Suomalainen Tallinna

Julkaistu Lilyssä 18.12.2012

Tämä on kertomus siitä, miten Tallinnassa voi matkustaa ilman, että huomaa olevansa Suomen ulkopuolella. Kahden suomalaisen naisen Tallinnan matka alkaa tietenkin kuohuviinillä. Odotimme kuitenkin laivaan asti – toisin kuin useat muut suomalaiset. Jo terminaalissa matkustajat toivotettiin tervetulleiksi ja todettiin, että tax freessa tavataan koko pitkän päivän ajan. Koko pitkän päivän ajan? 2,5 tuntia se laivamatka kesti. Siitä vietimme tax freessä ehkä 10 minuuttia. Matkan aikana toinen meistä ehti potea merisairautta ja toinen meistä löytää uuden elämänrakkauden.

Vessassa oli ikkuna, josta näkyi aaltoileva meri. Sinne se Suomi jäi.

Sokos Hotelli Virun superior-huoneen  ikkunasta näkyi vanhakaupunki ja lumisade. Yöllä ikkunasta näkyi selkeästi myös keskellä kaupunkia ollut laiva. ”Onko toi laiva?” ”Näyttää kyllä, mutta ehkä se on talo.” ”Ei, kyllä se on pakosta laiva.” Aamulla totesimme, että kyllä se taisi kuitenkin olla talo. En kyllä ole vieläkään ihan varma.

Suomalainen nainen on blondi! Blondiudestani on viime aikoina käyty useita kiistoja. En kuulemma ole blondi. Väitän niin vain Facebookissa. Taitaa siis Instagram tehdä jälleen tepposet. Oikeasti olen ihan brunetti – ja sisäisesti joko punapää tai mustapää. Päätinkin jossain vaiheessa iltaa, että ”Seuraavalla kerralla minä kyllä blondaan hiukseni kokonaan, niin ei kenenkään tarvitse väittää, etten olisi tarpeeksi blondi!” No, katsotaan.

Muse oli Tallinassa. Jonotimme sinne muiden suomalaisten seurassa ja palelimme. Suomalaisittain kaipasimme pulloa lämmikkeeksi. Matkapullo oli jäänyt hotellihuoneeseen.

Onneksi suomalaisella on aina mukana älypuhelin (huom! suomalainen ihailee Ameriikkaa). Sillä voi sitten viihdyttää itseään ennen keikan alkua.

Myös lattian kuvaaminen on tosi hyvä idea. Sen voi tehdä samalla kun jonottaa anniskelupisteeseen, joita on paikan päällä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Niitä ei myöskään ole millään tavalla rajattu. Sinne vaan virolaista kaljaa tai siideriä ostamaan. Hintakin oli ihan jotain muuta kuin mihin Suomessa on tottunut. Suomalaisten suosimalla keikalla jonot olivat joka tiskille pitkät.

Siinä jonossa voi sitten kuvata itseään. ”Jee, me ollaan menossa keikalle.” ”Otetaan vähän lisää kuvia, kun ei se lämppärikään ole vielä aloittanut, vaikka piti aloittaa 45 minuuttia sitten” Oli muuten huono lämppäri. Emme jaksaneet jäädä katsomaan. Menimme mieluummin kuvaamaan itseämme peilin kautta.

Pari suomalaista poikaa sanoivat keikan jälkeen: ”Ollaanko me Suomessa, vai mitä?” ”No juomat ovat ainakin halvempia.” ”Niin, ja naiset kauniimpia.” Hienoa sinä suomalainen mies, osasit tappaa keskustelun! Seuraavana päivänä mumisin katkerasti: ”Vain suomalainen mies voi sanoa jotain tuollaista..”

Musen keikasta kerron ihan toisessa päivityksessä. Tässä kerron sen, että keikan jälkeen pari suomalaista poikaa kysyivät meiltä: ”Hei, tekin varmaan yövytte Virussa. Jaetaanko taksi?” Jaoimme. Taksin hinta oli kyllä ihan suomalainen. Hotellissa totesimme, että nähdään yökerhossa – siellä muiden suomalaisten joukossa. Emme kuitenkaan lähteneet yökerhoon. Jäimme sänkyyn istumaan, juttelemaan ja tuijottamaan MTV:tä. Rentouttavaa se oli. Ja todella epäsuomalaista.

Aamiaispöydässä totesin: ”Meinasin ihmetellä, missä karjalanpiirakat ovat. Sen jälkeen muistin, ettemme me olekaan Suomessa.”  Karjalanpiirakat olivat toisessa pöydässä. Totesin myös, että melkein harmittaa, ettei ole krapula. Melko epäsuomalaista sekin.

Joulukuusi oli tyylikäs. Sellaisia harvoin näkee Suomessa? Koska olimme niin kaukana kotoa, oli koko matkan mukanamme iso säkki turkinpippureita. Ne ovat minulle jo perinteeksi muodostuneita matkaeväitä.