Piilota vessapaperirulla matkalaukkuun, jos haluat, että siivooja jättää jälkeensä uuden rullan. Tämä ei toimi, jos siivooja ei käy sillä aikaa, kun itse olet poissa.
Oikea vastaus toivotukseen: ”Auf Wiedersehen!” ei ole ”Danke”.
Iso astia, jonka tarjoilijat tuovat aamiaispöytään, ei ole tarkoitettu kananmunankuorille, vaan aterimille.
Jos huidot lounasta häiritsevää ampiaista kesken lounaan, saattaa tarjoilija kuvitella, että sinulla on jokin hätänä. Tarjoilija rauhoittuu kuitenkin kummasti, kun kerrot olevasi Suomesta.
Tarkista suklaan hinta lähikaupasta, ja vertaa sitä turistikauppojen hintoihin. Et tule yllättymään.
Maista rohkeasti juomaa, jonka löydät lähikaupan kylmäkaapista. Tärkeintä ei ole nimi vaan prosenttimäärä.
Tärkeintä on asenne. Näytä siltä, että tiedät, mitä olet tekemässä, vaikka sinulla ei olisi siitä aavistustakaan.
Kehu itseäsi söpöksi, joka kerta, kun katsot peiliin. Se kohottaa itsetuntoa ja helpottaa ulkonäköpaineissa.
Jos sinulla on aikaa käydä Wienissä vain yhdessä paikassa, niin mene Kunsthausiin.
Taidetalo on jo ulkopuoleltakin näkemisen arvoinen. Muodot, laatat ja värit ovat mielikuvituksellisia. Niin villiä arkkitehtuuria harvoin näkee!
Myös talon sisällä oleva taide on kiinnostavaa, eikä välttämättä sitä tavanomaisinta ja perinteisintä taidetta. Eikä sellainen tavanomainen ja perinteinen taide kyllä tuohon taloon sopisikaan.
En ole muualla nähnyt sellaista huvipuistoa kuin Wienissä on. Voi olla, että ilta ja ensimmäinen matkapäivä lisäsivät oman mausteensa tunnelmaan, mutta huvipuisto oli kertakaikkiaan taianomainen! Olin lumoutunut ja otin hymyillen kuvia kaikesta. Ainoa laite, jossa kävin, oli maailmanpyörä. Tarkoitus olisi joskus vielä mennä takaisin ja kokeilla hurjimpiakin laitteita.
Huvipuistot, sirkukset, taikurit.. Pidän niistä kaikista! Jotain mystistä ja odottamatonta niihin täytyy sisältyä, kun ne vakuuttavat kerta toisensa jälkeen. Tässä wieniläisessä huvipuistossa oli myös se hieno puoli, että sinne ei tarvinnut maksaa mitään sisään. Siellä sai rauhassa kulkea ja katsella. Laitteisiin oli kaikkiin erillinen maksunsa ja kassansa. Se on kätevää, koska silloin saa itse päättää, mihin haluaa mennä.
Huvipuistojen äänet, popcornin tuoksu, vilkkuvat valot.. Kai siitä tulee mieleen lämpimät muistot lapsuudesta, kun kaikki huvipuistoreissut olivat parasta ikinä!
Haluan vielä sanoa, että vaikka tykkään huvipuistoista, sirkuksista ja taikureista, en silti yhtään tykkää pelleistä. Ne ovat pelottavia. Olen Supernaturalini katsonut. Stephen Kingiä en. Liian pelottavaa.
Klovnit ja klovneria sen sijaan ovat varsin mielenkiintoisia, vaikka hekin ovat vähän samalla tavalla pelottavia kuin pellet. Ehkä se on se mykkyyden ja miimisyyden mystiikka, joka on sekä kiehtovaa että pelottavaa.
No, mutta. Nyt lähti tämä aihe ihan käsistä. Kannattaa käydä Wienin huvipuistossa – erityisesti illalla. Minäkin haluan sinne vielä takaisin!
Gellertinvuori on yksi Budapestin näkyvimmistä paikoista, ja siitä syystä sinne tekee mieli lähteä kiipeämään.
Ensimmäisenä päivänä Budapestissa mietimme, jaksammeko kiivetä sinne kukkulalle – tai tarkemmin sanottuna vuorelle. Päätimme yrittää. Ainahan voisi lähteä alaspäin, ellei jaksaisi ylös asti.
Arjen väsyttämät – mutta muuten tarmokkaat – naiset lähtivät kiipeämään. Kannatti lähteä, koska jo matkalla oli kauniit maisemat. Maisemia ihastellessa oli hyvä pysähtyä valokuvaamaan.
Budapest on persoonallinen kaupunki. Se on kaunis ja rosoinen. Se on vilkas ja hiljainen. Se on omalla tavallaan hyvin lumoava.
Meille osui ehkä alkukeväät kauneimmat hetket maaliskuussa. Aurinko alkoi helliä talven jäljiltä, mutta luonto oli vielä unessa.
Sanoin ystävilleni, että heidän värinsä sopivat hyvin tähän graffitikallioon.
Budapest sopi meille hyvin. Maisema oli melkein yhtä kaunis kuin naiset.
Kyllä me pääsimme sinne kukkulan laelle asti, eikä se matka ollut edes raskas tai erityisen pitkä. Jostain syystä muuten melko sporttiset naiset olivat epäileväisiä oman jaksamisensa suhteen. Ehkä se oli se lomalaiskuus, joka meinasi ottaa vallan.
Kannatti kuitenkin ottaa ensimmäiset askeleet ylöspäin. Kiipeämisessä on se hauska puoli, että kun lähtee ylös, ei malta lopettaa kesken. Täytyy kiivetä aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes on huipulla.
