Mitä sanottavaa minulla on matkustamisesta ja elämästä juuri nyt?

img_0664

Matkajuttuja on helppo kirjoittaa ja valokuvia on helppo ottaa. Vaikeaa on se, kun pitäisi miettiä, mitä asioita omasta elämästä haluaa julkisesti jakaa ja mitä sanottavaa minulla oikeastaan on.

Nyt kuitenkin saat kuulla paloja minusta.

Ajatuksia ja kuulumisia maaliskuulta 2019.

Vuosi vuodelta minusta tuntuu, että talvet ovat minulle rankkoja. Marraskuussa stressi ja ahdistus oli huipussaan ja sain päälleni melkein neljä kuukautta kestäneen flunssa-märkärupi-kierteen. Se vaikutti siihen, että olin puolikuntoisena tanssimassa, puolikuntoisena matkoilla, poissa joogasta ja väsynyt lähinnä koko ajan. Kaikista kamalinta oli tietenkin se, että tunsin näyttäväni kauhealta ihan koko ajan! Talvi ja pakkanen eivät selvästikään sovi minun keholleni tai mielelleni.

Nyt ulkona paistaa (vihdoin) aurinko, stressi on laskenut, flunssaa ei ole ollut kuukauteen ja märkärupikin tuntuu (toivottavasti) helpottaneen. Olen myös vieraillut jooga-studiolla viimeisten viikkojen kanssa hyvin säännöllisesti.

On siis hyvä hetki miettiä omaa suhdetta elämään ja bloggaamiseen.

Elämä on aina ollut toistensa perään aseteltuja sanoja. Äiti väittää, että puhuin 1,5 vuotiaana lauseita. 6-vuotiaana kirjoitin äidin kanssa satukirjan. Tarinankerronta ja viestintä ovat aina olleet minulle tärkeitä. Siksi olen aina kirjoittanut jotain.

Tanssiminen.

Tarinankerronta blogissa ei ole niin yksinkertaista. Miten rakentaa draamaa lomaan, jossa draamaa ei ole? Toisaalta. Jos kirjoittaisin tanssimisesta, saisin varmasti jokaiseen tarinaan paljonkin draamaa.

Tanssimatkan kaava on tämä:

Torstain iltabileet: Ihan kivaa, mutta väsyttää.

Perjantai: Kivat tanssitunnit ja bileissäkin on kiva tanssia, mutta täytyy mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa lauantain kisat.

Lauantai: Tanssitunnit todennäköisesti jätän väliin ja valmistaudun henkisesti kisoihin. Kisoissa olen liian rento. Menestystä ei tule. Pettymys ja epätoivoinen itselle vakuuttaminen, että ei se haittaa. Haittaa se. Illalla ei huvita tanssia ja alan pohtia, pitääkö lopettaa koko typerä harrastus!

Sunnuntai: Väsyttää ja vääntäydyn väkisin tanssitunneille. Mietin hammasta purren, että ehkä tästäkin pettymyksestä ylipääsemisen jälkeen jotain muuttuu ja kehityn paremmaksi tanssijaksi. Enhän minä halua olla se, joka luovutti vaikeassa paikassa. Sunnuntain iltabileissä on hauskaa ja rakastan taas tanssimista enemmän kuin mitään muuta.

Välillä olen oikeasti miettinyt, pitäisikö kirjoittaa enemmän tanssimisesta. Se kuitenkin on tosi iso osa elämääni. Ehkä se aihe ei kiinnosta ketään muuta kuin toisia tanssijoita ja he tietävät jo, millaista se on.

Joka tapauksessa. Jos kaipaat elämääsi iloa ja haastetta, aloita West Coast Swingin tanssiminen. Turussa West Coast Swingiä voi tanssia mm. Turku Swing Societylla.

Turku.

Muutin Turkuun vuonna 2003. Siitä tuntuu olevan yksi pieni elämä, ja niin siitä onkin. Vaikka alunperin Turku valikoitui opiskelupaikakseni puolittain sattumalta, olen ollut onnellinen siitä sattumasta. Tämä on ehdottomasti Suomen paras ja kivoin kaupunki. Olen varma, että naapurikaupunkien naljailu johtuu juuri siitä, että täällä on tosi kiva olla ja elää!

Hitaasti mutta hitaasti olen kirjoittanut  tänne Turussa olevista parhaista asioista. Parasta Turussa -artikkelisarjani on  täältä.

Tällä hetkellä maata pitkin matkustaminen ja kotimaanmatkailu nostavat suosiotaan, joten olen päättänyt kirjoittaa tulevaisuudessa vinkkejä myös muista kaupungeista.

Jooga.

Minun mielestäni kaikkien ihmisten pitäisi joogata. Se auttaa kaikkiin henkisiin ja fyysisiin vaivoihin. Aika vahvasti sanottu, tiedän. Olen silti ihan oikeasti sitä mieltä. Jooga on parasta palautumista keholle ja mielelle. Turussa suosittelen kovasti Pure Movea, jossa on tosi monipuolinen valikoima erilaista joogaa ja tosi hyvät ohjaajat.

