Arkipäiväni aka ketä kiinnostaa?

Olen aina välillä miettinyt, että pitäisikö kirjoittaa perinteinen ”päiväni kuvina” -blogipostaus. Yleensä olen ajatellut, etten muista kuvata päivääni – ja ketä edes kiinnostaa. No aika monia näyttää Facebookissa kiinnostavan arkikuvat. Kirjoitanpa siis päiväni kulun.
Herään 1,5 tuntia ennen kuin minun pitää lähteä töihin. Kirjoitan ensimmäiseksi kolme sivua tekstiä kirjaani. Tajunnunvirtaaa, muistoja unista, mitä nyt ensimmäisenä aamulla onkin mielessä.
Aamiaiseni on tämän hetkisellä ruokavaliollani joka aamu tasan tuollainen. Joka aamu juon aamukahvini muumimukista ja aamuveteni oranssista lasista. Aamiaisella minulle pitää seuraa Facebook.

Yritän lähteä töihin pyöräilemään 30 minuuttia ennen työajan alkamista. Olen iloinen, jos onnistun lähtemään 20 minuuttia ennen. Töissä syön aina suunnilleen tuon näköistä ruokaa. Tämä kuva ei tosin ole töistä. Siellä en lue lounaani kanssa lehteä. Luen Facebookia.

Välipalani. Nam, nam. Kaksi välipalaa päivässä. Joskus tätä, joskus jotain muuta. Hyvällä tuurilla jopa kommunikointia työkavereiden kanssa, eikä pelkkää Facebookia.
Töiden jälkeen syön sitä samaa ruokaa, mitä söin lounaaksikin. Illallisen jälkeen suuntaan teatteritreeneihin. Kuvassa voisi olla myös kahvakuula tai lenkkarit. Salitreeni tai lenkki kuuluu arkeeni niinä harvoina päivinä, kun ei ole teatteritreenejä. Siellä en Facebookaa. Siellä teen taidetta tai urheilen.

Treenien jälkeen syön iltapalarahkan sekä teen seuraavan päivän lounaan ja illallisen.

Kaiken tämän jälkeen on aika avata silmänsä kaunokirjallisuudelle. Luen n. kolme sivua, jonka jälkeen olen valmis nukahtamaan.

Joskus mietin, että ei minulla ole mitään arkea ja rutiineja. No näyttää olevan joka päivä aika samanlainen, kun tarkemmin tutkii.

Kiitos vuosi 2013


Berliini. Gradu. Muutto. Valmistuminen. Kypros. Lissabon. Ruisrock. 30 Seconds to Mars. Muse. Teatteri. Improvisaatio. Barcelona. Ihmiset.

Siinä sanoja, jotka tulevat ensimmäisenä mieleeni, kun ajattelen vuotta 2013. Tämä on ollut muutosten ja yllätysten vuosi.

Viime vuonna tähän aikaan toivoin, että olisin määrätietoisempi ja uskaltaisin hypätä mukaan seikkailuihin. Graduni valmistui, ja minä valmistuin. Uskalsin hypätä varsin spontaanisti mukaan impromaakareihin ja Funze de Mentaan. Se vei minut seikkailuun, joka ilokseni ja onnekseni jatkuu ensi vuonna.

Viime vuonna oletin, että olen tähän aikaan Australiassa varsin erilaisten seikkailujen parissa. Niin vain kävi, ettei sydän ja elämä vieneetkään siihen suuntaan. Tällä hetkellä olen enemmän kiinni Turussa kuin koskaan. Asuntoni on ihana. Harrastukseni ovat inspiroivia. Ihmiset ympärilläni ovat aivan mahtavia.

Muutokset ovat olleet myös raskaita. Sydän on särkynyt matkan varrella useaan kertaan. Itsetutkiskelu sekä ilojen ja surujen käsittely ovat opettaneet minulle paljon itsestäni ja siitä, mitä elämältä haluan. Tunnen itseni ja toiveeni paremmin kuin vuosiin. Enää en pelkästään heittelehdi sen mukana, mihin elämän oikukas virta vie. Nyt minä myös itse ohjaan suuntaa.

Kiitos kaikille ihmisille, ajatuksille ja kokemuksille, jotka olivat osa vuotta 2013. Nyt minä olen tässä tasapainoisena ja onnellisena. Kuohuviiniä ja rakkautta kaikille!

Hetkessä elämistä ja luonnosta nauttimista

Olen aina tolkuttanut itselleni ja muille, että minä elän hetkessä. On vain tämä hetki, eikä mitään muuta. Ajatuksen tasolla olenkin aina ollut sitä mieltä. 

Käytännössä en tiedä, miten hyvin olen ajatusta toteuttanut. Opiskelun, työn ja usean harrastuksen yhdistäminen yhteen elämään tuntuu välillä kilpajuoksulta paikasta ja tilanteesta toiseen. Siinä saattaa välillä unohtaa hetkessä elämisen ja ajatella vaan seuraavaa kohdetta, minne pitäisi ehtiä.

En muista koska viimeksi olisin tuntenut olevani niin vapaa ja onnellinen vapaudestani kuin heinäkuun lopulla. Ymmärsin, ettei minulla ole minkäänlaisia sitoutumuksia ja velvollisuuksia työni lisäksi. Voin tehdä vapaa-ajallani mitä vaan! Olen aina tosin kuvitellut voivani tehdä, mutta aina se hivenen vapaudesta nauttimista haittaa, kun tietää, että jossain odottavat suorittamattomat velvollisuudet.

Ihmiset kommentoivat, että näytin kauniilta ja onnelliselta. Sitä olinkin – ja olen edelleen. Ei minun tarvitse enää ajatella huomista. Voin elää tässä ja nyt.

Muistin taas, miten hyvältä tuntuu vaan maata tuoksuvalla nurmikolla ja antaa auringon lämmittää,

Äiti totesi, että onpa mukavaa, kun osaan taas nauttia luonnosta. Kuvittelin aina osanneeni. Jossain vaiheessa vaan taisi olla liian kiire suorittamaan seuraava tehtävä.