Valoa koronteenin päässä

Tällä viikolla heräsin keskellä yötä aivan käsittämättömään vihaan ja vitutukseen. Tuntui, että hallinta joka ainoasta asiasta omassa elämässäni on kadonnut, eikä minkäänlaista pakokeinoa ole näköpiirissä. Pelkäsin, että sekoan totaalisesti ennen kuin tämä tilanne on ohi.

Kello oli vähän vaille neljä ja ajattelin, että tässä tunnetilassa on mahdotonta nukahtaa uudelleen. Aloin siis selata instagramia.

Edellisenä iltana olin osallistunut online-tanssikurssille, johon piti jakaa video omasta tanssista. Valitsin yhden voimakappaleistani eli Thirty Seconds to Marssin City of Angelin. Kuvasin videon ja päätin sen jälkeen tanssia koko biisin loppuun asti.

Jossain vaiheessa tajusin, että biisissä lauletaan: ”I am home. I am home…” Tanssin tunteeni ulos. Laitoin nauhoituksen päälle ja tanssin uudelleen. Hetken mielijohteesta julkaisin tämän videon Facebookissa ja Insta Storyssani.

Tuona hetkenä yöllä vähän ennen neljää huomasin, että Thirty Seconds to Mars oli jakanut tämän videon omalla tilillään. Hämmennyin ja tottakai ilahduin. Siinä hetkessä se ei vielä kuitenkaan kauheasti auttanut oloani, vaan tarvitsin suurempaa todellisuuspakoa eli aloin lukea kirjaa.

Seuraava aamu oli edelleen harmaata sumua. Päivän aikana aloin vähitellen tajuta, että minun suosikkibändini oli tosiaan jakanut minun videoni. Potentiaalinen yleisö oli yli 1,4 miljoonaa. Alkoi hymyilyttää ja lopulta alkoi myös naurattaa aika paljon.

Siinä kohdassa, kun olin syvässä kuilussa, voimabiisini auttoi minua aivan yllättävällä tavalla. Tämä kuulostaa ehkä hassulta, mutta minulle tämä oli käänteentekevä kohta tunnekäyrällä.

Olen kyllä kotona – vastentahtoisesti, vapaus riistettynä.

On silti asioita, joihin edelleen voin vaikuttaa. Voin hyödyntää tämän ajan itseni kehittämiseen. Voin joogata monta kertaa viikossa. Voin miettiä, mikä elämässä on tärkeää. Voin miettiä, mitä haluan tulevaisuudeltani ja voin tehdä sen eteen töitä.

Maailma on ehkä nyt pysähtynyt, mutta lopulta se jatkaa pyörimistään.

Silloin minä kohtaan maailman hymyillen, jopa nauraen.

Miltä ekstrovertista paritanssijasta tuntuu sosiaalinen etääntyminen?

Minä tanssin West Coast Swingiä. West Coast Swing on paritanssi, jossa pareja vaihdetaan tunnilla ja bileissä koko ajan. Minulle parasta tanssimisessa on ehdottomasti bileet, joissa voi tanssia usean ihmisen kanssa ja nauttia siitä, miten voi virrata tanssilattialta musiikin mukana biisistä toiseen. Tärkeää on tietenkin myös tanssiyhteisö, jonka myötä olen saanut elämääni ihmisiä ympäri Suomen.

Minä olen ekstrovertti. Haluan nyt heti sanoa, että ekstrovertti ei tarkoita suinkaan sitä, että olisin puhelias höpöttäjä. Sitä en ole. Ekstrovertti tarkoittaa sitä, että minä saan energiaa ja inspiraatiota, kun olen ihmisten seurassa. Yksin kotona oleminen on välillä kivaa, mutta saatan viettää päiviä ihmisten seurassa ennen kuin kaipaan aikaa ilman ihmisiä.

Miltä tämä tämän hetkinen täysin välttämätön sosiaalinen etääntyminen sitten tuntuu minusta? No. Aivan paskalta.

Sanoin aamulla ystävälleni, että tämä on pahempaa kuin kokemani kodittomuus Venetsiassa, kokemani suhde narsistin kanssa tai kokemani suhde alkoholistin kanssa. Tämä on pahempaa kuin mitä olen koskaan aiemmin kokenut.

On järkyttävää, että virus voi iskeä ja lamaannuttaa käytännössä koko maailman. On huoli taloudesta, on huoli yrittäjistä, on huoli yhdistyksistä, on huoli riskiryhmistä.

Sen lisäksi kun ajattelen sitä, etten voi tietää koska pääsen takaisin ihmisjoukkoihin, olostani tulee voimaton ja ajatteluni muuttuu pelkäksi mustaksi möykyksi. Joudun olemaan tuntemattoman ajan yksin, sosiaalisesti etäällä.

Ajatus siitä, että voin olla kotona, katsoa tv-sarjoja, katsoa leffoja, lukea kirjoja, rauhoittua ja nukkua vaikka kellon ympäri viikonloppuna, on toki ihan mukava. Ainut ongelma on siinä, että se ei ole oma valintani. Teen niin, koska minun täytyy.

Suomi on introverttien maa, jossa oma reviiri on laaja, toisten ihmisten seurasta ei niin välitetä ja kotona on hyvä olla. En minäkään siitä iholle tulemisesta välitä, mutta ihmisistä minä todellakin välitän.

Se onkin se syy, miksi jaksan ottaa toisiin ihmisiin sosiaalista etäisyyttä. En voi toimia itsekkäästi ja valita, että minun elämäni olisi jonkun toisen elämää tärkeämpi. Kun minulla on mahdollisuus tehdä töitä kotona ja harrastaa kotona, niin minun velvollisuuteni on tehdä niin – oli tämä sitten omasta mielestäni miten paskaa tahansa.

Ja mitä minä teen, kun ahdistaa? Tietenkin kirjoitan. Niin ja täytän kalenteriani asioilla, joita voin tehdä yhdessä mutta etäällä. Loppujen lopuksi olenhan minä. Ekstrovertti sitten vaikka WhatsAppissa, jos tilanne niin vaatii!

