Nyt on maaliskuun 4. päivä, eli tasan kahdeksan kuukautta sitten olimme Yhdysvalloissa juhlistamassa heidän Itsenäisyyspäiväänsä. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että siitä on jo kahdeksan kuukautta! Aika kuluu, enkä ole kertonut matkasta vielä puoliakaan…
Kun selasin kuvia, mietin, mistä ihmeestä nämä on otettu. Hetken mietittyäni tajusin, että Coloradosta tietenkin. Näihin kuviin on tallennettuna yksi olennainen osa Coloradon ydintä.
Colorado toi eteemme vihreyttä monellakin eri tavalla. Kuivien kivi- ja hiekkamaisemien jälkeen Colorado oli kirjaimellisestikin virkistävää vaihtelua.
Ulkoilmaelämä, vihreys, salaatit ja muut terveysruuat kuuluvat Coloradoon. Siellä asuu Yhdysvaltojen parhaiten voivat ihmiset.
Niin ja kannabis. Se on laillista Coloradossa. Yövyimme Coloradossa yhden yön Ellan ja Chrisun kaverin luona. Hän kertoi, että kun kannabis laillistettiin, on siitä saatu niin paljon verotuloja, että niillä kunnostetaan teitä. Se oli ihan totta, että tietöitä oli kaikkialla. Siinä on yksi näkökulma siihen suuntaan, että kannabiksen laillistamisesta voisi olla valtiolle myös hyötyä.
Me mietimme etukäteen aika paljon, miten voisimme juhlistaa Yhdysvaltojen Itsenäisyyspäivää asianmukaisella tavalla. Yhtenä vaihtoehtona ajattelimme, että olisimme menneet sohvasurffaamaan ja sitä kautta mahdollisesti päässeet osaksi yhdysvaltalaista juhlaperinnettä. Tämä ei kuitenkaan toteutunut.
Lopulta päädyimme Deltaan. Siellä oli suunnilleen koko kaupugin perheet kokoontuneet tämän lammen äärelle piknikille. Piknik-tarjoilut olivat aika suureellisia. Monella oli mukana isot kaasugrillit, joissa valmistettiin tietenkin hodareita. Toiset olivat taas tyytyneet hakemaan juhlaruokaa McDonalds’ista.
Huomionarvoista oli se, että en nähnyt ainuttakaan alkoholipulloa tai -tölkkiä kenenkään kädessä.
Kävelimme lammen rantaa ja olimme hieman kateellisia siitä, ettemme itse olleet tajunneet varautua piknik-eväin. Emme myöskään jääneet odottamaan ilotulitusta, joka ammuttaisiin lammen yläpuolelle.
Sen sijaan palasimme motellillemme ja ihailimme ilotulitusta motellin pihasta. Vaikka Delta on tosi pieni kaupunki, niin ilotulitus kesti pidempään kuin olen missään muualla ilotulituksen nähnyt kestävän. Amerikkalaista suuruutta!
Ilotulituksen jälkeen menimme nukkumaan ja valmistauduimme tutustumaan Coloradoon paremmin. Jo ensimmäinen päivä toi hyvin fiiliksen tästä osavaltiosta.
Aina, kun käyn Ruissalossa, mietin, miksi en käy siellä useammin. Ruissaloon pääsee autolla, bussilla, pyörällä ja kesällä jopa vesibussilla. Kerran olen myös kävellyt Ruissalosta kotiin, mutta en varsinaisesti suosittele sitä. Paikan päälle kannattaa saapua jollain nopeammalla tavalla ja säästää käveleminen Ruissalon luontopoluille, joilla voi ihailla kauniita maisemia. Ruissaloon on Turun keskustasta vajaan 10 kilometrin matka, joten sinne piipahtaa hetkessä.
Ruissalon kansallispuistossa on upea kävelyreitti, jonka varrella voi ihailla sekä merimaisemia että reitin varrella olevia huviloita. Saaronniemessä puolestaan voi talvella kävellä jäätä pitkin tai kesällä löytää itselleen yleistä rantaa rauhallisemman paikan pulahtaa veteen – kannattaa silti huomioida, että itse löydetty ranta saattaa olla kivinen. Kerran olen Saaronniemessä ollut pienellä rantakaistaleella jopa tanssimassa.
Päätin tänään käydä Ruissalossa kävelyllä, koska kauan kaipaamani aurinko kurkisti pilvien raosta, eikä minulla ollut tälle sunnuntaille mitään muita suunnitelmia. Ilokseni Ruissalossa oli paljon muitakin ihmisiä ulkoilemassa. Pakkasta oli -6, mutta auringossa tuntui silti lämpimältä.
Kuten sanottua, Ruissalossa tulee käytyä liian harvoin. Sinne liittyy kuitenkin paljon muistoja, joita tänään kävellessäni mietin. Jostain syystä Ruissalo on minulle sellainen paikka, johon mennään yhdessä jostain muualta tulevan kaverin kanssa – se ei kuulu millään tavalla minun normaaliin elämääni. Viime syksynä kaveri oli pitkästä aikaa Turussa ja kävimme syömässä eväitä Ruissalossa.
Myöhäisillan pyöräretki Ruissaloon on jäänyt muistoihini
Yksi Ruissaloon liittyvä muisto on vuosien takaa, kun olin ihastunut erääseen mieheen. Yhtenä iltana päätimme lähteä Ruissaloon pyöräilemään, vaikka kello taisi olla jo kymmenen tai yksitoista. Silloin oli syksy ja tuntui, kuin olisimme pyöräilleet suoraan Tim Burtonin leffaan. Niin kauniilta ja erikoiselta näytti yöllä valaistu pyöräreitti puiden välissä.
