
Siitä lähtien, kun olen päässyt matkustamisen makuun, on elämä ollut matkahaaveiden toteuttamista ja uusien matkahaaveiden löytämistä.
Vuonna 2015 TOP 5 -matkahaaveeni olivat:
- Mennä Kuubaan ja tanssia salsaa.
- Kiertää Islannin ympäri
- Mennä roadtripille Yhdysvaltoihin – mieluiten Impalalla. 😉
- Mennä Australiaan vähintään kuukaudeksi.
- Kiertää maapallon ympäri.
(Silloin tehty päivitys kokonaisuudessaan on tässä.)
Näistä haaveista on toteutunut kaksi:
- Olen ollut Kuubassa. Luulin, että sinne matkustaminen vaatisi etukäteen suunnittelua. Ei vaatinut. Hyvin toimi se, että päätti aina pari päivää kerrallaan, missä aikoo olla. Salsaa pääsin tanssimaan yksityistunnilla ja iltatansseissa.
- Olin road tripillä Yhdysvalloissa, mutta en valitettavasti Impalalla. Luulen, että Impalalla ajaminen ei olisi sopinut kuukauden road trippiin, jossa ajettiin pitkiä matkoja joka päivä. Ehkä vielä joskus ajan San Franciscosta Los Angelesiin Impalalla.
Päivitän listan tämän hetken TOP 5 -haaveisiin (ei sillä, etteivätkö nuo toteutumattomat edelleen olisi hyvä haaveita):
- Mennä Balille (ja kokeilla sukeltamista, jos uskallan!)
- Mennä junamatkalle Kanadaan
- Vuokrata loma-asunto Italiasta viikoksi tai kahdeksi
- Osallistua Aasiassa tanssitapahtumaan
- Osallistua Yhdysvalloissa tanssitapahtumaan
Matkahaaveisiin liittyen pääsen osallistumaan tämän vuoden Matkamessuille. Sieltä saa varmasti ison määrän uusia matkahaaveita tulevaisuutta varten.
Sinullakin on mahdollisuus tulla etsimään inspiraatiota ja haaveita matkustamiseen. Arvon nimittäin kaksi lippua Matkamessuille.
Voit osallistua arvontaan kommentoimalla ja vastaamalla näihin kysymyksiin:
Millaiset blogipäivitykset kiinnostavat sinua? Mitä haluaisit tulevaisuudessa tässä blogissa lukea?
Jätä myös nimesi ja sähköpostiosoitteesi, niin saan voittajaan yhteyden. Arvonta suoritetaan 10.1.2018.
Ruokatarinoita matkoilta, tanssimatkajuttuja, matkoista kotiseudulle 🙂
TykkääTykkää
Mä oon miettinytkin, että pitäisi jotenkin liittää tanssi mukaan näihin juttuihin. Niillä reissuilla ei vaan oikein nää ku hotellihuoneen! 😀 Matkat kotiseudulle ei oo tullut ees mieleen, mutta hyvä idea. 🙂
TykkääTykkää
Olisi kiva lukea erlaisista kulttuureista kuinka olet heitä kohdannut matkallasi. Tietty inspiroisi lisää unelmia faktat edullisista matkustusvaihtoehdoista. Kivoja blofin kirjoitus hetkiä ja kevättä kohti 👍
TykkääTykkää
Hyviä ideoita molemmat, kiitos! 🙂
TykkääTykkää
Matkassa teinin kanssa. Kokemuksia, Kohteita ja tekemistä. Ja entä kun kaikki ei mene kuin srömsössä😅
TykkääTykkää
Hyviä ideoita! Ite en oo matkustanut teinin kanssa, mutta kaikenlaisia kömmähdyksiä on kyllä sattunut. 😀
TykkääTykkää
Ruokaan liittyviä päivityksiä ja kuvia matkoilta sekä kommelluksia ja vinkkejä reissuihin, milloin edullisia lentoja, mistä kannattaa varata hotellia jne! Kaikkea mahdollista matkusteluun liittyvää!! 😉
TykkääTykkää
Ruuasta tulee kyllä yleensä napattua kuvia! Hyvä tietää, että ne kiinnostaa. 🙂 Hyviä vinkkejä!
TykkääTykkää
Tykkään lukea hyvin monenlaisia matkajuttuja, joten on vaikea keksiä, mitä vielä voisit kirjoittaa… 🙂 Pidän tyylistäsi kertoilla reissuista. Kaikenlaiset vinkit on aina kivoja, kuten kirjoittamasi lentokonematkustusvinkit.
