Päiväkirja viikon lukukiellosta

Käyn luovuuskurssia. Tämän viikon teemana on lukukielto. Ajattelin aluksi, että ei se nyt niin kauhean vaikeaa ole jättää kirjojen lukemista yhdeksi viikoksi. Ystäväni Neiti K kuitenkin totesi, että sosiaalisen median lukeminen lasketaan myös lukemiseksi. Täytyy siis sulkea IRC, Facebook ja WhatsApp. 

 

Ensimmäinen reaktioni oli kiukku. Mitä hittoa? En minä käytä niin paljon sosiaalista mediaa. Ei se häiritse muuta elämääni. Se vain hankaloittaa elämääni, jos en saa tietoa eri harrastusryhmien päivityksistä. Olin raivoissani. Tämä tehtävä tekisi mieli jättää tekemättä.

 

Neiti K sanoi: ”Kyllä sä pystyt siihen!” No niin pystynkin, mutta en halua. Mitä, jos vaikka menetän jonkun tosi tärkeän viestin sen takia, etten ole tavoitettavissa? Hengitin hetken ja mietin, että eihän minulle nyt oikeasti tule sosiaaliseen mediaan mitään niin tärkeää, joka ei voisi odottaa viikkoa. Kyllä ihmiset voivat tärkeissä asioissa soittaa tai lähettää tekstiviestin. Enkä minä ole niin tärkeä ihminen, että minun pitäisi olla 24/7 saavutettavissa. Ei kukaan ole.

 

Tekstiviestit ja tärkeät sähköpostit olen sallinut itselleni. Tärkeät sähköpostit määritän lähettäjän ja otsikon perusteella. En halua esimerkiksi menettää jotain työsähköpostiin tullutta tietoa. Tekstiviestejä minulle ei lähetä normaalisti kuin äiti.

 

Tehtävän tarkoitus on kai se, että  lukemiselta jää aikaa tehdä jotain muuta – jotain sellaista, mihin ei yleensä ole aikaa. En edelleenkään usko siihen. Luultavasti minulla on enemmän aikaa ainoastaan nukkua, koska jätän aamu- ja iltalukemiset väliin. Sekin on tosin hyvä asia, sillä olen jo pari viikkoa valitellut ainaista aamuväsymystä. Ehkä siihen tulee muutos.

 

Kun ei ole kännykkä jatkuvasti kädessä, keskittyy paljon paremmin ympärillä oleviin ihmisiin. Ruokatunnillakin juttelin työkavereideni kanssa ehkä enemmän kuin koskaan. Nykyään ihmiset muutenkin tuijottavat enemmän kännykkäänsä kuin toisiaan.

 

Tässä on kyse myös vapaudesta. Vapaudesta tehdä, mitä huvittaa. Vapaudesta olla tavoittamattomissa. Vapaudesta olla itsensä kanssa. Vapaudesta vain olla.

 

Ensimmäisen päivän jälkeen tunnelmani on optimistinen. En aio julkaista tätä päivitystä kuin vasta viikon jälkeen. Toivottavasti ehdin päivittää muinakin päivinä tunnelmiani. Elämäni on täynnä tekemistä – lukulakostani huolimatta.

 

Päivä 3:

Puhuin eilen 1,5 tuntia puhelimessa. Heti, kun pääsin kotiini, puhelin soi. Puhuin tunnin neiti K:n kanssa. Hän totesi, että vaikutin tosi suivaantuneelta, kun kuulin lukulakosta. No niin olinkin, suorastaan vittuuntunut. Sanoin kuitenkin, että kaikki on ihan ok tällä hetkellä. Juttelimme tunnin. Heti, kun olin lopettanut sen puhelun, herra P soitti. Juttelin hänen kanssaan puoli tuntia. Herra P on niitä harvoja ihmisiä, jotka soittavat minulle. Jotenkin puhelimessa juoruaminen on jäänyt muistoksi yläasteajoilta. Silloin roikkui puhelimessa helposti tuntikausia. Puhelimessa puhumiseen pitää keskittyä ihan eri tavalla kuin esimerkiksi Facebookin chattiin. Chatin kanssa samaan aikaan voi olla meneillään vaikka mitä muitakin askareita. Puhelimessa ollessaan ei kauheasti muuta pysty tekemään kuin puhumaan. Herää taas kysymys, että miten vähän sitä oikeastaan normaalisti keskittyy niihin ihmisiin, joiden kanssa on tekemisissä?  

Kun sain puheluni herra P:n kanssa päätökseen, soitti neiti H olevansa oven takana. Hetken kuluttua seuraamme liittyi myös herra T. Katselimme Pii:n elämän, joka oli varsin ihana elokuva. Neiti K:n mielestä leffatkin ovat lukulakon aikana kiellettyjä, koska englanninkielisissä leffoissa on tekstitys. Kurssikirjassa ei kuitenkaan kielletty television katsomista, joten en perunut jo aiemmin sovittua leffailtaa. En koe kauheasti eroa siinä, olisinko katsonut suomalaista leffaa ilman tekstejä vai tekstitettyä englanninkielistä leffaa. Ei se kuitenkaan periaatteessa lukemista ole, vaan katselua. 

