Muistoja Islannista

Julkaistu Lilyssä 15.1.2013

Oi ihana Reykjavik!

Facebookin uutisvirtaan tuli linkki, joka sai minut kaipaamaan takaisin Islantiin: http://travels.kilroy.fi/uutisia/2013/1/islanti-jumalten-jalanjaljilla
Aloin välittömästi tuntea tarvetta selata kuvia ja muistella Islannin matkaani.

Kaikki aloi siitä, kun ystäväni Ella totesi Facebookin tilapäivityksessään, että on varannut lennon Islantiin. Totesin, että tulen mukaan. Varasin lennot juhannuksena tienaamillani rahoilla, ja sinne me sitten yhdessä lensimme. Halusimme liftata lentokentältä Reykjavikiin. Se oli minulle ensimmäinen kerta. Ensimmäinen näkemämme auto otti meidät kyytiinsä ja vei meidät perille asti. Autossa oli hauska islantilainen pariskunta, joka oli juuri tullut Amsterdamin lomalta.

Reykjavik oli myös ensimmäinen paikka, jossa majoituin CouchSurfingin kautta. Meidät kyyditettiin tosiaan majapaikkamme pihaan asti. Jäimme ulkokeinuihin odottelemaan isäntäpariskunnan saapumista kotiin. Majoituimme mukavan australialaisen miehen ja liettualaisen naisen luona.

Reykjavik oli ihana, idyllinen ja pieni kaupunki. Siellä oli ihania kahviloita, second hand -myymälöitä ja levykauppoja, joissa voi istua ja kuunnella musiikkia kuulokkeet korvillaan.

Isäntäpariskunta valmisti meille yhtenä iltana illallisen. Illalliselle kutsuttiin myös venäläinen tyttö, joka oli ollut pariskunnan luona aiemmin surffaamassa, sekä tytön isä. Päätimme illallispöydässä, että vuokraamme yhdessä auton ja lähdemme kiertämään Golden Circlen. Islannin luonto on niin ainutlaatuinen, että jopa tuolla pienellä kierroksella näimme paljon erilaisia maisemia. Ei niitä voi sanoin – eikä oikein kuvinkaan – kattavasti kuvata.

Tapasimme yhdessä kahviossa suomalaisen tytön. Tyttö oli tullut Reykjavikiin opiskelemaan. Hän totesi, että ei kauheasti ollut aikomus enää palata Suomeen. Sellainen olo Islannissa tulee helposti. Sinne haluaa jäädä. Kaikkien niiden maailman kauneimpien ihmisten ja maailman ainutlaatuisimpien maisemien keskelle.

Islannissa tuulipuvun käyttäminen ei ole noloa vaan käytännöllistä.

Tapasimme CouchSurfingin kautta islantilaisen pojan, jonka kanssa vietimme aikaa. Tutustuimme hänen syntymäpäiväbileissään. Hän oli yksi hyväntahtoisimmista ihmisistä, joita olen koskaan tavannut. Hän kuului paikalliseen Free Palestine -järjestöön ja oli matkustellut erilaisilla kriisialueilla.

Poika kertoi, että jos jossain on iso yksinäinen kivi, sen sisällä asuu peikko. Peikkoja pitää varoa, tai ne muuttavat matkustajankin kiveksi. Tämän hän antoi ohjeeksi Ellalle, joka minun reissuni loputtua lähti kiertämään saarta ympäri.

Maa höyrysi, kun  ajoimme katsomaan karttaan merkittyä geysiria. Höyry haisi mädiltä kananmunilta.

Minäkin sain valokuvan lähteen purkautumisesta. Lämpöä taisi kyseisen alueen vesissä olla niin paljon, ettei niihin voinut koskea.

Olin aina ajatellut, että kun joskus menen Islantiin, uin kuumassa lähteessä. Harmillinen totuus oli se, että luonnollisia uimapaikkoja kuumissa lähteissä ei Reykjavikin läheisyydessä ollut – tai jos oli, niihin olisi tarvinnut paikallisen kyydin ja oppaan. Kuuluisa kylpylä Blue Lagoonkin jäi meiltä kokeilematta. Sen sijaan kävimme ihan tavallisessa uimahallissa. Sielläkin vesi tuli lähteistä ja uima-allas oli taivasalla. Ellan paikallinen ystävä kertoi, että Islannissa uidaan talvisinkin taivasalla. Hän muisti, miten lapsena hiukset olivat jäässä aina koulun uintituntien jälkeen.