Huipulla myytiin olutta ja siideriä ja viiniä ja..mitä sitä nyt ihminen urheilusuorituksen jälkeen palautumiseen tarvitseekaan.
Koska oli paikallisesta näkökulmasta vielä talvi, oli kukkula hiljainen. Saimme rauhassa istua kuvassa olevilla portailla tunnin tai kaksi. Se oli meidän palautumisemme kannalta tärkeintä.
Kuten sanoin ennen reissua: ”Odotan eniten sitä, että mä näen teidät ja voidaan vaan olla ja jutella kaikista asioista.” Niin me teimme. Neljä naista kolmesta eri kaupungista.
Välillä täytyy lähteä kauas voidakseen olla lähellä.
Minulta kysytään usein, että miten minulla on varaa matkustaa niin usein. Tärkein syy on se, että pakollisten elinkustannusten jälkeen käytän suurimman osan rahoistani tanssimiseen ja matkustamiseen. Olen tehnyt sen päätöksen tietoisesti.
En esimerkiksi osta uusia vaatteita muuten vain oikeastaan koskaan – vasta sitten, kun oikeasti tarvitsen. Lisäksi asumiskustannukseni ovat melko pienet, koska maksan pienintä mahdollista lainanlyhennystä ja yhtiövastikkeeni on pieni. Niin ja minulla ei ole miestä, lapsia tai lemmikkejä.
On kuitenkin myös monta asiaa, joilla voi matkaa varatessa tai matkalla säästää:
1. Vertaile ja osta matka heti, kun tiedät matkustavasi. Lennot, junat ja bussit ovat halvempia etukäteen ostettuina.
Kannattaa vertailla lentojen hintoja esimerkiksi Skyscanner-palvelussa ennen lentoyhtiön valitsemista. Useissa maissa bussi- ja junaliikenteessä on useita palveluntarjoajia, joten niidenkin hintoja kannattaa vertailla ennen lippujen ostamista.
Poikkeus: Bussi- tai junamatkaa lentokentältä kotiin en suosittele ostamaan etukäteen, koska lennot saattavat myöhästyä syystä tai toisesta.
2. Kulje julkisilla lentokentältä ja lentokentälle. Se tulee halvemmaksi kuin taksi.
Tämä kannattaa huomioida myös siinä vaiheessa, kun varaa lentoa. Jos lento lähtee tai laskeutuu sellaiseen aikaan, jolloin ei enää kulje julkinen liikenne, tulee matkalle taksimatkan verran lisäkustannuksia.
Poikkeus: Jos teitä on useita ihmisiä jakamassa taksin kustannukset, voi se silloin tulla edullisemmaksi kuin joukkoliikenne. Jos käytät taksia, varmista aina mikä on missäkin maassa luotettava taksiyhtiö.
3. Jousta suunnitelmissasi matkustusajankohdan suhteen.
Lentoyhtiöiden sivuilla on yleensä kalenteri, josta näkee, minä päivinä lentojen hinnat ovat edullisimmat. Jos sinulla ei ole syytä olla jonain tiettynä päivänä kohteessa, valitse edullisimmat päivät.
4. Ole avoin erilaisille matkakohteille.
Jos haluat vain lähteä jonnekin, niin kannattaa miettiä niitä vaihtoehtoja, joissa eläminen on edullista. Euroopan sisälläkin on paljon eroa siinä, meneekö esimerkiksi Ranskaan, Iso-Britanniaan vai Romaniaan.
Edullisia kaupunkilomakohteita ovat esimerkiksi Praha, Budapest ja Bukarest. Maaseudulla on poikkeuksetta aina edullisempaa kuin kaupungissa. Kannattaa siis tutustua paikkoihin pääkaupunkien ulkopuolella.
Lisäksi, kun valitset jonkun kohteen suosituimpien turistikohteiden ulkopuolelta, näet paikallisen kulttuurin ihan eri silmin.
5. Matkusta ja majoitu porukalla.
Majoitus on yksi suurimmista yksittäisistä kuluista, joita matkustamiseen liittyy. Nappaa siis mukaan kaveri tai kaveriporukkaa. Voitte majoituksen lisäksi jakaa myös aamiaiskustannukset, mikäli majoitutte hotellin sijaan asunnossa.
6. Majoitu hotellin sijaan asunnossa.
Asunnot ovat usein hotellia edullisempi vaihtoehto kahdelle hengellekin, mutta erityisen paljon edullisempaa asunnossa asuminen on porukalla. Airbnb:n ja Booking.comin kautta voi löytää tosi kivoja asuntoja mistä päin maailmaa tahansa.
Kuvassa on Hampurissa olleen airbnb-asunnon parvi, jossa oli tilaa neljälle. Läheinen tunnelma, mutta toimi meidän reissullamme tosi hyvin!
7. Hyödynnä suhteesi, eli pyydä maailmalla asuvilta ystäviltä sohvamajoitusta.
Kaupan päälle saa yleensä hyviä vinkkejä siihen, mitä matkakohteessa kannattaa tehdä. CouchSurfing on yksi paikka, josta voi aloittaa sohvalla majoittumisen ja kaverisuhteiden luomisen, mikäli maailmalla asuvia kavereita ei vielä ole.
8. Tee osa ruuasta itse.
Yleensä aamiainen on helpoin toteuttaa. Muita helppoja vaihtoehtoja edulliseen ruokailuun on piknikin järjestäminen puistossa tai leiriruoka retkellä. Osa matkustamisen nautintoa on syödä ravintolassa, mutta usein rauhallinen aamiainen loma-asunnossa on jopa mukavampi kuin aamiainen ravintolassa tai hotellin täpötäydessä aamiaishuoneessa – puhumattakaan siitä, että saa nukkua niin pitkään kuin haluaa!