Niin ja aina, kun on elämässäni suuri kriisitilanne, juon samppanjaa.

Vuosi 2019 koosteena

Aloin selata kuvia tältä vuodelta ja lähti vähän lapasesta näiden kuvien määrä, jotka halusin tähän koosteeseen tuoda. 😀 Nooh, se kertoo, että vuoden aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista ikimuistoista.

Märkärupi.

Koska kooste ei ole uskottava ilman vastoinkäymisiä, niin tämä ensimmäinen kuva kuvastaa taisteluani märkärupea vastaan. Se määritti niin montaa tapahtumaa vuoteni aikana, ettei sitä vain voi sivuuttaa ja jättää mainitsematta. Typerä lastentauti, josta on kiusallisen hankala päästä eroon. Usean antibioottikuurin ja kortisonivoitelun jälkeen tilanne on hallinnassa. Luulisin. Toivon. Mielelläni jätän tämän vaivan vuoteen 2019 ja jatkan elämääni eteenpäin ilman sitä.

Lakritsi creme brüle.

Tämä ansaitsee kuvan vuosikoosteessa, koska tämä oli ehdottomasti yksi parhaista jälkiruuista, mitä olen ikinä syönyt! Kiitos Ravintola Nerå 2019.

Yhteentörmäys tolpan kanssa.

Alkuvuodesta tein autolleni tämmöisen tempauksen. Eli ajoin työpaikan parkkihallissa tolppaa päin. Tunsin oloni maailman typerimmäksi. Kuka oikeasti lähtee peruuttamaan niin, että unohtaa vieressä olevan tolpan? No, minä! Onneksi oli rohkaiseva huoltomies ja kattava vakuutus. ”Sattuuhan sitä.” No joo, niin kai. Tunnen oloni yhä typeräksi.

No, opin tästä, että ilman sivupeiliä saa ajaa väliaikaisesti ja että on siitä vakuutuksesta hyötyä.

Myrna.

Mamman myrna-kattaus. Tämä oli yksi instagramini vuoden tykätyimmistä kuvista. Vuonna 2019 opin, että myrna on in!

Koirat.

Kaikki vuoden aikana tapaamani ja pussailemani koirat. ❤ Aikamoinen koirakuume on aina, mutta olen kuitenkin sen verran fiksu, että tyydyn halimaan kavereiden koiria. En halua hankkia koiraa, joille eräät ystäväni antoivat jo nimeksi Orpo.

Lenkki upottavassa hangessa.

Mä kuvittelin, että tämä olisi ollut jouluna 2018, mutta tämä olikin joskus alkuvuodesta. Sen toki voi päätellä lumen ja auringon määrästä.

Tämä kuva ja maisema antoivat aivan vääränlaisen viestin siitä, että hanki kestää. Ei kestänyt. Voin kertoa, että upottavassa lumessa lenkkeileminen on suhteellisen raskasta.

Winter Coast Swing, Kuopio

Tämä on yksi lempparitapahtumistani koko vuonna. Winter Coast Swing järjestetään Hotelli Kunnonpaikassa, ja se on jotenkin aivan täydellinen paikka. Ihanaa, kun pääsee halutessaan kylpylään. Ihanaa, kun lauantaina lämmitettiin savusauna ja sieltä pääsi pulahtamaan avantoon. Ihanaa, että sunnuntaina oli onnistuneet tanssit väkimäärästä huolimatta. Ensi vuonna taas!

Työt.

Töistä voisin kirjoittaa pitkän listan muutoksia ja aikaansaannoksia, joita olen vuoden aikana tehnyt. Vuosi sitten aloin työskennellä viestinnän parissa ja vuoden aikana se on laajentunut sisäisestä viestinnästä koskemaan useita eri some-kanavia. Paljon olen oppinut ja paljon on vielä opittavaa ensi vuonna. Parasta on ollut ylipäätään se, että olen saanut tehdä viestintää kokopäiväisesti. Se on se luontainen intohimoni ja mahtavaa, että saan hyödyntää sitä!

Vuoden aikana tittelikseni annettiin viestinnän asiantuntija, joka on sekä hyvä että hauska. Ainakin olen itse onnistunut tekemään kaikki viestinnän virheet elämäni aikana, joten kai se sitä asiantuntemusta lisää. Hahahah! Viestintä ei ole helppo laji.

Lauri Tähkä.

Lauri Tähkä Logomossa. Vuosien kuuntelukaan ei saa kyllästymään. ❤

Shadowhunters.

Koukutuin tähän kirjasarjaan, mutta sitäkin enemmän koukutuin tv-sarjaan. Tv-sarjan perusteella olen Alec-fani! ❤

Neiti E:n synttärit

Megazone, julkinen sauna ja baarikierros – voiko muuta toivoa onnistuneilta synttärijuhlilta? No ei voi! Kuvassa olemme saunan jälkeen freeseinä!

Tallinna.

Tallinna on aina hyvä. Näimme kyllä vähemmän aurinkoa ja enemmän pimeyttä kuin kuvat antavat ymmärtää. Se oli hauska reissu!

Rooma.

Vietin pääsiäisen tanssien yhdessä lempikaupungeistani, ei huono ollenkaan! Toisaalta tapahtumapaikka oli harmillisen kaukana Rooman keskustasta. Onneksi sentään ehdin kaiken oleellisen eli nähdä Colosseumin ja syödä aperotiivejä Trasteveressa.

Ai niin, vuonna 2019 yritin edelleen opetella tykkäämään oliiveista. Marraskuussa Tukholmassa ne jo maistuivat hyvältä, mutta en tiedä, onko tämä pysyvä tilanne.

Nordic WCS Championships, Tukholma.

Olla Tukholmassa, kun kirsikkapuut kukkivat? Nordic WCS Championships on yksi suosituimmista tanssitapahtumista. Olen oppinut, että Tukholmassa kannattaa kuitenkin tanssitapahtumein yhteydessä tehdä jotain muutakin kuin vain tanssia. Kannattaa esimerkiksi ihailla kirsikkapuita ja syödä perunamuusia ja lihapullia.

