Ajatuksia elämästäni: Minä ja Fontana di Trevi vuosina 2009, 2012, 2016 ja 2019

ditrevi2009

Rooma-sarjani ainakin toistaiseksi viimeinen postaus on kuvakokoelma vuosien varrelta. Pieniä otteita siitä, mitä on ollut ja mikä on muuttunut lähinnä minussa. Rooma on ikuinen ja omalla tavallaan muuttumaton.

Vuonna 2009

Heitin kolikon. Minulle sanottiin, että Roomaan palaamisen voi varmistaa, kun heittää kolikon Fontana di Treviin. Oiva tapa kerätä rahaa! Onneksi raha kerätään ja käytetään hyväntekeväisyyteen, eikä jätetä lähteen pohjalle makaamaan.

Tämä matka oli Italian vaihtovuoteni loppupuolella. Olin täysin lumoutunut Roomasta, kuten olette voineet aiemmasta tekstistäni lukea.

Elämäni oli siinä mielessä jännässä tilanteessa, että vaihtovuoteni oli loppumaisillaan ja minun piti palata parin kuukauden kuluttua takaisin Suomeen. En osannut tuossa vaiheessa ajatella, mitä haluaisin tai odottaisin tulevaisuudelta.

Olin kuvitellut jossain vaiheessa jääväni töihin Italiaan vielä vaihtovuoden jälkeen, mutta siitä ideasta olin luopunut. Vuosi oli hyvä ja opettavainen, mutta harmittaa, että lähdin huonolla kielitaidolla Italiaan ja palasin melko keskinkertaisella kielitaidolla takaisin. Kieleen olisi kannattanut panostaa enemmän.

ditrevi2012

2012

Vaihtovuoteni jälkeen kului jopa kolme vuotta ennen kuin palasin takaisin Italiaan. Silloin aloitin matkan Roomasta.

Minulla on ollut noin viimeiset 20 vuotta eri tavoin värjätty tukka, mutta harvoin se on ollut vaalea. Tämä oli yksi niistä hetkistä, kun kokeilin vaaleita hiuksia. Ei ne oikein sovi. Tai ehkä se joten kuten sopii, mutta en vain tunne oloani kotoisaksi. Tumma ja punainen ovat minun värejäni!

Aloin selata Facebookin aikajanaa, kun halusin palauttaa mieleeni asioita vuodelta 2012. Jos jotain huomasin, niin sen, että olen päivittänyt Faceboookin tilapäivityksiä KOKO AJAN. Luulin, että nykyäänkin olen aika aktiivinen, mutta tuohon verrattuna se on kyllä kaukana siitä.

Olin töissä ja yritin saada gradun valmiiksi. Olin palannut siihen työhön, johon vaihtoon lähtiessäni vannoin, etten enää palaisi. Asiat olivat kuitenkin muuttuneet ja pidin työstäni ja työpaikastani erittäin paljon.

Vapaa-ajalla tanssin ja kävin konserteissa ja Fortessa. Kaikki ovat edelleen läsnä – paitsi Forte!

ditrevi2016

2016

Päätimme nostaa Neiti E:n synttärimatkat tasolle Rooma. Matkasta voit lukea enemmän tästä.

Elämässä oli parisuhde, vakinainen työpaikka (edelleen samassa työpaikassa) ja ylempi korkeakoulututkinto. Tanssi oli jäänyt aika harvinaiseksi harrastukseksi ja paikkasin liikunnan puutetta käymällä salilla ja välillä juoksemalla. Se oli outoa aikaa se. Heh.

Vähitellen olen saanut neiti E:n vakuutettua siitä, että Italiassa täytyy käydä vähintään kerran vuodessa.

2019

Eli nyt. Viimeiset 1,5 vuotta elämäni on pyörinyt aika pitkälti tanssiharrastuksen ympärillä. Roomassa järjestettiin Swing in Capital ja innostuin ajatuksesta, että saisin yhdistettyä tanssin ja Rooman. Se olikin hyvä yhdistelmä – siitä huolimatta, että hotellimme oli aivan liian kaukana kaikesta.

Elämässä on edelleen sama työpaikka, mutta vuosien myötä muuttunut työnkuva. Opin joka päivä uutta ja teen asioita, joita olen pitkään halunnut tehdä. Viestintä on ollut unelmatyöni oikeastaan siitä lähtien, kun aloin opiskella suomen kieltä. Nyt elän sitä unelmaani.

