


Yksi Arizonan kauneimpia maisemia tarjoaa Grand Canyon. Vierailimme Grand Canyonin pohjoispuolella. Ella ja Christian olivat olleet jo aiemmin eteläpuolella, ja monet suosittelevat pohjoispuolta sen vuoksi, että siellä on vähemmän turisteja. Siellä olikin huomattavasti vähemmän turisteja. Maisemat olivat silti kuulemma yhtä kauniit.


Kanjonin äärellä ihminen tuntee itsensä aika pieneksi.


Kaikki tietävät Grand Canyonin. Kaikki ovat nähneet siitä kuvia ja elokuvia. Siltikin sitä oli vaikea kuvitella etukäteen. Se on valtavan iso ja kaunis! Se on myös hieman pelottava. Jotkut uhkarohkeat ottivat kuvia kielekkeen reunalla, mutta meidän seurueemme pysyi visusti riittävän kaukana reunalta.




Grand Canyon oli ensimmäinen luonnonpuisto, jonne ajoimme Road Trippimme aikana. Yhdysvalloissa luonnonpuistoihin on sisäänpääsymaksu. Luulimme, että joudumme maksamaan jokaisesta puistosta erikseen, mutta meille kerrottiin vuosipassista, jolla saa mennä jokaiseen luonnonpuistoon vuoden ajan. Vuosipassi maksoi 80 dollaria, joten säästimme paljon, kun emme joutuneet maksamaan jokaisesta puistovierailusta erikseen 25-30 dollaria.
Täytyy myös sanoa, että kansallispuistojen ylläpito on esimerkillistä. Esteettömyys on otettu huomioon ja puistoissa on yleensä useita esteettömiä reittejä. Vessat olivat pääasiassa siistejä, ja niissä oli lähes poikkeuksetta vessapaperia. Roskia ei ollut missään. Kyllä siitä ylläpidosta mielellään maksoi pääsymaksun!
Road Tripin aiemmat kirjoitukseni:
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
[…] Los Angeles, Joshua Tree, Route 66, Arizonaan rakastuminen, Antelope Canyon, Grand Canyon. […]
TykkääTykkää
[…] Angeles, Joshua Tree, Historic Route 66, Arizonaan rakastuminen, Antelope Canyon, Grand Canyon, Viisi syytä rakastaa […]
TykkääTykkää
[…] Grand Canyon […]
TykkääTykkää
[…] Grand Canyon […]
TykkääTykkää