Pyöräretken päättyessä meren rantaan pysähdyimme katselemaan öisiä maisemia ja juttelemaan monen tunnin ajaksi. Seuraavana aamuna saattoi vähän väsyttää töissä, mutta se oli sen arvoista. Kyseinen mies viipyi elämässäni vain vähän aikaa, mutta se oli merkityksellistä.
Toki tänään mietin, että miksi niin usein parisuhteeni ovat alkaneet keskinäisten traumojen tai menneisyyden epäonnistumisten jakamisesta. Miksi se onnistuisi sillä kertaa, jos lähtökohtana on pettymykset ja turhat toiveet?
Viime kuukausien aikana olen tehnyt pitkää ja loputtomalta tuntuvaa itsetutkimusmatkaa. Yhtenä keskeisenä ajatuksena on se, että tämä hetki määräytyy tulevaisuudesta – ei menneisyydestä – käsin. Kaikki on mahdollista ja kaikki on vielä edessäpäin. Sitä ajatusta ei ole aina kovin helppo toteuttaa. Menneisyydessä vellominen on helpompaa ja tutumpaa.
Aika usein luonto on se paikka, jossa ihmisen on kaikkein helpoin pysähtyä ajattelemaan.
Ruissalo Camping tarjoaa oivan paikan grillaamiselle
Saaronniemessä Ruissalo Campingin alueella on tosi hyvät grillauspaikat. Niitä on monta, joten ei ole pakko edes olla suomalaiselle kiusallisella tavalla sosiaalinen, vaan voi vallata oman grillin. Kerran, kun olin siellä grillaamassa sosiaalisuus kyllä auttoi, koska saimme käyttää edellisen grillaajan hiillosta ja puita. Omat puut kannattaa toki ottaa varmuuden vuoksi mukaan!
Ruisrock on turkulainen klassikko!
Niin ja se Ruisrock. Ruisrockissa on taikaa, sillä silloin on aina aurinkoista ja kuumaa – ainakin osan ajasta. Toki muistan sen Ruisrockin, kun koko sunnuntain satoi. Olimme pukeutuneet kertakäyttösadetakkeihin ja joimme viiniä anniskelualueella pöydän alla. Eput soittivat viereisellä lavalla. Jos se ei ole suomalaista festaritunnelmaa, niin ei mikään!
Ruisrock on täynnä hyviä muistoja ja hauskoja ihmisiä. Kävimme Tiia-siskon kanssa Ruisrockissa monta vuotta putkeen, ja vaikka olisimme olleet tunteja erossa, löysimme toisemme aina automaattisesti, kun oli kotiinlähdön aika.
Olen myös kokenut sen, miltä tuntuu pulahtaa kesken festareiden mereen uimaan. Se oli hauskaa ja viilensi hetkeksi! Festari-ihastuksia? Kyllä – ja useita yksien festareiden aikana!
Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on ihana vierailukohde
Ruissalon luontopoluilla ja rannoilla pääsee upean luonnon ääreen, mutta jos haluaa kokea vielä jotain eksoottisempaa ja loisteliaampaa, kannattaa suunnata Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan.
Ruissalossa oleva kasvitieteellinen puutarha on yksinkertaisesti ihana! Näet kasveja, joita ei muualla Suomessa kasva ja saatat myös törmätä outoihin taideteoksiin.
Kasvitieteellisessä puutarhassa on kasveja sekä ulkona että sisällä. Suosittelen vierailemaan kummassakin. Aina, kun olen siellä vieraillut, olen ostanut jonkun pienen kasvin taimen hyvin edullisella hinnalla mukaani.
Mitä tästä jutusta pitäisi oppia? No se, että jos olet Turussa, niin käy myös Ruissalossa – säännöllisesti!
Ruissalon alueella on myös yksi ehdottomista lempipaikoistani: Kuuvannokka.
Viime aikoina minulla on ollut ihan hirmu kova ikävä Italiaan! Olen paikannut sitä ikävää järjestelmällä karnevaalitanssit ja ostamalla monta pulloa Proseccoa. Maaliskuun perinteinen Italian matka jää kokematta, koska mokasin aikataulujeni kanssa. Surettaa.
Todennäköisesti kuitenkin pääsen Italiaan heinäkuussa. Vasta heinäkuussa! Huoh. Siihen asti ei auta kuin muistella aiempia matkoja.
Vuosi sitten maaliskuussa olimme Neiti E:n kanssa Sisiliassa. Yhtenä päivänä päätimme lähteä junalla Cataniasta Syrakusaan. Junamatka ei kestänyt kuin reilun tunnin yhteen suuntaan, joten Syrakusa oli oikein sopiva päiväretkikohde.
Sisilian Syrakusa on kaunis merenrantakaupunki
Heti Syrakusaan päästyämme oli selvää, että sinne lähteminen oli tosi hyvä idea! Pieni merenrantakaupunki oli aivan erilainen kuin Catania. Valkoinen kivi, pikkukaupunkimaisuus, upeat maisemat ja tuoreista hedelmistä puristettu mehu tekivät heti meihin vaikutuksen.
Syrakusan vanhaa kaupunkia pystyi hyvin kiertää kävellen. Kävelyä päivän mittaan tuli varmasti usea kilometri, mutta ei se noissa maisemissa haitannut yhtään.
Ennen kävelyä söimme todennäköisesti jotain todella hyvää pastaa, jossa oli mereneläviä. Sen täytyi olla niin hyvää, että ei malttanut edes kuvaa ottaa. Neiti E on opettanut minut syömään mm. simpukkapastaa, ja yhtenä päivänä jopa haaveilin siitä. Ei se kuitenkaan ole ihan sama missään muualla kuin Italiassa.