Tulevat matkani.

Tallinna: Ensi viikonloppuna lähden parin teuvalaasen flikan kanssa Tallinnaan. Olemme varanneet asunnon ja perjantaina illallisen vegaani-ravintolasta. Muuten viikonloppu on avoinna ja menemme sinne, minne nokka vie.

Rooma: Pääsiäisenä menen Roomaan tanssimaan. Vähän jännittää, ehdinkö nähdä riittävästi myös Roomaa. Onneksi matkaan on varattu tanssien jälkeen yksi päivä turistina olemiselle.

Tukholma: Heti pääsiäisen jälkeen menen Tukholmaan tanssimaan. Tähänkin on varattu maanantai Tukholmassa päämäärättömästi haahuilemiseen.

Venetsia-Dolomiitit-Padova: Kesäloma alkaa Italiassa. Tähän ei ole oikeastaan vielä mitään muuta suunniteltuna kuin 30 Seconds to Marsin konsertti Padovassa.

Mandelieu-la-Napole: Westie on the Promenade kutsuu minua tänäkin vuonna, eli vietän viikon nauttien tanssimisesta ja uima-altaasta Ranskassa.

Maata pitkin Oulusta Riikaan: Tämä matka on kaikista eniten suunnitteluasteella, koska minulla on ainoastaan lippu Qstokiin ja lento Riiasta Turkuun. Siinä välissä pitäisi jotenkin päästä Riikaan.

Tässä kai ne tärkeimmät ajatukset tänään.

Jos haluat seurata lähemmin elämääni ja nopeammin matkojani, seuraa minua Instagramissa.

Pyrin myös jatkossa päivittämään Facebook-sivuilleni enemmän jotain muutakin kuin vain näitä blogipostauksia. Laita siis sekin seurantaan!

Niin ja vielä yksi pyyntö: Kerro jollain tavalla minulle, kiinnostaako tämmöisten satunnaisten ajatusvirtojeni  lukeminen, vai luetko mieluummin puhtaasti vain matkajuttuja?

 

Lue myös:

Kuka minä olen?

Wannabe-bloggaaja


Feikattu wannabee-bloggaajan bloginkirjoituskuva.
Kuulas lauantaiaamu valkenee Turussa. Tuomiokirkko seisoo silmieni edessä yhtä mahtipontisena kuin aina ennenkin. Aurinko alkaa värjätä horisonttia yhä vaaleanpunaisemmaksi. Sieltä se syntyy. Päivänvalo. Avopuoliso lähti pelaamaan salibandya. Kahvi on lämmintä mukissa. Mamman kutomat superkauniit villasukat on vedetty jalkaan. Kotona vallitsee seesteinen hiljaisuus. Joko tämä nyt olisi potentiaalinen hetki kirjoittamiselle?
Olen matkustaja. Olen kirjoittaja. Olen ennen kaikkea matkahaaveilija. Eilen selasin Mondoa ja keksin taas uusia kohteita, joihin on pakko päästä käymään. Näiden faktojen perusteella haaveilin joskus siitä, että kirjoittaisin kiinnostavia matkablogipäivityksiä. Se ei vaan koskaan tapahtunut. Kirjoitukseni eivät ole edes niin kiinnostavia, että saisin ne aikaan. Lissabonissa kävin aika monta vuotta sitten, ja vieläkin kuvat ja tekstit odottavat julkaisemistaan.
Myös tämän blogin päivittäminen on viime kuukausina – ellei vuosina – jäänyt. Asiaa kuvastaa ehkä se, että herra K kysyi viime keskiviikkona, kun tulin tietokoneen ääreen: ”Mitä sä niinku teet?” Olen kuulemma niin harvinainen näky tietokoneella, että sen eteen päätyminen aiheuttaa kummastusta. Totta se on. Reilu vuosi sitten hankittu kone on miltei tuliterä käyttämättömyyden vuoksi.
Mitä minä sitten tein? No klik, klik, shoppailin. Kännykänkuoria, laukkuja, Singstarin mikkejä. Mitä näitä tarpeellisia asioita nyt on, joita Loppiaisena tulee mieleen?
Bloggaaminen ei nykyään juuri tule edes mieleeni. Silloin, kun kirjoitin enemmän, luin myös enemmän blogeja. Nykyään käyn välillä kurkkaamassa, mitä Onnenpäivälle tai Laura Lovesille kuuluu. Siinä se. Tosin nyt heti tuli mieleen, että entä Myexploration ja Omppu Desing? Mitä heille on tapahtunut? Se on hassua, miten vuosien blogituttavuuksiin suhtautuu kuin vanhoihin ystäviin, vaikka ei välttämättä ole vaihtanut heidän kanssa kuin muutaman sanan – ja nekin nettimaailmassa.
Aina on jotain, joka estää luovuuden. Pitäisi siivota, pitäisi käydä kaupassa, pitäisi tiskata, pitäisi ajatella työasioita, pitäisi suunnitella sitä ja tätä.
Oikeasti pitäisi vain ottaa rennommin.

