Skotlannin matkalla opittua

1. Suunnittelemattomuus on tie rentouteen. Herätyskellot ja aikataulut kuuluvat arkeen. Jos kuitenkin aikoo tehdä jotain suunniteltua, kannattaa tehdä se loppuun asti. Jos ollaan menossa jollekin tietylle opastetulle retkelle, varataan sinne paikka etukäteen. Muuten saattaa joutua hivenen improvisoimaan ja stressaamaan.

2. Ihmisillä on erilaisia haluja. Aikuiset ihmiset voivat tehdä asioita erikseen. Jokainen kaipaa aikaa myös itselleen tai omille kiinnostuksen kohteilleen. Elämää helpottaa kuitenkin kovasti se, että sopii tapaamisajan ja -paikan etukäteen. Puhelin ei välttämättä toimi, poke saattaa olla ilkeä tai ulkona voi sataa vettä. Vaikka matkakumppanin kanssa olisi vessa- ja viinitarvetta myöten synkronoitu, telepatia ei siitäkään huolimatta toimi.

3. Jos toisella on nälkä/jano/vessahätä, täytyy siihen reagoida välittömästi.

4. Hostellien dormeissa nukkumisen jälkeen arvostaa äärettömästi sitä, että saa pukea yöasun päälleen valot päällä.

5. Kymmenen vuotta vanhassaa matkaoppaassa saattaa olla vanhentunutta tietoa. Kannattaa tarkistaa aukioloajat ja pääsymaksut.

6. Kannattaa tarkistaa myös kuukausi, jolle on esimerkiksi yösijan varannut.

7. Sekin on hyvä tarkistaa, onko luontopolun päässä tarjolla ruokaa.

8. Viiniä kannattaa aina ottaa varmuuden vuoksi mukaan – ellei ole menossa baariin.

9.  Ei pidä olettaa mitään. Oletukset ovat aina vääriä.

10. Pakatessa kannattaa kiinnittää huomiota vaatteiden käytännöllisyyteen ja siihen, että on mukana useammat kuin yhdet kengät. Converset eivät ole vaelluskengät enää viiden päivän jälkeen.

11. Vesipullon voi täyttää vessassa. Jos on kapinallinen, voi sen täyttää jopa lentokenttien lämpimällä vedellä. Vesi on tärkeää. Vesi on hyväksi. Vesi on elämä.

Published by

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s