Rakennukset, kapeat kujat ja autottomuus muistuttivat minua Venetsiasta.
Ennen Sisiliassa vierailemista olin kuvitellut, että Sisilia eroaisi muusta Italiasta paljon. Kun olen tavannut sisilialaisia ihmisiä, he ovat aina korostaneet olevansa Sisiliasta, ei Italiasta. Kuitenkin siellä ollessani kaikki näytti minulle Italialta. Luultavasti en ole niin syvällä sisällä italialaisessa kulttuurissa, että osaisin nähdä, miksi Sisilia ja Italia ovat eri asioita. Todennäköisesti kyse on ainakin osittain hyvin vahvasta kotiseutuidentiteetistä, joka on kaikilla italialaisilla kotipaikasta riippumatta. Italia on kuin monta eri maata heille itselleen, mutta näin vierailijan näkökulmasta se on yksi ja ainoa.
Ei niin yllättäen päädyimme kävelyn päätteeksi Aperol Spritzin ääreen. Aikamoiset hipsterilasit jopa Sisiliassa!
Aperol Spritzin kanssa kuuluu syödä italialaisia alkupaloja.
Koko rantakatu oli täynnä erilaisia baareja ja ravintoloita. Valitsimme yhden niistä ja jäimme odottamaan auringonlaskua. Niin idyllistä, että hattaratkin karehtivat.
Auringon laskettua kävelimme rautatieasemalle ja lähdimme junalla takaisin Cataniaan.
Syrakusa oli ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!
Se oli täysin erilainen kuin Catania. Ainakin vanhan kaupungin osalta. Catania on suurkaupunki, jossa ihmiset elävät normaalia elämää.
Syrakusa on turistikaupunki, jossa voi elää yhden päivän upeissa taikamaisemissa. Tästä syystä en välttämättä majoittuisi Syrakusassa, mutta kävisin siellä ehdottomasti uudelleen päiväretkellä.
Tämä postaus sisältää sekalaisia kuvia Utahista ja ajatuksia siitä, millainen oli meidän tyypillinen road trip -päivämme. Suurin osa päivistä oli täynnä liikettä – pääasiassa autolla. Olemme kaikki luonteeltamme sellaisia ihmisiä, jotka elävät ylipäätään tosi aktiivista elämää, joten emme me reissullakaan paljon paikallamme olleet.
Kuvassa on tyypillinen yhdysvaltalainen asuntoauto. Tämän auton perässä on polkupyöriä, mutta joidenkin asuntoautojen perässä oli henkilöauto. Tämä johtuu siitä, että leirintäalueelle ajettaessa voi jättää asuntoauton paikalleen ja lähteä kiertämään ympäristöä henkilöautolla. Tässä tapauksessa kyseessä on varsin reippaita leiriytyjiä, koska mukana on vain polkupyörät.
Usein lähdimme aamulla ajamaan seuraavaan määränpäähän, ja pysähdyimme matkalla kävelemään jonnekin. Utahissa tosin teimme niin, että majoituimme Lazy Lizard Hostellissa Moabissa kolme yötä ja kiersimme päivisin kaikki lähellä olevat kansallispuistot. Majoitus oli todella edullinen ja ihan mukava. Lisäksi lähialueilla oli niin paljon nähtävää, että emme edes ehtineet nähdä kaikkea.
Luonnon ihmeitä kohtasimme joka päivä. Se oli myös meidän reissumme tarkoitus, että näemme mahdollisimman paljon erilaisia luontokohteita. Ei ollut siis kyse mistään biletysreissusta, jolloin olisi varmaan tullut käytyä aika erilaisissa paikoissa.
Maastopaloja on Yhdysvalloissakin paljon. Smokey on tehnyt töitä sen eteen, että metsissä kulkevat ihmiset olisivat vastuullisempia sen suhteen, että maastopalot eivät syty heidän vuokseen. Smokeyn työllä on ollut hyvä vaikutus, ja maastopalot vähenivät, kun hän tuli kuvioihin.
Välillä maisemat olivat aika päätähuimaavia, kun katseli alaspäin. Itse en ollut kuskina, mutta autolla oli kuulemma hyvä ajaa. Kaikki autothan ovat automaattivaihteisia, joka tekee ajamisesta jonkin verran rennompaa. En silti tiedä, miten itse suhtautuisin korkealla ajamiseen, kun minulla on jonkinlainen korkeanpaikankammo. Toisaalta ajaessa maisemia ei välttämättä huomaa samalla tavalla kuin kyydissä istuessa.
Olimme niin pitkään kuivassa kivimaisemassa, että vihreiden paikkojen näkeminen tuntui oudolta ja tervetulleeltakin. Vaatetuksen suhteen ei kauheasti muuta miettinyt kuin, että on tarpeeksi vähän vaatetta päällä ja pää suojattuna. Kunnollinen aurinkorasva oli myös täysin ehdoton. Minulla oli mukana suihkutettavaa aurinkorasvaa vartalolle, aurinkovoidetta kasvoille ja vielä aurinkorasvatikku, jolla pystyi lisäämään rasvaa helposti esimerkiksi korviin ja kasvoille. Tikku oli myös kätevä ottaa mukaan kävelylle, jos halusi lisätä aurinkosuojaa kesken kävelyn.