Tällä hetkellä uskallan jo julkisesti sanoa, että olen viimein päättänyt virallistaa syvän rakkaussuhteeni Turkuun ja ostaa sieltä oman asunnon. Kauppakirjan allekirjoitus tapahtuu Vappu-aattona. Se on hyvä päivä, koska Vappu on aina ollut lempijuhlani!

Elämässä paljon hyviä ja mielenkiintoisia juttuja meneillään. Elän innostuksen ja stressin sekoituksessa, mutta kokonaisfiilis on positiivinen.

Välillä täytyy muistaa pysähtyä. Juuri nyt tuntuu, että esimerkiksi tanssissa uusien asioiden oppiminen on tällä hetkellä mahdotonta. Se ei kuitenkaan haittaa, tulee uusia hetkiä, kun aivokapasiteettia on enemmän jäljellä. Hassua kyllä, juuri nyt myös osaan arvostaa tanssiyhteisöä todella paljon. Ei ole kyse siitä, onko minun tekniikkani hiottua tai pärjäänkö minä kisoissa. Kyse on siitä, että me tehdään tätä yhdessä. Me eletään tätä tanssia ja sen aiheuttamia tunteita yhdessä ja toisiamme tukien.

Tanssin lisäksi olen lievästi addiktoitunut joogaan. Se auttaa pysähtymään ja hengittämään. Suurinta ahdistusta muutosta aiheutuu sen vuoksi, että jooga-salille tulee paljon pidempi matka. Mutta eipä se matka minua ole koskaan estänyt tekemästä asioita, joita haluan tehdä!

Tämä on kiinnostava hetki elämässäni.

Lue myös:

Mitä sanottavaa minulla on matkustamisesta ja elämästä juuri nyt?

Mitä sanottavaa minulla on matkustamisesta ja elämästä juuri nyt?

img_0664

Matkajuttuja on helppo kirjoittaa ja valokuvia on helppo ottaa. Vaikeaa on se, kun pitäisi miettiä, mitä asioita omasta elämästä haluaa julkisesti jakaa ja mitä sanottavaa minulla oikeastaan on.

Nyt kuitenkin saat kuulla paloja minusta.

Ajatuksia ja kuulumisia maaliskuulta 2019.

Vuosi vuodelta minusta tuntuu, että talvet ovat minulle rankkoja. Marraskuussa stressi ja ahdistus oli huipussaan ja sain päälleni melkein neljä kuukautta kestäneen flunssa-märkärupi-kierteen. Se vaikutti siihen, että olin puolikuntoisena tanssimassa, puolikuntoisena matkoilla, poissa joogasta ja väsynyt lähinnä koko ajan. Kaikista kamalinta oli tietenkin se, että tunsin näyttäväni kauhealta ihan koko ajan! Talvi ja pakkanen eivät selvästikään sovi minun keholleni tai mielelleni.

Nyt ulkona paistaa (vihdoin) aurinko, stressi on laskenut, flunssaa ei ole ollut kuukauteen ja märkärupikin tuntuu (toivottavasti) helpottaneen. Olen myös vieraillut jooga-studiolla viimeisten viikkojen kanssa hyvin säännöllisesti.

On siis hyvä hetki miettiä omaa suhdetta elämään ja bloggaamiseen.

Elämä on aina ollut toistensa perään aseteltuja sanoja. Äiti väittää, että puhuin 1,5 vuotiaana lauseita. 6-vuotiaana kirjoitin äidin kanssa satukirjan. Tarinankerronta ja viestintä ovat aina olleet minulle tärkeitä. Siksi olen aina kirjoittanut jotain.

Tanssiminen.

Tarinankerronta blogissa ei ole niin yksinkertaista. Miten rakentaa draamaa lomaan, jossa draamaa ei ole? Toisaalta. Jos kirjoittaisin tanssimisesta, saisin varmasti jokaiseen tarinaan paljonkin draamaa.

Tanssimatkan kaava on tämä:

Torstain iltabileet: Ihan kivaa, mutta väsyttää.

Perjantai: Kivat tanssitunnit ja bileissäkin on kiva tanssia, mutta täytyy mennä ajoissa nukkumaan, että jaksaa lauantain kisat.

Lauantai: Tanssitunnit todennäköisesti jätän väliin ja valmistaudun henkisesti kisoihin. Kisoissa olen liian rento. Menestystä ei tule. Pettymys ja epätoivoinen itselle vakuuttaminen, että ei se haittaa. Haittaa se. Illalla ei huvita tanssia ja alan pohtia, pitääkö lopettaa koko typerä harrastus!

