
Kävipä niin, että halusin oppia tekemään ruokaa pinaatista. Samaan aikaan muistin, että on olemassa kiusauksia. Googlasin vähän ja totesin, että useassa ohjeessa kehoitetaan yhdistämään pinaatti ja lohi. Niin päätin tehdä, ja näiden sattumusten jälkeen tein vahingossa tosi hyvää ruokaa.
Kokeilkaa tekin! Näistä aineksista se syntyi:
Kirjolohta n. 150 grammaa
Yrttimaustettua salaattijuustoa paketillinen
Ruokakermaa 2 dl
Peruna-sipuli-sekoitusta 500 grammaa
Pinaattia n. 150 grammaa
Juustoraastetta
Sekoita kaikki kuivat aineet yhteen, kaada päälle kermaa ja lisää pinnalle juustoraastetta.
Pidin kiusausta uunissa 225 asteessa n. 50 minuuttia.
Oliko pinaatti pakastepinaattia vai tuoretta?!
TykkääTykkää
Pakastepinaattia. Laitoin sen kaiken lisäksi sulattamattomana vuokaan. 😀 Sulatettuna se olisi helpompi sekoittaa tasaisesti ainesten sekaan.
TykkääTykkää