Vinkki matkakulujen jakamiseen: Ota Splitwise käyttöön!

Oletko sen tyyppinen ihminen, joka ei ole kovin tarkka rahoistaan? Meneekö matkalla aina sekaisin, kuka on maksanut mitäkin? Onko sinulle matkan loputtua täysin epäselvää, jäikö joku velkaa sinulle tai sinä jollekin?

Ei se mitään. Minäkin olen juuri sellainen ihminen.

Tästä syystä haluan suositella sinulle sovellusta nimeltä Splitwise!

Splitwiseen tehdään matkaa varten ryhmän, johon kerätään matkalle osallistuvat henkilöt. Sen jälkeen jokainen ryhmän jäsen voi ostostensa ja ravintolamaksujensa jälkeen kirjoittaa Splitwiseen, mitä on maksanut ja keitä ostokset koskevat.

Splitwise laskee reaaliajassa, kuinka paljon kukakin on kenelle velkaa. Matkan loputtua sovellus kertoo, onko jollekin jäänyt vielä maksettavaa.

Ihan älyttömän kätevää ryhmämatkoilla – ja erittäin kätevää myös kahdestaan matkustaessa!

Rahat menevät sentilleen tasan, eikä tarvitse vaivata omia aivonystyröitään lainkaan asian suhteen. Helpottaa todella paljon, vaikka ei olisi rahan suhteen edes sentin tarkka.

Lue myös:

13 vinkkiä: Miten matkustat edullisesti?

Näin säästät ruumalaukun hinnan: 11 vinkkiä käsimatkatavaroiden pakkaamiseen

Vieraskynä: Yksin matkustaminen – 7 hyvää syytä matkustaa yksin

Skotlanti, Pentland Hillsin luonnonpuisto Edinburghin vieressä.

”You are travelling all by yourself, really?”

En tiedä miehistä, mutta yksin matkustava naisihminen kohtaa maasta toiseen aina uudelleen tämän hiukan säälien, toisinaan ihaillen ja yleensä vahvalla kysymysmerkillä esitetyn lauseen.

Minä matkustan paljon yksin.

Osittain se johtuu epätavallisista lomailuajoistani sekä laiskuuden ja spontaaniuden yhdistelmästä, jonka ansiosta varailen yleensä matkani myöhään ja hetken mielijohteesta. Vaikka minusta on mukavaa matkustaa hyvässä seurassa (tämän blogin ylläpitäjä on itse asiassa yksi luotetuista reissukavereistani), nautin myös todella paljon yksin matkustamisesta.

Jostain syystä monelle haluni matkustaa yksin tuntuu olevan käsittämätön ajatus. Vähän kuin menisi ravintolaan syömään yksin. Harrastan toki myös sitä.

Tallinna, Telliskiven trendialueen vähemmän gentrifikaatiota kokenut puoli.

Niinhän se toki on, että maailma, myös matkailumaailma, on monilta osin rakennettu pariskuntia ja ryhmiä ajatellen. Yksin matkustamisessa on tiettyjä hankaluuksia.

Hotellihuone yhdelle maksaa saman verran kuin kahdelle. Kaikki kaksi yhden hinnalla -tarjoukset jäävät käyttämättä ja vuokra-autolle on vain yksi kuski: sinä.

Se ei silti tarkoita sitä, etteikö yksin matkustamisessa olisi sellaisia puolia, joita ryhmä- tai parimatkaaja voi vain kadehtia.

Vuosia yksin ympäri Eurooppaa matkustettuani listasin seitsemän asiaa, joiden takia yksin matkustaminen on kivaa ja myös välillä tärkeää:

1. Yhdelle löytyy aina paikka

Tekeekö mieli ravintolaan ilman varausta, täpötäyteen pubiin kaljalle tai ex tempore -kiertoajelulle? – ei hätää, yksin matkustavalle löytyy lähes aina paikka niin kiireisestä lounasravintolasta kuin kantapeikkojen kansoittamalta baaritiskiltä.

2. Sinulla on vapaus päättää

Yksin matkustavan ei tarvitse tehdä kompromisseja kuin itsensä kanssa. Ei tarvitse sovitella yhteen museokohteita ja luonnonpuistoja tai miettiä miten rantaloma ja aktiiviloma yhdistetään. Voit vapaasti olla tekemättä asioita, jotka eivät kiinnosta ja yhtä vapaasti puuhata juuri niitä asioita joita haluat puuhata tai syödä juuri niissä ravintoloissa joissa haluat syödä. Ainoa, jolle olet tilivelvollinen valinnoistasi olet sinä itse.

3. Voit muuttaa suunnitelmia lennosta

Tekeekö sittenkin mieli jäädä hotelliin nukkumaan vaellusretken sijaan? Entä jos peruisikin ravintolavarauksen ja kokkaisi itse? Mitäpä jos vaihtaisikin lennosta paluupäivää myöhemmäksi? Nämä ovat asioita, jotka saattavat onnistua myös sopivan matkakaverin kanssa, mutta silti nopeiden muutosten tekeminen reissusuunnitelmaan on aina helpompaa yksin.

4. Tutustut helpommin uusiin ihmisiin

Tämä on ehdottomasti yksi lempiasioistani yksin matkustamisessa. Se että matkustaa yksin ei tarkoita että ihminen haluaisi olla koko ajan yksin. Olen reissuillani tutustunut monenlaisiin reissaajiin ja paikallisiin ihmisiin.

Luulen, että minua on helpompi lähestyä, koska en ole kaveripossen ympäröimä ja toisaalta saatan itsekin heittää silmään normaalia sosiaalisemman vaihteen. Jokaiselta matkaltani on jäänyt mieleen mukavia kohtaamisia, en ole koskaan kokenut olevani matkoillani yksin.

5. Vain yhdet aikataulut mietittävänä

Kun joutuu lippuja ja majoituksia suunnitellessaan miettimään vain yhden ihmisen aikatauluja, toiveita ja työvuorolistoja, pääsee helpommalla ja toisinaan myös halvemmalla, kun lentojen hintakalenteria voi selailla vapaammalla kädellä. Yksin matkustavalla on myös mahdollisuus rakentaa reissunsa juuri omien mielenkiinnon kohteiden ympärille, mikä on mukavaa erityisesti silloin, kun kyseessä on lyhyt matka.

6. Voit rentoutua ja ottaa omaa aikaa

Vaikka seurassa on usein mukava matkustaa, voi jatkuva yhdessä sopiminen ja suunnitelmien säätäminen olla välillä rasittavaa. Vapaus päättää kaikesta itse ja halutessaan muuttaa mieltään tuovat myös mahdollisuuden rentoutua aikataulukiireistä: ainoa kellokalle reissulla olet sinä itse.

Parisuhteessa elävä tai perheellinen saattaa myös nauttia mahdollisuudesta omaan aikaan ja siihen, ettei aina tarvitse olla valmis joustamaan ja ajattelemaan asioita muiden kannalta.

7. Opit itsestäsi

Säästin tärkeimmän kohdan viimeiseksi. Lähes jokaiselta yksin tehdyltä matkaltani minulla on ollut kotiin tuomisina jokin oivallus itsestäni tai elämästäni.

Yksin matkustava on irti arjesta ja tutuista ympyröistä. Vieras miljöö, kieli ja kulttuuri antavat arvokkaita mahdollisuuksia peilata omaa elämää ja miettiä millainen ihminen olen, millaisia valintoja olen tehnyt ja miten suhtaudun omaan elämääni ja ympäröivään maailmaan. Monet elämäni tärkeimmistä päätöksistä ovat syntyneet matkustaessa, se ei varmasti ole sattumaa.