Sunnuntai: Väsyttää ja vääntäydyn väkisin tanssitunneille. Mietin hammasta purren, että ehkä tästäkin pettymyksestä ylipääsemisen jälkeen jotain muuttuu ja kehityn paremmaksi tanssijaksi. Enhän minä halua olla se, joka luovutti vaikeassa paikassa. Sunnuntain iltabileissä on hauskaa ja rakastan taas tanssimista enemmän kuin mitään muuta.

Välillä olen oikeasti miettinyt, pitäisikö kirjoittaa enemmän tanssimisesta. Se kuitenkin on tosi iso osa elämääni. Ehkä se aihe ei kiinnosta ketään muuta kuin toisia tanssijoita ja he tietävät jo, millaista se on.

Joka tapauksessa. Jos kaipaat elämääsi iloa ja haastetta, aloita West Coast Swingin tanssiminen. Turussa West Coast Swingiä voi tanssia mm. Turku Swing Societylla.

Turku.

Muutin Turkuun vuonna 2003. Siitä tuntuu olevan yksi pieni elämä, ja niin siitä onkin. Vaikka alunperin Turku valikoitui opiskelupaikakseni puolittain sattumalta, olen ollut onnellinen siitä sattumasta. Tämä on ehdottomasti Suomen paras ja kivoin kaupunki. Olen varma, että naapurikaupunkien naljailu johtuu juuri siitä, että täällä on tosi kiva olla ja elää!

Hitaasti mutta hitaasti olen kirjoittanut  tänne Turussa olevista parhaista asioista. Parasta Turussa -artikkelisarjani on  täältä.

Tällä hetkellä maata pitkin matkustaminen ja kotimaanmatkailu nostavat suosiotaan, joten olen päättänyt kirjoittaa tulevaisuudessa vinkkejä myös muista kaupungeista.

Jooga.

Minun mielestäni kaikkien ihmisten pitäisi joogata. Se auttaa kaikkiin henkisiin ja fyysisiin vaivoihin. Aika vahvasti sanottu, tiedän. Olen silti ihan oikeasti sitä mieltä. Jooga on parasta palautumista keholle ja mielelle. Turussa suosittelen kovasti Pure Movea, jossa on tosi monipuolinen valikoima erilaista joogaa ja tosi hyvät ohjaajat.

Tulevat matkani.

Tallinna: Ensi viikonloppuna lähden parin teuvalaasen flikan kanssa Tallinnaan. Olemme varanneet asunnon ja perjantaina illallisen vegaani-ravintolasta. Muuten viikonloppu on avoinna ja menemme sinne, minne nokka vie.

Rooma: Pääsiäisenä menen Roomaan tanssimaan. Vähän jännittää, ehdinkö nähdä riittävästi myös Roomaa. Onneksi matkaan on varattu tanssien jälkeen yksi päivä turistina olemiselle.

Tukholma: Heti pääsiäisen jälkeen menen Tukholmaan tanssimaan. Tähänkin on varattu maanantai Tukholmassa päämäärättömästi haahuilemiseen.

Venetsia-Dolomiitit-Padova: Kesäloma alkaa Italiassa. Tähän ei ole oikeastaan vielä mitään muuta suunniteltuna kuin 30 Seconds to Marsin konsertti Padovassa.

Mandelieu-la-Napole: Westie on the Promenade kutsuu minua tänäkin vuonna, eli vietän viikon nauttien tanssimisesta ja uima-altaasta Ranskassa.

Maata pitkin Oulusta Riikaan: Tämä matka on kaikista eniten suunnitteluasteella, koska minulla on ainoastaan lippu Qstokiin ja lento Riiasta Turkuun. Siinä välissä pitäisi jotenkin päästä Riikaan.

Tässä kai ne tärkeimmät ajatukset tänään.

Jos haluat seurata lähemmin elämääni ja nopeammin matkojani, seuraa minua Instagramissa.

Pyrin myös jatkossa päivittämään Facebook-sivuilleni enemmän jotain muutakin kuin vain näitä blogipostauksia. Laita siis sekin seurantaan!

Niin ja vielä yksi pyyntö: Kerro jollain tavalla minulle, kiinnostaako tämmöisten satunnaisten ajatusvirtojeni  lukeminen, vai luetko mieluummin puhtaasti vain matkajuttuja?

 

Lue myös:

Kuka minä olen?

Vuosi matkabloggaajana: Kuka minä olen nyt ja kuka sinä olet?

terhiblogiin1

Mitä on vuodessa tapahtunut?

Vuosi sitten kesäkuussa kirjoitin:

”Yksi unelma on se, että saan tämän bloggaamiseni jollain tavalla säännölliseksi, jäsennellyksi ja kiinnostavaksi. Sen unelman toteutumiseen saattaa mennä jonkin aikaa.”

