Ajatuksia elämästäni: Minä ja Fontana di Trevi vuosina 2009, 2012, 2016 ja 2019

Pieniä otteita siitä, mitä on ollut ja mikä on muuttunut lähinnä minussa. Rooma on ikuinen ja omalla tavallaan muuttumaton.

Vuonna 2009

Heitin kolikon. Minulle sanottiin, että Roomaan palaamisen voi varmistaa, kun heittää kolikon Fontana di Treviin. Oiva tapa kerätä rahaa! Onneksi raha kerätään ja käytetään hyväntekeväisyyteen, eikä jätetä lähteen pohjalle makaamaan.

Tämä matka oli Italian vaihtovuoteni loppupuolella. Olin täysin lumoutunut Roomasta, kuten olette voineet aiemmasta tekstistäni lukea.

Elämäni oli siinä mielessä jännässä tilanteessa, että vaihtovuoteni oli loppumaisillaan ja minun piti palata parin kuukauden kuluttua takaisin Suomeen. En osannut tuossa vaiheessa ajatella, mitä haluaisin tai odottaisin tulevaisuudelta.

Olin kuvitellut jossain vaiheessa jääväni töihin Italiaan vielä vaihtovuoden jälkeen, mutta siitä ideasta olin luopunut. Vuosi oli hyvä ja opettavainen, mutta harmittaa, että lähdin huonolla kielitaidolla Italiaan ja palasin melko keskinkertaisella kielitaidolla takaisin. Kieleen olisi kannattanut panostaa enemmän.

Vuonna 2012

Vaihtovuoteni jälkeen kului jopa kolme vuotta ennen kuin palasin takaisin Italiaan. Silloin aloitin matkan Roomasta.

Minulla on ollut noin viimeiset 20 vuotta eri tavoin värjätty tukka, mutta harvoin se on ollut vaalea. Tämä oli yksi niistä hetkistä, kun kokeilin vaaleita hiuksia. Ei ne oikein sovi. Tai ehkä ne joten kuten sopii, mutta en vain tunne oloani kotoisaksi. Tumma ja punainen ovat minun värejäni!

Aloin selata Facebookin aikajanaa, kun halusin palauttaa mieleeni asioita vuodelta 2012. Jos jotain huomasin, niin sen, että olen päivittänyt Faceboookin tilapäivityksiä KOKO AJAN. Luulin, että nykyäänkin olen aika aktiivinen, mutta tuohon verrattuna se on kyllä kaukana siitä.

Olin töissä ja yritin saada gradun valmiiksi. Olin palannut siihen työhön, johon vaihtoon lähtiessäni vannoin, etten enää palaisi. Asiat olivat kuitenkin muuttuneet ja pidin työstäni ja työpaikastani erittäin paljon.

Vapaa-ajalla tanssin ja kävin konserteissa ja Fortessa. Kaikki ovat edelleen läsnä – paitsi Forte!

Vuonna 2016

Päätimme nostaa Neiti E:n synttärimatkat tasolle Rooma. Matkasta voit lukea enemmän täältä.

Elämässä oli parisuhde, vakinainen työpaikka (edelleen samassa työpaikassa) ja ylempi korkeakoulututkinto. Tanssi oli jäänyt aika harvinaiseksi harrastukseksi, ja paikkasin liikunnan puutetta käymällä salilla ja välillä juoksemalla. Se oli outoa aikaa se. Heh.

Vähitellen olen saanut neiti E:n vakuutettua siitä, että Italiassa täytyy käydä vähintään kerran vuodessa.

Vuonna 2019

Eli nyt. Viimeiset 1,5 vuotta elämäni on pyörinyt aika pitkälti tanssiharrastuksen ympärillä. Roomassa järjestettiin Swing in Capital, ja innostuin ajatuksesta, että saisin yhdistettyä tanssin ja Rooman. Se olikin hyvä yhdistelmä – siitä huolimatta, että hotellimme oli aivan liian kaukana kaikesta.

Elämässä on edelleen sama työpaikka, mutta vuosien myötä muuttunut työnkuva. Opin joka päivä uutta ja teen asioita, joita olen pitkään halunnut tehdä. Viestintä on ollut unelmatyöni oikeastaan siitä lähtien, kun aloin opiskella suomen kieltä. Nyt elän sitä unelmaani.

Tällä hetkellä uskallan jo julkisesti sanoa, että olen viimein päättänyt virallistaa syvän rakkaussuhteeni Turkuun ja ostaa sieltä oman asunnon. Kauppakirjan allekirjoitus tapahtuu Vappu-aattona. Se on hyvä päivä, koska Vappu on aina ollut lempijuhlani!

Elämässä on paljon hyviä ja mielenkiintoisia juttuja meneillään. Elän innostuksen ja stressin sekoituksessa, mutta kokonaisfiilis on positiivinen.

Välillä täytyy muistaa pysähtyä. Juuri nyt tuntuu, että esimerkiksi tanssissa uusien asioiden oppiminen on tällä hetkellä mahdotonta. Se ei kuitenkaan haittaa, tulee uusia hetkiä, kun aivokapasiteettia on enemmän jäljellä. Hassua kyllä, juuri nyt myös osaan arvostaa tanssiyhteisöä todella paljon. Ei ole kyse siitä, onko minun tekniikkani hiottua tai pärjäänkö minä kisoissa. Kyse on siitä, että me tehdään tätä yhdessä. Me eletään tätä tanssia ja sen aiheuttamia tunteita yhdessä ja toisiamme tukien.

Tanssin lisäksi olen lievästi addiktoitunut joogaan. Se auttaa pysähtymään ja hengittämään. Suurinta ahdistusta muutosta aiheutuu sen vuoksi, että jooga-salille tulee paljon pidempi matka. Mutta eipä se matka minua ole koskaan estänyt tekemästä asioita, joita haluan tehdä!

Tämä on kiinnostava hetki elämässäni.

Lue myös:

Mitä sanottavaa minulla on matkustamisesta ja elämästä juuri nyt?