Montpellier, vanhan kaupungin katukuvaa.


Jutun kirjoitti: Lass That is Gone

USA Road Trip, Dillon: Toinen leiriyö

Me yövyimme heti perään toisen yön leirintäalueella, mutta eri leirintäalueella.

Näin vuoden jälkeen alkaa muistot ja ajatukset leirintäalueista ja pikkukaupungeista sekoittua – oikeastaan ne sekoittuivat jo siellä reissussakin.

Onneksi puhelin tunnistaa sijainnin ja kertoo, että vietimme toisen yön Dillonissa.

Tämä leirintäalue piirtyy mieleeni siten, että se oli rauhallinen ja siellä oli reissun kauneimmat näköalat suoraan leiripaikkamme vieressä.

Minulle telttapaikkaa valitessa oli – tietenkin – tärkeää, että siitä on järkevä kävelymatka vessoille. Käytännössä vessat olivat melkein aina vapaat, koska suurimmalla osalla leirintäalueen asukkaista oli isot asuntoautot, joissa oli oma vessa.

Leirintäalueiden vessat olivat aina siistit. Varustelu vaihteli. Joskus oli vesivessa, joskus ei. Sitä ei oikeastaan voinut päätellä leirintäalueen ulkonäön perusteella, millainen vessa on kyseessä. Siistejä ne oli joka tapauksessa aina – ja aina oli vessapaperia! Kuljetin kuukauden melkein turhaan aivan jättimäistä määrää vessapaperia autossamme.

Maisemat ihan telttojemme vieressä.

Kävimme läheisessä pikkukaupungissa. En muista siitä mitään. Todennäköisesti söimme tai kävimme kaupassa.

Yksi hassu muisto jostain pikkukaupungista matkamme varrella on mielessäni. Kun olimme olleet yön tai kaksi leirintäalueella, ajoimme läheiseen kaupunkiin. Halusimme mennä syömään, mutta emme ulkoiluvaatteissa. Tästä syystä vaihdoimme vaatteet sutjakasti parkkipaikalla ennen kuin lähdimme etsimään sopivaa lounaspaikkaa. Hihitimme keskenämme, että eipäs tiedä ihmiset, että tulimme suoraan metsästä.

Sinä iltana tuijottelimme auringonlaskua ja maistelimme vähän siideriä tai olutta. Maisemat kelpasivat juuri ja juuri.

Ihan älyttömän kaunista.

Ja kun aurinko laski, kömmimme telttoihimme ja yritimme saada unen päästä kiinni.

Lue myös:

Los Angeles & Hollywood-kupla

Joshua Tree & täydellinen aavikkoelämys

Historic Route 66

Hetki, jona rakastuin Arizonaan

Antelope Canyon oli matkan erikoisin luonnonihme

Grand Canyon

Viisi syytä rakastaa Arizonaa

Zionin kansallispuisto ja ei muuta ku jokeen vaan!

Bryce Canyon

Capitol Reefin kansallispuisto

Moab & upea illallinen The Cowboy Grill -ravintolassa

Tyypillinen Road Trip -päivä Utahissa

4th of July toi meidät Coloradoon

Viinitiloja ja ensimmäinen yö luonnossa

Ravintolat, Tallinna: 6 suosikkiravintolaani Tallinnassa

Päivitetty 21.8.2022

Tallinnan ravintolat ovat suomalaisten keskuudessa suosittuja ja itsekin olen tehnyt useamman kuin yhden ruokamatkan Tallinnaan. Tallinnassa todellakin on niin paljon hyviä ja kiinnostavia ravintoloita, että siellä voisi mielellään käydä monta kertaa vuodessa makumatkalla.

Tallinnan ravintolat – suosittelemani illallispaikat

F-Hoone

Telliskivessä oleva F-Hoone on usean ystäväni suosikkiravintola ja itsekin olen päätynyt sinne usein illalliselle. Ravintola on jo ulkonäöltään näkemisen arvoinen, sillä erityisesti ikkunapöydät ovat todella kauniit.

Minut saa takuuvarmasti valitsemaan kasvisvaihtoehdon, jos siinä on halloum-juustoa. Munakoiso halloumilla oli erittäin maukas illallinen. Suosittelen tekemään etukäteen pöytävarauksen, jotta pääset varmasti sisään ravintolaan.

Kivi Paber Käärid – 100 % gluteeniton ravintola

Kukaan ei varmaan enää nykymaailmassa kuvittele, että gluteeniton tarkoittaisi mautonta. Sitä se ei tarkoita ainakaan Kivi Paber Käärid – ravintolassa, joka myös sijaitsee Telliskivessä.

Söin todella maukasta risottoa ja Tiia söi hyvää riisinuudelisalaattia. Listalla oli myös monia muita hyviä vaihtoehtoja, joten täytyy piipahtaa täällä toisenkin kerran.

Vaikka nykyään monessa paikassa on suhteellisen helppo löytää gluteeniton vaihtoehto pääruuaksi, niin jälkiruokien suhteen tilanne on paljon heikompi. Usein tarjolla on vain sorbettia tai jäätelöä. Ystäväni Tiia oli niin iloinen useasta vaihtoehdosta, että päätimme tilata kaikki kolme menussa ollutta jälkiruokaa. Kannatti! Pavlova oli minun suosikkini.

Ravintolat, Tallinna – Suosittelemani aamiaispaikka

Rukis

Yhdellä ruokamatkalla oli alunperin tarkoitus majoittua hotellissa, jossa olisi tarjolla aamiainen. Unohdin tämän toiveen varausvaiheessa ja varasin meille asunnon. Näin jälkikäteen ajateltuna olen varsin iloinen tästä unohduksesta, koska päädyimme syömään söpöön ja ihanaan Rukiiseen.

Rukis on Tallinnan Vanhassakaupungissa, ja aamiaislistalla oli vaikka mitä! Koska olimme tulleet ruokamatkalle, tilasimme myös vaikka mitä!

Eggs Benedict eri täytteillä oli aamiaisseurueemme suosiossa.

Minä tilasin pannumunakkaan, joka oli aivan älyttömän hyvää! Vähempikin olisi ehkä riittänyt, mutta munakas oli niin herkullista, etten malttanut jättää suupalaakaan syömättä.

…Ja aina on tilaa jälkiruokalätyille!

Tallinnan ravintolat – Entä sitten lounaspaikka?

Must Puudel

Kaikki yllä kertomani ravintolat toimivat varmasti myös luounaspaikkoina, mutta aivan erityisesti haluan mainita vielä Must Puudelin.

Must Puudel on Tallinnan vanhassakaupungissa ja heillä sattui lounasaikaan olemaan varmasti kaupungin suojaisin ja lämpimin terassi. Pieni se tosin oli, joten meillä oli tuuria, kun pääsimme istumaan aurinkoon.

Mainitsin Must Puudelin viime Tallinnan reissun parhaimpana juttuna, koska olin jopa hämmentynyt siitä, miten kiva paikka se oli ja miten hyvää ruokaa siellä oli. Vieressä on Olde Hansa, jonka ohi kehotan kulkemaan ja astumaan sisään tänne.

Koska ulkona oli lämmin, kävimme sisällä vain vessassa. Ravintolan sisustus oli niin kiva, että sinne olisi mielellään jäänyt pidemmäksikin ajaksi, ellei aurinko olisi kutsunut ulos.