9. Käytä julkista liikennettä kaupungin sisällä ja kaupunkien välillä
Siirry matkakohteessa paikkoihin kävellen tai julkisella liikenteellä. Kävellessä ehtii nähdä kaupunkia ihan eri tavalla kuin jossain liikkuvassa välineessä istuessa. Samalla saa hyötyliikuntaa ja Pokemon Go -addiktit voivat napata Pokemoneja reppuunsa.
Myös julkinen liikenne toimii yleensä erittäin hyvin sekä kaupungin sisällä että kaupunkien välillä. Ei muuta kuin bussiaikatauluja ja juna-aikatauluja tutkimaan!
10. Älä sokeudu ruuan ja juoman edullisuudesta.
Vaikka 6 euron drinkki tuntuu Suomeen verrattuna edulliselta, saa samalla rahalla kolme lasia kahden euron viiniä. Vaikka on välillä kiva syödä ja juoda ajattelematta rahaa, niin lomabudjetti pysyy huomattavasti kohtuullisempana, kun välillä miettii juomien ja ruokien hintoja paikallisesta hintatasosta käsin. Ei jokaisen terassijuoman tarvitse olla käsin koristeltu pina colada!
11. Matkusta pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa.
Useimmissa lentoyhtiöissä voi käsimatkatavaralaukun lisäksi ottaa mukaan käsilaukun. Niihin mahtuu ihan oikeasti kaikki tarvittava mukaan, koska harva ihminen arjessakaan vaihtaa vaatteita monta kertaa päivässä – tai edes joka päivä. Lisäksi hotelleissa on yleensä pyykkipalvelu ja asunnoissa pyykkikone, joten hikisissä vaatteissa ei tarvitse kulkea päivästä toiseen.
Puuttuiko joku hyvä vinkki? Kerro kommenteissa, miten sinä säästät rahaa matkaa varatessa tai matkalla.
Jos aloittaisin kuvailemalla, että tämän tarinan keskiössä oleva ottelu on kuin Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsi, se antaisi vain haalean kuvan tulevasta. Kun urheiluselostaja itkee telkkarissa, että koko kansa on Kimi Räikkösen takana, niin ei se oikeastaan pidä paikkaansa. Veikkaan, että suurin osa suomalaisista ei välitä Räikkösen sijoituksista.
Mutta Walesissa, siellä kun puhutaan koko kansasta, puhutaan _koko_ kansasta. Varsinkin, kun Walesin rugbymaajoukkue kohtaa naapurinsa Englannin, on ottelua pohjustettu jo viikkoja etukäteen. Pelipäivän aamuna paikallislehden otsikko toteaa, että häviö Englannille olisi pahempaa kuin yksikään maailmanlopun asteroidi. Jep, sellainen on kuulemma parhaillaan suuntaamassa Maapalloa kohti, mutta pistetääs nyt asiat hei tärkeysjärjestykseen – tänään pelataan MM-rugbya! Englantia vastaan!
Olin saapunut reilun kymmenentuhannen asukkaan pikkukaupunkiin muutamaa päivää aiemmin Walesin pääkaupungin Cardiffin humusta. Viikkoa aiemmin olin käynyt katsomassa livenä pari MM-kisojen rugbyottelua, mutta Englanti-Wales -ottelun hetkessä loppuunmyydyistä lipuista ei kannattanut edes haaveilla. Mutta mitäpä väliä, ottelu näytettäisiin suorana missä tahansa pubissa. Pitäisi vain valita, mihin niistä astelen.
Majapaikkani sijaitsi luoteis-Walesissa, jossa Walesin oma kieli, kymri, on vallitsevampi kuin eteläosissa maata. Näillä seuduin myös kansallistunne on – jos vain mahdollista – vielä voimakkaampaa kuin etelässä. Siksipä ”aitoa paikallisuutta” etsivänä matkailijana suuntasin saamani vihjeen perusteella pubiin, joka tunnettiin pikkukaupungin sisälläkin poikkeuksellisen walesilaismielisenä ja kymrinkielisenä.
Pubissa minulle nyökkää tiskin takana nappisilmäinen pikitukka, ja kysyy kymriksi jotain. Oletettavasti juomatoivettani. Koska osaan sanoa kymriksi lähinnä hätänumeron (nau-nau-nau, kiitos poliisisarjan Y Gwyll), minun on pakko pahoitellen pyytää juomaani englanniksi.
Ei elettäkään kohti oluthanoja. ”Mitä väriä aiot pitää tänään ylläsi?”, pikitukka kysyy.
”Punaista, tietysti”, vastaan. Pikitukka sulaa hymyyn ja ryhtyy kaatamaan juomaa. Olen selvästikin tullut oikeaan pubiin.
Paikka on vielä lähes tyhjä, joten valkkaan hyvän paikan valtavan tv-ruudun edestä. Vähitellen väkeä alkaa saapua. Kaikilla punainen paita. Kaivan kassistani oman Walesin lipun esiin, takkini olen riisunut jo aiemmin, jotta pikitukkakin näkee maajoukkuepaitani. Vaihdan viestejä englantilaisen tuttavani kanssa. Olemme molemmat hermostuneita ja viestit ovat sen mukaisia. Olisi vähättelyä sanoa, että tunnelma pubissa on sähköinen. Huomaan, että jalkani taputtaa lattiaa. Vieressä istuva nainen hymyilee leveästi. ”Me too”, hän virnistää ja osoittaa tärräävää jalkaansa.
Peli alkaa. Englanti johti tiukkaa peliä alusta lähtien. Pöytiin kannetaan olutta. Lattioille kaatuu olutta. Voin rehellisesti sanoa, etten ole tätä peliä ennen, enkä sen jälkeen, kokenut vastaavaa huumaa. Rugbya. Huutoa. Epätoivoa. Lisää olutta. Rehellisesti voin sanoa myös, etten muista pelistä paljoakaan yksityiskohtia.