Ostin tuolta tapahtumasta myös nykyiset lempitanssikenkäni. ❤

Vappu.

Tiivistettynä kolmeen kuvaan: ostin asunnon, kävin Vartiovuorenmäellä lakituksessa ja heräsin seuraavana aamuna syömään klassikkoaamiaiseni.

Vappu on aina hyvä. Vappu on aina lemppari.

Muutto omaan asuntoon.

Ostin tosiaan asunnon ja vaikka muutto oli suoritettu muutamassa tunnissa (kiitos vaan muuttoavulleni!), niin minusta tuntuu, että kannoin jotain asioita portaita ylös tai alas monta kuukautta vielä muuton jälkeenkin.

Omasta asunnosta oppi nopeasti sen, että sitä voi aina sisustaa tai remontoida paremmaksi ja paremmaksi. Tämä on varmasti projektina myös ensi vuonna, vaikka kaikki on tällä hetkelläkin asunnossa oikein hyvin.

Piknik-risteily heti muuton jälkeen.

Koska en aina tee elämästäni liian helppoa, lähdin heti muuton jälkeisenä päivänä piknik-risteilylle rakkaiden ystävieni kanssa. Reissu oli kyllä hauska ja kaiken hulluuden arvoinen!

Swinghearts, Tampere

Ihana Jennina järjesti Tampereella ihanan Swinghearts-tapahtuman. Se oli rakkautta koko tapahtuma. Ensi vuonna uudelleen! ❤

Karvapimpit Gdanskissa.

Aiheutimme rouva H:n kanssa melkein somekohun käyttämällä hästägiä #karvapimpitmaailmalla

Se oli hämmentävää, mutta Gdanskissa oli kaikesta huolimatta hauskaa! 😀

Ystäriwestibileet Turussa!

Hyppäsin aikakoneeseen ja laskeuduin 90-luvulle. Tunnelma oli kuin olisin ollut taas ala-asteen discossa. Vain Wind of change puuttui. Vai puuttuiko?

Backstreet Boys.

Siitä ysäristä puheenollen. Backstreet Boys oli tänä vuonna jälleen Suomessa! Onhan ne ihania, nostalgisia, rakkaita. Ikinä en unohda, kun ensimmäisen kerran vuonna 1995 kuulin Get Down -biisin!

Sain parvekkeen takaisin!

Parveketta ikävöin edellisessä vuokra-asunnossani. Nyt minulla on se taas. Tänä kesänä ei tosin ollut kovin montaa parvekepäivää säästä johtuen. Ensi vuonna minulla on siinä lasitus, joten parvekkeella hengailun mahdollisuudet lisääntyvät.

Finnfest, Tampere

Finnfest oli tapahtuma, jossa päätin lopettaa kilpailemisen. No, se päätös on vähän lipsunut, mutta se oli joka tapauksessa hyvä päätös. Jatkossa en aio kilpailla vain siksi, että kilpaileminen kuuluu asiaan. Eikä kuulu! Voin ihan hyvin tanssia kilpailematta. Kilpailen vasta, jos  tuntuu siltä, että haluan. Haluaminen liittyy vahvasti siihen, jos on jotain syytä olettaa, että olen kehittynyt riittävästi.

Hassua kyllä, kun päätin lopettaa kilpailemisen, aloin treenata enemmän. Ja kun treenasin enemmän, biletanssit alkoivat tuntua entistä paremmilta. Sillä linjalla aion jatkossakin olla. Tanssin itseäni ja bileitä varten.

Muse, Helsinki.

Mä olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään käydä Musen keikalla. Se on sellaista audiovisuaalista tykitystä, että on vaikea ymmärtää, millaiset aivot osaavat sen tuottaa. Kiitos keikasta, olette upeita! ❤

Venetsia.

Seikkailua, sähläystä, hyvää ruokaa, naurua, Aperol Spritzejä, hikistä matkalaukkujen kantamista, ainutlaatuisten maisemien ihailua. Sitä kaikkea oli Venetsia. Ja sitä kaikkea haluan aina uudellaan palata kokemaan. Täällä on osa sydämestäni nyt ja aina. ❤

Garda-järvi.

Päivät Garda-järvellä olivat aivan upeita!

30 Seconds to Mars, Padova

Padova itsessään jätti käteen ukkosmyrskyn ja Tinder-treffien oharit – ei siis juurikaan positiivista sanottavaa itse kaupungista. Sen sijaan 30 Seconds to Marsin keikka oli yksi parhaista, joilla olen koskaan ollut. It was F#%king awesome!

Westie On The Promenade.

WOTP on täydellinen tanssitapahtuma! Hyviä tunteja, aurinkoa, hellettä, hyvää seuraa, aamuun asti kestäviä bileitä, hyvää ruokaa, samppanjaa. ❤ Sydän särkyy jo nyt, jos minun täytyy jättää se ensi vuonna väliin. Ehkä jotenkin järjestän niin, että ei tarvitse.

Joogaa Kuuvannokassa.

Jooga Kuuvannokassa ja jooga ylipäätään oli tärkeää minulle tänä vuonna. Aion pitää siitä kiinni myös ensi vuonna.

Qstock, Oulu.

Lähdin Qstockiin 30 Seconds to Marsin perässä, mutta sain siltä reissulta paljon enemmän kuin osasin odottaa. Qstock oli tosi hyvin järjestetty festari, oululaiset olivat tosi kivoja ja näin enemmän ystäviä kuin etukäteen tiesin. Tämä oli erittäin hyvä!

Maata pitkin Oulusta Riiaan.

Lähdin Qstockista suoraan seuraavalle seikkailulle eli Helsingin, Tallinnan, Tartton ja Pärnun kautta Riiaan.

Tartto oli tosi kiva paikka ja sinne haluaisin mielelläni mennä uudelleenkin. Pärnu sen sijaan oli kiva nähdä, mutta luulen, että kerta riitti minulle.

Viron bussilinjat olivat tosi toimivia ja jokainen siirtymä (Tallinna-Tartto-Pärnu-Riika) vei noin kaksi tuntia.

Riga Summer Swing.

