Mitä sanottavaa minulla on matkustamisesta ja elämästä juuri nyt?

Matkajuttuja on helppo kirjoittaa ja valokuvia on helppo ottaa. Vaikeaa on se, kun pitäisi miettiä, mitä asioita omasta elämästä haluaa julkisesti jakaa ja mitä sanottavaa minulla oikeastaan on.

Nyt kuitenkin saat kuulla paloja minusta.

Ajatuksia ja kuulumisia maaliskuulta 2019

Vuosi vuodelta minusta tuntuu, että talvet ovat minulle rankkoja. Marraskuussa stressi ja ahdistus olivat huipussaan ja sain päälleni melkein neljä kuukautta kestäneen flunssa-märkärupi-kierteen. Se vaikutti siihen, että olin puolikuntoisena tanssimassa, puolikuntoisena matkoilla, poissa joogasta ja väsynyt lähinnä koko ajan. Kaikista kamalinta oli tietenkin se, että tunsin näyttäväni kauhealta ihan koko ajan! Talvi ja pakkanen eivät selvästikään sovi minun keholleni tai mielelleni.

Nyt ulkona paistaa (vihdoin) aurinko, stressi on laskenut, flunssaa ei ole ollut kuukauteen ja märkärupikin tuntuu (toivottavasti) helpottaneen. Olen myös vieraillut jooga-studiolla viimeisten viikkojen aikana hyvin säännöllisesti.

On siis hyvä hetki miettiä omaa suhdetta elämään ja bloggaamiseen.

Elämä on aina ollut toistensa perään aseteltuja sanoja. Äiti väittää, että puhuin 1,5 vuotiaana lauseita. 6-vuotiaana kirjoitin äidin kanssa satukirjan. Tarinankerronta ja viestintä ovat aina olleet minulle tärkeitä. Siksi olen aina kirjoittanut jotain.

Tanssiminen

Tarinankerronta blogissa ei ole niin yksinkertaista. Miten rakentaa draamaa lomaan, jossa draamaa ei ole? Toisaalta. Jos kirjoittaisin tanssimisesta, saisin varmasti jokaiseen tarinaan paljonkin draamaa.

Tanssimatkan kaava on tämä:

Torstain iltabileet: Ihan kivaa, mutta väsyttää.

Perjantai: Kivat tanssitunnit ja bileissäkin on kiva tanssia, mutta täytyy mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa lauantain kisat.

Lauantai: Tanssitunnit todennäköisesti jätän väliin ja valmistaudun henkisesti kisoihin. Kisoissa olen liian rento. Menestystä ei tule. Pettymys ja epätoivoinen itselle vakuuttaminen, että ei se haittaa. Haittaa se. Illalla ei huvita tanssia ja alan pohtia, pitääkö lopettaa koko typerä harrastus!

Sunnuntai: Väsyttää ja vääntäydyn väkisin tanssitunneille. Mietin hammasta purren, että ehkä tästäkin pettymyksestä ylipääsemisen jälkeen jotain muuttuu ja kehityn paremmaksi tanssijaksi. Enhän minä halua olla se, joka luovutti vaikeassa paikassa. Sunnuntain iltabileissä on hauskaa ja rakastan taas tanssimista enemmän kuin mitään muuta.

Välillä olen oikeasti miettinyt, pitäisikö kirjoittaa enemmän tanssimisesta. Se kuitenkin on tosi iso osa elämääni. Ehkä se aihe ei kiinnosta ketään muita kuin toisia tanssijoita ja he tietävät jo, millaista se on.

Joka tapauksessa. Jos kaipaat elämääsi iloa ja haastetta, aloita West Coast Swingin tanssiminen. Turussa West Coast Swingiä voi tanssia mm. Turku Swing Societylla.

Turku

Muutin Turkuun vuonna 2003. Siitä tuntuu olevan yksi pieni elämä, ja niin siitä onkin. Vaikka alunperin Turku valikoitui opiskelupaikakseni puolittain sattumalta, olen ollut onnellinen siitä sattumasta. Tämä on ehdottomasti Suomen paras ja kivoin kaupunki. Olen varma, että naapurikaupunkien naljailu johtuu juuri siitä, että täällä on tosi kiva olla ja elää!

Hitaasti mutta hitaasti olen kirjoittanut blogiinkin Turussa olevista parhaista asioista.

Tällä hetkellä maata pitkin matkustaminen ja kotimaanmatkailu nostavat suosiotaan, joten olen päättänyt kirjoittaa tulevaisuudessa vinkkejä myös muista kaupungeista.

Jooga

Minun mielestäni kaikkien ihmisten pitäisi joogata. Se auttaa kaikkiin henkisiin ja fyysisiin vaivoihin. Aika vahvasti sanottu, tiedän. Olen silti ihan oikeasti sitä mieltä. Jooga on parasta palautumista keholle ja mielelle.

Tulevat matkani

Tallinna: Ensi viikonloppuna lähden parin teuvalaasen flikan kanssa Tallinnaan. Olemme varanneet asunnon ja perjantaina illallisen vegaani-ravintolasta. Muuten viikonloppu on avoinna ja menemme sinne, minne nokka vie.

Rooma: Pääsiäisenä menen Roomaan tanssimaan. Vähän jännittää, ehdinkö nähdä riittävästi myös Roomaa. Onneksi matkaan on varattu tanssien jälkeen yksi päivä turistina olemiselle.

Tukholma: Heti pääsiäisen jälkeen menen Tukholmaan tanssimaan. Tähänkin on varattu maanantai Tukholmassa päämäärättömästi haahuilemiseen.

Venetsia-Dolomiitit-Padova: Kesäloma alkaa Italiassa. Tähän ei ole oikeastaan vielä mitään muuta suunniteltuna kuin 30 Seconds to Marsin konsertti Padovassa.

Mandelieu-la-Napole: Westie on the Promenade kutsuu minua tänäkin vuonna, eli vietän viikon nauttien tanssimisesta ja uima-altaasta Ranskassa.

Maata pitkin Oulusta Riikaan: Tämä matka on kaikista eniten suunnitteluasteella, koska minulla on ainoastaan lippu Qstokiin ja lento Riiasta Turkuun. Siinä välissä pitäisi jotenkin päästä Riikaan.

Tässä kai ne tärkeimmät ajatukset tänään.

Jos haluat seurata lähemmin elämääni ja nopeammin matkojani, seuraa minua Instagramissa.

Pyrin myös jatkossa päivittämään Facebook-sivuilleni enemmän jotain muutakin kuin vain näitä blogipostauksia. Laita siis sekin seurantaan!

Niin ja vielä yksi pyyntö: Kerro jollain tavalla minulle, kiinnostaako tämmöisten satunnaisten ajatusvirtojeni  lukeminen, vai luetko mieluummin puhtaasti vain matkajuttuja?

Lue myös:

Kuka minä olen?

 

Published by

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s