Paitsi noin viimeisestä kymmenestä minuutista. Yllättäen, Wales kirii kahden pisteen päähän. Sitten tasoihin. Pubin huuto on muuttunut kaikennieleväksi mölinäksi. Ja sitten.
Rangaistuspotku Walesille.
Potku tehdään puolesta välistä kenttää.
Pubissa voisi kuulla sen kuuluisan nuppineulan tipahtavan lattialle.
Potku lähtee… kaartaa…. kantaa… kantaa…. ja menee maaliin!
25-28! Paikka räjähtää! Ihmiset hyppivät sohvilla. Kaikki halaavat kaikkia. Minulle puhutaan kymriä. Huomaan itsekin puhuvani kymriä. Kukaan ei välitä. Peliä on jäljellä vielä muutama minuutti, mutta kukaan ei välitä siitäkään. Kun loppuvihellys lopulta tulee, alkaa pöydillä tanssiminen. Kaikki nauravat kuin uskonnollisen hurmoksen kourissa, Tom Jones pauhaa ja pubiväen karjuma ”Aiiii jaiii jaiiiiiiii Delilaaaaaaaah” kantautuu varmaan naapurikylään saakka. Minulta lähtee ääni.
Sanalla sanoen, meno on mielipuolista. ”Torilla tavataan” ja ”Den glider in” tungettuna yhteen pieneen walesilaispubiin.
Yht’äkkiä huomaan ihmismeren pyörityksessä pyörätuolissa istuvan vanhan miehen. Hänet on parkkeerattu sohvan päätyyn. Kumarassa oleva, vähintään 90-vuotiaalta näyttävä mies vaikuttaisi olevan yksikseen. Hän pitelee käsiään rinnallaan kuin itseään suojaten, kyynelet valuvat hänen silmistään. Menen kysymään, onko kaikki kunnossa. Eiväthän remuavat rugbyfanit ole tönineet häntä? Tarvitsisiko hän hieman happea ja tilaa? Ymmärrättehän englantia?
Mies katsoo ylöspäin minuun ja hymyilee. Kaikki on kuulemma hyvin. Entä kyyneleet?
”I’m just so, so happy. So happy.”, vanhus saa sanottua ääni murtuen.
Niin. Kerroinko jo, että isäntämaa Englanti tipahti kotikisoistaan Walesin voiton vuoksi.
Suolaa haavoihin, tai mannaa taivaasta. Riippuu kummalta puolelta rajaa asiasta kysyy.
Lähdin pitkästä aikaa reissuun ihan yksikseni. Siinä mielessä siis yksikseni, että olin lennolla yksin ja menin majapaikkaamme yksin.
Tämähän tarkoitti sitä, että en jaksanut ottaa mistään asiasta selvää etukäteen, vaan ajattelin, että kyllä minä varmasti lentokentältä majapaikkaan jollain tavalla pääsen.
Yksin matkustaminen on välillä ihan hauskaa ja stressitöntä, kun ei tarvitse huolehtia muista ihmisistä.
No. Tämän viikonloppureissun aloitus ei ollutkaan ihan niin hauska ja stressitön kuin alussa kuvittelin.
Metroliikenne oli osittain remontissa, joten vaihdoin metroa jokaisella pysäkillä. Kun pääsin perille, huomasin olevani väärässä paikassa, koska en ollut huomannut, että minulle oli ensin lähetetty väärä varausvahvistus ja perässä korjattu versio. Luonnollisesti katsoin vain ensimmäisestä varausvahvistuksesta tiedot majapaikan sijainnista.
Lisäksi henkilö, jonka piti tulla avaamaan minulle ovi, oli unohtanut avaimen kotiinsa. Päädyin siis melkoiseen nälkäkiukun tilaan ennen kuin pääsin perille majapaikkaamme.
Onneksi asunto oli mukava, ja Lidl lähellä.
Alkuperäinen syy Berliinin reissulle oli Thirty Seconds to Marsin keikka! Menimme paikan päälle varmuuden vuoksi taksilla, koska päiväinen sekoiluni joukkoliikenteen kanssa aiheutti hetkellisiä traumoja. Enkä tietenkään halunnut missata keikkaa.
Mercedes-Benz Arenalla myytiin keikkajuomiksi mm. tuollainen pikkuinen 0,75 l olut! Edelleen ihmettelen, miten neiti J selviytyi koko keikan ilman, että kävi vessassa!
Epäselvä kuva, mutta ihana Jared Leto. ❤
Yleisössä heilui monta Thirty Seconds to Marsin lippua. Se näytti tosi kivalta! Yhdessä kohdassa yleisöön tiputettiin monta jätti-ilmapalloa.
Jaredin kanssa lavalle päässyt berliiniläinen tyttö halusi omistaa biisin kaikille ihmisille, jotka uskovat unelmiinsa ja seuraavat niitä. Se oli siinä mielessä koskettavaa, että juuri nuo ajatukset ovat minulle tärkeitä Thirty Seconds to Marsin musiikkia kuunnellessani. Juuri siksi Jared Leto on mielestäni erittäin inspiroiva ihminen. Hän osoittaa, että kun seuraa unelmiaan ja tekee töitä niiden eteen, voi saavuttaa ihan mitä vaan. Thirty Seconds to Mars on voimamusiikkiani.
Seuraavana päivänä metroasemalle kävellessäni näin makkaran! Tietenkin halusin mennä tarkemmin katsomaan, mikä tämä edessä siintävä makkara oli…
No. Makkaran ymmärrän aina ja erityisesti Saksassa, mutta joulupukki ja hehkuviini toukokuussa ovat ehkä vähän väärässä paikassa.
