Lentomme Kuubaan lähti Helsinki-Vantaalta aamulla. Lensimme Moskovaan ja vaihdoimme siellä lentokoneeseen, joka lensi Havannaan. Neiti E oli etukäteen varoitellut, että venäläiset juovat vodkaa missä vaan. Tuolla lennollapa ei tarjoiltu alkoholia ollenkaan! Lento oli pitkä ja tuskaisa. Tuskaisampi se oli neiti H:lle, joka oli saanut ennen matkaa flunssapöpön.
Lopulta kuitenkin saavuimme Havannaan, tilasimme taksin, ilmoittauduimme sisään casa particulareen ja menimme suoraan nukkumaan. Seuraavana aamuna olimme hieman vähemmän zombeja, joten lähdimme etsimään aamiaispaikkaa.
Löysimme melkoisen pramean hotellin, josta menimme kysymään, saisimmeko aamiaista.
Saimme toki aamiaista. Se oli luultavasti kallein aamiainen, jonka reissumme aika söimme. Hintaa sillä oli n. 5-6 euroa. Muina aamuina söimme casa particularessa. Hinta vaihteli n. 2-4,50 euron välillä. Aamiaisessa parasta oli tuoreet hedelmät. Guavasta tuli välittömästi meidän molempien suosikkihedelmä! Aamiaisena oli yleensä kahvi tai tee, tuoremehu, tuoreita hedelmiä, munakas, leipää ja voita.
Hotellin aulassa oli patsas, jota turistit kävivät kuvaamassa. Turisteina piti itsekin ottaa kuva. Ei tietoa patsaasta, ei muistikuvaa hotellin nimestä.
Lempiasiani: suihkulähde. Kuvassa myös ohikulkija ja sikari. Oh, so very Cuban.
Vanhat autot olivat yksi syy, miksi minua kiinnosti mennä Kuubaan. Ovathan ne nyt aivan älyttömän kauniita!
Vanhoja autoja ja vanhoja ladoja oli katukuva täynnä. Etukäteen luin väittämän, ettei Kuubassa olisi paljon autoja. No, ei ehkä johonkin suurkaupunkiin verrattuna, mutta on siellä enemmän autoja kuin esimerkiksi 67:lla. Ei se nyt varsinaisesti mikään autoista autioutunut maa ole.
Ensimmäinen mojito! Mojitot olivat toinen syy Kuuban vierailuuni. Olivat ne sen arvoisia maullisesti – hinnallisesti ne olivat jotain 1,50-2,50 euroa kappaleelta. Kuubalaiset tekevät kaikki drinkit rommipohjaisina. Mojito, Cuba Libre, Daquiri. Siinä on syitä käydä Kuubassa.
Meille tuotiin drinkkien oheen banaanilastuja. Se oli ainoa kerta, kun saimme niitä ilmaiseksi juoman yhteydessä. Muuten banaanilastut olivat osa miltei joka ateriaa. Banaanilastut olivat paljon yleisempiä kuin perunalastut. Hyviä ne olivat myös! Opin Kuubassa myös sen, että on olemassa muitakin banaaneja kuin ne, joita tuodaan Suomeen. Osa banaaneista on ihan tarkoitettu ruuanlaittoon.
Havanna on merenrannalla. Tosin ei siellä avomerta näy. Toisella puolella näkyy Casablanca-saari ja saarella oleva iso Kristus-monumentti.
Hevoskyytiä olisi ollut tarjolla joka kaupungissa. Tarkoitus oli mennä ajelemaan, mutta se jäi. Olisihan siinä ollut omanlaisensa tunnelma kiertää kaupunkia hevosen kyydissä. Seuraavalla kerralla sitten!
Matkakaverini kirjastonhoitaja neiti H halusi mennä tutustumaan paikalliseen kirjastoon. Kirjastossa meidät otettiin hyvin vastaan ja lastenosastoa hoitava vanhempi setä kertoi, miten hän on luonut näyttelyn lastenkirjailijoiden kuvista. Hän on myös markkinoinut tätä ideaa muihin kirjastoihin – mm. Suomeen. Hänen mielestään lasten täytyy nähdä kuvat kirjailijoista, joiden kirjoja he lukevat.