Siitä on vähän reilu vuosi, kun ostin oman matkapaloja.com-domainin ja päätin panostaa säännölliseen bloggaamiseen. Se oli hyvä päätös.

Vuoden aikana olen saavuttanut:

  • Kuukausittain kasvavan lukijamäärän.
  • Facebook-sivulleni yli 200 seuraajaa.
  • Säännöllisen postaustahdin.
  • Kaksi ihanaa vieraskirjoittajaa.
  • Ymmärryksen siitä, että minulla on matkailusta paljon sellaista kerrottavaa, joka kiinnostaa lukijoita
  • Paremman ymmärryksen siitä, millaisista postauksista lukijat ovat kiinnostuneita.

Sanoisin, että olen saavuttanut sen, mistä vuosi sitten haaveilin.

Mitä seuraavaksi?

Aloitin jo epätoivoisen blogin ulkoasun muokkaamisen. Se muuttunee tulevien viikkojen – tai kuukausien aikana vielä usean kerran ennen kuin olen tyytyväinen.

Seuraavan vuoden aikana haluan jatkaa säännöllistä bloggaamista ja kasvattaa lukijamäärää – tietenkin.

Sitä tärkeämpi tavoitteeni on kuitenkin se, että saan aktiivisempaa keskustelua aikaan lukijoideni  kanssa.

Aloitan sen nyt.

Kerron ystävänkirjan tyyliin itsestäni kuusi asiaa ja toivon, että sinä vastaat tähän postaukseen ja näihin kysymyksiin.

Kuka minä olen?

Minä olen Turkuun kotiutunut etelä-pohjalainen, joka ei ole koskaan viihtynyt kotona. Jalat kulkevat, venyvät ja tanssivat kohti uusia asioita. Loppumaton matkakuume. Loppumaton into uusille seikkailuille.

Mikä on lempiruokasi?

Pizza. Se on myös ehdottomasti suurin paheeni. Paras pizza syntyy Italiassa ja täytteenä on mozzarellaa, ilmakuivattua kinkkua, rucolaa ja tuoreita kirsikkatomaatteja.

Mikä on paras matkamuistosi?

On tosi vaikea valita parasta muistoa, mutta muisto, joka tulee vuosien jälkeenkin yhä uudelleen mieleeni on sohvasurffaaminen Veronassa. Tai oikeastaan se, miten uskomattoman päivän meidän isäntämme meille järjestivät. Pääsimme ensin moottoripyörien kyydissä Gardajärvelle ja sen jälkeen vielä kuumien lähteiden ääreen tehtyyn kylpylään. Sitä kokemusta ei unohda koskaan.

Mikä on suosikkimaasi?

Pakko vastata Italia, koska päädyn sinne vähintään kerran vuodessa. Italiassa tuntuu kuin kaikki maailman murheet tippuisivat hartioiltani ja pystyisin elämään vain siinä hetkessä. Kai se on minulle jonkinlainen henkinen koti.

Mitä teet vapaa-ajalla?

Tanssin west coast swingiä. Tanssi vie suuren osan vapaa-ajastani, koska se on vienyt sydämeni. Tanssimisessa on parasta se, että se vie ajatukset täysin pois kaikesta muusta. Pääsen tanssiessa myös haastamaan itseäni koko ajan ja pyrkimään yhä paremmaksi ja paremmaksi. Välillä oman kehityksen hitauteen tuskastuu, mutta pääasiassa harrastus on erittäin palkitseva.

Tänä kesänä löysin tanssin vastapainoksi joogan, jossa käyn säännöllisen epäsäännöllisesti. Joogassa on ihanaa, kun voi keskittyä vain siihen hetkeen ja tehdä asiat juuri sillä tavalla kuin tuntuu hyvältä. On täysin irti kaikesta suorittamispaineesta.

Mikä on elämässä tärkeintä?

Se, että tekee asioita, joista tulee onnelliseksi.

Olen omaksunut niinkin syvällisen ajattelijan kuin Sinkkuelämää-sarjan Charlotten sanat: ”Olen joka päivä onnellinen. En ehkä koko aikaa, mutta joka päivä.” Pyrin siihen, että vaikka asiat olisi huonosti ja vituttaisi oikein kunnolla, niin jokaisesta päivästä löytäisi edes jonkin ilon aiheen. Näihin ilon aiheisiin voin onneksi vaikuttaa omalla tekemiselläni.

On hyvä muistaa, että lopulta elämä on kuitenkin aika ihmeellinen ja mahtava asia.