Siellä olisi päässyt myös kuumailmapallolennolle. Tai ei oikeastaan lennolle, koska kuumailmapallo oli kiinnitetty vaijerilla maahan, mutta yläilmoihin kuitenkin. En saanut ketään houkuteltua mukaani korkeuksiin, joten se jäi kokematta. Ehkä seuraavalla kerralla.
Mikäli sinua kiinnostaa, niin kuumailmapallon kyytiin pääsee Welt Balloonin kautta.
Samaisessa paikassa oli myös Trabeja. Niilläkin olisi päässyt ajelemaan, mutta jätimme senkin väliin.
Berliinin reissun toinen tarkoitus oli nähdä ystäviä. Neiti J ja Neiti N asuvat Saksassa, joten heitä ei mitenkään liikaa näe livenä. Netissä sen sijaan kyllä näkee. Siitä syystä ei tarvinnut turhaan kysellä kuulumisia, vaan siirryimme suoraan puhumaan kakkajuttuja.
Tähän liittyen: Aamiainen on päivän tärkein ateria. Me suosimme reissullamme kahta aamiaista. Ensimmäisen söimme majapaikalla ja toisen aamiaisravintolassa. Miksi tyytyä yhteen?
Kun kävelimme aamiaispaikalta pois, oli pakko pysähtyä ottamaan kuva tästä. Aika monimuotoinen konsepti: kaljaa, burleskia, live-musiikkia, disco ja porno-karaoke! Tästä paikasta saa siis varmasti kaiken, mitä ihminen vain keksii haluta.
Valitettavasti paikka oli tuohon aikaa suljettu.
Aamiaiselta kävelimme Biergarteniin. Berliinissä ei ollut ihan niin lämmin kuin olimme etukäteen olettaneet, mutta auringossa oli joka tapauksessa varsin kesäinen tunnelma.
Auringonvalon voi hyödyntää siten, että ottaa omituisia taidekuvia.
Tai sitten aurinkoa voi paeta pukeutumalla kokonaan huiviin.
Pöydän alle katsoessamme totesimme, että kukaan meistä ei ole korkokenkäihminen.
Tästä tuli mieleeni keskustelu, jonka kävimme Vappuna neiti E:n kanssa:
”Mä en ymmärrä, miten jotkut naiset voivat näyttää aina niin kauniilta ja freeseiltä. Itsellä on aina naama punainen ja meikit levinneet, kun pääsen paikan päälle.”
”No, he eivät varmaan kiirehdi viime tingassa pikakävellen 2 kilometrin päähän.”
”Niin, he käyttävät varmaan kuskia.”
”Niin tai taksia.”
Joo. Me tykkäämme kävellä. Tennarit toimivat siinä tarkoituksessa varsin hyvin.
Tämä liikennevalomies aiheuttaa minussa kerta toisensa jälkeen huvitusta.
Neiti J sai avopuolisonsa kautta diilattua meille bussiliput turistibussiin. Bussikierros oli kolmantena päivänä varsin sopivaa ajanvietettä. Olimme vain sen verran väsyneitä, ettemme jaksaneet jäädä missään pois ja lopulta alkoi nukuttaa vielä enemmän. Kätevä tapa kuitenkin nähdä Berliinin tärkeimmät nähtävyydet.
Neiti E totesi, että Berliini on yllättävän vihreä kaupunki. Se on ihan totta. Puistoja ja nurmikoita on paljon. Se on yksi asia, joka erottaa Berliinin muista Euroopan pääkaupungeista.
Ja erottuuhan se muutenkin. Graffiteja, joiden edessä hölmöillä, on paljon.
Berliiniä ei suotta ajatella stereotyyppisesti taitelijoiden ja hipstereiden unelmapaikaksi. Kyllä se sitä ihan oikeasti taitaa olla.
Minä olin viimeisenä iltana niin väsynyt, että kun muu seurue lähti tutustumaan jätti-mojitoihin, minä lähdin majapaikkaamme syömään irtokarkkeja.
Vähitellen yritän oppia, että myös lepääminen on tärkeää – oli sitten kotona tai reissussa.
Berliinistä tykkään joka kerta enemmän, joten tämä ei varmasti ollut viimeinen kohtaamiseni kaupungin kanssa.
1. Aamiainen Berliinissä – Hyödynnä kaupungin ihanat aamiaispaikat!
Autan vähän valinnassa ja kerron kaksi hyvää vaihtoehtoa.
Ensimmäinen on Beakers. Siellä on kattava menu, josta saa valita itselleen sopivan kokonaisuuden. Aamiaisseurueemme tilasi mm. munakasta, omenapannukakkuja, hedelmäsalaattia, kuohuviiniä ja cappuccinoa.
Kuten kuvasta näkyy, myös annosten ulkonäköön panostetaan.
Tosin alkuun täytyy varoittaa, että tässä aamiaispaikassa ei tunneta palvelua. Ruuat tilataan tiskiltä, juomat noudetaan omasta pisteestään ja ruuat haetaan vähän turhan pitkän odotusajan jälkeen toisesta paikasta. Siinä odottaessa oli itsepalveluun tottuneella suomalaisellakin hermot kireällä.
Mutta miksi tämä on silti hyvä vaihtoehto? No siksi, koska siellä on hyvä valikoima terveellistä ruokaa!
Itse join jotain paleo-super-jääteetä ja tunsin oloni kovin hyväksi ihmiseksi!
2. Testaa joku Berliinin Biergarten eli mene jättimäiselle terassille
Olut on yksi ensimmäisistä asioista, jotka Saksasta tulee mieleen. Kannattaa siis hyödyntää paikalliset kaljapuutarhat. Niitä löytyy useita!
