Vuosi sitten huhtikuussa olin Berliinissä. Matkan jälkeen sattuneista syistä reissun kuvat jäivät katselematta, jutut kirjoittamatta ja muistot muistelematta. Kävi kuitenkin sillä tavalla, että varasin viikko sitten juhannusmatkan Berliiniin. Oli siis aika avata virtuaalipölyttyneet arkistot ja käydä läpi viime retken kuvat.
Berliini on taiteilija- ja undergroundmaailman ylistämä paratiisi. Berliiniä ylistävät jopa ihmiset, jotka eivät ole siellä koskaan käyneet. Eivät kuitenkaan pelkästään he, myös kaikki muut. Lähdin siis matkalle hyvin, hyvin suruin odotuksin. Ajattelin, että Berliinin on pakko olla aivan käsittämättömän upea ja taiteellisen heräämisen paikka.
Tottakai tällaisilla odotuksilla varustettuna kaupunki oli pettymys. Minulle kävi ihan samalla tavalla kuin Lontoossa ja Barcelonassa: olin odottanut jotain aivan uskomatonta, mutta petyin. Berliini oli ruma ja sää oli harmaa. Kaikki paikat olivat täynnä graffiteja ja näyttivät epäsiisteiltä. Olin odottanut, että suunnilleen joka kadunkulmassa olisi katutaitelija, mutta mitään sellaista ei ollut. Ilmapiiri oli kaukana taiteellisesta heräämisestä.
Se kuitenkin on Berliinissä totta, että se on täynnä persoonallisia baareja ja ravintoloita. Berliini on myös varsin oman näköisensä kaupunki. Se ei muistuta mitään toista Euroopan maan pääkaupunkia – toisin kuin moni muu Euroopan pääkaupunki. Berliinillä on oma persoonallisuus. Jos minut vietäisiin sinne silmät kiinni, tunnistaisin, missä olen. Se on hyvä asia.
Se, että kaupunki on täynnä persoonallisia ja hyviä baareja ja ravintoloita ei todellakaan ole huono asia. Sehän on paras asia. Minulle lomamatkalla oleminen on lähinnä paljon kävelyä, pysähtymistä kiinnostavissa juottoloissa ja ravintoloissa sekä syömistä, syömistä ja syömistä. Ruokaan ja juomiin en pettynyt.
Tälläkin reissulla lähinnä kävelin ympäri kaupunkia silmät auki. Jos vuoden jälkeen pitäisi muistella, kävinkö jossain nähtävyyksissä, niin muuria lukuunottamatta, en käynyt missään. Sen sijaan kävin aivan liian monessa irkkubaarissa. Onneksi sentään loppumatkan paikallisoppaat veivät kunnollisiin paikkoihin.
Tipu ja supermies kuvastavat Berliiniä: siellä on kaikkea sekaisin.
Kävin tosiaan irkkubaareissa. Irkkuruokaa ja Guinnessia Saksassa? No miksei, jos siihen on kerran mahdollisuus? Noita leipiä katsoessani voisin mennä tuonne uudelleenkin. Ja hei, Suomessa ei ole kelvollisia irkkupubeja. Käyn usein matkoillani myös italialaisissa ravintoloissa, mutta ne ovat usein pettymys.
Nämä kuvat ovat ostospaikkojen (torit, ostoskeskukset, mitä näitä nyt on?!) läheltä bongattuja.
Paikallisoppaat veivät kunnollisiin baareihin kunnollisten oluiden pariin. Kuljimme kävellen pitkiä matkoja määränpäänä aina jokin tietty paikka. Jonkin tietyn paikan takia kuljimme myös metrolla. Oppailla oli selkeä kuva siitä, mihin täytyy mennä. En valita. Muuten olisi varmaan mennyt irkkubaariin.
Yhtenä iltana paikallisoppaat veivät meidät perinteiseen, saksalaiseen Tiergartenquelle-ravintolaan. Se oli tosi hieno hieno ja tosi hyvää ruokaa. Suosittelen.
Naudan pihvi mediumina (daa, tietty!) on suunnilleen lempiruokaani. Tilaan sitä usein ollessani ulkomailla ravintolassa. Sen hinta-laatu-suhde on yleensä aika paljon korkeampi kuin Suomessa. Tästäkään pihvistä ei juuri kokoa puutu, ja hinta oli taatusti alle 20 euroa. Eikä ole edes pilattu liiaksi kiusallisilla vihanneksilla – saati, että olisi ollut joku lämmitetty pakastepihvi.
Sanoinko jo, että olin irkkubaareissa?! Mut C’moon! Oscar Wilde! Jos sen niminen baari on taiteen mekaksi kuvaillussa kaupungissa, niin sinne on PAKKO mennä. Oscar Wilde ei ole koskaan pettymys.
Siitä huolimatta, että en rakastunut Berliiniin ensisilmäyksellä, nautin reissusta todella paljon. Annan kaupungille mielelläni toisen mahdollisuuden. Lontookin parani toisen vierailun jälkeen – ja sitä kaupunkia miltei vihasin ensimmäisellä kerralla. Tälläkin kerralla paikallisopas on luvannut viedä meidät mahtaviin paikkoihin. Luotan siihen. Luotan myös siihen, että keskikesällä Berliinissäkin paistaa aurinko.
Katso myös:
Matkapaloja 
Published by