Julkaistu Lilyssä 4.12.2012
Ensi viikon tiistaina lähden Neiti H:n kanssa Tallinnaan katsomaan Musea. Nyt on siis hyvä hetki muistella kahden vuoden takaista konserttimatkaamme Aberdeeniin ja Lontooseen. Toivon tästäkin matkasta tulevan muilta osin yhtä mahtavan, mutta sen jäätävän kylmyyden voisin haluta välttää.
Matkamme alkoi Tampereelta. Meidän oli tarkoitus lentää Edinburghiin. Lentokentällä meille todettiin, että Edinburghissa on niin huonot sääolosuhteet, että lentokone ei ole päässyt vielä lähtemään. Odottelimme ja odottelimme.
Siinä odotellessamme aloimme huolestua siitä, kulkevatko junat Edinburghista Aberdeeniin ollenkaan. Vieressä oleva tyttö soitti ystävälleen ja kertoi olevansa myöhässä. Ystävän oli tarkoitus hakea tyttö Edinburghista Aberdeeniin. Kysyimme tytöltä varovasti, voisimmeko saada myös kyydin. Asia järjestyi. Olimme tästä erittäin kiitollisia. Ihmiset todella auttavat toisiaan hädän hetkellä! Saimme kyydin miltei kotiovelle asti.
Myöhemmin selvisi, että junat eivät olisi kulkeneet. Olisimme saattaneet missata koko keikan ilman tämän suomalaisneidon ja skotlantilaismiehen ystävällisyyttä. Suuri kiitos siis heille!
Aberdeenissä sohvasurffasimme suomalaisen tytön luona. Häneen iski hirveä kuume. Hän kuitenkin totesi, että ei voi itse liikkua minnekään, mutta voimme ottaa avaimet ja asua vapaasti heidän olohuoneessaan. Näin teimme ja olimme jälleen kiitollisia. Luminen Skotlanti oli kaunis, mutta sisällä oli jäätävän kylmä. Suomesta ostetut kengät kastuivat jatkuvasti, ja baareissa hakeuduinkin lämpöpatterin viereen kuivattamaan sukkia. Sitä en vieläkään ymmärrä, miten paikalliset tytöt pystyivät kulkemaan pelkissä minimekoissaan ja korkkareissaan ympäri kaupunkia. Heillä täytyy olla mystinen kylmyydensietokyky – tai sitten liikaa sisäistä villapaitaa yllä.
Ennen keikkaa kävin suihkussa, vaikka emme oikein osanneetkaan laittaa lämmintä vettä päälle. Mikäs siinä kylmässä suihkussa käydessä, kun oli muutenkin ihan syväjäässä koko ajan.
Ihmettelimme koko matkan keikkapaikalle, että mikseivät paikalliset käytä ulkotakkia kävellessään. Syy selvisi perillä: siellä ei ollut narikkaa! Oma ratkaisuni oli ostaa uusi kangaskassi ja tunkea ulkotakki sinne. En halunnut ottaa riskiä, että sen olisi joku ottanut mukaansa, jos olisin jättänyt sen johonkin nurkkaan lojumaan. Edelleen: skottien kylmyydensietokyvyn on pakko olla erityinen.
30 Seconds to Mars veti hienon keikan. Skottilainen yleisö oli kohteliasta ja hillittyä. Se oli kovin söpöä, että jos törmäsin johonkin ihmiseen, hän pyysi minulta anteeksi. Yleisö olisi siis suomalaisesta näkökulmasta voinut olla paljon, paljon villimpi. Bändi kuitenkin kiitteli yleisöä ja totesi sen olleen kiertueen paras. Jos näin oli, niin miten hillitty meno muilla keikoilla on mahtanut olla?
Konserttimatkamme seuraava kohde oli Lontoo. Siellä majoituimme hostellissa, joka oli lämmin.
Juuri muuta en paikasta sitten muistakaan. Tai no sen, että matkaseuralaiseni oli kovin vainoharhainen, kun meidän piti jättää matkatavarat säilytyshuoneeseen. Itse olen tottunut jättämään tavarat hostellihuoneisiin vartioimatta. En ole ehkä kehittänyt vaatteisiini niin suurta tunnesidettä, että asia häiritsisi minua. Syynä saattaa myös olla se, että pakkaan usein mukaani vaatteita, jotka voin tarvittaessa heittää menemään, jotta tuliaisille olisi tilaa.
Lontoossa olimme katsomassa Suedea. Bändi oli Neiti H:lle erittäin tärkeä. Minäkin pidin konsertista kovasti, vaikka en tuntenut bändin tuotantoa etukäteen. Pidin myös Lontoosta. Se oli huomattavasti miellyttävämpi paikka kuin ensimmäisellä kerralla, kun siellä olin.
Joulukuu ja keikat – ne kuuluvat yhteen. Näissä tunnelmissa on mukava odottaa ensi viikkoa. Niin ja Tapaninpäivääkin. 🙂
Matkapaloja 
Published by