TykkääTykkää
Kiitos kommentistasi. 🙂 Pitää miettiä, mistä voisi kirjoittaa vinkkejä.
TykkääTykkää
Tykkäisin ravintolasuosituksista enemmän.
TykkääTykkää
Hyvä tietää! 🙂 Mä joskus mietin, että kiinnostaako ketään ravintolasuositukset vai teenkö niitä vaan enemmänki omiksi muistiinpanoikseni.
TykkääTykkää
Ravintolasuositukset ja parhaat nähtävyydet/aktiviteetit lomalla kiinnostavat! 😊👍
TykkääTykkää
Kiitos vinkeistä! 🙂
TykkääTykkää
Reppureissu / budjetti matkoihin liityvät aiheet kiinnostavat 🙂
TykkääTykkää
Nimenomaan budjetti vai se, miten voi matkustaa edullisesti? 🙂 Se on kyl sinänsä ihan hyvä aihe, kun mun matka ni joitain poikkeuksia lukuunottamatta ei oo mitään luksus-matkoja. 🙂
TykkääTykkää
Lisää roadtrippejä, esim. Euroopassa, Pohjoismaissa ja miksei myös Suomessa 🙂
TykkääTykkää
Mulla on parin vuoden takainen road trip Montenegrossa vielä kirjoittamatta. 🙂
TykkääTykkää
Muutkin ovat ehtineet jo toivoa ravintolasuosituksia, ja liityn joukkoihinsa. Olen itse semmonen lomaherkuttelija etsien kivoja ja kiinnostavia ravintoloita. Ei kiinnosta niinkään fine dining vaan ne hauskat, erikoiset, tunnelmalliset, autenttiset kokemukset. 🙂 Ylipäätään ruokavinkit kiinnostaa; mitä syödä missäkin maassa / kaupungissa / jne.
Pidän tavastasi kertoa rennosti matkustuksesta ja kohteista. Se toimii aina turistioppaita paremmin!
Mutta ehkäpä vielä jokin uusi vinkki on kaivettava mielen perältä, jotta saat lisää asioita idealistallesi. Moni ehdottaa juuri edullisia kohteita, budjettinäkökulmaa ym. Mitä jos kohteesta huolimatta kirjoittaisit sinun vinkkisi säästöjen tekemiseksi? Vähän kuin ”panosta, pihistä”-lista? Pitkä välilasku -> halpa lento, mutta rahaa menee kentällä eli kumman Terhi valitsee? Tai halpa majoitus, mutta aamiainen kahvilassa vs. hotelli, johon sisältyy aamiainen – kumman valitset jne.? Olisiko tämä toimiva tai muokkailisitko siitä mieluisan itsellesi? 🙂
Mitä kirjoitatkaan, innolla olemme lukemassa!
TykkääTykkää
Kiitos Tinski! 🙂 Ruokaan ja säästämiseen liittyvät asiat kiinnostavat siis kovasti. Eiköhän niistä juttuja irtoa. 🙂
TykkääTykkää
Yhdyn edellisiin, eli ravintolapostaukset ja ylipäätään kaikki mikä liittyy ruokaan niin kiinnostaa! 😊 Myös vinkkejä lapsiperheille, eli esim. missä nähtävyyksissä voisi vierailla/minne voi mennä rattailla (maasto,mukulakivet jne) sekä missä kohteissa lapsiperheitä näkyy erityisen paljon 😀
TykkääTykkää
Ruoka on suosittua! 🙂 Ja täytyy kiinnittää huomiota lapsiperheisiin! 😀
TykkääTykkää
Monella on samat toiveet kiva lukea niistä sillä itseänikin kiinnostaisi ruoka ja kulttuurijutut 🙂 myös miten säästäminen matkalla onnistuu, tai miten opiskelijabudjetilla pääsisi matkalle olisi aihe joka kiinnostaa.
TykkääTykkää
Täytyy varmaan melko pian kirjoittaa joku säästövinkkipostaus. 🙂
TykkääTykkää
Roadtrip vinkkejä 👍
TykkääTykkää
🚗 Paras vinkki on etsiä matkaseuralainen, joka suostuu ajamaan missä tahansa maastossa. 🙂
TykkääTykkää
Roadtrip tarinat kiinnostaa täälläkin! Etenkin Islannin ympäriajo on yksi omista haaveistani 🙂
TykkääTykkää
Se on myös mun yksi haaveeni! 🙂
TykkääTykkää
Arvonta on suoritettu!
Voittajat ovat Jaakko ja Johanna. Lähetän liput tulemaan sähköpostitse! 🙂 Onnea voittajille!
TykkääTykkää