Ravintolat, Tallinna – Olutta tai drinkkejä?

Ruokamatkaan kuuluu usein olennaisesti myös juomien nauttiminen. Tallinnassa on useita paikkoja, joissa on kiva nauttia hyvää juomaa ja katsella ympärilleen. Tässä kaksi suosikkiani.

Manna La Roosa

Vanhankaupungin laitamilla oleva Manna La Roosa on ehdoton suosikki drinkkipaikaksi. Tarjolla on myös useita hyviä alkoholittomia drinkkejä.

St. Vitus

Jos olet menossa Telliskiveen, kannattaa piipahtaa St. Vituksessa oluella. Sen lisäksi, että nimi on suomalaisille hauska, siellä on hyviä oluita ja todella ystävällinen palvelu.

Puuttuuko oma suosikkisi listalta? Ilmianna se kommenteissa, niin käyn testaamassa joskus!

12 vinkkiä käsimatkatavaroiden pakkaamiseen – Säästät ruumalaukun hinnan!

Päivitetty 19.6.2022

Suunnitteletko reissaamista pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa? Se on täysin mahdollista! Itse olin kaksi viikkoa kesälomamatkalla. Ensin viikon Ranskassa tanssimassa ja sen jälkeen viikon Italiassa.

Mietin, ottaisinko mukaani pelkät käsimatkatavarat, vai maksaisinko ruumaan menevästä laukusta. Kun huomasin, että ruumaan menevän laukun hinta edestakaisin olisi 65 euroa, päätin ottaa mukaan ainoastaan käsimatkatavarat.

Käsimatkatavaroiden pakkaaminen vaatii hieman enemmän tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta kuin ruumalaukun mukaan ottaminen.

12 vinkkiä käsimatkatavaroiden pakkaamiseen

  1. Ota mukaan sekä maksimikokoinen käsimatkatavaralaukku että käsilaukun kokoinen laukku. Suurin osa lentoyhtiöistä sallii automaattisesti nämä kaksi laukkua, mutta osassa isommasta käsimatkatavaralaukusta pitää maksaa erikseen. Käsilaukkua valitessa kannattaa pohtia, mitä haluat kantaa mukanasi kaupungilla. Onko tarpeen ottaa esimerkiksi läppäri mukaan?
  2. Käytä pakkauskuutioita! Sen jälkeen, kun aloin käyttää niitä, en todellakaan enää pärjäisi ilman! Sen lisäksi, että niiden avulla laukkuun mahtuu enemmän vaatteita, voi vaatteet myös jaotella. Itse jaottelen usein tanssivaatteet erikseen tai sitten ihan vaan jo käytetyt vaatteet ja täysin puhtaat erikseen.
  3. Pakkaa mukaan kangaskassi. Aina tulee tarve varakassille. Kassissa on kätevä kantaa esimerkiksi ostokset tai rantavarusteet. Oma suosikkini on kangaskassi, jota voi käyttää myös reppuna.
  4. Mieti tarkasti, millaisia kenkiä oikeasti tarvitset ja valitse sellaiset, joilla on mukava kävellä. Itse otin mukaan kahdet tanssikengät, sandaalit ja mukavat tennarit.
  5. Kun valitset vaatteita, varmista, että ne sopivat yhteen. Sovitin kaikki vaatteeni ennen pakkaamista. Siten olin varma, että voin myös paikan päällä käyttää ajattelemiani asukokonaisuuksia. Värimaailman lisäksi kannattaa valita mukaan vaatteet, jotka ovat mukavat päällä.
  6. Jos olet korvisten suurkuluttaja – kuten minä – niin valitse korvikset mukaan vaatteiden värimaailman mukaan. Sama pätee muihin koruihin ja asusteisiin.
  7. Ota mukaan se takki, joka mahtuu pieneen tilaan. Kesälomalla takkia ei edes välttämättä tarvitse, mutta talvella sille on käyttöä.
  8. Varmista, että sinulla on matkan aikana mahdollisuus pyykinpesuun. Itse en todellakaan pese mitään pyykkiä käsin, mutta matkani aikana neljässä asunnossa oli pyykkikone. Yhdessä pyykkipalvelu oli maksullinen, muissa ilmainen. Otan aina varmuuden vuoksi mukaan pesupähkinöitä pyykkäämistä varten, mutta usein asunnoissa on valmiiksi pyykinpesuainetta. Pesin pyykkiä kahden viikon aikana kahdesti. Pyykkikuluihin meni reissulla vähän yli euro.
  9. Hanki hamam-pyyhe ja ota se mukaan. Olin lukenut etukäteen paljon kehuja hamam-pyyhkeestä, joten päätin hankkia sellaisen. Käytin pyyhettä lentokoneessa peittonani ja rannalla rantapyyhkeenäni. Se oli oikeasti tosi kätevä ja mahtui pieneen tilaan. Aina omaa pyyhettä ei välttämättä tarvitse, mutta jos lomaan kuuluu rannalla tai uima-altaalla loikoilua, niin silloin on kiva, ettei ole yhden pyyhkeen varassa.
  10. Pue päälle paksuimmat vaatteet ja painavimmat kengät. Tällä tavalla säästät tilaa laukussa ja pärjäät lentokoneen vaihtelevassa lämpötilassa. Paksuimmat vaatteet ei silti välttämättä tarkoita toppatakkia, mutta esimerkiksi pitkähihainen paita on lentokoneessa usein ihan tarpeen.
  11. Kirjoita pakkauslista. Tällöin pystyt helpommin arvioimaan, oletko pakannut riittävästi, liian vähän vai liikaa vaatteita.
  12. Hanki pienet purkit nesteille. Nesteiden pakkaaminen ja purkittaminen on toki yksi ärsyttävimmistä asioista, mutta se kyllä kannattaa. Pienellä purkilla pärjää yllättävän pitkälle. Ainoa neste, mikä minulta on matkan aikana loppunut, on aurinkorasva. Onneksi sitä myydään lähes kaikkialla.

Minun pakkauslistani kahden viikon reissulle:

  • Kaksi urheilutoppia
  • Viisi toppia
  • Neljä t-paitaa
  • Yhdet bikinit
  • Yksi mekko
  • Kahdet shortsit
  • Kaksi pitkähihaista, toinen päälle puettuna
  • 17 sukat
  • 16 alkkarit
  • Kahdet rintsikat, toiset päälle puettuna
  • Yhdet pitkät housut, jotka puin päälle
  • Yksi takki, jonka puin päälle
  • Kahdet tanssikengät
  • Tennarit
  • Sandaalit

Sukkia oli aivan liikaa – samoin alkkareita. Pakkaan niitä aina liikaa mukaan, koska pelkään, että ne loppuu ja joudun pesemään niitä käsin. Järkevämpää olisi ollut miettiä, koska pesen pyykkiä ja laskea alkkareiden määrän sen perusteella. Sukkia en käyttänyt reissun aikana kuin muutamana päivänä.

Toinen pitkähihainen paita oli turha, ja mukaan ottamani mekko oli vähän liian kuuma. Pystyin käyttämään mekkoa vain illalla. Jälkeenpäin ajateltuna, olisin voinut valita mukaani vähän kevyemmän mekon.

Mihin käytin ruumalaukun hinnassa säästämäni 65 euroa?