Yleensä söimme aamiaisen majapaikassamme, mutta yhden poikkeuksen teimme Utahissa. Torreyssa oleva Capitol Reef Inn & Cafe oli sympaattinen paikka, josta sai todella hyvän aamiaisen. Kyllähän quesadillat ovat ihan pätevä aamiainen kelle tahansa! Lisäksi kahvilan vieressä oli myytävänä erilaisia navajojen tekemiä tuotteita. Harmittaa näin jälkikäteen, kun en ostanut mitään.
Motelleissa oli yleensä ihan ok aamiainen, jolla pärjäsi aamun. Yleensä se oli leipää ja kahvia. Joskus saattoi olla yogurttia tai puuroakin. Hostellissa ei ollut lainkaan aamiaista, mutta siellä oli jääkaappi, joten pystyimme tekemään oman aamiaisen. Leirintäalueilla leiriytyessämme söimme luonnollisesti myös oman aamiaisen, joka oli usein puuroa ja leipää.
Välillä maisemat olivat niin upeita, että täytyi pysähtyä keskelle tietä ottamaan kuva. Huomatkaa uhkaavat sadepilvet. Sateen uhkaa ei ollut näkynyt Californiassa, Arizonassa tai Utahissa aiemmin. Sitä alkoi jo vähän kaivatakin.
Tosi monena päivänä kävelimme jossain käsittämättömissä maisemissa. Nämä kuvat ovat Island in the Skylta.
Nämä kuvat taas ovat Mesa Archilta. Emme tehneet kovin pitkiä kävelyitä Californiassa, Arizonassa ja Utahissa, koska oli yksinkertaisesti liian kuuma. Pienikin kävely vaati mukaan paljon vettä ja monta pysähdystä. Onneksi Yhdysvalloissa on tosi helppo kulkea myös autolla kauniille näköalapaikoille.
Näissä maisemissa on kuvattu joku tv-sarja ja elokuva – tai useampi. Ella ja Christian ovat tv-sarja- ja elokuvafriikkejä. He yrittivät kovasti kertoa ja suositella minulle eri sarjoja ja elokuvia, mutta enhän minä enää muista kuin Westworldin. Sitäkään en ole vielä katsonut. Itse katson lähinnä Supernaturalia, ja siihen perustuu kaikki tietämykseni Yhdysvalloista. No okei, olin katsonut juuri myös Ranchia.
Niinä päivinä, kun olimme jossain kaupungissa, menimme paikalliseen panimoravintolaan. Niitä oli muuten monta joka paikassa! Tässä kuvassa on suurin mahdollinen annos erilaisia oluita, joita Utahissa voi tarjoilla kolmelle hengelle kerralla. Tämän jälkeen oli turvallista ajaa takaisin hostellille.
Itse en ole mikään oluen ylin ystävä, mutta tykkäsin kyllä siitä, että oluita pääsi maistelemaan pieninä annoksina. Opin matkan aikana, että sourit ovat eniten minun makuuni. Se johtuu varmaan siitä, että ne maistuvat eniten siideriltä. Kaikista vähiten tykkään lagereista.
Nämä kuvat ovat Archesin kansallispuistosta. Matkalle oli kirjoitettu ohjeita, että arkkien päälle ei saa mennä istumaan tai seisomaan. Se olisikin aika surullista mutta ei kovin yllättävää, jos jokin luonnonkohde romahtaisi ihmisen typeryyden vuoksi. Täällä oli aika paljon muita ihmisiä meidän lisäksemme, mutta jotenkin olen onnistunut ottamaan kuvia ilman ihmisiä. Monessa paikassa saimme kyllä olla melko rauhassa.
Jättäessamme Utahin taaksemme palasimme Moabissa olevaan The Cowboy Grill -ravintolaan ottamaan kuvia pihassa olevista autoista. Ylipäätään näin matkan aikana enemmän kauniita ja kalliita autoja kuin koskaan aiemman elämäni aikana yhteensä!
Torstai-iltapäivä & Kupittaan asema: Nenä vuotaa kuin jonku vanha ja härski suomalainen sanonta. Riittääköhän nenäliinat lentokentälle asti?
Torstai-ilta ja lentoasema: Vielä on nenäliinoja jäljellä. Söimme tanssireissuille tyypillisen terveysaterian. Se on, kun liikkuu, niin ei ole väliä mitä syö. Eikun ei se ihan niin tainnutkaan mennä? Jostain syystä roskaruoka on liian usein totuus siitä, mitä tanssimatkoilla syödään.
Torstai-ilta ja lentokone: Olin unohtanut, että SAS tarjoaa ilmaisen teen tai kahvin. Litkin teetä flunssaisena ja mietin: ”Jossain syvällä sisälläni on kaunis ja hyvinvoiva tanssija.”
Torstai-ilta ja Scandic Infra City, Tukholma: Meillä on luksus-huone viidelle hengelle! Nyt oli tarkoitus valmistautua tanssimaan, mutta juon teetä ja valmistaudun nukkumaan. 😢
Edelleen torstai-ilta ja Scandic Infra City: Nyt olisi aikaa lukea, mutta surettaa ja harmittaa. Mun piti olla tänään pre-partyissa laittamassa jalalla koreasti reilusti yli puolen yön. Siksi tulin tänne lentäen jo torstai-iltana, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli tulla laivalla. Argh. Onneksi en ole ilmoittautunut huomiselle intensiivikurssille, kun olo on näin heikko.
Perjantai-aamu ja Scandic Infra City: Unohdin ottaa kuvan omasta aamiaisestani. Onneksi kaverin aamiainen oli suhteellisen huvittava. Pekonia ja croissanteja. Vau. Terveellisen ruuan teema selkeästi jatkuu.