Tämä oli kolmas kertani Riga Summer Swingissä. Tällä kertaa sain osan porukasta suostuteltua tulemaan kanssani Rivieraan syömään. Mikä sen parempaa kuin yhdistää tanssi ja hyvä ruoka?

Olavi Uusivirta, Apollo.

Olavi on aina ihana. Ei muuta raportoitavaa.

Neiti T:n 30-vuotissynttärit

Pikkusiskoni täytti 30 vuotta, mitä ihmettä? Sitä juhlistettiin Sappeella mökillä viinin, ruuan, paljun ja saunan parissa. Yritin myös testata, miten viinijooga toimii!

Syksy.

Tämän vuoden syksy maalasi maisemat todella kauniiksi.

Hugo & Stacy -tanssiviikonloppu Tukholmassa.

Tykkään Hugosta ja Stacysta tosi paljon, joten päätin lähteä heidän oppiinsa Tukholmaan. Se oli erittäin hyvä päätös, sillä tanssitunnit olivat aivan mahtavia. Sen lisäksi hotellissa oli aivan upea lämmitetty ulkoilma-allas ja ulkoilma-poreamme. Kaikki muu onnistui viikonlopun aikana ylittämään odotukseni paitsi ravintoloissa saamamme palvelu!

Scandinavian Open West Coast Swing, Tukholma.

Toinen kerta kahden viikon sisällä Tukholmassa. Tanssin vuoksi vaikka yölaivoille! Scandinavian Openilla oli 10-vuotisjuhlavuosi, joten yhtenä iltana saimme laittautua vähän normaalia upeampiin asuihin. Tämä on aina hyvä tanssitapahtuma. Sunnuntain bileissä oli varmaan elämäni parhaat tanssit!

Kaikki pikkujoulut.

Nollakakkosen pikkujoulut, Tiimin virkistäytyminen, Itsenäisyyspäivä, Turku Swing Societyn pikkujoulut. Loppuvuosi oli aikamoista juhlaa!

Joululoma.

Minulla oli syksyllä vain kaksi pidennettyä viikonloppua lomaa, muuten painoin töitä ja tansseja tauotta. Viikko ennen joulua olin vielä tanssimassa Tampereella koko viikonlopun. Sen jälkeen olo tuntui hyvinkin kaikkensa antaneelta ja erittäin väsyneeltä. Tauko tuli siis tarpeeseen.

Joulu oli riittävän rentouttava, koska ehdin lukea kirjan. Se kertoo, että on ollut aikaa hengähtää.

Uuden vuoden loma Berliiniin.

Halusin pitää joulun aikaan pidemmän loman, koska se oli mahdollista. Niinpä päädyin Berliiniin neiti J:n luokse. Alunperin ajatukseni oli ottaa rennosti ja olla suorittamatta mitään. Siinä olen todellakin onnistunut. Onni on ystävät, joiden kanssa voi vaan olla ja rötvätä! ❤

Tänään vuosi vaihtuu ja lomaa on jäljellä viikko.

Olen kiitollinen tästä vuodesta ja kaikista sen antamista tapahtumista. Löysin tasapainon reissujen suhteen. Löysin tasapainon tanssin ja muun elämän suhteen. Löysin tasapainon myös työn ja muun elämän suhteen. Matkustin enemmän Suomessa ja lensin huomattavasti viime vuotta vähemmän.

Nyt olen täysin valmis lopettamaan kahden viikon tanssitaukoni, sillä hinku tanssimaan on suuren suuri! Kahden päivän päästä lähden Budapestiin ja tanssin neljä yötä. Juuri nyt en voisi kuvitella mitään parempaa tapaa aloittaa uutta vuosikymmentä. Siellä on minun rakas tanssini ja monta rakasta tanssiystävääni.

Olkoon vuosi 2020 täynnä rakkautta ja intohimoa meille kaikille! ❤

Ajatuksia elämästäni: Minä ja Fontana di Trevi vuosina 2009, 2012, 2016 ja 2019

ditrevi2009

Rooma-sarjani ainakin toistaiseksi viimeinen postaus on kuvakokoelma vuosien varrelta. Pieniä otteita siitä, mitä on ollut ja mikä on muuttunut lähinnä minussa. Rooma on ikuinen ja omalla tavallaan muuttumaton.

Vuonna 2009

Heitin kolikon. Minulle sanottiin, että Roomaan palaamisen voi varmistaa, kun heittää kolikon Fontana di Treviin. Oiva tapa kerätä rahaa! Onneksi raha kerätään ja käytetään hyväntekeväisyyteen, eikä jätetä lähteen pohjalle makaamaan.

Tämä matka oli Italian vaihtovuoteni loppupuolella. Olin täysin lumoutunut Roomasta, kuten olette voineet aiemmasta tekstistäni lukea.

Elämäni oli siinä mielessä jännässä tilanteessa, että vaihtovuoteni oli loppumaisillaan ja minun piti palata parin kuukauden kuluttua takaisin Suomeen. En osannut tuossa vaiheessa ajatella, mitä haluaisin tai odottaisin tulevaisuudelta.

Olin kuvitellut jossain vaiheessa jääväni töihin Italiaan vielä vaihtovuoden jälkeen, mutta siitä ideasta olin luopunut. Vuosi oli hyvä ja opettavainen, mutta harmittaa, että lähdin huonolla kielitaidolla Italiaan ja palasin melko keskinkertaisella kielitaidolla takaisin. Kieleen olisi kannattanut panostaa enemmän.

ditrevi2012

2012

Vaihtovuoteni jälkeen kului jopa kolme vuotta ennen kuin palasin takaisin Italiaan. Silloin aloitin matkan Roomasta.

Minulla on ollut noin viimeiset 20 vuotta eri tavoin värjätty tukka, mutta harvoin se on ollut vaalea. Tämä oli yksi niistä hetkistä, kun kokeilin vaaleita hiuksia. Ei ne oikein sovi. Tai ehkä se joten kuten sopii, mutta en vain tunne oloani kotoisaksi. Tumma ja punainen ovat minun värejäni!