  • Pyykkikuihin meni 1,5 euroa
  • Käsilaukkuni vetoketju hajosi matkalla, joten ostin tilalle pikkurepun. Pikkureppu maksoi 25 euroa
  • Yhden tanssi-illan teemana oli valkoinen, joten ostin iltaa varten valkoisen topin. Lopulta päädyin kuitenkin lainaamaan paitaa kaveriltani, eli periaatteessa ostin topin turhaan. Toppi maksoi 10 euroa.
  • Ostin lentokentältä itselleni tuliaisiksi valkoviinipullon ja kahvipaketin. Ne maksoivat yhteensä 20 euroa.

Eli käytin 56,5 euroa. Säästöä ruumalaukun hintaan nähden jäi vielä 8,5 euroa.


Lue myös muita matkustusvinkkejäni:

13 vinkkiä, miten matkustat edullisesti

10 vinkkiä: Miten teet lentomatkustamisesta kivaa

Vieraskynä: Snowdon. Sateessa. Eli tarina siitä miten vaelluksella ei kuulu toimia.

snowdon1

Tiedättekö sen hetken, sen tunteen, kun kyseenalaistat kaikki siihen mennessä tekemäsi ratkaisut ja tajuat, että jos onni nyt pettää, hommassa voi käydä ihan helvetin huonosti?

Itse tutustuin tähän jännään olotilaan viime vuonna Walesissa, kun huohotin läpimärkänä perse ja selkä vuorenseinämään painautuneena. Vasen kourani puristi kallion iljanteista sammalta ja oikea käteni tarrasi siihen yhteen ainoaan kivenulokkeeseen, joka ei irronnut koskettaessa.

Pystyin siirtämään jalkojani  vain pienen askeleen kerrallaan, siltä varalta että vaelluskenkien alla oleva liuskekivien kerros lähtisi valumaan hallitsemattomasti kohti kengänmitan päässä odottavaa sumua. Sumua, jonka luona alkaisi äkkiputous ja pelkkää tyhjää.

Mutta pakko oli mennä takaisin alaspäin, sillä ylöskään ei päässyt.

Seuraamani ”polku” olikin puronuoma, ja se oli tyssännyt pystysuoraan vesiputoukseen. Eli takaisin omia jälkiä kohtaan, jossa minun oli hetkeä aiemmin pitänyt päättää, jatkanko polkua A vai polkua B. Kumpikaan ei näyttänyt houkuttelevalta. Olin päätynyt vaihtoehto B:hen, sillä se näytti kuitenkin jotenkin järkevämmältä – A nousi suoraan ylös kahden lohkareen välistä, ja vaikka minä suht kapoisena siitä raosta mahtuisinkin, mites rotevammat retkeilijät? Eihän tuo voi olla se oikea reitti, surely?

Polku B – eli se puronuomaksi osoittautunut – kiersi rinteestä työntyvän ison lohkareen, ja reuna kulki hyvin läheltä pudotusta. Siinäpä tuli mietittyä, että jos lipsahtaisin, kierisinkö rinnettä alas, vai tippuisinko suoraan tyhjyyteen, ja jos tippuisin, niin kuinka korkealta ja onpa hyvä että tuo sumu peittää näkyvyyden koska muuten jähmettyisin varmasti paikoilleni.

Muuten, on jännä katsella kun sadepisarat nousevat _ylöspäin_ tuulen voimasta, ja siinä kädenmitan päässä, naaman tasolla, joku lokki, myrskylintu, mikä lie, leijuu paikallaan vastatuulessa. Että heippa vaan sullekin Lenni Lokinpoikanen.

Päästyäni takaisin kohtaan, jossa oikea polku vielä erottui, istuin alas ja pohdin, että mitähän sitä tekis. Reitti siihen mennessä oli ollut pirullinen, mutta nyt olin ekaa kertaa pisteessä, etten tiennyt, mihin jatkaa.

Paluureittikin saattaisi tosin katketa, sillä sateessa ja sumussa kaikki näytti samalta. Huononäköisenäkin näin paremmin ilman laseja kuin pisaroita valuvilla ja jatkuvasti huurtuvilla linsseilläni. Palaisinko varmasti omia jälkiäni?

Kännykkäverkkoa ei ollut, ja naurahdin ääneen, kun mietin puhelua jollekin Walesin super puma -pelastuskopterille. Ei aavistustakaan, missä olen ja kuinka kaukana huipusta. ”Hei, hakekaa mut täältä, diolch ja popty ping.”

Muita retkeilijöitä ei näkynyt, ja se reitin alkupäässä tapaamani englantilaismieskin oli ilmeisesti kääntynyt takaisin, kun tuttua hahmoa ei näy… ei mutta mikä herrajumala sieltä tulee?!? Neonvihreä reppusuoja vilkkui hernerokkasumun keskellä kuin majakka! Setähän jatkoi sittenkin! En olekaan yksin!

snowdon3

Olimme tavanneet tämän sedän kanssa reitin alkupäässä, ja kohteliaasti juttelimme hetken hylätyn kaivoksen raunioilla. Hän oli kiivennyt Snowdonille kahdeksan kertaa, mutta tätä vaikeinta reittiä nyt ensimmäistä kertaa. En oikein osannut tulkita hänen ilmettään, kun kerroin olevani ensi kertaa Snowdonilla ja heti tällä reitillä. Tuolloin ei vielä satanut, ja reitti oli selvästi näkyvillä, joten jatkoimme matkaa. Hyvin brittiläis-suomalaisittain tosin, sellaisen sadan metrin hajuraolla. Personal space ja silleen, please. Välillä minä etenin kärjessä, välillä hän, kaikessa hiljaisuudessa. Kun reitin ”hankala” osuus alkoi ja sää paheni, hän ilmoitti pohtivansa vesitauon verran, jatkaako matkaa.

Tässä vaiheessa minun olisi – olisi – pitänyt ottaa neuvosta vaarin ja kääntyä takaisin. Mutta ei. Salamia naamaan ja ylös! Reitti oli kuitenkin vielä jotenkin näkyvillä ja setä itse arveli hyvin tarkan suunnistuskarttansa perusteella, että matkaa on enää 1/4 jäljellä. Mitään maastomerkkejä emme tosin sään takia nähneet, mutta neljäsosa… sehän on vain kullinluikaus, nevan yli niin että heilahtaa, uraa! Heilautin kättä ja puskin seuraavan lohkareen yli.

Ja nyt, pikakelaus kohtaan, kun minä istun sateessa ja setä yhyttää minut. Kohtelias nyökkäys. ”Tämä olikin vaikeampaa kuin luulin, hukkasin polun matkalla tänne kolme kertaa”, setä tunnustaa. No älä. Päätämme silti jatkaa ja sanon, että se polulta näyttävä B vesiputouksineen ei ainakaan ole vaihtoehto. Eli puskemme A:n lohkareiden läpi. Minä nelinkontin, koska pelkään että tuuli puhaltaisi minut muuten kumoon. Konttaaminen johtui osaltaan myös rinteen jyrkyydestä – kädensijoiksi sopiviin kiviin oli helpompi tarttua lähes polvillaan ollen – mutta olen myös tuhannen naatti. Seisaaltaan etenemiseen ei liikene enää energiaa.

Välillä testaamme eri reittejä samanaikaisesti ja huudamme tuulen yli kysyäksemme toisiltamme, miltä toisen reitti näyttää. Se aiempi sadan metrin etäisyys on nyt kutistunut muutamiin metreihin. Roikun väkisin sedän kintereillä, vaikka tekisi mieli vain istua alas, ja hän kääntyy vähän väliä katsomaan, että pysyn perässä. Reittineuvotteluita lukuunottamatta emme muuta puhu. Paitsi yhdessä vaiheessa naurahdamme kuivasti, että olemmehan oikealla reitillä, koska menemme koko ajan ylöspäin.