Islannissa luonto on todellakin se, jolla on valta. Sen edessä on oltava syvä kunnioitus. Jokin aikaa sitten purkautuneen Eyjafjallajökullin tulivuoren tuhkaa myytiin matkamuistoksi.

Viimeisenä matkustusiltanani kävelimme meren rannassa. Islanti teki vaikutuksen, ja takaisin on pakko päästä. Yhtenä aamuna yksi Islannin parhaista tanssijoista kiskaisi minut aamiaispöydästä olohuoneeseen tanssimaan Lindy Hopia. Harmi, etten silloin vielä pystynyt tekemään tanssitaidoillani vaikutusta.
Todella paljon ehti nähdä ja kokea viidessä päivässä. Seuraavalla kerralla sitten enemmän maisemia ja enemmän tanssia…

Aberdeen & Lontoo: Konserttimatkalle joulukuussa

Julkaistu Lilyssä 4.12.2012 
 

Ensi viikon tiistaina lähden Neiti H:n kanssa Tallinnaan katsomaan Musea. Nyt on siis hyvä hetki muistella kahden vuoden takaista konserttimatkaamme Aberdeeniin ja Lontooseen. Toivon tästäkin matkasta tulevan muilta osin yhtä mahtavan, mutta sen jäätävän kylmyyden voisin haluta välttää.

Matkamme alkoi Tampereelta. Meidän oli tarkoitus lentää Edinburghiin. Lentokentällä meille todettiin, että Edinburghissa on niin huonot sääolosuhteet, että lentokone ei ole päässyt vielä lähtemään. Odottelimme ja odottelimme.

Siinä odotellessamme aloimme huolestua siitä, kulkevatko junat Edinburghista Aberdeeniin ollenkaan. Vieressä oleva tyttö soitti ystävälleen ja kertoi olevansa myöhässä. Ystävän oli tarkoitus hakea tyttö Edinburghista Aberdeeniin. Kysyimme tytöltä varovasti, voisimmeko saada myös kyydin. Asia järjestyi. Olimme tästä erittäin kiitollisia. Ihmiset todella auttavat toisiaan hädän hetkellä! Saimme kyydin miltei kotiovelle asti.

Myöhemmin selvisi, että junat eivät olisi kulkeneet. Olisimme saattaneet missata koko keikan ilman tämän suomalaisneidon ja skotlantilaismiehen ystävällisyyttä. Suuri kiitos siis heille!

Aberdeenissä sohvasurffasimme suomalaisen tytön luona. Häneen iski hirveä kuume. Hän kuitenkin totesi, että ei voi itse liikkua minnekään, mutta voimme ottaa avaimet ja asua vapaasti heidän olohuoneessaan. Näin teimme ja olimme jälleen kiitollisia. Luminen Skotlanti oli kaunis, mutta sisällä oli jäätävän kylmä. Suomesta ostetut kengät kastuivat jatkuvasti, ja baareissa hakeuduinkin lämpöpatterin viereen kuivattamaan sukkia. Sitä en vieläkään ymmärrä, miten paikalliset tytöt pystyivät kulkemaan pelkissä minimekoissaan ja korkkareissaan ympäri kaupunkia. Heillä täytyy olla mystinen kylmyydensietokyky – tai sitten liikaa sisäistä villapaitaa yllä.

Valmiina keikalle! Tukka näyttää siltä kuin sitä ei olisi pesty viikkoon. Totuus taitaa olla se, että matkalla satoi lunta. Kävin suihkussa, vaikka emme oikein osanneetkaan laittaa lämmintä vettä päälle. Mikäs siinä kylmässä suihkussa käydessä, kun oli muutenkin ihan syväjäässä koko ajan.

Ihmettelimme koko matkan keikkapaikalle, että mikseivät paikalliset käytä ulkotakkia kävellessään. Syy selvisi perillä: siellä ei ollut narikkaa! Oma ratkaisuni oli ostaa uusi kangaskassi ja tunkea ulkotakki sinne. En halunnut ottaa riskiä, että sen olisi joku ottanut mukaansa, jos olisin jättänyt sen johonkin nurkkaan lojumaan. Edelleen: skottien kylmyydensietokyvyn on pakko olla erityinen.

Yläkuvassa ollut smurffimies oli siis tietenkin Jared Leto.

30 Seconds to Mars veti hienon keikan. Skottilainen yleisö oli kohteliasta ja hillittyä. Se oli kovin söpöä, että jos törmäsin johonkin ihmiseen, hän pyysi minulta anteeksi. Yleisö olisi siis suomalaisesta näkökulmasta voinut olla paljon, paljon villimpi. Bändi kuitenkin kiitteli yleisöä ja totesi sen olleen kiertueen paras. Jos näin oli, niin miten hillitty meno muilla keikoilla on mahtanut olla?

