Loppuvuosi on harmaa. Vuoden paras vitsi on meemi, jossa lukee: ”Finnish November is Fifty shades of Grey without sex.”
Silloin unohtaa, että Suomi on paljon muutakin kuin harmaa.
Suomi on sininen ja valkoinen.
Suomi on punainen ja valkoinen.
Suomi on joulukuusen vihreä. Suomen metsät eivät kärsi, vaikka jokainen ottaa yhden kuusen joululemmikikseen.
Suomi on vaaleanpunainen ja vaaleanoranssi. Aurinko nousee ja laskee joskus liian harvoin ja joskus liian usein.
Suomen metsät ovat vihreitä ja ruskeita.
Keväällä Turku on vaaleanpunainen – tarkemmin ajateltuna Turku on aina vaaleanpunainen.
Suomi on vihreä ja keltainen. Kevään ensimmäisten leskenlehtien näkemisen iloa ei voi liioitella.
Suomi on sininen. Suomi on vetten maa.
Suomi on sininen, vihreä, harmaa ja salaperäinen. Salaperäinen on myös suomalainen ihminen. Jos haluaa tutustua suomalaiseen oikeasti, täytyy vaeltaa läpi rehevän metsän ja haasteellisen luolaston. Pinnalla oleva tyyneys ja avoimuus on harhaa.
Vuodenajat ovat sekä värikkäitä että värittömiä.
Suomessa on rakennuksia, jotka täydentävät maisemaa.
Suomalaisuus kiteytyy aina ajatukseen luonnosta. Jokainen nauttii päästessään osaksi luontoa. Eikä se ole mikään ihme, kun ajattelee, miten vähän meitä täällä on ja miten paljon meillä on luontoa.
Minun sielunmaisemani on pellolla, koska siellä minun juurenikin ovat. Avoin lakeus, jonka pellot vaihtavat väriään monta kertaa vuodessa. Avoimuus ei ole pelottavaa. Avoimuus tarkoittaa vapautta nähdä kauas.
Merenrannalta kuuluu katsella horisonttiin asti. Meri on rakkaus. Siihen sisältyy rohkeus ja seikkailu. Siihen sisältyy voima. Siihen sisältyy ihan kaikki.
Onko olemassa jotain kauniimpaa kuin Suomen kesä ja auringonlaskut tai auringon laskemattomuus?
Suomi on maaginen. Usein mietin, miksi ihmeessä esi-isämme ovat tänne halunneet muuttaa. Onneksi silti muuttivat.
Suomen kansa on ainutlaatuinen ja sopivalla tavalla omituinen. Ja niin olen minäkin.
Matkapaloja 
Published by