
Ensimmäinen Budapestin matkani oli vuosia sitten ollessani Venetsiassa vaihdossa. Silloin luokkakaverini kysyi aamulla: ”Lähdetäänkö yöjunalla Budapestiin? Minun yksi ystäväni asuu siellä.” ”Lähdetään vain!” Ja niin me lähdettiin, vaikka emme saaneet luokkakaverini ystävää kiinni.
Tällöin olin täysin valmistautumaton, enkä esimerkiksi tiennyt, että Budapestissa on eri valuutta – saati, että olisin ymmärtänyt sen arvosta mitään. En toisaalta ollut rahan suhteen tällä retkellä paljon viisaampi, mutta kerron siitä myöhemmin.
Ensimmäisestä matkastani minulle jäi mieleen se, että se oli ihana irtiotto. Ruoka oli edullista, maisemat olivat loskaisat eli kotoisat ja linna oli kaunis. Viimeisen muistikuvan perusteella halusin tälläkin kertaa käydä vierailemassa linnassa.
Budan linna on kaunis ja kiva retkikohde
Budan linnaan pääsee furnikulaarilla, joten suuntasimme sen luo. Ovela (tai fiksu?) myyjä kuitenkin tuli heti luoksemme ja sanoi, että voisimme mieluummin ostaa häneltä lipun turistibussiin. Lippu maksaa saman verran ja sillä pääsee useammalle pysäkille. Tartuimme tähän tarjoukseen, koska emme halunneet jonottaa ja minulla on ilmeisesti joku outo viehätys turistibusseja kohtaan.


Vaan tämä bussi ei ollutkaan mikään ihan tavallinen turistibussi! Se oli pikkuinen bussi, jossa oli muovikankaasta tehdyt seinät. Olimme aika huvittuneita bussiin astuessamme.
Bussilipun kanssa meille annettiin kartta, johon oli merkitty bussin pysäkit. Pysäkkejä oli viisi, ja bussiin sai mennä neljästi sisään. Täten päättelimme, että yksi pysäkki täytyy jättää väliin. Päädyimme jättämään ensimmäisen.
Tai niin me luulimme. Se ei ollutkaan mahdollista, sillä ensimmäiselle pysäkille päästyämme bussikuski kirjaimellisesti huusi hyvin epäkohteliaasti, että kaikki ulos nyt! Se oli hänen tapansa ilmaista, että eikö me tollot turistit tajuta, että olemme siellä Budan linnan luona.


No emme tajunneet, vaan olimme hämmentyneitä.

Linnan luo käveltyämme huomasimme, että siellä oli juuri vahdihvaihto käynnissä. Ihmiset olivat kokoontuneet katsomaan toimenpidettä. Me emme olisi nähneet takarivistä mitään, joten suuntasimme eteenpäin.

Aivan, kuten Gellértinvuoren päältä, täältäkin olisi saanut ostaa lämmitettyä viiniä ja muita virvokkeita. Tälläkin kertaa lämmin viini tuntui olevan väärässä paikassa, kun aurinko lämmitti meitä.

Näkymät olivat luonnollisesti kauniit.



Budapest on ehdottomasti kaupunki, jota kannattaa katsoa ylhäältä.

Ja sitten on ihmisiä, jotka haluavat jättää kädenjälkensä ihan kaikkialle. No, rakkaus on kivaa?

Ja tämä käytävä vei…umpikujaan. Huvittavinta oli se, että vastaamme tulleet ihmiset eivät kertoneet meille, että käytävän päässä ei ole mitään. Mekään emme vuorostamme kertoneet meitä vastaantuleville ihmisille tätä.


Linnojen kivet ovat kauniita. Pidän niiden kuvaamisesta ja niiden kanssa poseeraamisesta.

Kun poistuimme linnan luota, lähdimme kävelemään seuraavalle pysäkille. Selvisi aika nopeasti, että pysäkit ovat todella lyhyen matkan päässä toisistaan. Oli ihan miellyttävää kävellä ja ihailla maisemia, hiljaista tunnelmaa ja kauniita rakennuksia.

Baltazar – persoonallinen hotelli ja baari
Jonkin aikaa käveltyämme päädyimme Baltazáriin. Se on todella kivasti sisustettu ravintola, baari ja hotelli!

Kuvittelin, että huonehinnat voisivat olla tuollaisessa paikassa ja tuolla sijainnilla paljon korkeammatkin.

Meidän majapaikkamme oli muualla, joten syvennyimme juomalistaan. Osa meistä päätyi paikalliseen olueen, osa Aperol Spritziin. Valikoima oli siis laaja.

Minulla tosiaan on jonkinlainen viehätys sirkukseen, taikuuteen ja tivoleihin. Siitä syystä tämä sisustus miellyttää silmääni erittäin paljon.
Lisätietoja Baltazárista: http://baltazarbudapest.com/

Baltazárin vieressä oli tämä massiivinen uskonnollinen rakennus. Sen vierestä lähti myös meidän minimuoviseinäbussimme takaisin alas. Tällä kertaa meillä oli parempi tuuri kuskin suhteen, sillä saimme todella ystävällisen nuoren miehen kuskiksemme. Kontrasti oli jopa niin suuri, että sanoin rakastuneeni siihen mieheen. Juuri siltä kuuluu hyvän asiakaskokemuksen tuntua.
Lue myös:
Published by