Gellertinvuori on yksi Budapestin näkyvimmistä paikoista, ja siitä syystä sinne tekee mieli lähteä kiipeämään.
Ensimmäisenä päivänä Budapestissa mietimme, jaksammeko kiivetä sinne kukkulalle – tai tarkemmin sanottuna vuorelle. Päätimme yrittää. Ainahan voisi lähteä alaspäin, ellei jaksaisi ylös asti.
Arjen väsyttämät – mutta muuten tarmokkaat – naiset lähtivät kiipeämään. Kannatti lähteä, koska jo matkalla oli kauniit maisemat. Maisemia ihastellessa oli hyvä pysähtyä valokuvaamaan.
Budapest on persoonallinen kaupunki. Se on kaunis ja rosoinen. Se on vilkas ja hiljainen. Se on omalla tavallaan hyvin lumoava.
Meille osui ehkä alkukeväät kauneimmat hetket maaliskuussa. Aurinko alkoi helliä talven jäljiltä, mutta luonto oli vielä unessa.
Sanoin ystävilleni, että heidän värinsä sopivat hyvin tähän graffitikallioon.
Budapest sopi meille hyvin. Maisema oli melkein yhtä kaunis kuin naiset.
Kyllä me pääsimme sinne kukkulan laelle asti, eikä se matka ollut edes raskas tai erityisen pitkä. Jostain syystä muuten melko sporttiset naiset olivat epäileväisiä oman jaksamisensa suhteen. Ehkä se oli se lomalaiskuus, joka meinasi ottaa vallan.
Kannatti kuitenkin ottaa ensimmäiset askeleet ylöspäin. Kiipeämisessä on se hauska puoli, että kun lähtee ylös, ei malta lopettaa kesken. Täytyy kiivetä aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes on huipulla.
Huipulla myytiin olutta ja siideriä ja viiniä ja..mitä sitä nyt ihminen urheilusuorituksen jälkeen palautumiseen tarvitseekaan.
Koska oli paikallisesta näkökulmasta vielä talvi, oli kukkula hiljainen. Saimme rauhassa istua kuvassa olevilla portailla tunnin tai kaksi. Se oli meidän palautumisemme kannalta tärkeintä.
Kuten sanoin ennen reissua: ”Odotan eniten sitä, että mä näen teidät ja voidaan vaan olla ja jutella kaikista asioista.” Niin me teimme. Neljä naista kolmesta eri kaupungista.
Välillä täytyy lähteä kauas voidakseen olla lähellä.
Lue myös:
Matkapaloja 
Published by