Yhtäkkiä edessämme on kuin onkin oikeasti polun näköinen kaistale. Etäisyys huipulle on yhä arvoitus, mutta enää jalan alla ei luista niljakkaita irtokiviä. ”Tämä on todella rankempaa mitä luulin”, setä sanoo toistamiseen, ja minä vain nyökkään.

Ja sitten. Opaskivi! Sanottakoon, että KOKO HIIVATIN MATKALLA EI OLE OLLUT ENSIMMÄISTÄKÄÄN OPASMERKKIÄ. Ei kylttejä, ei kivipaaseja, ei kiviin maalattuja täpliä. Tai jos niitä on ollut, niin ne ovat kyllä sateenhuuhtomina jossain laakson pohjalla.

Mutta, nyt, opaskivi, kahden reitin risteyskohdassa. Huipulle ei ole siis enää pitkälti, ja setä jää ottamaan kuvaa kivestä. Vannotamme toisillemme, ettemme mene alas samaa reittiä. Kerron, että alun perinkin olin ajatellut valita toisen, aavistuksen helpomman polun paluumatkalle. Setä nyökkää. Jatkan eteenpäin. Polku on nyt leveä ja näkyvillä. Ja sitten, sumun keskeltä kuin tyhjästä, ta-daaaaa! Huipun kahvilan seinä. Purskahdan nauruun. Ehkä vähän hysteeriseen sellaiseen.

Sisällä helpompaa reittiä tulleet juttelevat iloisesti. Minä tärisen kauttaaltaan. Kassajonossa huomaan, että setä on myös päässyt perille. Käyn kiittämässä siitä, että hänkin päätti jatkaa matkaa. Oikeasti minun teki mieleni hypätä sedän kaulaan ja kiittää käytännössä henkeni pelastamisesta, tai ainakin huipulle auttamisesta, mutta sen sijaan näytän kahvilasta ostamaani vaellussauvaa kuin lapsi jotain töherrystä vanhemmalleen. See, olen ihan pro. Setä nyökkää taas. Minä nyökkään. Personal space, brittiläis-suomalainen yhteistyö sujuu.

Tajuan, etteivät vaatteeni kuivu saman viikon aikana vaikka kuinka joisin teetä, joten otan uuden sauvani ja poistun. Setää ei näy. Tajuan, etten edes kysynyt hänen nimeään. Hitto.

snowdon2

Toinen reitti, ”the secret one”, on alkuun kuin hölkkä lähipuistossa. Toki rinteet ovat jyrkät, mutta polku on selvä ja kivetön. Hetken kuluttua se levenee jo pienen traktorin mentäväksi ja sateesta huolimatta olo on lämmin. Kännykkäänkin tulee taas kenttää ja raportoin kotiin olevani matkalla alas. Tämäkin reitti on yhtä autio kuin ylöstullessa, mutta niin paljon selkeämpi kuin…. eiku.

Juuri kun olin ehtinyt iloita selvästä polusta, sumu, sade ja muta tekevät tepposensa. Ei mitään poluntapaistakaan edessä, pelkästään sumussa määkiviä lampaita ja mutaista laidunmaata. Haeskelen kenkienjälkiä ja etenen niiden mukaan. Irlannissa kikka toimi, kyl kai sitten Walesissakin. Jossain vaiheessa kahlaan joko puroa tai tulvivaa polkua pitkin, mutta alaspäin mennään, mitä välii. Kartastani ei ole mitään apua. Se on sateen mössäämä, ei edes kunnollinen suunnistuskartta, enkä sumussa näkisi kuitenkaan maamerkkejä.

Lopulta, kun kiukku alkaa jo nostaa päätään, polku muuttuu taas kunnon poluksi ja olo helpottuu. En päätyisikään jonkun farmarin takapihalle, vaan sinne minne pitääkin, eli maantien varteen odottamaan paikkuria lähikylään. Polku levenee hiekkatieksi. Ensimmäiset maatalot tulevat esiin. Sadekin loppuu. Hetkeksi.

Maantien varressa. Hytisen ja odotan bussia. Jos oikein tulkitsin osittain kymriksi, osittain englanniksi kirjoitettua lappusta pysäkillä, bussin pitäisi olla kohdilla 25 minuutin kuluttua. Ei ole. Hytisen lisää. Hampaat alkavat lyödä loukkua. Tämä on Pohjois-Wales, ei ne aikataulut nyt niin pidä näillä aakeilla jylhillä seuduilla… lopulta, vain reilut 10 minuuttia myöhässä bussi kaartaa esiin. Sitä ennen olen jo yrittänyt kännykällä etsiä lähintä kylää, jonne lähteä taapertamaan sateessa, mutta eihän sitä hiton kenttää ole. Taaskaan. Karttanikin kattoi vain vuoren reitit, ei lähialueita. Sanon bussikuskille olevani hyvin, hyvin iloinen hänet nähdessäni. ”Oliko noin paha retki?”, kuski kysyy. ”No eiiiiiii”…

Majapaikkaani päästyäni omistaja näkee läpimärän ja mutaisen olemukseni, ja huokaisee. Hän kertoo, kuinka hän on joutunut soittamaan pelastustyöntekijät ainakin kolmesti, kun hänen luonaan yöpynyt retkeilijä on eksynyt Snowdonilla. Yhtä tyttöä jouduttiin etsimään oikein urakalla, sillä kännykkäyhteyden puutteessa paikallistus ei oikein onnistunut. Tai jotain. Juon teetä, kuivaan hiuksiani ja olen hiljaa. Olin kertonut omistajalle päivän olleen rankka, mutta jätin kertomatta, kuinka rankka. Minähän en olisi yhtä tyhmä hupakko kuin ne pelastetut tyypit.

No enpä.

Seuraavana päivänä sisuunnun. Koska vuorelle on myös helpompi, ei-niin-itsepäisen-tyhmille- turisteille tarkoitettu turistireitti, aion lähteä ylös uudestaan. Aurinko paistaa, ja haluan nähdä huipun.  Edellispäivän tuntien vaellus tuntuu jaloissa, mutta reitti on jyrkkyydestään huolimatta helppo kulkea, ja hammasta purren kiskon itseni lihaskivusta välittämättä perille. Ja kas, huippu on jälleen kietoutunut paksuun sumuun. ”Yllätys”. Syön pienen lounaan, ja toivon näkeväni englantilaissedän. No such luck. No, ainakaan nyt ei enää sada.

Alastullessa päivä muuttuu jopa lämpimäksi. Nauran ääneen kun muistelen aamuista kohtaamistani. Aivan reitin alussa olin jutellut japanilaisryhmää luotsaavan oppaan kanssa. Yllättäen hän hihkaisi ryhmänsä kasaan. ”Hei kaikki, tämä nainen on Suomesta. Hän käveli maanantaina Watkinsin reitin.”

Hassua, kun 20 japanilaista äännähtää ”Uuuuuuu” kuin yhdestä suusta. Joku ottaa kuvan.

”Very brave.”

Naah. Ihan vaan very stupid.

Tarinan kirjoitti:  Siobhán

Lue myös:

Miltä tuntuu, kuulostaa ja maistuu rugby-tunnelma walesilaisessa pubissa?

budapest and bridge full of cars

Budapest, Unkari: 12 vinkkiä Budapestin matkalle

Päivitetty 20.8.2022

Budapest oli tosi hyvä viikonloppumatkakohde, suosittelen ehdottomasti!