Konserttimatkamme seuraava kohde oli Lontoo. Siellä majoituimme hostellissa, joka oli lämmin.

Juuri muuta en paikasta sitten muistakaan. Tai no sen, että matkaseuralaiseni oli kovin vainoharhainen, kun meidän piti jättää matkatavarat säilytyshuoneeseen. Itse olen tottunut jättämään tavarat hostellihuoneisiin vartioimatta. En ole ehkä kehittänyt vaatteisiini niin suurta tunnesidettä, että asia häiritsisi minua. Syynä saattaa myös olla se, että pakkaan usein mukaani vaatteita, jotka voin tarvittaessa heittää menemään, jotta tuliaisille olisi tilaa.

Lontoossa olimme katsomassa Suedea. Bändi oli Neiti H:lle erittäin tärkeä. Minäkin pidin konsertista kovasti, vaikka en tuntenut bändin tuotantoa etukäteen. Pidin myös Lontoosta. Se oli huomattavasti miellyttävämpi paikka kuin ensimmäisellä kerralla, kun siellä olin.

Joulukuu ja keikat – ne kuuluvat yhteen. Näissä tunnelmissa on mukava odottaa ensi viikkoa. Niin ja Tapaninpäivääkin. 🙂

Moottoripyöräajelua Garda-järvellä ja kylpemistä tähtien alla

Veronassa majoituimme kahden italialaisen miehen luona. Hankimme sohvapaikan CouchSurfingin kautta. Miehet veivät meidät paratiisiin kaksi kertaa yhden päivän aikana. Päivämme alkoi siten, että hyppäsimme moottoripyörien kyytiin ja pääsimme ihailemaan Alppeja ja Garda-järveä.

Ilma oli lämmin ja maisemat olivat upeita. Siinä maisemia tuijottaessa ja vauhdin hurmaa tuntiessa ajatukseni olivat aika pitkälti nämä: ”Jos elän elämää, jossa voin päätyä ajelemaan moottoripyörän kyydissä Garda-järvelle, miksi valittaisin enää ikinä mistään? Nämä hetket ovat niitä, joita elämässäni haluan lisää. Sydämeni on maailmalla ja ihmisten luona.”

Tässä kohtaa pysähdyimme syömään lounaspitsaa. Neiti A katseli maisemia ja totesi: ”This is too fantastic, sorry.” Yhdyn tähän. Pitsa oli hyvää ja paikalla oli sunnuntain kunniaksi joku livebändi, joka yritti saada ihmiset tanssimaan. Seurueemme miehet osasivat laulut ulkoa – ja italialaiseen tapaan lauloivat välillä mukana. Siinä tuli puheeksi suomalainen karaoke. ”Italialaisessa ja suomalaisessa karaokessa on se ero, että Italiassa kaikki osaavat laulaa. Suomessa juuri kukaan ei osaa laulaa,  mutta he laulavat silti kännissä.”
Huomatkaa, että kuvassa on pieni kylä. Ihan kiva paikka asua.

Ihanat Neiti A, Herra F ja Herra D.

Kuten äitini voi kuvasta huomata, olen pukeutunut täysin asianmukaisesti kyseiselle reissulle. Kypäräkin on kädessä valmiina odottamassa.

Moottoripyöräajelu oli kaikin puolin aivan mahtava. Vauhtia oli välillä todella paljon, välillä sukelsimme täysin pimeään tunneliin ja suunnilleen koko ajan oli ympärillä aivan käsittämättömän kauniit maisemat. Siinä oli tilanne, jossa ei voinut muuta kuin tarttua hetkeen, jossa oli. Italialainen liikennekulttuuri oli moottoripyörien suhteen varsin joustavaa. Autot olivat tottuneet siihen, että moottoripyörät menevät jonon eteen. Tästä syystä pyörille myös annettiin tilaa. Totuin melko nopeasti siihen, että kuski painaa kaasua heti, kun vain tulee sopiva väli, josta pujotella autojen ohi. Moottoritiellä ei taidettu ihan kunnioittaa nopeusrajoituksia, kun autojen ohi mentiin sellaista tahtia, että korvissa kuului vain viuh, viuh, viuh. Upeaa se oli kaikin puolin.

