Veronassa majoituimme kahden italialaisen miehen luona. Hankimme sohvapaikan CouchSurfingin kautta. Miehet veivät meidät paratiisiin kaksi kertaa yhden päivän aikana. Päivämme alkoi siten, että hyppäsimme moottoripyörien kyytiin ja pääsimme ihailemaan Alppeja ja Garda-järveä.
Ilma oli lämmin ja maisemat olivat upeita. Siinä maisemia tuijottaessa ja vauhdin hurmaa tuntiessa ajatukseni olivat aika pitkälti nämä: ”Jos elän elämää, jossa voin päätyä ajelemaan moottoripyörän kyydissä Garda-järvelle, miksi valittaisin enää ikinä mistään? Nämä hetket ovat niitä, joita elämässäni haluan lisää. Sydämeni on maailmalla ja ihmisten luona.”
Pysähdyimme syömään lounaspitsaa. Neiti A katseli maisemia ja totesi: ”This is too fantastic, sorry.” Yhdyn tähän. Pitsa oli hyvää ja paikalla oli sunnuntain kunniaksi joku livebändi, joka yritti saada ihmiset tanssimaan. Seurueemme miehet osasivat laulut ulkoa – ja italialaiseen tapaan lauloivat välillä mukana. Siinä tuli puheeksi suomalainen karaoke. ”Italialaisessa ja suomalaisessa karaokessa on se ero, että Italiassa kaikki osaavat laulaa. Suomessa juuri kukaan ei osaa laulaa, mutta he laulavat silti kännissä.”
Moottoripyöräajelu oli kaikin puolin aivan mahtava. Vauhtia oli välillä todella paljon, välillä sukelsimme täysin pimeään tunneliin ja suunnilleen koko ajan oli ympärillä aivan käsittämättömän kauniit maisemat. Siinä oli tilanne, jossa ei voinut muuta kuin tarttua hetkeen, jossa oli. Italialainen liikennekulttuuri oli moottoripyörien suhteen varsin joustavaa. Autot olivat tottuneet siihen, että moottoripyörät menevät jonon eteen. Tästä syystä pyörille myös annettiin tilaa. Totuin melko nopeasti siihen, että kuski painaa kaasua heti, kun vain tulee sopiva väli, josta pujotella autojen ohi. Moottoritiellä ei taidettu ihan kunnioittaa nopeusrajoituksia, kun autojen ohi mentiin sellaista tahtia, että korvissa kuului vain viuh, viuh, viuh. Upeaa se oli kaikin puolin.
Moottoripyöräajelulla aikaa kului noin kuusi tuntia. Tämän jälkeen kävimme poikien asunnolla hakemassa bikinit mukaan ja suuntasimme kuumaan lähteeseen rakennettuun kylpylämaailmaan. Se tuntui siltä kuin olisi astunut johonkin satuun. Kylpylässä ei ollut juuri muita asiakkaita, vesi oli todella lämmintä, ulkoaltaita oli paljon ja yläpuolella oli kirkas tähtitaivas. Rentoutimme ajelusta jäykistyneitä lihaksiamme kylpylässä reilut kolme tuntia. Olimme todellakin viettäneet yhden päivän paratiisissa.
Matkapaloja 
Published by