Olen aina tolkuttanut itselleni ja muille, että minä elän hetkessä. On vain tämä hetki, eikä mitään muuta. Ajatuksen tasolla olenkin aina ollut sitä mieltä.
Käytännössä en tiedä, miten hyvin olen ajatusta toteuttanut. Opiskelun, työn ja usean harrastuksen yhdistäminen yhteen elämään tuntuu välillä kilpajuoksulta paikasta ja tilanteesta toiseen. Siinä saattaa välillä unohtaa hetkessä elämisen ja ajatella vaan seuraavaa kohdetta, minne pitäisi ehtiä.
En muista koska viimeksi olisin tuntenut olevani niin vapaa ja onnellinen vapaudestani kuin heinäkuun lopulla. Ymmärsin, ettei minulla ole minkäänlaisia sitoutumuksia ja velvollisuuksia työni lisäksi. Voin tehdä vapaa-ajallani mitä vaan! Olen aina tosin kuvitellut voivani tehdä, mutta aina se hivenen vapaudesta nauttimista haittaa, kun tietää, että jossain odottavat suorittamattomat velvollisuudet.
Ihmiset kommentoivat, että näytin kauniilta ja onnelliselta. Sitä olinkin – ja olen edelleen. Ei minun tarvitse enää ajatella huomista. Voin elää tässä ja nyt.
Muistin taas, miten hyvältä tuntuu vaan maata tuoksuvalla nurmikolla ja antaa auringon lämmittää,
Äiti totesi, että onpa mukavaa, kun osaan taas nauttia luonnosta. Kuvittelin aina osanneeni. Jossain vaiheessa vaan taisi olla liian kiire suorittamaan seuraava tehtävä.
Matkapaloja 
Published by