Aloin selata Facebookin aikajanaa, kun halusin palauttaa mieleeni asioita vuodelta 2012. Jos jotain huomasin, niin sen, että olen päivittänyt Faceboookin tilapäivityksiä KOKO AJAN. Luulin, että nykyäänkin olen aika aktiivinen, mutta tuohon verrattuna se on kyllä kaukana siitä.

Olin töissä ja yritin saada gradun valmiiksi. Olin palannut siihen työhön, johon vaihtoon lähtiessäni vannoin, etten enää palaisi. Asiat olivat kuitenkin muuttuneet ja pidin työstäni ja työpaikastani erittäin paljon.

Vapaa-ajalla tanssin ja kävin konserteissa ja Fortessa. Kaikki ovat edelleen läsnä – paitsi Forte!

ditrevi2016

2016

Päätimme nostaa Neiti E:n synttärimatkat tasolle Rooma. Matkasta voit lukea enemmän tästä.

Elämässä oli parisuhde, vakinainen työpaikka (edelleen samassa työpaikassa) ja ylempi korkeakoulututkinto. Tanssi oli jäänyt aika harvinaiseksi harrastukseksi ja paikkasin liikunnan puutetta käymällä salilla ja välillä juoksemalla. Se oli outoa aikaa se. Heh.

Vähitellen olen saanut neiti E:n vakuutettua siitä, että Italiassa täytyy käydä vähintään kerran vuodessa.

2019

Eli nyt. Viimeiset 1,5 vuotta elämäni on pyörinyt aika pitkälti tanssiharrastuksen ympärillä. Roomassa järjestettiin Swing in Capital ja innostuin ajatuksesta, että saisin yhdistettyä tanssin ja Rooman. Se olikin hyvä yhdistelmä – siitä huolimatta, että hotellimme oli aivan liian kaukana kaikesta.

Elämässä on edelleen sama työpaikka, mutta vuosien myötä muuttunut työnkuva. Opin joka päivä uutta ja teen asioita, joita olen pitkään halunnut tehdä. Viestintä on ollut unelmatyöni oikeastaan siitä lähtien, kun aloin opiskella suomen kieltä. Nyt elän sitä unelmaani.

Tällä hetkellä uskallan jo julkisesti sanoa, että olen viimein päättänyt virallistaa syvän rakkaussuhteeni Turkuun ja ostaa sieltä oman asunnon. Kauppakirjan allekirjoitus tapahtuu Vappu-aattona. Se on hyvä päivä, koska Vappu on aina ollut lempijuhlani!

Elämässä paljon hyviä ja mielenkiintoisia juttuja meneillään. Elän innostuksen ja stressin sekoituksessa, mutta kokonaisfiilis on positiivinen.

Välillä täytyy muistaa pysähtyä. Juuri nyt tuntuu, että esimerkiksi tanssissa uusien asioiden oppiminen on tällä hetkellä mahdotonta. Se ei kuitenkaan haittaa, tulee uusia hetkiä, kun aivokapasiteettia on enemmän jäljellä. Hassua kyllä, juuri nyt myös osaan arvostaa tanssiyhteisöä todella paljon. Ei ole kyse siitä, onko minun tekniikkani hiottua tai pärjäänkö minä kisoissa. Kyse on siitä, että me tehdään tätä yhdessä. Me eletään tätä tanssia ja sen aiheuttamia tunteita yhdessä ja toisiamme tukien.

Tanssin lisäksi olen lievästi addiktoitunut joogaan. Se auttaa pysähtymään ja hengittämään. Suurinta ahdistusta muutosta aiheutuu sen vuoksi, että jooga-salille tulee paljon pidempi matka. Mutta eipä se matka minua ole koskaan estänyt tekemästä asioita, joita haluan tehdä!

Tämä on kiinnostava hetki elämässäni.

Lue myös:

Mitä sanottavaa minulla on matkustamisesta ja elämästä juuri nyt?

Kolme päivää lomaan: Kuka minä olen?

Joku sanoi joskus, että elämäni vaikuttaa Facebookin perusteella karehdittavalta. Sehän tarkoittaa vain sitä, että olen onnistunut luomaan itsestäni kiiltävän some-kuvan. Elämä on ollut pelkkää tanssia, teatteria, improa ja matkustamista jo pitkän aikaa.

Eihän se koskaan ole koko totuus. Kertomatta jää, miten teatteritreenien aikaan elämä oli pelkkää työtä ja treeniä. Silloin ei kaverisuhteille – saati millekään muille suhteille – ole aikaa, kun tekee töitä klo 8-16 ja treenaa klo 17-22 viidestä seitsemään kertaa viikossa.

Kertomatta jää, miten joissain tanssitreeneissä iskee totaalinen itseinho ja epätoivo. Miksi kaikki muut ovat noin taitavia, laihoja ja kauniita? Miksei jalat ja tasapaino tottele minua?

Kertomatta jää myös se, että matkustaminen ei ole pelkkää ilonpitoa. Matkakaveriin menee hermot vähintään kerran ja vastaantulevia ongelmia on pakko sietää. Nälkää ja unettomuutta joutuu sietämään joka reissulla. Järjestelmällisyydestä ja suunnitelmallisuudesta ei ole toivoakaan. Eikä koskaan ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä olisi halunnut tehdä!

Luksus-ongelmia, ehkä. Viime aikoina elämä on tuntunut suorittamiselta, myös niinä hyvinä hetkinä.

Unelmiaan pitää seurata, mutta mitä ne unelmat ovat? Jos saisin päättää tehdä mitä tahansa, tanssisinko, kirjoittaisinko ja matkustaisinko lopun elämääni? En tiedä.

Esimieheni, äärimmäisen viisas rouva T, antoi minulle lahjaksi ystäväkirjan minusta. On aika ottaa selvää niistä unelmista. On aika ottaa selvää siitä, kuka minä todella olen.

Ajatus on pelottava. Olen tottunut elämään muutama kuukausi kerrallaan. Kunhan tiedän työt, matkat ja asunnon seuraaviksi kuukausiksi, olen tyytyväinen.