Olut ei ollut Biergartenin ainoa juomavaihtoehto, vaan sieltä sai myös viiniä. Niin ja tietenkin makkaraa! Minulle naurettiin, kun halusin makkarani ilman sämpylää. Itse lähinnä naureskelen tuolle sämpylälle. Sehän on vaan joku pidike, josta makkaraa pidetään kiinni!
3. Syö ravintolassa perinteistä saksalaista ruokaa
Ihan jo siksi, että perinteisten ravintoloiden sisustus on näkemisen arvoinen ja ruoka on vahva osa saksalaista kulttuuria!
Juuri tämän ravintolan ruokalista ei silti juurikaan puhutellut minua. Pihvi oli ihan ok, mutta parempaakin olen syönyt. Parasta annoksessa olivat nuo hauskat perunat!
Asiakaspalvelu oli asiakkaanmukaista! Neiti E pyysi lisää maitoa ja sitä hän sai – ihan niin paljon kuin vaan halusi.
4. Pukeudu hassusti!
Berliinissä voi omaksua itselleen ihan minkä identiteetin vain haluaa. Sillä ei ole merkitystä. Kaikki hyväksytään. Se on suuri osa kaupungin viehätystä.
5. Nauti Berliinin katukuvasta – kävele ja katsele ympärillesi
Berliinin katukuva on täynnä kaikenlaista nähtävää ihan laidasta laitaan. Suosittelen ehdottomasti, että metrojen ja S-junien lisäksi kävelet paikasta toiseen. Silloin näet kaupunkia ihan eri tavalla kuin joukkoliikennevälineissä istuessasi.
Berliinissä ihmiset kokoontuvat miltei mille tahansa nurmikolle hengailemaan – ja niitä nurmikoita on paljon!
6. Käy Brlossa
Tämän vinkin luin Mondosta, ja Brlo on myös Berliinissä asuvan ystäväni yksi suosikkipaikoista. En ihmettele, miksi. Paikka on erittäin viihtyisä.
Maistoin heidän oluitaan maistelulaudan verran. Totesin, että Berliner Weisse oli erittäin hyvää!
Brlosta saa myös paikallista cola-juomaa ja luomujätskiä! Niin ja toki ruokaa, joka ei ole ihan tavallista pubiruokaa. Lisäksi sisätiloissa on ravintola.
Yksi hieman ärsyttävä puoli on se, että kaikki nämä asiat pitää ostaa eri tiskeiltä. Siksi kannattaa oman seurueen kanssa koordinoida tilauksia siten, että jokainen hoitaa kaikkien tilaukset yhdellä tiskillä ja toinen toisella. Tällöin kaikkien ei tarvitse erikseen jonottaa jokaiselle tiskille.
7. Mene puistoon – Berliinissä niitä on monta!
Berliini on yllättävän vihreä kaupunki. Siellä on paljon puistoja, joissa paikalliset tykkäävät viettää aikaansa. Valitse itsellesi sopiva ja nauti istuen, pomppien, keinuen – mikä nyt tuntuu parhaalta.
+1 Mene sunnuntaina Mauerparkiin
Tälle aiheelle olen omistanut ihan kokonaisen postauksen. Lue se tästä.
Lisäksi:
Minulla on myös majoitusvinkki, mikäli persoonallinen hostellimajoitus kiinnostaa Berliinissä. Lue se tästä.
Siinä se on, kirjelokerikossani arvopaikalla. Jimmyn kirje. Tai siis, minun kirjeeni Jimmylle. Paikallinen posteljooni Donegalin pohjoisosissa ei vain koskaan saanut toimittettua sitä Jimmylle asti. Kun kirjeeni oli vielä matkalla, Jimmy siirtyi ajasta ikuisuuteen. Rauhallisesti nukkuessaan, näin kuvittelen, kotonaan.
Jimmyn kotikylä on juuri sellainen irlantilaiskylä, joita näkee elokuvissa tai tv-sarjoissa, eikä katsoja voi olla aivan varma, onko kyseessä käsikirjoittajien kokoama unelma kliseitä, vai todellinen paikka. Useamman bussinvaihdon jälkeen viimeinen etappi lähikaupungista huristellaan postiauton kyydissä. Tosin ”kaupunki” on tässä tapauksessa hieman venytetty käsite, sillä Killybegsissä on noin tuhat asukasta. Postiautossa vieressäni istuu maaseutua kylästä toiseen kiertävä pappi, sillä näillä karuilla nummilla ei jokaiseen kylään riitä omaa hengenmiestä. Loputtomien mutkien ja ”Ei tällaisia maisemia olekaan” -hetkien jälkeen auto pysähtyy tienristeykseen. Vasemmalle kaartuvan tien varressa on kourallinen taloja, oikealle johtavan tien varressa vielä vähemmän. Taustalla kohoaa vihreän ja ruskean sävyissä koreileva jylhä vuorenharju.
Majapaikkani on jossain kyläpahasen toisella puolella, korkeamalla rinteillä. Isäntä soitti postiautomatkan aikana, että turhaan lähtisin kävelemään yksikseni nummille, kun sääkin on mitä on – hän nappaisi minut kyytiinsä käytyään asioilla Killybegsissä. Voisin odotella ”Biddyn paikassa”. Hän kyllä tunnistaisi minut, pistäisin silmään kyläläisten keskellä tarpeeksi hyvin, hän nauraa luurin toisessa päässä.
”Biddyn paikka” on yksi kylän kolmesta pubista. Niiden lisäksi pääkadun varrella on postitoimisto, hautausmaa sekä suomalaisen perusärrän kokoinen ruokakauppa. Postiauto jatkaa matkaa. Kylänraitti on hiljainen. Kolmen lampaan lauma lampsii hitaasti keskellä tietä. Puren huultani, etten hihittäisi näylle. Nappaan rinkkani ja astun sisään Biddyn pubiin.