Tänään aamulla oli ehkä ensimmäistä kertaa ikävä sosiaalista mediaa. Tekisi mieli selailla Facebookkia ja höpötellä chatissa. Ei auta! Tämä blogiin kirjoittaminen toimikoon vastaavana toimintona. Loppupäiväksi onkin sitten tiedossa ihan oikean elämän tekemistä! 

Päätin, etten lue aiempien päivien tekstiä ennen kuin vasta julkaistessani tämän koko päivityksen. Siten mahdolliset erilaiset tunnelmat välittyvät sellaisena kuin ne olivat.

Päivä 4:

Ensimmäistä kertaa alkoi ihan tosissaan ahdistaa. Hiljaisessa asunnossa yksin, kaihtimet ja väliovi kiinni. Tuli todella yksinäinen olo. Ihan kuin olisin suljettuun tilaan pakotettu eläin, jota alkaa seinät ahdistaa. Oli vain minä ja minun ajatukseni. Katselin vainoharhaisesti ympärilleni ja kuuntelin toisista asunnoista tulevia ääniä. Omat haamut pelottavat eniten.

Tajusin, että sosiaalisen median ollessa auki aina, voin luoda itselleni kuvitelman, jossa minulla on seuraa. En oikeastaan ole koskaan yksin, kun sosiaalisessa mediassa on iso joukko ihmisiä, joihin voin pitää yhteyttä.

Ahdistuksen kasvaessa mietin, heitänkö koko lakon hiiteen. Oli pakko laittaa musiikki päälle ja avata tietokone, jotta voin päivittää tätä blogia. Se helpotti.

Selkeästi on inhottavampaa olla pakotettuna yksin omassa rauhassaan kuin silloin, kun se on oma päätös. Kyllä minä tiedän, että voisin soittaa tai lähettää tekstiviestejä, jos kaipaisin seuraa. Kuitenkin klo 22.26 sunnuntai-iltana haluaa jättää muut rauhaan.

Nyt on kuitenkin neljännen päivän ilta. Voiton puolella olen.

Päivä 7:

Enää tämä päivä ennen kuin avaan taas ovet sosiaaliselle medialle. Hivenen ahdistaa, että miten monta ilmoitusta ja vastaamatonta viestiä siellä odottaa. Facebook on lähettänyt sähköpostia, että ”sinulla ilmoituksia, joihin et ole reagoinut.” Vai niin.  Pitäisikö ihan laittaa huomenna herätys tuntia ennen, jotta ehtisi käydä kaikki viestit läpi? Hahah. En nyt sentään oikeasti usko, että siellä on kovin montaa viestiä, joihin oikeasti pitää reagoida heti.

Onko tämä lukutauko sitten antanut minulle enemmän aikaa? On ja ei ole. Olen siivonnut nopeammin ja nukkunut enemmän. Mitään mystistä tuntien lisäaikaa en ole elämääni saanut. Se on tosi hyvä huomio. Voin todeta olevani aktiivinen ihminen, joka on Facebookissa lähinnä niinä hetkinä, kun ei ole muutakaan tekemistä. Sosiaalinen media on myös aina ollut minulle tietynlainen rentoutumiskeino. Kun tulen pitkän päivän jälkeen kotiin, on mukavaa rentoutua koneen ääressä ja selailla läpi Facebookin uutisvirtaa tai ircin keskusteluja. Se on minulle sama asia kuin jollekin television ääressä istuminen. Aivot narikkaan hetkeksi!

Se on sitten taas eri juttu, että pitääkö minun olla sosiaalisessa mediassa tavoitettavissa koko ajan. Ei tarvitse. Voinkin miettiä tämän lakon jälkeen, onko tarpeellista, että Facebookin ilmoitukset ja chatin viestit tulevat heti näkyviin puhelimeeni. Chat-viestit ehkä, ilmoitukset eivät todellakaan. Sitä keskittyy huomattavasti paremmin siihen, mitä tekee, kun ei muutaman minuutin välein tarkista, onko Facebookissa jotain ilmoituksia.

Tämä lukulakko tuli oikeastaan ihan sopivaan hetkeen. Minua oli jo jonkin aikaa ärsyttänyt suunnattomasti se, että puhelimeni näyttää parhaassa tapauksessa kolmea tekstiviestiä, neljää WhatsApp-viestiä, kuutta chat-viestiä ja vielä kymmentä ilmoitusta Facebookissa. Tämä kaikki samaan aikaan, kun yritän olla tapaamassa jotain ystävääni.

Rajoitus tuli tarpeeseen – ja selvisin!