Mitkä asiat kiinnostavat blogi-postauksissa?

Oma blogini on sekä päiväkirja että kokoelma vinkkejä muille matkustajille. Muiden blogeissa tykkään vinkeistä, kuten kaikki. Sen lisäksi minuun tekee vaikutuksen kirjoitukset, joissa kirjoittaja antaa palan itsestään. Sitä pyrin itsekin lisäämään.

Kolme päivää lomaan: Kuka minä olen?

Joku sanoi joskus, että elämäni vaikuttaa Facebookin perusteella karehdittavalta. Sehän tarkoittaa vain sitä, että olen onnistunut luomaan itsestäni kiiltävän some-kuvan. Elämä on ollut pelkkää tanssia, teatteria, improa ja matkustamista jo pitkän aikaa.

Eihän se koskaan ole koko totuus. Kertomatta jää, miten teatteritreenien aikaan elämä oli pelkkää työtä ja treeniä. Silloin ei kaverisuhteille – saati millekään muille suhteille – ole aikaa, kun tekee töitä klo 8-16 ja treenaa klo 17-22 viidestä seitsemään kertaa viikossa.

Kertomatta jää, miten joissain tanssitreeneissä iskee totaalinen itseinho ja epätoivo. Miksi kaikki muut ovat noin taitavia, laihoja ja kauniita? Miksei jalat ja tasapaino tottele minua?

Kertomatta jää myös se, että matkustaminen ei ole pelkkää ilonpitoa. Matkakaveriin menee hermot vähintään kerran ja vastaantulevia ongelmia on pakko sietää. Nälkää ja unettomuutta joutuu sietämään joka reissulla. Järjestelmällisyydestä ja suunnitelmallisuudesta ei ole toivoakaan. Eikä koskaan ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä olisi halunnut tehdä!

Luksus-ongelmia, ehkä. Viime aikoina elämä on tuntunut suorittamiselta, myös niinä hyvinä hetkinä.

Unelmiaan pitää seurata, mutta mitä ne unelmat ovat? Jos saisin päättää tehdä mitä tahansa, tanssisinko, kirjoittaisinko ja matkustaisinko lopun elämääni? En tiedä.

Esimieheni, äärimmäisen viisas rouva T, antoi minulle lahjaksi ystäväkirjan minusta. On aika ottaa selvää niistä unelmista. On aika ottaa selvää siitä, kuka minä todella olen.

Ajatus on pelottava. Olen tottunut elämään muutama kuukausi kerrallaan. Kunhan tiedän työt, matkat ja asunnon seuraaviksi kuukausiksi, olen tyytyväinen.

Virran mukana kulkemalla on vaikea olla tavoitteellinen, vaikka tekisikin kaiken aina täysillä. Hurahdan, innostun ja teen kaiken täysillä just nyt. Pitäisikö joskus tehdä jotain täysillä myös tulevaisuutta varten?

Ei välttämättä, mutta silloin minun täytyy tietää, että sellainen minä olen. Elän kalenterin mukaan, mutta vain muutaman kuukauden päähän. Olen outo sekoitus järjestelmällisyyttä ja totaalista epäjärjestystä.

Sen tiedän, että taskussa pitää aina olla unelmia. Muuten elämällä ei ole merkitystä. Yksi unelma on se, että saan tämän bloggaamiseni jollain tavalla säännölliseksi, jäsennellyksi ja kiinnostavaksi. Sen unelman toteutumiseen saattaa mennä jonkin aikaa.

Toinen unelma on se matka, jolle lähden itseäni etsimään. Vuosien haave road tripistä Yhdysvaltoihin on enää kolmen päivän päässä.

 Sen lupaan, että pitkällä suoralla laitan Kansasin soimaan:

Carry on my wayward son

For there’ll be peace when you are done

Lay your weary head to rest

Don’t you cry no more”

Tunnelma on vähän samanlainen kuin vuosia sitten, kun muutin Italiaan. Silloin yksi tärkeimpiä kappaleita oli 30 Seconds to Marssin The Story:

”I’m in the middle of nothing

And it’s where I want to be

I’m at the bottom of everything

And I finally start to leave”

Elämässä on hetkiä ja hetkiä. Nyt on pidettävä huolta siitä, että otan kaiken irti hetkestä. En suorittamalla, vaan nauttimalla.

P.S. Ella ja Chrisu ovat kirjoittaneet blogia maailmanympärysmatkastaan. Heidän autonsa kyytiin hyppään Los Angelisissa. Mukaan seikkailuun pääsee täältä: http://www.lily.fi/blogit/matkalla-kaiken-aikaa