Virran mukana kulkemalla on vaikea olla tavoitteellinen, vaikka tekisikin kaiken aina täysillä. Hurahdan, innostun ja teen kaiken täysillä just nyt. Pitäisikö joskus tehdä jotain täysillä myös tulevaisuutta varten?

Ei välttämättä, mutta silloin minun täytyy tietää, että sellainen minä olen. Elän kalenterin mukaan, mutta vain muutaman kuukauden päähän. Olen outo sekoitus järjestelmällisyyttä ja totaalista epäjärjestystä.

Sen tiedän, että taskussa pitää aina olla unelmia. Muuten elämällä ei ole merkitystä. Yksi unelma on se, että saan tämän bloggaamiseni jollain tavalla säännölliseksi, jäsennellyksi ja kiinnostavaksi. Sen unelman toteutumiseen saattaa mennä jonkin aikaa.

Toinen unelma on se matka, jolle lähden itseäni etsimään. Vuosien haave road tripistä Yhdysvaltoihin on enää kolmen päivän päässä.

 Sen lupaan, että pitkällä suoralla laitan Kansasin soimaan:

Carry on my wayward son

For there’ll be peace when you are done

Lay your weary head to rest

Don’t you cry no more”

Tunnelma on vähän samanlainen kuin vuosia sitten, kun muutin Italiaan. Silloin yksi tärkeimpiä kappaleita oli 30 Seconds to Marssin The Story:

”I’m in the middle of nothing

And it’s where I want to be

I’m at the bottom of everything

And I finally start to leave”

Elämässä on hetkiä ja hetkiä. Nyt on pidettävä huolta siitä, että otan kaiken irti hetkestä. En suorittamalla, vaan nauttimalla.

P.S. Ella ja Chrisu ovat kirjoittaneet blogia maailmanympärysmatkastaan. Heidän autonsa kyytiin hyppään Los Angelisissa. Mukaan seikkailuun pääsee täältä: http://www.lily.fi/blogit/matkalla-kaiken-aikaa

Toukokuussa on ollut oikeina aikoina kesä!

Tiedän nykyään olevani yksi suurimpia säävalittajia. Lempiasiani, josta Suomessa valitan, on sää.

Sen jälkeen, kun olin kaksi ja puoli vuotta sitten  pari viikkoa Kuubassa lokakuun lopussa ja tulin sieltä takaisin suoraan Suomen kaameimpaan aikaan – marraskuuhun – on Suomen talvi tuntunut todella vastenmieliseltä. Inhoan kylmyyttä, mutta erityisesti inhoan sitä pimeyttä. Tuntuu kuin se lamaannuttaisi ja mieluusti jäisi talviunille peiton alle.

Säästä valittaminenhan on myös todella typerää touhua! En minä voi valituksella vaikuttaa siihen, sataako toukokuussa räntää vai ei. Niin kauan kuin valitsen asua tässä maassa, täytyy yrittää ajatella myös niitä hyviä hetkiä, jolloin aurinko paistaa ja on valoisaa.

Ja onhan niitä hyviä säähetkiä ollut juuri oikeaan aikaan! Vappu on lempijuhlani. Näytti pitkään siltä, että on todennäköisempää, että sataa räntää kuin paistaa aurinko. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaan sain istua ja maata Vartiovuorenmäellä Vappupäivänä monta tuntia. Kuvia ei tästä mässäilyjuhlasta tullut edes otettua, mutta muistan kesän ensimmäisen päivän auringon ihollani.

Toinen lämmin kesäpäivä oli viikko sitten perjantaina. Kaikki suuntasivat silloin ensimmäistä kertaa terassille, mutta minä pakotin itseni jäämään sisälle. Olin matkustanut viikon paikasta toiseen, joten rauhoittuminen teki hyvää. Päätin juhlistaa kesän alkua ostamalla mansikoita. Mansikat olivat matkustaneet Hollannista, ja ne olivat maukkaita.

Koska terassilla istuminen oli jäänyt väliin, lähdin reippaasti kävelemään lauantaina ulos. Olen asunut Martissa nyt puoli vuotta, mutta talvella ei ole hirveästi tullut käveltyä lähikauppoja pitemmälle. Olenkin viime päivinä huomannut ilokseni, että täällähän on todella paljon kivoja kallioita, joihin pääsee kiipeämään. Kallioilla voisi hyvin istua piknikillä ja katsella lähiseudun talojen kattoja.

Alkukesä on mielestäni kesän parasta aikaa. On ihanaa, miten luonto alkaa vihertyä, rehevöityä ja valmistautua Juhannukseen. Siinä tulee ihan taianomainen olo, kun kävelee ulkona ja katselee luonnon heräämistä.

Olen iloinen, että Uittamon kalliot ovat kävelymatkan päässä. Meren tuijottaminen on aina yhtä ihanaa ja terapeuttista. Joskus ajattelin, että unelmaelämässäni kirjoitan samalla, kun tuijotan merta. Nyt ajattelen, että unelmaelämässäni asun asunnossa, jonka olohuoneen ikkunoista ja terassilta näkee merelle. Joskus sitten, kun olen iso ja rikas.

Rannalla uiskenteli yksinäinen joutsen. Ihmettelin, mihin se on kumppaninsa jättänyt tai hukannut. Ehkä sekin tutkii maailman vesistöjä yksikseen ja yrittää löytää ennen kaikkea itsensä.

Vaikka Suomessa olisi päivällä lämmin, harvoin on lämmin enää yöllä. Viime viikonloppu oli siinä mielessä erikoinen, että kesämekolla tarkeni hyvin tallustella vielä yöllä kotiin.

Se on outo tunne, kun kotiin kävellessä huomaa auringon jo kurkistelevan pimeyden takaa.

Yksi kesän parhaista puolista on se, että voi pukeutua kesäisiin mekkoihin!

Toinen kesän – ja elämän ylipäätään – parhaista puolista on ruoka. Grillikausi avattiin eilen – Martissa tietenkin! Useaan kertaan puhuimme eilen siitä, miten hienoa on asua juuri Martissa. Tämä on turkulainen tapa asua kaupungin ulkopuolella, vaikka asuukin ihan lähellä keskustaa. Puutaloasuminen on todella jees!