Budapestiin on usein halpoja lentoja, hintataso on edullinen ja kaupungissa riittää paljon kaikenlaista tekemistä. Kaupunki on ehdottomasti yksi suosikkimatkakohteistani.

10 vinkkiä – Tee ainakin nämä jutut Budapestissa!

  1. Älä ole kuin minä, vaan tutustu Euron ja Forintin kurssiin ennen reissua. Hinnat ovat onneksi useassa paikassa myös euroina viimeistään kuitissa, mutta kurssin ymmärtäminen helpottaa hintojen ymmärtämistä. Nimim. ”Tonnihan riittää vaikka mihin!”
  2. Ota majapaikka läheltä Tonavan rantaa. Siitä on mukava lähteä kävellen tutkimaan kaupunkia.
  3. Budapestissa on hyvä metro ja muu julkinen liikenne, jota voi hyödyntää, kun ei  jaksa enää kävellä. Metrolipun hinta on erittäin kohtuullinen.
  4. Kiipeä Gellértinvuorelle. Näköala on sen arvoinen.
  5. Käy vierailemassa Budan linnassa. Linna ja näköala ovat sen arvoiset.
  6. Mieti, haluatko oikeasti käydä kylpylässä, joka on tupaten täynnä ihmisiä. Jos haluat, niin mene tutustumaan johonkin Budapestin suosituimmista kylpylöistä. Jos et halua, etsi joku kylpylä, joka ei ole ykköskohteena turistioppaissa. On myös ihan ok olla käymättä kylpylässä. Jos päädyt kylpylään, ota ehdottomasti mukaan oma pyyhe, niin selviät helpommalla!
  7. Käy jokiristeilyllä. Kaupunki näyttäytyy uudella tavalla.
  8. Lentokentältä saa kätevästi napattua taksin, jonka lippu ostetaan tiskiltä ja hinta kerrotaan etukäteen. Paluumatkalla lentokentälle taksit sen sijaan hinnoittelivat itse itsensä. Kannattaa kysyä useammalta kuljettajalta hinta. Taksi on kohtuuhintainen, jos on useampi maksaja. Lentokentältä keskustaan ja takaisin pääsee myös kätevästi bussilla.
  9. Nauti ruuasta, koska se on edullista ja hyvää. Käy 0,75 Bar & Bistrossa joko syömässä tai juomassa lasillinen.
  10. Jos pidät fine diningista, on Budapestissa useampi Michelin tähdellä palkittu tai Michelin maininnan saanut ravintola. Illallisen hinta on puolet edullisempi kuin Suomessa. Kävimme porukalla Borkonyha Winekitchenissä nauttimassa erittäin mukavasta ja maistuvasta illallisesta. Menun ja viinimenun hinta oli yhteensä noin 150 euroa.
  11. Kävele Tonavan rantaa pitkin. Kaupunki tulee eteesi kauniina ja rosoisena.
  12. Käy pakohuoneessa. Ne ovat hienoja ja edullisia. Itse kävin Neverlandin vankilapaossa ja mielisairaalassa. Paikassa. on pakohuoneiden lisäksi hieno cocktail-baari.

Lue myös:

Budapest: Gellértinvuori

Budapest: Budan linna ja Baltázar

Budapest: Majoitussuositus

Neljän naisen rentouttava viikonloppu Budapestissa

three girls and budapest city view

Budapest, Unkari – Neljän naisen rentouttava viikonloppu

Kun Norwegianin alennusmyynnit tulivat loppuvuodesta ajankohtaisiksi, bongasimme maaliskuulle edulliset lennot Budapestiin. Budapest osoittautui aivan mainioksi viikonloppukohteeksi tälle neljän naisen porukalle.

Viimeksi, kun matkustimme yhdessä, meitä paheksuttiin lentokoneessa, kun tilasimme lisää juomaa. Tästä oppineena tilasimme heti kerralla kaksi juomaa. Ilmeet ovat sen mukaiset, että lomaa on odotettu!

Lentokentälle päästyämme totesimme: ”Kappas, unkarin kielihän on aivan ymmärrettävää näin suomalaisena! Huomaa, että on sukulaiskieli kyseessä.”

Forintin käsittämätön valuuttakurssi hämmensi koko matkan ajan

Saavuimme perille illalla ja nälkäisinä. Onneksi asuntomme alakerrassa oli pizzeria, josta sai ostaa pizzapaloja mukaan.

Tutustumisemme Unkarin valuuttaan forinttiin ei mennyt kovin mallikkaasti. Olin kuvitellut, että asuntomme hinta veloitetaan luottokortilta, jolla olin tehnyt varauksen. Näin ei kuitenkaan ollut. Asunto piti maksaa käteisellä. No, koska kukaan ei ollut varautunut siihen, lappasimme pöytään kaikki käteisvaramme ja aloimme laskea, kuinka paljon olisi riittävästi. Vuokraemäntämme pyöritteli silmiään ainakin henkisesti, kun katseli meidän touhuamme.

Forintin kurssi on vaikea kääntää euroiksi, joten pizzaa hakemassa olleet naiset olivat kuvitelleet pizzan olleen tosi kallista. Todellisuudessa halvin pizzan pala taisi maksaa alle euron. Naureskelimme omalle typeryydellemme koko reissun ajan.

Koska olimme perillä Budapestissa suhteellisen myöhään illalla, emme jaksaneet poistua asunnostamme kuin alakerrassa olevaan Kakas-baariin. Oluen hinta oli baarissa 1,70 euroa. Budapestissa oli yleisesti ottaen todella edullista syödä ja juoda.

Budapestissa kannattaa kävellä ja katsella ympärilleen

Seuraavana aamuna heräsimme yllättävän aikaisin ja lähdimme katsomaan, miltä kaupunki näyttää päivänvalossa.

Pohdimme, jaksaisimmeko lähteä kiipeämään Gellértinvuorelle. Arki tuntui vielä jaloissa, mutta lähdimme kävelemään kohti vuorta.

Tonavan toiselta puolelta löysimme terassin, johon jäimme istumaan ja pohtimaan, kiipeisimmekö vai ottaisimmeko jonkun kulkuneuvon. Ilma oli juuri ja juuri niin lämmin, että terassilla oli mukava istua.

Kyllä me lopulta päätimme lähteä kiipeämään.

Gellértinvuorelta laskeutuessamme meillä oli akuutti tarve vessalle – eikä sellaista löytynyt mistään. Suuntasimme määrätietoisesti ensimmäiseen rakennukseen, joka sattui olemaan kylpylä.

Kylpylässä oli julkinen vessa, joten käytimme sitä. Kiitos siitä.

Jäimme hetkeksi ihailemaan tämän kylpylän sisustusta, mutta olimme päättäneet vierailla myöhemmin toisessa kylpylässä.

Matkan yksi suurimmista haasteista on löytää hyvä ravintola. Tällä kertaa onnistuimme sekä hyvin että huonosti. Päädyimme Taverna Dionysokseen, josta sai hyvää kreikkalaista ruokaa. Gyros oli varsin maistuvaa, mutta neiti P:lle se oli turmioksi. Hän ei tiennyt, että annoksessa on paljon kanaa, eikä hän ollut syönyt lihaa moneen kuukauteen lainkaan. Muut saivat siis hyvää ruokaa – neiti P sai lisäksi mahakivut.