Se on minun uuden vuoden lupaukseni.

Mikä tekee blogista kiinnostavan?

Viime viikolla töissä minulta tultiin kysymään vinkkejä kiinnostavista blogeista, koska olen aktiivinen blogien lukija ja kirjoittaja. En kyllä määrittelisi itseäni mitenkään kauhean aktiiviseksi blogien lukijaksi, mutta kirjoittamisen suhteen olen kyllä viime aikoina ollut varsin aktiivinen.
Aloitin oman blogin kirjoittamisen helmikuussa 2011 hetken mielijohteesta. Lily lähetti sähköpostiini mainoksen uudesta blogisivustota, ja päätin samalla hetkellä perustaa sinne blogini. Silloin ajattelin, että en missään tapauksessa laita blogiini koskaan mitään kuvia. Halusin luottaa mielenkiintoisen tekstin voimaan. Halusin myös olla anonyymi, enkä kirjoittanut omalla nimelläni.

No, huomasin nopeasti, että kyllä kuvat ovat tärkeä osa blogipäivityksiä. Kuvattomat tekstit eivät vain houkuttele ketään. Sillä sitten ei periaatteessa kyllä ole merkitystä, liittyvätkö ne kuvat varsinaisesti tekstiin vai ei. Yhteensopivuus on vain bonusta. Tärkeintä on se, että blogipäivitystä on kaunis katsella. Samoin paljastin oman identiteettini varsin nopeasti, ja aloin mainostaa päivityksiäni Facebookissa.
Lily oli hyvä paikka aloittaa kirjoittaminen. Siellä oli valmiiksi yleisöä ja hyvä tunnelma. Vähitellen se kuitenkin muuttui niin paljon naisten juttuja käsitteleväksi sivustoksi, etten tuntenut kuuluvani joukkoon. Sen lisäksi se muuttui sekavaksi, ja tiettyjä blogeja nostettiin toisten yläpuolelle. Siinä tuli välillä sellainen olo, että ”Yhyy, miksei minun blogiani koskaan ylistetä, aina noita samoja vain.” Yksi ex-poikaystäväni totesi lohduttavasti: ”Sä et vaan osaa kirjoittaa semmoista naisten hömppää.” No joo. Sisustaminen, shoppailu, muoti, meikit ja parisuhteen roskakasojen ruotiminen olivat silloin hyvin kaukana ajatuksistani. Aika kaukana ne ovat nykyäänkin. En minä ole naistenlehti-ihminen. Toki siellä Lilyssä on paljon muutakin. Se muu vain tuntui hukkuvan kaiken hutun alle. Käyn siellä kuitenkin yhä aktiivisesti lukemassa ainakin Onnenpäivä ja Laura Loves -blogeja.

Blogini lukijamäärä laski n. 250 ihmisellä sen jälkeen, kun muutin Bloggeriin. Uskomatonta mutta totta. Täällä olen kuitenkin vapaa mistään yhteisöstä. Täällä voin kirjoittaa, mitä milloinkin mieleeni tulee, eikä ole mitään paineita. Blogini linjauksessa ei ole punaisen langan pätkääkään, mutta se on vapauttavaa. Tiedän, että tätä blogia luetaan, ja se on pääasia. Julkisesti bloggaavan ja blogimerkintöjään mainostavan ihmisen on kai turha väittää, että kirjoittaisi vain itselleen. Höpöhöpö, tottakai haluan, että näitä päivityksiä myös luetaan. Sillä, lukeeko tätä 50 ihmistä vai 250 ihmistä, ei ole mitään merkitystä. Pääasia, että lukijoita on. Viisikin riittäisi. Tai edes äiti.
Mikä tekee blogista siis kiinnostavan? Siitä huolimatta, että kauniiden kuvien katselu on kivaa, mielestäni kiinnostavat blogit on kirjoitettu hyvin. Hyvin kirjoitettu teksti inspiroi ja virkistää. Jokaisen blogimerkinnän aiheen ei tarvitse edes olla maatamullistava tai ajatuksia herättävä, kunhan se on kirjoitettu hyvin. 
Hyvin kirjoitettu teksti tuo iloa ja ajatuksia. En juuri koskaan käy lukemassa esimerkiksi Iltalehden tai Ilta-Sanomien uutisia, koska en yksinkertaisesti kestä niitä. En kestä niitä aiheita, enkä kestä sitä kirjoitustyyliä. Siinä mielessä kai valitsin opiskelualani oikein. Minua ei haittaa vapaan keskustelun chat-teksti, mutta jos teksti julkaistaan jossain, niin kyllä sen pitää silloin olla myös hyvää ja taidokasta. Kyllä minäkin tätä tekstiä aika monet kerrat syynään läpi ennen kuin painan julkaise-nappia.