Alkukesä on tosiaan lempivuodenaikani. Sen vuoksi olen hieman haikealla mielellä sen suhteen, että lähden juhannuksena kuukaudeksi Yhdysvaltoihin. Toisaalta alkukesä on silloin ohi, enkä tällä hetkellä juuri mitään muuta odota niin paljon kuin, että saisin jo lähteä. Odotukset ovat korkealla. Lentokoneen noustua korkeuksiin laitan 30 Seconds to Marsin City of Angelsin soimaan ja elän vain sitä hetkeä.

Wannabe-bloggaaja


Feikattu wannabee-bloggaajan bloginkirjoituskuva.
Kuulas lauantaiaamu valkenee Turussa. Tuomiokirkko seisoo silmieni edessä yhtä mahtipontisena kuin aina ennenkin. Aurinko alkaa värjätä horisonttia yhä vaaleanpunaisemmaksi. Sieltä se syntyy. Päivänvalo. Avopuoliso lähti pelaamaan salibandya. Kahvi on lämmintä mukissa. Mamman kutomat superkauniit villasukat on vedetty jalkaan. Kotona vallitsee seesteinen hiljaisuus. Joko tämä nyt olisi potentiaalinen hetki kirjoittamiselle?
Olen matkustaja. Olen kirjoittaja. Olen ennen kaikkea matkahaaveilija. Eilen selasin Mondoa ja keksin taas uusia kohteita, joihin on pakko päästä käymään. Näiden faktojen perusteella haaveilin joskus siitä, että kirjoittaisin kiinnostavia matkablogipäivityksiä. Se ei vaan koskaan tapahtunut. Kirjoitukseni eivät ole edes niin kiinnostavia, että saisin ne aikaan. Lissabonissa kävin aika monta vuotta sitten, ja vieläkin kuvat ja tekstit odottavat julkaisemistaan.
Myös tämän blogin päivittäminen on viime kuukausina – ellei vuosina – jäänyt. Asiaa kuvastaa ehkä se, että herra K kysyi viime keskiviikkona, kun tulin tietokoneen ääreen: ”Mitä sä niinku teet?” Olen kuulemma niin harvinainen näky tietokoneella, että sen eteen päätyminen aiheuttaa kummastusta. Totta se on. Reilu vuosi sitten hankittu kone on miltei tuliterä käyttämättömyyden vuoksi.
Mitä minä sitten tein? No klik, klik, shoppailin. Kännykänkuoria, laukkuja, Singstarin mikkejä. Mitä näitä tarpeellisia asioita nyt on, joita Loppiaisena tulee mieleen?
Bloggaaminen ei nykyään juuri tule edes mieleeni. Silloin, kun kirjoitin enemmän, luin myös enemmän blogeja. Nykyään käyn välillä kurkkaamassa, mitä Onnenpäivälle tai Laura Lovesille kuuluu. Siinä se. Tosin nyt heti tuli mieleen, että entä Myexploration ja Omppu Desing? Mitä heille on tapahtunut? Se on hassua, miten vuosien blogituttavuuksiin suhtautuu kuin vanhoihin ystäviin, vaikka ei välttämättä ole vaihtanut heidän kanssa kuin muutaman sanan – ja nekin nettimaailmassa.
Aina on jotain, joka estää luovuuden. Pitäisi siivota, pitäisi käydä kaupassa, pitäisi tiskata, pitäisi ajatella työasioita, pitäisi suunnitella sitä ja tätä.
Oikeasti pitäisi vain ottaa rennommin.

Se on minun uuden vuoden lupaukseni.

Aktiivisuus, tule takaisin!

Vuosi sitten lopetin liikunnan harrastamisen. Oikeastaan lopetin viime vuoden loppuun mennessä kaiken harrastamisen. Kävin töissä ja löysäilin kotona. 
Kuulostaako minulta? No ei kuulosta!
Muutama vuosi sitten tanssin useana päivänä viikossa. Tanssin tilalle tuli pari vuotta sitten teatteri, joka vei käytännössä kaiken vapaa-aikani. Töiden ja teatteritreenien välillä saattoi olla aikaa käydä salilla tai laulutunneilla. Yhtäkkiä se kaikki loppui, enkä halunnut tilalle mitään muuta. Työni muuttui vaativammaksi ja minuun iski vapaa-ajan sitoutumiskammo.
Kuluneen Kuukauden sisällä olen ollut kahdessa kuntotestissä. Niiden tulokset olivat murskaavat. Teki mieli itkeä. En ole koskaan pitänyt itseäni urheilijana, mutten osaa samaistua löysän sohvaperunan rooliinkaan.
Kesän väistyttyä alkoi väistyä myös vapaa-ajan sitoutumiskammo. Jo kesän alussa aloimme treenata ikioman improryhmän kanssa säännöllisesti. Syksyllä palasin laulutunneille ja ostin salikortin. Monta kertaa viikossa lähdemme herra K:n kanssa kävelylle. Turussa on vielä aika vihreää – ja aina kaunista. Olen myös nettijoogan lumoissa ja palannut bloggaamisen pariin.
Löystyminen kauhistuttaa yhä, puntarin lukemat ahdistavat ja vaatteet kiristävät päällä. Koitan kuitenkin hokea mielessäni parasta Vierumäen urheiluopistolta tänä syksynä saamaani neuvoa: ”Sinulla on koko elämä aikaa parantaa kuntoa ja opetella elämään terveellisemmin.”
Vähitellen pieniä voittoja kohden. Ei ole järkevää vetää tiukkaa treeni- tai ruokavaliokuuria, jos sen jälkeen kaikki palaa ennalleen. Siitähän minulla on 1,5 vuoden takainen kokemus. 
Pienin askelin vaikka vain ulkoilemaan. Kevyin painoin vaikka vain vartin lihaskuntotreeni. Kärsivällisyyden treenaaminen on suurin haasteeni.
Kohtuus ja nautinto mukana kaikessa.