Ravintolasta annettiin laskun mukana meille kaikille kukat, kun lähdimme pois. Se oli hauska ja mukava ele.

Lähdimme ilta-auringon laskiessa kävelemään kohti Shoes on the Danube -muistomerkkiä. Muistomerkki muistuttaa siitä, että toisen maailmansodan aikaan juutalaisia pyydettiin riisumaan kenkänsä ennen kuin heidät ammuttiin ja tiputettiin Tonavaan.

Monet olivat tuoneet muistomerkille kukkia ja kynttilöitä. Mekin jätimme ravintolasta saamamme kukat sinne.

Budapestin parlamenttitalo on varmasti yksi upeimpia rakennuksia, joita olen ikinä nähnyt. Se on aivan älyttömän kaunis satulinna! Ihailimme taloa vain ulkoapäin, mutta joskus olisi kiinnostavaa käydä myös siellä sisällä.

Minä en tiedä, mikä tämä on, mutta poliittiselta se näyttää.

Asuntomme vieressä oli maailmanpyörä, joka näytti upealta auringonlaskussa. Puhuimme, että meidän pitää mennä käymään maailmanpyörässä. Emme kuitenkaan menneet. Ehkä se oli liian lähellä.

Jokiristeily on aina hyvä valinta!

Jokiristeilyt ovat aina hyvä valinta, joten sellaiselle oli päästävä! Tarjontaa on paljon, ja me valitsimme veneen, jossa on lasikatto. Siellä oli varmasti lämpimämpi matkustaa kuin avoimessa veneessä, mutta valokuvien ottaminen oli aikamoinen haaste!

Parlamenttitalon satumaisuuden sain tallennettua myös lasin läpi.

Risteily oli muuten kiva, mutta suomenkielinen kerronta kuulokkeissa oli aika kamala kokemus. Opastusta lähestettiin pikkulapsille sopivan tarinankerronnan keinoin: ”Minä olen Tonava ja minun toisella puolellani on Buda ja toisella Pest. Sillat ovat Budan ja Pestin avioliiton lapsia.” En kokeillut, oliko muilla kielillä yhtä pöljä kertoja.

Tämäkin ilta huipentui pizzaan ja italialaiseen ravintolaan Vendettaan!

Seuraavana aamuna halusin jäädä sänkyyn somettamaan. No ei, mutta aamut ovat välillä (aina) minulle hitaita.

Tämän päivän vierailukohteena oli Budan linna.

Linnan jälkeen etsimme lounaspaikkaa ja löysimme osittain sattumalta 0,75 Bar & Bistron.

Ruoka oli hyvää ja kaunista. Lisäksi tykkäsin tämän ravintolan miljööstä kaikkein eniten kaikista käymistämme Budapestin ravintoloista. Suosittelen.

Kylpylävierailu Budapestissa ei ollut meidän juttumme

Budapest on tunnettu kylpylöistään. Yleensä kaikki puhuvat kylpylöistä samalla kun puhuvat Budapestista. Pitihän meidänkin siis kylpylään mennä!

Kuvat ovat kökköjä – yhtä kökkö oli meidän kokemuksemme.

Széchenyin kylpylä valikoitui kohteeksemme suosittelujen perusteella. Kylpylässä oli ahtaita pukukoppeja, paljon ihmisiä, jonottamista pyyhevuokraukseen ja tosi paljon altaita. Kukaan meistä ei erityisesti viihtynyt siellä.

Maaliskuussa oli sen verran viileä, että ulkoaltaasta oli mahdoton nousta vilvoittelemaan altaan viereen. Samana iltana oli Spartyt, joita varten pystytettiin telttoja ja kaljatiskejä. Ihmettelimme kovasti, miten ihmiset tarkenevat siellä. Ehkä sisäistä lämmikettä on riittävästi?

Itse taidan olla sen verran vanha, että lähinnä pelkäisin liukastuvani pahasti, jos kulkisin altailla kännissä. Emme siis jääneet spartyilemaan. Neiti P totesi: ”Vaatteet päällä kaljaa on enemmän meidän juttumme.” Se oli harvinaisen hyvin sanottu!

Rento sunnuntai

Sunnuntai-aamuna muut lähtevät ostoksille, ja minä jään kuvaamaan itseäni verhoihin. Hahah. Todellisuudessa odotin koko aamun, että muut lähtisivät ja pääsisin suihkuun. Kun vihdoin pääsin suihkuun, minua odotti kylmä todellisuus: lämmin vesi oli loppunut.

No, kylmä suihku kaunistaa ja vanha partiolainen kestää kaiken…

Tarkoituksemme on mennä New York Caféhen vielä ennen kuin lähdemme kotia kohti. Kävimme kahvion ovella kurkistamassa sisään ja toteamassa, että kahvioon on melko pitkä jono. Jono ja kalliit hinnat saivat meidän kääntymään takaisin.

Sen sijaan söimme asuntomme läheisessä meksikolaisessa pikaruokalassa ja menimme lähikahvioon juustokakulle. Oli sekin hyvää – ja varmasti edullisempaa.

Kun oli aika lähteä kohti lentokenttää, kysyimme kolmelta eri taksilta hinnan ennen kuin olimme tyytyväisiä hinnoitteluun. Kannattaa siis kysyä useammalta, eikä tarttua ensimmäiseen tarjoukseen! Sillä tavalla voi säästää usean euron.

Kaiken kaikkiaan Budapest oli tosi hyvä!

Lue myös:

Budapest: Gellértinvuori

Budapest: Budan linna

Budapest: Majoitussuositus

Budapest, majoitus: Suositus – Exclusive colourful flat in the city

Vaikka – tai ehkä siksi kun – matkustan paljon, on majoituspaikkojen etsiminen ja varaaminen todella ärsyttävää ja tylsää. Onneksi kokemus antaa yleensä jonkinlaisen vaiston siitä, mikä kannattaa varata ja mikä ei. Yksi tärkeimmistä kriteereistä on matkustajien antamat arviot.

Toinen asia, mihin kiinnitän usein varauksen teossa huomiota, on värikkyys. Tästä voisi päätellä, että kotini on täynnä värejä, mutta se ei ole totta. Kotini on aika tarkkaan musta-puna-valkoinen. Matkoillani asun silti mielelläni värien äärellä.

Budapestissa asuimme asunnossa, jonka värit suorastaan houkuttelivat ottamaan valokuvia. Makuuhuoneemme oli täynnä eri vaaleanpunaisen sävyjä. Siellä nukkui kaksi naista, jotka tykkäävät pukeutua mustaan.

Asunnossa oli myös toinen pienempi makuuhuone, josta en ottanut kuvaa.

Olohuoneen värimaailma oli ruskea. Olohuone oli tosi hyvän kokoinen neljälle hengelle. Siellä oli pöytä, sohva ja televisio, jonka kautta sai kuunneltua musiikkia.

Jopa keittiön astiat olivat värikkäitä!

Emme tehneet hellalla mitään, vaikka täytyy sanoa, että Italian vaihtovuoteni jälkeen opin arvostamaan kaasuhellaa erittäin paljon. Se on heti lämmin ja toimii tehokkaasti. Toisaalta induktio-liesi ajanee saman asian ja on huomattavasti turvallisempi.

Keittiöstä pääsi sisäpihalla olevalle isolle parvekkeelle. Siellä ei ollut vierailumme aikaan vielä mitään kalusteita, koska talvi oli juuri loppumaisillaan. Voisin kuvitella, että tuolla olisi mukava hengailla kesällä.