 

Moottoripyöräajelulla aikaa kului noin kuusi tuntia. Tämän jälkeen kävimme poikien asunnolla hakemassa bikinit mukaan ja suuntasimme kuumaan lähteeseen rakennettuun kylpylämaailmaan. Se tuntui siltä kuin olisi astunut johonkin satuun. Kylpylässä ei ollut juuri muita asiakkaita, vesi oli todella lämmintä, ulkoaltaita oli paljon ja yläpuolella oli kirkas tähtitaivas. Rentoutimme ajelusta jäykistyneitä lihaksiamme kylpylässä reilut kolme tuntia. Olimme todellakin viettäneet yhden päivän paratiisissa.

Uuden vuoden retki: Praha-Varsova-Vilna-Riika

Julkaistu Lilyssä 14.1.2012

Viikko sitten palasin reissustani. Tuntuu kuin en olisi vieläkään täysin selvinnyt siitä. Reissu jätti muistokseen flunssan – niin kuin aina. En ymmärä, mikä siinä on. Vieras ilmasto saa sairastumaan? Mahan kanssa harvemmin on ongelmia, vaikka muuten mahani onkin varsin ärsyttävä seuralainen. Maitohappobakteereitakaan en yleensä jaksa nauttia reissuillani. Parasta on vain rohkeasti syödä paikallista ruokaa. 
Paikallisesta ruuasta puheenollen voin todeta, että friteerattu juusto oli ihanaa! Muutenkin tsekkiläinen ruoka vakuutti minut. Ensimmäisenä iltana tosin söimme italialaisessa ravintolassa. Siellä oli hidas ja epäkohtelias palvelu. Totesin tarjoilijalle, että halusin tumman oluen. Hän sanoi: ”et sä sanonut niin.” Aijaa? Listasta kyllä näytin, minkä haluan. No, join sitten sen vaalean oluen nupisten itsekseni. Asiakaspalvelun taso oli muutenkin Prahassa aika heikko suurimmassa osassa paikoista 

Koska olin CouchSurfing WinterCampilla, jäi kaupunkiin tutustuminen aika vähälle. Ainoa nähtävyys, jonka kävimme katsomassa, oli presidentin linna. Se oli outo ja aika ruma, mutta sisällä oleva kirkko oli kaunis. Ai niin, näimme myös nähtävyyden, johon ihmiset pettyvät maailmassa toiseksi eniten. Kellotornin, jossa on erilaisia heiluvia hahmoja aina, kun kello lyö tasan. Se mitä Prahasta osaan suositella on Ouky Douky Coffee – kahvila. Kahvilan yhteydessä oli kirjakauppa, hinnat olivat edullisia ja palvelu mainiota. Toinen suosittelemisen arvoinen kahvio on Bohemia Bagel. Nautimme siellä viimeisenä päivänämme aamiaisen. Aamiaisvalikoiva oli kattava, ja palvelu mainiota. Hinnat toki olivat hieman korkeat, koska paikka sijaitsee lähellä Kaarlen siltaa.

Yhtenä päivänä olimme The Pub -baarissa, jossa jokaisessa pöydässä oli useampi hana.  Taululle tuli näkyviin, miten monta tuoppia mikäkin pöytä on juonut. Voitte vain kuvitella, miten neljä suomalaista suhtautuu tuollaiseen tilanteeseen. ”Juo niitä tuoppeja, että päästään ton kutospöydän ohi!” 
Kävimme myös Propaganda-nimisessä baarissa. Sisustus oli kommunismia. Todella upea paikka, mutta emme syöneet tai juoneet siellä, koska kortilla ei voinut maksaa, emmekä halunneet enää nostaa lisää rahaa. Sen lisäksi paikka oli aika kallis. Oli se kuitenkin näkemisen arvoinen! 
Praha kokonaisuudessaan oli ehkä pieni pettymys. Siellä oli aivan liikaa turisteja! Uusi vuosi lienee yksi suurimmista turistisesongeista, mutta se oli silti ärsyttävää, että koko vanha kaupunki oli täynnä turisteja. Ei siellä jaksanut kulkea. Toinen ärsyttävä asia oli juuri se, että asiakaspalvelu oli heikkoa. Aina piti miettiä, yrittävätkö tarjoilijat tai taksikuskit huijata tyhmää turistia. Haluan lähtökohtaisesti luottaa ihmisiin, eikä tinkaaminen ole ollenkaan juttuni. En tiedä, miten pärjäisin maissa, joissa oikeasti täytyisi jokainen hinta neuvotella uudelleen. Aika harvassa paikassa pystyi maksamaan kortilla, joten jouduimme nostamaan käteistä jatkuvasti. Ei kivaa sekään. 
Prahasta matka jatkui yöjunalla Varsovaan. En suosittele. Olimme onnekkaita ja saimme oman hytin, jossa saimme olla makuuasennossa neljään asti aamulla. Nukuttujen minuuttien määrä oli kuitenkin aivan liian vähän. Juna kolisi ja ihmiset juoksivat käytävällä. Varsova otti meidät vastaan kylmänä. Ylläolevassa kuvassa on seireeni!
 