Olen kirjaimellisesti tupsahtanut amerikkalaiseen nostalgiannälkäiseen elokuvaan. Tuli lämmittää turvetakassa, paikalliset äijänturjakkeet istuvat tweedlätsät päässään. Ikkunoista siivilöityvä valo tekee paikasta leppoisan. Lämpimän ja pehmeän. En ole ehtinyt ovelta askeltakaan, kun käsivarteeni nappaa kumara, lähes hampaaton ja tuikkivasilmäinen vanhus. ”Ah but you look like you could use a dance!”, mies lohkaisee. Aksentti on niin paksua, että lauseen varsinaisen sisällön joudun suurimmaksi osaksi päättelemään. Vastausta ei odotella, sillä minua pyöritetään jo puulattialla ympäri. Ikäisekseen mies on yllättävän ketterä.
Saan jotenkin toppuuteltua isommat tanssit, ja tilattua oluen. Vanhus esittäytyy Jimmyksi. Hän kertoo olevansa entinen tweedinkutoja; ammatti lähestulkoon rampautti hänen kätensä. Nivelrikkoiset sormet ovat vääntyneet kivuliaan näköiseen asentoon, mutta Jimmy kohauttaa olkapäitään. Menneet ovat menneitä. Enemmän häntä kiinnostaa, mitä teen heidän kylässään keskellä syksyä. Turistit kun käyvät täällä kesäisin, viikkoja aiemmin. ”Olet ainoa ulkopuolinen täällä nyt”, Jimmy nauraa.
Ehkä juuri siksi Jimmy adoptoi minut seuraavaksi seitsemäksi päiväksi. Perheensä viimeinen mies huolehti minusta kuin omastaan. Asetuttuani taloksi lähden muutaman päivän kuluttua päivävaellukselle läheiseille rinteille. Kuten niin usein Irlannissa, upea aurinkoinen sää muuttuu nopeasti ja huomaan seisovani poluttomalla nummella hernerokkasumussa. Kättä pidemmälle on vaikea nähdä, ja harvakseltaan ripotellut opaspaalut ovat näkymättömissä. Koitan päätellä reittiä mudassa nipin napin erottuvien vanhojen kengänjälkien perusteella, satunnaisten lampaiden määkiessä kauempana, jossain sumun keskellä.
Kun lopulta löydän takaisin kylään johtavan polun ja laskeudun kohti asutusta, Jimmy seisoo ensimmäisten rakennusten kohdalla vastassa. ”Olitko sinä juuri nyt tuolla ylhäällä”, hän kysyy ja osoittaa kohti nummia. ”Tässä säässä? Nyt tarvitset kuumaa viskiä”, hän jupisee, ja taluttaa minut takaisin Biddy’siin.
Viikko kuluu kuin siivillä. Päivisin kiipeilen ja kompuroin rinteillä, iltaisin istun Biddy’sin penkeillä, paikallisia muusikoita kuunnellen ja Jimmyn seurasta nauttien. Nauran ja tanssin. Viimeisenä iltana pubi on ammuttu täyteen. Musiikki soi, olut virtaa ja minä mietin, miten maltan nousta aamulla postiauton kyytiin. Jossain vaiheessa iltaa Jimmy muuttuu oudon vakavaksi. Hän kertoo piipahtavansa kotonaan, mutta vannottaa, etten lähde nukkumaan ennen kuin hän palaa.
Tultuaan takaisin hän istuu viereeni ja sujauttaa nopeasti käteeni jotain. ”Älä näytä tätä muille, kylän naiset rupeaisivat vain juoruamaan.” Kourassani on ruskea kirjekuori, jonka päällä on Jimmyn nimi ja osoite, vanhan miehen horjuvalla käsialalla kirjoitettuna. ”Kun pääset kotiin, kirjoita minulle, niin tiedän että olet turvassa”, Jimmy vannottaa kuiskaten. Seuraavaksi hän ojentaa oljenkorsista ja mustasta sähköteipistä kootun ristin. ”Tämä on Pyhän Brigidin risti. Hän on matkaajien suojeluspyhimys. Tein tämän sinulle, pidä risti repussasi, niin Brigid suojelee sinua aina”, Jimmy selvittää. En tiedä, mitä sanoa. Yritän kiittää, mutta pala kurkussa painaa minut mykäksi. Pubi sulkee lopulta ovensa. Jimmy lähtee kotiinsa, minä kävelen majapaikkaani taskulamppuni kanssa. Välillä sammutan sen, ja katson niska kenossa upeaa tähtitaivasta pimeyden keskellä.
En enää näe Jimmyä. Aamun postiauto vie minut takaisin isompiin kaupunkeihin, ja lopulta viikon kuluttua kotiin. Kirjoitan hänelle heti kotiinpäästyäni. En koskaan saa vastausta. Alkuun olen pettynyt. Lopulta viikkojen ja kuukausien kuluttua ajattelen, että ehkäpä Jimmylle vain riitti tieto siitä, että Pyhä Brigid saattoi minut turvallisesti kotiin.
Sitten saan Suomen postilta virallisen kirjeen.
Sen sisällä on Jimmyn kirje, ja kuoren päällä on Irlannin postin vaaleanpunainen tarra. ”Palautetaan lähettäjälle. Vastaanottaja menehtynyt.” Kirje oli saavuttanut Jimmyn kylän, muttei enää Jimmyä. Irlantilaisposti palautti sen Suomeen, jossa Posti puolestaan odotti lain vaatiman ajan, ennen kuin avasi kirjeeni ja löysi kirjeessä olevan osoitteeni. Lopulta kirje saavutti taas minut. Jos olisin tajunnut kirjoittaa osoitteeni kuoreen, kirje olisi palautunut minulle nopeammin.