Perjantaipäivä ja Scandic Infra city: Heräsimme päiväunilta tuossa puolisen tuntia sitten. Tämä hotelli ja hotellihuone on kyllä ihan kiva paikka. Saunomiseen on kohta mahdollisuus, mutta mietin vielä, haluanko saunoa vaiko en. Se voisi tehdä ihan hyvää. Huonekaveri on yrittänyt kaksi kertaa pyytää puuttuvia kylpytakkeja, mutta vieläkään niitä ei ole tuotu.
Perjantai klo 16.14: Räkänokka kävi saunassa. Vähän harmitti, ettei ollut uikkareita mukana, koska uima-allas näytti kivalta. Ensi vuonna sitten. Kylpytakit saapuivat, kuten kuvasta näkyy, mutta niitä saapui vain kaksi. Meitä on huoneessa viisi. Muut olivat kuulemma likaisia.
Sitten vaatteet päälle, hotellin buffet-illalliselle ja kokeilemaan, millainen olo tanssitunnilla tulee.
Perjantai-ilta ja aina vain Scandic Infra City: Tanssisalissa on aika brameat kattokruunut! Olin kahdella tanssitunnilla ja selvisin ihan hyvin. Ajattelin kerrankin olla järkevä ja jättää illan tanssibileet väliin. Yleensä järkevyys ei kyllä kuulu toimintatapoihini.
Perjantai-ilta ennen tanssibileitä: Neiti D pitää huolta hotellihuoneen musiikista: ”Kuin hullu huudan connectionin peräään!”
Edelleen perjantai-ilta: Niin se vaan on, että laitoin pyjaman päälle, ja muut lähti tanssimaan. Taidan kattoa syksyn aikana kuvattuja tanssivideoita, jos niistä saisi imettyä oppia itseensä. Periaatteessa on semmoinen olo, että viimeisen puolen vuoden aikana olen oppinut paljon asioita. Harmi, etten nyt voi tanssia ja soveltaa oppejani.
Lauantai-aamu: Muistin kuvata aamiaiseni! Täytyy sanoa, että konsepti ”hotellin aamiainen” on menettänyt aika paljon hohdokkuuttaan sen jälkeen, kun olen alkanut käydä työmatkoilla. Hotellin aamiaisiakin alkaa pitää arkisina. Aamiaisen jälkeen tanssitunnille.
Lauantaipäivä: Tanssituntien jälkeen lounas, joka ei maistunut yhtään miltään. Lounaan jälkeen päiväunet.
Lauantai-ilta: ”Mun puolesta mä voisin nyt olla jo parantunut!”
Vuoden ensimmäiset kisat ja ensimmäiset novice-sarjan kisat koskaan. Muutama lämmittelytanssi pohjalle olisi jees.
Kilpailun jälkeinen illallinen: Oh so Swedish desert!
Lauantai-ilta meni normaalia tanssireissua enemmän baarissa istumiseksi. Kurkkuun alkoi sattua aina, kun tanssin. Osittain kurkkukipu johtui varmaan ilmastoinnista, joka tanssisalissa oli päällä. Tuntui, että ääni katosi heti, kun meni kattokruunujen alle.
Oman kilpailusuoritukseni kohdalla tärkeintä oli sen toteaminen, että sarja on oikea, mutta kehitettävää on aivan älyttömästi. Tuomarit antoivat puhtaan 0 rivin, joten suunta on vain ylöspäin.
Parasta kilpailuissa oli suomalaisen huippukaksikon intermediate-tason voitto! Hienoa neiti N ja herra H!
Sunnuntainakin oli tanssitunteja, päiväunia ja ruokaa. Jostain syystä muistin ottaa valokuvan vasta paluumatkalla laivasta. Käytännössä menin taksilla lentokentältä hotellille ja poistuin hotellista taksilla satamaan. Ei tullut siis Tukholmaa nähtyä kuin taksin ikkunasta tällä reissulla.
Parempiakin tanssireissuja olen kokenut. Harmitti ihan älyttömästi, että ei päässyt osallistumaan tanssibileisiin. Ne ovat kuitenkin koko reissun parasta antia yleensä. Toisaalta reissu antoi aika selkeän kuvan siitä, missä asioissa pitää omassa tanssissa kehittyä. Niin ja selkeän kuvan siitä, että joskus pitäisi myös levätä. Ja ennen kaikkea: sainhan olla tanssiperheeni keskellä kuitenkin.
Seuraava ulkomaanmatka tanssien perässä on Pääsiäisenä Hampurissa. Toivottavasti silloin on parempi terveys ja parempi tanssitekniikka!
Siitä lähtien, kun olen päässyt matkustamisen makuun, on elämä ollut matkahaaveiden toteuttamista ja uusien matkahaaveiden löytämistä.
Vuonna 2015 TOP 5 -matkahaaveeni olivat:
Mennä Kuubaan ja tanssia salsaa.
Kiertää Islannin ympäri
Mennä roadtripille Yhdysvaltoihin – mieluiten Impalalla. 😉
Mennä Australiaan vähintään kuukaudeksi.
Kiertää maapallon ympäri.
(Silloin tehty päivitys kokonaisuudessaan on tässä.)
Näistä haaveista on toteutunut kaksi:
Olen ollut Kuubassa. Luulin, että sinne matkustaminen vaatisi etukäteen suunnittelua. Ei vaatinut. Hyvin toimi se, että päätti aina pari päivää kerrallaan, missä aikoo olla. Salsaa pääsin tanssimaan yksityistunnilla ja iltatansseissa.