Urbaanin sinkun huhtikuu

Teki mieli kirjoittaa jotain. Päätin selata valokuvia huhtikuulta ja katsoa, mitä sitä on oikein tullut tehtyä. Yksi suuri hämmennyksen aihe oli se, että kaikki WhatsAppissa lähetetyt kuvat ovat kaikkialla kuvavirroissani. Kiitos niistä. Tarpeellisia kaikki.
Pääsiäisenä oli illanistujaiset, joissa jaeltiin sähköshokkeja. Ihmisten raktiot sähköiskuihin olivat sen verran suuret, että kieltäydyin JYRKÄSTI osallistumatta peliin. En kai mä nyt hullu ole.
Huhtikuussa työkaverit ja tavalliset (eheh) kaverit olivat ihan parhaita!
Huhtikuussa alkoi paistaa aurinko ja päätin laittaa sen kunniaksi hameen päälleni. Päivänasu-poseeraus viehkeästi ja luonnollisesti Instagrammia varten. Luulen, että kukaan ei oikeasti enää ota päivänasu-kuvia. Kai se on ihan vanha juttu.
Yksi huhtikuun työpäivistä oli Panimoravintola Koulussa. Oli aika hämmentävää tehdä töitä siellä, mutta kyllä sekin onnistui. Ehkä se kuitenkin toimii paremmin siihen, että istuu kesällä terassilla ja juo ravintolan omaa olutta.
Huhtikuussakin aloitin ja lopetin kuntoilun. Työterveyshoitaja oli hivenen huolissaan minimaalisesta lihaskunnostani ja totesi, että vanhana minulla saattaa olla vaikeuksia kantaa kauppakasseja, ellen ala tehdä asialle jotain. Ei tullut yhtään vanha olo. Ei.
Kävimme serkkuni herra A:n kanssa testaamassa Juliennen lauantaibrunssin. Jostain syystä minun teki tuosta annoksesta eniten mieli makaronia ja juustoa. Olisi tullut ihan pikkasen halvemmaksi tehdä se itse kotona. Brunssi oli kyllä oikeasti tosi hyvä. Siellä oli eri tyyppistä ruokaa kuin muissa paikoissa. Suosittelen.
Jälkiruokapöytiä brunssilla taisi olla jopa kolme. Makean ystävän lempipaikka!
Avasimme neiti P:n kanssa terassikauden, koska hän oli jostain syystä vakuuttunut siitä, että lämmin on. Onhan se aurinko ihan kiva, mutta tuuli..tuuli pilaa kaiken! Toivoa kuitenkin on. Kyllä siellä terassilla vielä jonain päivänä jaksaa olla koko juoman ajan.
Taidekuva Tiirikkalasta. Tiirikkala on nykyään kaikkien turkulaisten keskuudessa ihan IN.
Sain lahjaksi kaksi ilmaislippua Voice of Finlandin finaaliin. Se oli tosi kiva kokemus. Yllätyin siitä, miten hyviä laulajia siellä oli. En nimittäin ollut katsonut ainoatakaan jaksoa ennen finaalia. Hyviä laulajia ja hyviä biisejä.
Viime viikolla oli vaalit. Täytyi ottaa Li:n numero kameralla talteen.
Minun parvekekausi avattiin! Proseccoa kaatui laseihin sekä karkkeihin. Mikäs sen parempaa!
Sunnuntaina teki mieli pekonipastaa. Ilokseni huomasin, että parsakausi on alkanut, joten tein parsa-pekoni-tomaatti-pastaa. Hyvää oli!
Vaalivalvojaisissa oli punaista evästä. Harmi kyllä, se ei vaikuttanut lopputulokseen. Lopputuloksen jälkeen jäi pettymys ja pelko sen suhteen, että alkaako tästä hyvinvointivaltion hyvästely.
Tänään kävin Tampereella! Siellä on aika pieniä ritareita!
Huomenna Poriin! Vielä on muutama päivä huhtikuuta jäljellä ja sitten koittaa rakas Vappu!

Hiljaisuuden ääni

Olen unohtanut, että luonnollisin tapani itseilmaisulle on kirjoittaminen. Olen ollut lukossa. Miten voi jäsentää mielessä olevia asioita paremmin kuin kirjoittamalla? Minä en mitenkään.
Suorittamista, kiirettä, tietynlaista miellyttämisen halua ja päämäärättömyyttä. Kynttiläntuoksu ja hiljaisuus toivat hetkellisen rauhan mieleeni.
Olen onnellinen, mutta pitääkö sitä onneakin tuntea aina niin täydellä teholla? Eikö voisi olla vain kotoisasti lämmin? Ilman stressiä siitä, miten huominen järjestyy?
En osaa suunnitella tulevaa, mutta osaan silti stressata siitä. Siinä on ehkä ongelman ydin. Tolkutan kaikkialla ja kaiken aikaa eläväni hetkessä. Silti tunnen nauttivani työstäni erityisesti niinä päivinä, kun suunnittelen tulevaa tai kun minulla on visio tulevaisuudesta. Miksi en siis osaa suunnitella omaa tulevaisuuttani?
Viime vuosina olen toki suunnitellut treenini. Viikkosuunnitelmat olivat valmiina. Nyt ei ole vielä treenejä, joten teen joka ainoasta työasiasta kalenterimerkinnän. Kohta varmaan merkitsen muistutuksen siitäkin, koska on työpäivän aikana hyvä käydä vessassa. Voisi kartoittaa mahdollisimman ruuhkattomat tilanteet.
Miksi en siis osaa asettaa elämälleni toiveita ja tavoitteita? Onko viikko kerrallaan eläminen ainoa, mihin pystyn? Joka päivä avataan elämän kalenteri ja katsotaan, mitä sille päivälle on merkitty. 
Pelkäänkö liikaa, etteivät pitkäkestoiset haaveet toteudukaan? Mitä oikeastaan pelkään? Pelkään kai haaveita, joiden toteutuminen ei ole hallinnassani. Kuvittelen eläväni tunteideni mukaan, mutta olenkin kontrollifriikki, joka leijuu virran mukana ja pelkää ottaa tiedostettuja riskejä.