Lasken päiviä ja vertailen aikajanoja.
Jimmy on kuollut vain päiviä lähtöni jälkeen.
Aion palata vielä Jimmyn kylään. Kylän hautausmaa ei ollut kovinkaan iso. Löydän kyllä hänen hautansa.
Minulla oli aika vähän toiveita Road Tripin suhteen etukäteen. Yksi toive oli kuitenkin se, että kävisimme viinitiloilla. Tämä toteutui, kun lähdimme Coloradon Deltasta kohti vuoria ja alkumatkasta pysähdyimme parille viinitilalle.
Viinitiloilla niiden omistajat esittelivät viinejä. Erilaisten viinien maistaminen maksoi 5-10 dollaria, mutta jos osti viiniä mukaan sai maistelun ilmaiseksi tai edullisemmalla. Käytännöt vaihtelivat viinitiloittain.
Stone Gottage Cellars oli sympaattinen pieni paikka, jossa viininmaistelijoita varten oli hankittu viinitarhan laitaan bajamaja.
Samalla alueella oli useita eri viinitiloja, ja samaan aikaan viinejä maistelemassa oli ihmisiä, jotka kiersivät viinitiloja polkupyörällä. Se olisi ollut varmasti tosi mukava pyöräretki!
Jos suunnittelet viinimatkaa tuohon suuntaan, niin lisätietoja North Fork Valleyn viinitiloista voi lukea täältä: http://westelksava.com/
Pysähdys pikkukaupungissa ja kahvi aina mukaan!
Meidän matkamme jatkui kohti vuoria. Ella ja Chrisu olivat koko alkumatkan puhuneet siitä, että osa öistä nukutaan leirintäalueella. Jännitin sitä vähän, koska en tiennyt yhtään, mitä odottaa.
En halunnut raahata Suomesta mukaani telttaa, joten ostin Walmartista edullisimman mahdollisen teltan leiriyömajakseni. Lopulta se tosin taisi mennä niin, että Ella ja Chrisu nukkuivat siinä teltassa ja minä nukuin heidän teltassaan. Reissumme jälkeen Ella ja Chrisu lahjoittivat ostamani teltan jollekin järjestölle Portlandissa, joten se ei onneksi päätynyt roskiin.
Matkan varrella pysähdyimme Carbondalessa, joka oli söpö pieni kaupunki.
Road Tripillemme oli tyypillistä, että pysähdyimme jossain joko lounaalla tai hakemassa kahvia. Samalla kävelimme jonkin aikaa ihmetellen kaupunkia, johon olimme päätyneet. Se on muuten erikoista, miten ”coffee to go” muodostui ihan perusjutuksi jokaiselle päivällemme. Niin sitä ihminen imee kulttuurin itseensä, hehee.
Alusta asti olimme sitä mieltä, että Colorado on ihana!
Kuljimme Aspenin kaupungin ja metsien ohitse. Aspenissa on yksi tunnetuimpia laskettelukeskuksia, ja koko alue on erityisesti rikkaiden ihmisten suosiossa.
Coloradossa leiriytyessä täytyy pitää mielessä karhut
Niin. Karhut. Niistä oli ollut kyllä puhe, mutta kyllä nuo varoitustaulut silti vähän yllättivät.
Kaikki ruoka ja vesi piti pakata karhukaappeihin aina, kun niitä ei käyttänyt. Karhukaappi on siis kaappi, jonka saa sillä tavalla lukkoon, ettei karhu osaa sitä avata.
Teltaan ei saanut viedä mitään tuoksuvaa, eikä saanut yöpyä samoissa vaatteissa, missä teki ruokaa. Me olimme näiden ohjeiden kanssa tosi tarkkoja, koska emme halunneet ottaa riskiä. Käytännössä minulla oli teltassa vain yövaatteet, makuupussi, makuualusta, kirja, kännykkä ja taskulamppu. Kaikki muu oli karhukaapissa tai autossa.
Joissain ohjeissa sanottiin, että autoonkaan ei saisi jättää mitään tuoksuvaa, mutta kyllä meillä siellä saattoi olla esimerkiksi aurinkorasvaa ja muuta kosmetiikkaa. Ruuat kyllä pakkasimme aina karhukaappiin.
Leirintäalue on osittain erilainen käsite Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Tämä ensimmäinen leirintäalue oli käytännössä tien varrella metsässä oleva alue, johon oli varattu muutama auto- tai telttapaikka. Yhdysvalloissa ei ole jokamiehen oikeuksia, joten sen suhteen tulee olla tarkka, missä yöpyy.
Tällä leirintäalueella ei ollut henkilökuntaa, joten maksu jätettiin postilaatikkoon. Leirintäalueyöt maksoivat paikasta riippuen 20-30 dollaria/paikka. Se oli siis ehdottomasti edullisin yöpymismuoto.
Jokaiselle oli oma paikka, jossa oli pöytä, grillipaikka ja karhukaappi. Joissain paikoissa karhukaapit olivat jaettuja, mutta pöytä ja grillipaikka olivat aina omia.
Yhteisiä vessoja oli muutama, ja ne olivat aina siistejä. Osassa oli käsille vesipesupaikka, osassa ei. Samoin vesipisteen suhteen oli vähän vaihtelevaa, oliko vesipisteessa oleva vesi juomakelpoista vai ei. Siksi yleensä tankkasimme kaikki kanisterit täyteen aina, kun oli juomakelpoista vettä saatavilla.
Kävimme Ellan kanssa lyhyellä iltakävelyllä tutkimassa leirintäalueen läheisiä maastoja. Olimme erittäin hämmentyneitä siitä, miten vihreäksi ja metsäiseksi maisemat olivat muuttuneet. Aavikko oli takanapäin.
Matkapaloja 