Olin road tripillä Yhdysvalloissa, mutta en valitettavasti Impalalla. Luulen, että Impalalla ajaminen ei olisi sopinut kuukauden road trippiin, jossa ajettiin pitkiä matkoja joka päivä. Ehkä vielä joskus ajan San Franciscosta Los Angelesiin Impalalla.
Päivitän listan tämän hetken TOP 5 -haaveisiin (ei sillä, etteivätkö nuo toteutumattomat edelleen olisi hyvä haaveita):
Mennä Balille (ja kokeilla sukeltamista, jos uskallan!)
Mennä junamatkalle Kanadaan
Vuokrata loma-asunto Italiasta viikoksi tai kahdeksi
Osallistua Aasiassa tanssitapahtumaan
Osallistua Yhdysvalloissa tanssitapahtumaan
Matkahaaveisiin liittyen pääsen osallistumaan tämän vuoden Matkamessuille. Sieltä saa varmasti ison määrän uusia matkahaaveita tulevaisuutta varten.
Sinullakin on mahdollisuus tulla etsimään inspiraatiota ja haaveita matkustamiseen. Arvon nimittäin kaksi lippua Matkamessuille.
Voit osallistua arvontaan kommentoimalla ja vastaamalla näihin kysymyksiin:
Millaiset blogipäivitykset kiinnostavat sinua? Mitä haluaisit tulevaisuudessa tässä blogissa lukea?
Jätä myös nimesi ja sähköpostiosoitteesi, niin saan voittajaan yhteyden. Arvonta suoritetaan 10.1.2018.
Vuosi alkoi Riiassa. Todella raskaan vuoden jälkeen lähdimme ystäväni neiti E:n kanssa Riikaan uudeksi vuodeksi. Varasimme hyvän hotellin, jonka alakerrassa oli kylpylä, ja söimme hienoissa ja kalliissa ravintoloissa. Uuden vuoden aattona söimme piknik-ruokaa hotellihuoneen sängyllä, sinnittelimme kaupungille katsomaan ilotulitteita ja nukahdimme sen jälkeen tyytyväisinä.
Mitä opin? No se, että jos väsyttää, niin kannattaa varata matka, jonka tarkoituksena on pelkästään lepo ja nautinto.
Sisilia oli vuoden 2017 unelmalistalla. Suuntasimme sinne neiti E:n perinteeksi muodostuneella syntymäpäivämatkalla Italiaan. Matkaan lähtö ei sujunut ihan niin kuin oli suunniteltu, mutta mehän kiivettiin Etnalle. Matkaan toi erikoisominaisuuden myös se, että neiti E:n ääni ei kulkenut.
Mitä opin? Opin, että jos matkustaa tarpeeksi hyvän ystävän kanssa, niin kestää myös hänen äänettömyyttään. Hahah. No ja sen, että Sisilia on ihana ja ennen kaikkea, että Sisilia on Italia, vaikka he itse ehkä jotain muuta välillä väittävät. Lisäksi opin paljon asioita tulivuorista.
Pääsiäisenä suuntasimme äitin kanssa Amsterdamiin. Odotin etukäteen kukkaloistoa, ja sellaista myös näin.
Mitä opin? Sen, että Amsterdamissa on erittäin helppo eksyä, koska kaikki talot ja kanaalit näyttävät ihan samalta! Nyt ymmärrän, miksi Amsterdamia verrataan Venetsiaan. Onneksi puhelimessa on navigaattori.
Ulkomaiselle tanssileirille osallistuminen oli myös vuoden 2017 unelmalistallani. Ensimmäinen tanssimatkani oli Baltic Swing Gdanskissa. Tykkään Gdanskista tosi paljon, ja tapahtuma oli hyvin järjestetty. Aion tulevaisuudessa osallistua sinne joka vuosi, jos se vain on mahdollista.
Mitä opin? Ulkomaiset tanssileirit ovat i-ha-ni-a! Juuri mikään ei ole parempaa kuin se, että voi liikkua tanssilattialla tanssivirtauksessa monen monta biisiä putkeen. Opin myös, että tanssitasoni ei ole kisasuorituksella mitattuna kovinkaan korkealla. Se antoi motivaation treenata enemmän ja paremmin. Lisäksi opin, että hameella tanssiminen ei vain yksinkertaisesti sovi West Coast Swingiin. Tämän reissun jälkeen olen pitänyt kiltisti housut jalassani.
Olin monta vuotta haaveillut siitä, että pääsisin Yhdysvaltoihin Road Tripille. Viime kesänä se vihdoin toteutui, ja se oli paljon upeampaa kuin olin edes osannut kuvitella.
Mitä opin? Minulla oli etukäteen tosi suuret ennakkoluulot Yhdysvaltoja ja yhdysvaltalaisia kohtaan. Ne murenivat täysin, ja minusta tuli suorastaan Yhdysvaltojen fani. Ihmiselle tekee hyvää kohdata ennakkoluulot silmästä silmään. Lisäksi opin, että leffamaisemat ovat totta.
Toinen tanssimatkani oli Summer Swing Riiassa. Tällä tanssimatkalla ei nähnyt kuin hotellin, lähikaupan ja tanssisalin. Se on aika tyypillistä, ellei varaa reissulle aikaa tehdä jotain muutakin kuin tanssia.
Mitä opin? Varmaan sen, että tanssimisen jälkeen ei jaksa olla järin sosiaalinen. Pokemon Go:n pelaaminen on juuri hyvää ajanviettoa kävellessä tanssisalilta hotellille. Ei tarvitse kommunikoida kuin Pokemonien kanssa.