Kirjastossa oli jonkun henkilön patsas. Meiltä kysyttiin, tiedämmekö ketä patsas esittää. Emme tienneet. Emme tiedä vieläkään.
Kirjaston pihalta päädyimme suureen turistihuijaukseen. Meille sanottiin, että he tekevät lettikampauksia kahdella pesolla (n. 1,60 euroa). Neiti H halusi letit. Minun oli tarkoitus vain istua ja katsoa. Totesin kuvan ottamisen hetkellä neiti H:lle, että hymyilisi vähän. Hän totesi, ettei voi hymyillä, eikä avata silmiä, koska sattuu niin hemmetisti.
Kohta minut houkuteltiin myös letitystuoliin. Ymmärsin hetkessä, mitä neiti H tarkoitti sillä, että sattui. Se sattui PALJON. Silmät kiinni ja hampaat yhteen. Kivun lisäksi meidät yllätti hinta. He pyysivät 2 pesoa/letti. En ehkä olisi sillä hinnalla ottanut ex tempore päähäni yhtään mitään. Perinteinen ensimmäisen päivän turistihuijaus.
Mutta no, olivathan ne letit ihan kauniit. Näytin rock-tähdeltä! Kampaajat sanoivat, että voisin pitää lettejä ihan hyvin 4-5 viikkoa. Pidin niitä viikon. Sen jälkeen, kun avasin letit, tajusin, että ne olivat oikeasti tosi kätevät. Ei mennyt hiukset koskaan silmille ja hiusten peseminenkin oli melko helppoa.
Kirjaston vieressä oli torimyyntiä.
Joku talo ja seinustalle maalattu Che Guevara. Che Guevaran naamoja oli kaikkialla. Samoin vallankumoukseen liittyviä huudahduksia. Hämmentävintä olivat maanteiden verralla olevat sosialismia puoltavat propaganda-taulut.
Kulkukoiria oli jonkin verran. Kaupustelijoita ja kerjäläisiä oli Havannassa paljon. Suunnilleen kaikkea lämpimistä pizzoista kondomeihin pystyi ostamaan ohikulkevilta kaupustelijoilta. Varkaista ei sen sijaan ollut huolta. Olo oli kaikkialla varsin turvallinen.
Kuuba oli sinänsä ristiriitaisia tunteita herättävä maa. Hyvinvoivalle länsimaiselle ihmiselle se oli eksoottinen vierailukohde. Minä kuvasin tuliterällä älypuhelimellani kaikkea maassa, jossa vain hyvin harva voi kuvitella omistavansa älypuhelimen – tai edes internetin.
Kuubassa eletään köyhyydessä, mutta ihmiset jaksavat silti olla optimistisia ja odottaa muutosta. Nuoren sukupolven mielestä vallankumousta ei ole koskaan tapahtunut, vaan se on vasta tulossa. Ihmiset jaksavat vapauden puutteesta huolimatta laulaa ja tanssia kaikkialla. Siinä olisi oppimista ihmisille maassa, jossa on vapaus ja yltäkylläisyys.
Kävimme Hemingwayn omistamassa hotellissa mojitoilla. Etsin taiteellista virtausta yläviistosta.
Vessat olivat yleensä siistejä. Pytyt olivat sillä korkeudella, että piti kyykkiä yläpuolella. Vessapaperia sai ostaa vessamummolta. Vessamummolle piti muutenkin aina antaa tippiä. Aluksi se ärsytti, mutta loppumatkasta vessamummoista tuli kavereita, joiden kanssa voi jopa keskustella! Omat vessapaperit oli toki hyvä olla varmuuden vuoksi mukana. Käsipyyhkeitä ei ollut missään koskaan.
Lue myös:
Kuuba: Majoittuminen – Kotimajoittuminen on ainoa oikea vaihtoehto
Matkapaloja 
Published by