USA Road Trip: Zionin kansallispuisto ja ei muuta ku jokeen vaan!

Ensimmäisenä päivänä Utahissa menimme Zionin kansallispuistoon ja päistikkaa jokeen! No ei sentään. Ensin sinne piti matkustaa autolla ja parilla eri bussilla. Eikä kyseessä oikeastaan ollut edes joki, vaan kanjoni.

Utahissa tuli heti sellainen olo, että siellä on mormoniuskonto hyvin vahvana osana kulttuuria. Mormonin kirjat olivat korvanneet tutummat Raamatut majoituspaikoissa ja polygamiasta vitsailtiin mm. paikallisen oluen etiketissä.  Ei siis ole ihme, että Utahissa kansallispuistokin on nimetty Siionin mukaan.

Zionin kansallispuisto oli toki myös erittäin kaunis! Oli mukavaa nähdä vihreyttä ja vettä Arizonan kuivuuden jälkeen.

Ensimmäinen ajatukseni Utahin maisemista oli, että ne ovat vaaleanpunaisia ja omituisia. Se ajatus pysyi oikeastaan koko matkan ajan. Oli tosi outoa huomata, että maisemat vaihtuivat aina miltei heti, kun ylitimme osavaltioiden rajan. Viimeistään siinä vaiheessa ymmärsin, että Yhdysvaltojen sisällä on ikään kuin monta täysin erilaista maata.

Vedessä käveleminen oli minulle ihan uusi kokemus. Alku oli haparoivaa ja pelkäsin liukastuvani kiviin. Onneksi vaelluskenkäni olivat hyvät! Kanjonissa kulki paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Toisilla oli paremmat varusteet kuin toisilla, mutta kaikki pärjäsivät. En tainnut nähdä kenenkään kaatuvan. Osalla oli mukana keppi, ja siitä olisi kieltämättä ollut hyötyä, jos olisi halunnut kulkea nopeammin.

Koska minulla ei ollut aiempaa kokemusta, kävelin hitaasti omaan tahtiini. Vaikka kanjoni oli täynnä muita ihmisiä, oli kokemus minulle yksi reissun parhaista. Keskityin vain omaan kävelyyni ja nautin kaikessa rauhassa upeista maisemista.

Vedessä kävely sai aikaan hirmuisen nälän, joten päädyimme syömään kansallispuiston ravintolaam. Mikäs sen parempi treenin jälkeinen ateria kuin pihvi ja ranskalaiset? Salaattiahan ei olisi tarvinnut olla lainkaan, hahah.

Kotimatkalla näimme paikallisia vuohia tien vieressä ja ylittämässä tietä. Yhdysvalloissa vuohetkin ovat erilaisia. Näky kruunasi todella mukavan päivän! Loppuillan lepäsin ja nautin mökkimme varsin suomalaisista maisemista.

Lue myös aiemmat kirjoitukseni Road Tripiltä:

Los Angeles & Hollywood-kupla

Joshua Tree & täydellinen aavikkoelämys

Historic Route 66

Hetki, jona rakastuin Arizonaan

Antelope Canyon oli matkan erikoisin luonnonihme

Grand Canyon

Viisi syytä rakastaa Arizonaa

Published by

2 thoughts on “USA Road Trip: Zionin kansallispuisto ja ei muuta ku jokeen vaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s