Yksi vuoden parhaista ideoista vei minut syyskuussa uudelleen Amsterdamiin. Keksimme nimittäin keväällä kavereiden kanssa, että vaikka meistä kukaan ei ole ainakaan lähiaikoina – jos koskaan – menossa naimisiin, niin voimme silti järjestää polttarimatkat kaikille. Neiti P valitsi polttarimatkakohteeseen Amsterdamin. Meillä oli neljän naisen porukalla älyttömän hauska ja rentouttava reissu!
Mitä opin? Parhaat ideat syntyvät vahingossa! Lisäksi opin sen, että Amsterdamista saa etsimällä etsiä hyvää ruokaa. Se ei ollut ainakaan tämän kokemuksen perusteella mikään kulinaristisen nautinnon ykköskohde. Silti Amsterdam on ihana, ja jokiristeilyt on parasta.
Koska lievästi sanottuna tanssiminen on vienyt minut mukanaan, seuraava tanssimatkani oli Old Town Swing Tallinnassa. Yhtenä iltana pukeuduin kamalaan verkkopaitaan, koska piti pukeutua 2000-luvun pop-tähdeksi. Tallinnassa petyin hirveästi kisasuoritukseeni ja mietin pitkään sen jälkeen, kannattaisiko enää edes yrittää kilpailla.
Mitä opin? Tanssimatkoilla on pakko valita, panostaako iltatanssimiseen vai päivän tanssitunneilla käymiseen. Molempia ei yksinkertaisesti jaksa. On ihan ok jättää osa tanssitunneista väliin ja käydä välillä nukkumassa.
Vuoden viimeinen matka oli tanssimatka Scandinavian Open West Coast Swingiin Tukholmaan. Tallinnan kisapettymyksen jälkeen olin keskustellut usean ihmisen kanssa, treenannut lisää ja päättänyt, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Pääsin kisoissa omaan tavoitteeseeni ja olin tyytyväinen.
Tanssiminen – kuten varmasti mikä tahansa urheilulaji – on harrastus, jossa pidemmälle pääseminen tarkoittaa lähinnä sitä, että tietää yhä paremmin, mitä kaikkea vielä pitäisi oppia. Se on tavallaan kivaa ja tavallaan kamalaa. Loppuvuodesta olen yrittänyt pitää mielessäni ajatusta siitä, että mitä paremmin osaan tanssia perustanssia, sitä parempia tansseja minulla on. Se on itsestäänselvyys, jota ei kuitenkaan aina ole kovin helppo ymmärtää.
Mitä opin? Tukholmassa järjestetään aivan ihania tanssitapahtumia, joissa suomalaisista pidetään erityisen hyvää huolta.
Tärkein asia, mitä olen vuonna 2017 oppinut? Tanssiminen ja liikkuminen pitää ihmisen järjissään, mutta siitä huolimatta ihmiset ovat aina paras asia. Kiitollinen olen sekä pitkäaikaisista ystävistäni että niistä lukuisista ihmisistä, jotka olen tanssin avulla tänä vuonna tavannut. Jaettu ilo on moninkertainen ilo!
Vuosi vaihtuu Tampereella tanssien ja tanssi jatkuu Loppiaisena Tukholmassa. Innolla odotan, mitä kaikkea uutta vuosi 2018 tuo eteeni.
Moabiin Utahiin saavuttuamme puimme pitkästä aikaa päällemme jotain muuta kuin erilaisessa maastossa kävelyyn tarkoitetut vaatteet. Olo tuntui juhlalliselta!
Ella oli saanut bloggaajaystävältään vinkin The Cowboy Grill at Red Cliffs Lodge -ravintolasta, jossa luvattiin todella upea näköala auringonlaskuun.
Matka ravintolaan kulki joenrantaa pitkin ja vaihteeksi ihalimme upeita maisemia ja poseerasimme niissä. Jos teistä tuntuu, että blogi-tekstini toistavat itseään, niin se on totta – me toistimme matkan aikana itseämme useaan kertaan. Unta, ajamista, maisemien ihastelemista, maisemien keskellä poseeraamista, ruokaa, ajamista, kävelemistä, maisemien ihastelemista, valokuvaamista, ruokaa, nukkumista. Tämä sama kuvio toistui joka päivä kuukauden ajan.
Kun pääsimme The Cowboy Grill -ravintolaan, olimme ällistyneitä. Auringonlaskunäköala ei tarkoittanutkaan sitä perinteistä näköalaa, jossa aurinko laskee. Emme nähneet aurinkoa, vaan näimme auringon viimeisistä säteistä eri väreissä kylpevää vettä, nurmea ja kiveä. Näky oli jälleen kerran aivan uskomattoman kaunis.
Kyllä näissä maisemissa kelpasi nauttia auringonlaskun väristä juomaa!
Kuten päivämme – myös ruokavaliomme – toisti itseään. Harvassa olivat päivät ilman nachoja ja guacamolea.
Nachojen lisäksi söimme alkupaloiksi lihaa ja juustoa pienellä määrällä ei-eläintuotteita. Ja mitäpä muuta olutta sitä ihminen Utahissa joisi kuin Polygamialle omistettua!
Koska ravintola oli hieno ja pihvi oli tehty oman tilan karjasta, täytyi sitä tietenkin maistaa. Hyvää oli – tottakai.
Kokonaisuutena The Cowboy Grill oli ehdottomasti yksi kauneimpia ja ikimuistoisimpia paikkoja, joissa olen koskaan syönyt. Ravintolan yhteydessä oli elokuvanäyttely, jossa oli kuvia elokuvista ja tv-sarjoista, jotka on kuvattu Moabin ympäristössä. Näyttelyssä pyöri myös video, jossa kerrottiin eri elokuvakohtauksista.
