttämään ja myrkyttämään kaikki tavarat omin päin ennen kun pystyin lähtemään toiseen majapaikkaan. Onneks luteet jäi taakse. Mexico Cityssä myös yhessä hostellissa oli luteita, mutta se selvis onneks ennen kuin ehdin majoittua edes sinne. Olin just saapunut hostelliin, kun näin käytävällä ludemyrkyttäjän. Lähdin pois samoin tein. Panamassa sain rahat takas käyttämättömistä öistä, Mexico Cityssä en jaksanu edes välittää, koska hinta oli niin halpa.

    Liettuassa oli niin hirveä hostelli, että lähdin sieltäkin melkein samoin tein kun olin kirjautunut sisään. Oli kyllä v-mäistä ettiä uutta kämppää illalla ja väsyneenä, mutta lopulta pääsin uuteen siistiin kattohuoneistoon. En saanut rahoja takas, koska omistajien mielestä ei ollu mitään syytä, miks mun piti lähteä. Köpiksessä yhessä hostellissa sama juttu. Lähden nimittäin aika helposti pois, jos tulee sellaset huonot intuitiot jostain paikasta, ja siinä vaiheessa en jaksa välittää rahoista enää.

    Airbnb-kämpissä ollut jotain pienempiä ongelmia, kuten ei tuu kuumaa vettä suihkusta, pesukone ei toimi, ei oo kaksia petivaatteita. Esim. Playa del Carmenissa jouduttiin ostaa toiset petivaatteet vuodesohvalle, koska vuokraaja ei vastannut mitään viesteihin. Jätettiin sit oman käden oikeudella maksamatta 500 peson ilmastointimaksu, koska se oli about samanhintainen kuin petivaatteet.

    Vantaalla majoituin joskus yhteen todella ällöttävään hotelliin, jossa oli veriroiskeita seinällä ja suihkun lattialla käytetty huumeruisku. Kävin raivoamassa respassa, mutta huonetta ei siivottu silti. Tein valituksen eBookersiin ja sain rahat takas. Helsingissä taas majoituin yhessä hostellissa tietämättä, että se oli muutettu vastaanottokeskukseks. Jouduin nukkumaan yksin naisena 16 miehen kanssa samassa huoneessa. Vähän ahdisti, mut onneks mitään ei tapahtunu.

    Mongoliassa majatalon huoneen ovi meni lukkoon, enkä päässy ulos sieltä. Onneks kaveri oli naapurihuoneessa, joten laitoin whatsappilla viestiä, et voitteko käydä sanoo respaan, etten pääse ulos. Ovi murrettiin auki, ja olin seuraavat 10 päivää lukottomassa huoneessa. Onneks ympäristö oli turvallinen, eikä kukaan pölliny mun kamoja tms.

    Tykkää

    1. Apua mitä kokemuksia! Luteisiin törmäämistä olen eniten pelännyt, mutta onneksi vastaan on tullut vain torakoita. Tuolla Gdanskissa nukuin tosin yön silkkimakuupussin sisällä, kun oli paikasta niin epäilyttävä fiilis.

      Seuraavalla kerralla lähden kyllä itsekin helpommin menemään, enkä jää odottelemaan muita mielipiteitä.

      Tuo Vantaan kokemus on kyllä ihan järkyttävä! Onneksi sait sentään rahat takaisin.

      Tykkää

  3. Tuo on kyllä törkeää, että Airbnb:ltä ei vastattu kaikkiin viesteihin lainkaan. En ole vielä koskaan käyttänyt Airbnb:tä, mutta kaikenlaista on kyllä sattunut muuta kautta varatuissa majoituksissa eikä asiakaspalvelu ole valitettavasti yleensä millään firmalla ollut kaksista reklamaatiotilanteissa. Osa Airbnb:n kämpistä muuten löytyy esim. Booking.comista, joten varmasti vastaavia ongelmia voi tulla sielläkin, kun samat tahot ovat vuokrattavien asuntojen/huoneiden taustalla.

    Tykkää

    1. Joo, nykyään osa majoituksista on molemmissa palveluissa. En tiedä, hoitaako Booking.com asiat paremmin, kun en ole joutunut heidän kanssaan asioimaan. Tässä olisi palveluntarjoajille hyvä paikka erottua palvelulla!