Ikkunasta oli kauniit näkymät ja asunnon alakerrassa oli baareja, kahviloita ja pizzeria. Myös metropysäkki oli aivan vieressä. Sijainti oli siis mainio.

Varaan nykyään lähes poikkeuksetta majoitukseksi asunnon – erityisesti, jos matkustan isommalla kuin kahden hengen porukalla. Asunnoista tulee itselleni enemmän lomatunnelma kuin hotellihuoneista. Se johtunee siitä, että olen ollut niin usein hotellihuoneissa työmatkoilla ja myös tanssimatkoilla. Tanssimatkoilla hotellit ovat käteviä silloin, kun tapahtumapaikka on hotellissa.

Asuntoja on tullut vastaan monentasoisia: booking.comissa tai airbnb:ssä olevan kuvauksen perusteella ei aina näe totuutta. Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista. Ainoa miinus oli se, että näimme, miten eräs laitapuolen kulkija virtsasi suoraan asuntomme alaovelle. Siinä sitten yritimme pizzat kädessämme hyppiä syntyneen lätäkön yli ovesta sisään. No, mutta. Se on elämää ja voisi tapahtua missä tahansa paikassa.

Ai niin! Siitä tuli mieleeni, että asunnossa oli kaksi vessaa. Toinen oli iso kylpyhuone ja toinen pieni vessa. Se toimi hienosti neljän naisen jakaessa asunnon. Ainut miinus oli se, että jos kaikki kävivät samaan aikaan suihkussa, vesi ei riittänyt neljälle. Tämän totesin, kun minun suihkuvuoroni oli aamun viimeinen.

Varasin asunnon Booking.comin kautta, mutta en löytänyt sitä sieltä enää. Sen sijaan googlaamalla ”Exclusive colourful flat in the city Budapest” löytyi usea paikka, josta asunnon voi varata.

Lue myös muita kirjoituksiani Budapestista:

Nähtävyydet: Gellértinvuori

Nähtävyydet: Budan linna

Budapest, nähtävyydet: Budan linna

Ensimmäinen Budapestin matkani oli vuosia sitten ollessani Venetsiassa vaihdossa. Silloin luokkakaverini kysyi aamulla: ”Lähdetäänkö yöjunalla Budapestiin? Minun yksi ystäväni asuu siellä.” ”Lähdetään vain!” Ja niin me lähdettiin, vaikka emme saaneet luokkakaverini ystävää kiinni.

Tällöin olin täysin valmistautumaton, enkä esimerkiksi tiennyt, että Budapestissa on eri valuutta – saati, että olisin ymmärtänyt sen arvosta mitään. En toisaalta ollut rahan suhteen tällä retkellä paljon viisaampi, mutta kerron siitä myöhemmin.

Ensimmäisestä matkastani minulle jäi mieleen se, että se oli ihana irtiotto. Ruoka oli edullista, maisemat olivat loskaisat eli kotoisat ja linna oli kaunis. Viimeisen muistikuvan perusteella halusin tälläkin kertaa käydä vierailemassa linnassa.

Budan linna on kaunis ja kiva retkikohde

Budan linnaan pääsee furnikulaarilla, joten suuntasimme sen luo. Ovela (tai fiksu?) myyjä kuitenkin tuli heti luoksemme ja sanoi, että voisimme mieluummin ostaa häneltä lipun turistibussiin. Lippu maksaa saman verran ja sillä pääsee useammalle pysäkille. Tartuimme tähän tarjoukseen, koska emme halunneet jonottaa ja minulla on ilmeisesti joku outo viehätys turistibusseja kohtaan.

Vaan tämä bussi ei ollutkaan mikään ihan tavallinen turistibussi! Se oli pikkuinen bussi, jossa oli muovikankaasta tehdyt seinät. Olimme aika huvittuneita bussiin astuessamme.

Bussilipun kanssa meille annettiin kartta, johon oli merkitty bussin pysäkit. Pysäkkejä oli viisi, ja bussiin sai mennä neljästi sisään. Täten päättelimme, että yksi pysäkki täytyy jättää väliin. Päädyimme jättämään ensimmäisen.

Tai niin me luulimme. Se ei ollutkaan mahdollista, sillä ensimmäiselle pysäkille päästyämme bussikuski kirjaimellisesti huusi hyvin epäkohteliaasti, että kaikki ulos nyt! Se oli hänen tapansa ilmaista, että eikö me tollot turistit tajuta, että olemme siellä Budan linnan luona.

No emme tajunneet, vaan olimme hämmentyneitä.

Linnan luo käveltyämme huomasimme, että siellä oli juuri vahdihvaihto käynnissä. Ihmiset olivat kokoontuneet katsomaan toimenpidettä. Me emme olisi nähneet takarivistä mitään, joten suuntasimme eteenpäin.

Aivan, kuten Gellértinvuoren päältä, täältäkin olisi saanut ostaa lämmitettyä viiniä ja muita virvokkeita. Tälläkin kertaa lämmin viini tuntui olevan väärässä paikassa, kun aurinko lämmitti meitä.

Näkymät olivat luonnollisesti kauniit.

Budapest on ehdottomasti kaupunki, jota kannattaa katsoa ylhäältä.

Ja sitten on ihmisiä, jotka haluavat jättää kädenjälkensä ihan kaikkialle. No, rakkaus on kivaa?

Ja tämä käytävä vei…umpikujaan. Huvittavinta oli se, että vastaamme tulleet ihmiset eivät kertoneet meille, että käytävän päässä ei ole mitään. Mekään emme vuorostamme kertoneet meitä vastaantuleville ihmisille tätä.

Linnojen kivet ovat kauniita. Pidän niiden kuvaamisesta ja niiden kanssa poseeraamisesta.

Kun poistuimme linnan luota, lähdimme kävelemään seuraavalle pysäkille. Selvisi aika nopeasti, että pysäkit ovat todella lyhyen matkan päässä toisistaan. Oli ihan miellyttävää kävellä ja ihailla maisemia, hiljaista tunnelmaa ja kauniita rakennuksia.

Baltazar – persoonallinen hotelli ja baari

Jonkin aikaa käveltyämme päädyimme Baltazáriin. Se on todella kivasti sisustettu ravintola, baari ja hotelli!

Kuvittelin, että huonehinnat voisivat olla tuollaisessa paikassa ja tuolla sijainnilla paljon korkeammatkin.

Meidän majapaikkamme oli muualla, joten syvennyimme juomalistaan. Osa meistä päätyi paikalliseen olueen, osa Aperol Spritziin. Valikoima oli siis laaja.

Minulla tosiaan on jonkinlainen viehätys sirkukseen, taikuuteen ja tivoleihin. Siitä syystä tämä sisustus miellyttää silmääni erittäin paljon.

Lisätietoja Baltazárista: http://baltazarbudapest.com/

Baltazárin vieressä oli tämä massiivinen uskonnollinen rakennus. Sen vierestä lähti myös meidän minimuoviseinäbussimme takaisin alas. Tällä kertaa meillä oli parempi tuuri kuskin suhteen, sillä saimme todella ystävällisen nuoren miehen kuskiksemme. Kontrasti oli jopa niin suuri, että sanoin rakastuneeni siihen mieheen. Juuri siltä kuuluu hyvän asiakaskokemuksen tuntua.

Lue myös:

Budapest: Gellértinvuori

Budapest: Majoitussuositus

Neljän naisen rentouttava loma Budapestissa

Katso kuvat! Lissabon: Sao Jorgen linna