Jos siis koskaan olet Moabissa, niin mene ehdottomasti poikkeamaan tuolla!
Loppuvuosi on harmaa. Vuoden paras vitsi on meemi, jossa lukee: ”Finnish November is Fifty shades of Grey without sex.”
Silloin unohtaa, että Suomi on paljon muutakin kuin harmaa.
Suomi on sininen ja valkoinen.
Suomi on punainen ja valkoinen.
Suomi on joulukuusen vihreä. Suomen metsät eivät kärsi, vaikka jokainen ottaa yhden kuusen joululemmikikseen.
Suomi on vaaleanpunainen ja vaaleanoranssi. Aurinko nousee ja laskee joskus liian harvoin ja joskus liian usein.
Suomen metsät ovat vihreitä ja ruskeita.
Keväällä Turku on vaaleanpunainen – tarkemmin ajateltuna Turku on aina vaaleanpunainen.
Suomi on vihreä ja keltainen. Kevään ensimmäisten leskenlehtien näkemisen iloa ei voi liioitella.
Suomi on sininen. Suomi on vetten maa.
Suomi on sininen, vihreä, harmaa ja salaperäinen. Salaperäinen on myös suomalainen ihminen. Jos haluaa tutustua suomalaiseen oikeasti, täytyy vaeltaa läpi rehevän metsän ja haasteellisen luolaston. Pinnalla oleva tyyneys ja avoimuus on harhaa.
Vuodenajat ovat sekä värikkäitä että värittömiä.
Suomessa on rakennuksia, jotka täydentävät maisemaa.
Suomalaisuus kiteytyy aina ajatukseen luonnosta. Jokainen nauttii päästessään osaksi luontoa. Eikä se ole mikään ihme, kun ajattelee, miten vähän meitä täällä on ja miten paljon meillä on luontoa.
Minun sielunmaisemani on pellolla, koska siellä minun juurenikin ovat. Avoin lakeus, jonka pellot vaihtavat väriään monta kertaa vuodessa. Avoimuus ei ole pelottavaa. Avoimuus tarkoittaa vapautta nähdä kauas.
Merenrannalta kuuluu katsella horisonttiin asti. Meri on rakkaus. Siihen sisältyy rohkeus ja seikkailu. Siihen sisältyy voima. Siihen sisältyy ihan kaikki.
Onko olemassa jotain kauniimpaa kuin Suomen kesä ja auringonlaskut tai auringon laskemattomuus?
Suomi on maaginen. Usein mietin, miksi ihmeessä esi-isämme ovat tänne halunneet muuttaa. Onneksi silti muuttivat.
Suomen kansa on ainutlaatuinen ja sopivalla tavalla omituinen. Ja niin olen minäkin.
Seuraa tunnustus: En tiennyt/muistanut/älynnyt, että tämä Capitol Reefkin oli kansallispuisto. Ajattelin, että kävimme vain jossain punaisen hiekan ja kiven keskellä kävelemässä. Tämä ajatus kertoo aika paljon siitä, miten paljon me käveltiin ja miten upeita maisemat kaikkialla olivat.
Valokuvauksellinen taidonnäyte. Mitäs sitä onkaan sanottu valokuvissa katkenneista ruumiinosista?
Kivet, hiekka, kuivuus ja kaktukset eivät ole ensimmäiset asiat, jotka suomalaiselle tulee mieleen, kun mainitaan luonnossa käveleminen. Jos jotain reissussa opin, niin sen, että luontoa on hyvin paljon erilaista. Osavaltioiden välilläkin luonto ja maisemat muuttuivat välillä radikaalisti.
Meikäläinen pääsi poseeraamaan oikein kunnolla. Täytyy mainita, että työpaikkani kesälahja-vyölaukku oli kovassa käytössä. Se oli ihan älyttömän kätevä, jos ei tarvinnut kantaa mukana muuta kuin kännykkää. Toisaalta se oli kyllä kätevä, vaikka olisi kantanut reppuakin, koska kännykän (eli kameran) sai kätevästi kannettua vyölaukussa. Täten totean, että vyölaukut takaisin muotiin! Itseasiassa ne kyllä taitaa jo olla taas muotia.
Huoh. Olisipa lämpimät kivet, kuumuus ja aurinko, eikä kostea harmaa ja valoton marraskuu. Onneksi näitä kuvia katselemalla voi aina hetkeksi palata takaisin kesään.
Aina, kun matkustaa muualle, miettii, voiko kaikkiin maisemiin tottua. Me ainakin jaksoimme päivästä toiseen ilahtua, innostua ja hämmästellä ääneen kaikkea näkemäämme. Enkä minä toisaalta ole Turkuunkaan kyllästynyt. Joka kerta, kun kävelen jokirannassa, ajattelen, että siellä on todella kaunista. Harmaudesta, sateesta ja marraskuusta huolimatta.
Minun piti julkaista blogipostaus nimellä ”Kiven sisässä Yhdysvalloissa” ja kerätä hurja määrä klikkauksia, mutta lopulta otin liian vähän kuvia kiven sisässä. Toki ne muutamat Instagramissa julkaistut kuvat saivat aikaan kysymyksiä, että eikö siellä ollut hämähäkkejä. Ei ollut, tarkistin toki. Hämähäkeistä ja muista ötököistä voin kertoa kauhutarinoita jossain muussa postauksessa. Nyt täytyy keskittyä fiilistelemään muistoja lämmöstä.
Oi Utah, kyllä sinäkin kaunis olet. Pakko se on myöntää.
Matkapaloja 