Tuo joulukuusi oli hämmentävä! Todella kaunis kuitenkin. 
Kiertelimme Varsovaa neljän muun sohvasurffarin kanssa. Oli yllättävän vaikeaa löytää auki olevaa kahvilaa siihen aikaan aamusta. En pitänyt Varsovasta yhtään. Se oli ruma ja jokseenkin sekava kaupunki. Ihmiset siellä tosin olivat aivan ihania. Jos hetkeksikin pysähtyi tutkimaan karttaa, joku tuli kysymään, tarvitsemmeko apua. Harmi, että se kaupunki vain oli niin kamala, etten taatusti palaa sinne enää. Krakovassa haluaisin kuitenkin joskus käydä. 
Varsovasta lähdimme yöbussilla Vilnaan. Sekoilimme väsyneinä netissä olevan varausjärjestelmän kanssa ja varasimme vahingossa matkat väärälle päivälle. Onneksi bussissa oli tilaa, ja saimme ostettua liput sieltä. Bussissa oli helpompi saada unta, mutta nukkuminen liikkeessä on aina raskasta. Vilnassa meitä oli vastassa palestiinalainen sohvasurffari, joka todellakin oli pelastava enkeli. Hänen luonaan oli omat sängyt meille molemmille matkaajille. Nukuimmekin varsin makoisat aamupäiväunet, ja nautimme suihkun tuomasta puhtaudesta. En suosittele viettämään kahta peräkkäistä yötä liikkuvassa välineessä. Päivän ajan kiertelimme hyvän ystäväni opastuksella Vilnaa. Vilna vaikutti oikein mukavalta kaupungilta. Illalla menimme kuuntelemaan jazzia, mutta väsymys vei meidät sänkyyn melko aikaisin
.
Tarkoituksenamme oli liftata Vilnasta Riikaan. Vieraanvarainen isäntämme veikin meidät autolla valtatien varteen, jossa aloitimme liftauksen. Jostain syystä kukaan ei kuitenkaan ottanut meitä kyytiin. Kukaan ei edes pysähtynyt. Tämä oli hämmästyttävää maassa, jossa on totuttu liftareihin. Meillä oli ilmeisesti joko huonoa tuuria tai sitten vain tosi huono liftauspaikka. 
Lopulta palasimme kaupunkiin ja otimme Lux Expressin bussin Riikaan. Suosittelen Lux Expressiä lämpimästi! Se oli edullinen, ja siellä oli langaton netti. Matka sujui yllättävän mukavasti, kun pystyi viihdyttämään itseään netissä. Lux Express ajaa ainakin Vilnan, Riikan ja Tallinnan välillä. Riikassa majoituimme norjalaisen miehen sohvalle. Menimme ensimmäistä kertaa reissumme aikana shoppailemaan. Shoppailu rajoittui tosin New Yorkeriin, mutta saimme sielläkin rahaa kulutettua ihan kiitettävästi. Shoppailun jälkeen menimme syömään ravintolaan, joka oli erikoistunut valkosipuliin. Siellä sai jopa jäätelöä valkosipulikastikkeella! Ruoka oli ihanaa ja edullista.
  
Reissun viimeinen lounaspaikka! Riika oli sateisesta säästä huolimatta oikein ihana kaupunki. Se oli ehdottomasti se matkan kaupungeista, johon haluan palata vielä uudelleen. Seuraava mahdollisuus olisi CouchSurfingin järjestämä Riga Good Times toukokuussa. Ehkä, ehkä… Vilnassa ja Riikassa pystyi suurimmassa osassa paikoista maksamaan kortilla. Nostin Vilnassa siis täysin turhaan käteistä. Riikassa en sitä edes nostanut. Varsovassa (ja ilmeisesti koko Puolassa?) taas käteismaksu on melkein aina ainoa vaihtoehto. Nyt kukkarossani on puolalaista ja liettualaista valuuttaa, joka pitäisi vaihtaa takaisin euroiksi. Sen lisäksi laukkuni pohjalla on sekalaisia kolikoita, jotka ovat matkan varrella sinne pudonneet. Kyllä se yhteinen euro vain on kätevä asia! 
Kokonaisuudessaan matka oli oikein mukava mutta raskas!