      Tykkää

  4. Huh, onpas hurjan kuulosta, ettei ovea saanut lukkoon! En olisi kyllä uskaltanut itse yöpyä tuollaisessa asunossa, enkä varsinkaan yksin. Aika kurjaa, ettet saanut rahoja takaisin. :/

    Itse olen käyttänyt Airbnb:tä kerran Kanarialla, ja silloin ei ollut ongelmaa. Olimme tosin ystäväni kanssa virheellisesti luulleet majoittuvamme kahdestaan talon huoneessa, mutta paikan päällä selvisi, että huoneessa oli muitakin. Tämä ei onneksi haitannut, kun matkassa oli tosiaan kaveri eikä esimerkiksi puoliso, jolloin yksityisyys voisi olla tärkeämpää.

    Tykkää

    1. No joo, kyllä se ahdisti, mutta yritin ajatella järkevästi, että ei sinne kukaan tule. Luulen, että vaikutti silti yöuniin.

      Mulle ei oo sattunut tuollaista, että olisi ollut muita samassa huoneessa. Aika villiä sekin!

      Tykkää

  5. No itselläni on kokemusta vain yhdestä Airbnb:n varauksesta, koska osoittautui että “asunto“ Tel Avivissa olikin keskellä slummia yksi huoneisto bordellista. Taloon siis kuului 4 asuntoa joista yhdestä otettiin tällä tavalla lisätuloja.

    Huoneessa odotti vähän tahraiset ja kosteat 80-luvulla ostetut, mutta viikatut pyyhkeet. Tilaa ei ollut kolmelle kuten mainostettiin ja yksi meistä käytti verhoja peittona. Katolla mainostettu uima-allas oli sellainen Tokmannin halpa puhallettava lastenallas jota emme viitsineet puhaltaa. Musiikkia soitimme läpi yön jottei jatkuva lemmeskelyn äänimaailma tulisi niin pahasti läpi. Sanomattakin on selvää ettei saapumisen jälkeen saanut mitään yhteyttä vuokraajaan ja ilmoitus oli kadonnut. Pääsiäisenä emme joka tapauksessa uutta majoitusta olisi Israelissa löytäneet ja tähänkin päädyimme, koska booking.comin sivustolla oli itselläni ollut vanhentunut sähköposti johon oli mennyt tieto vanhentuneesta luottokortista ja alkuperäinen huoneisto oli peruuntunut.
    Turvattomuutta emme kokeneet, koska yhtenä iltana huomasimme alakerran ikkunaraosta monitorointihuoneen jossa kaikista huoneista seurattiin tapahtumia televisioruuduilta. Myös omaamme 🙂

    Tykkää

  6. Me ollaan oltu useammassa Airbnb:n kämpässä.Prahassa pari kertaa, molemmat asunnot ylitti odotukset.Amsterdamissa, Budapestissä, Pärnussä ja Tallinassa useamman kerran.Kaikki ovat olleet moitteettomia paitsi viimeinen kerta Tallinnassa.Olimme ensin Pärnussä, sieltä Tallinnaan Bon Jovin keikalle.Otin vain halvan asunnon kun tulimme ip:llä ja lähdimme aamulaivalla.Asunto oli aivan järkyttävä, vanha ja likainen.Sanoin heti miehelleni, että tänne en jää…älä nyt,me lähdetään kohta keikalle ja nukutaan vaan muutama tunti täällä….Menin sitten vessaan missä oli suihku, niin järkyttävä etten voinut kuvitellakkaan meneväni suihkuun…aivan samantien aloin etsimään mistä saataisiin uusi majoitus.Hotellit olivat täynnä, jotain kalliita huoneita enää jäljellä.Löysin sitten yhden Aibnb asunnon, sen varasin ja samantien laukut autoon ja uuteen asuntoon.Otti niin päähän etten lähettänyt vuokranatajalle edes mitään viestiä, jätettiin vaan avaimet pöydälle niinkuin olimme sopineet.Uusi kämppä oli siisti kaksio vanhassa kerrostalossa.Pääsin suihkuun ja lähdimme keikalle.Yöllä kun tulimme niin asunto oli niin kylmä, että menimme nukkumaan ne vähät vaatteet päällä mitkä olimme autosta ottaneet. Aamulla oli kiire pois kun palelimme niin…..mutta siis suosittelen Airbnb:tä, meillä on hyviä kokemuksia tätä reissua lukuunottamatta👍

    Tykkää

    1. Toi on muuten paha, jos asunto on joko jäätävän kylmä tai tukalan kuuma, kun siihen on vaikea itse vaikuttaa.

      Mullakin on paljon myös hyviä kokemuksia asunnoista – esimerkiksi Yhdysvalloissa yhteen asuntoon kuului ulkoporeamme!

      On toki myös niin, että hotellitkin voivat paljastua kaikenlaisiksi lääviksi, mutta yleensä niissä on paikalla henkilökuntaa, kelle valittaa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s