Minulle tuli lyhyen kävelyn jälkeen huono olo todennäköisesti edellispäivän jokikävelyn jäljiltä, joten päätin, etten mene kävelemään kanjonin pohjalle, vaan jään loungeen lukemaan kirjaa.
Kansallispuistojen loungeista tuli meidän reissulla tietynlainen vitsi, koska kävimme niissä yllättävän monta kertaa siitä huolimatta, että leiriydyimme varsin luonnonläheisesti, emmekä ole sellaista perinteistä lounge-kansaa.
Kävi kuitenkin niin, että söin auton takapenkillä melkein pussillisen popcornia ja totesin, että olo on parempi. Täten voin todeta, että ei ole sellaista kipua, johon annos popcornia ei auttaisi.
Päätin lähteä Ellan ja Christianin mukana kävelemään vähän matkaa. Lopulta päätin kävellä koko reitin, vaikka kanjoniin alaspäin kävellessäni mietin, olenko hullu. Väistämättä mielessä pyöri vain se, että miten sieltä ikinä jaksaa kiivetä takaisin ylös. Täytyy siis huomauttaa, että kuntoni ei todellakaan ollut järin hyvä talven ja kevään sairastelun jäljiltä.
Kanjonin pohjalla meitä odotti söpö ja suhteellisen kesy maaorava. Vähän taisin jopa sitä säikähtää, koska olenhan reipas partiolainen, joka pelkää myös mm. epämääräisen näköisiä etanoista. Tässä vaiheessa en edes tiennyt, että oravat pitävät aivan järkyttävää meteliä. Myöhemmin reissulla yksi orava raivosi minulle polun varrella, ja pari oravaa huusi aina aamuisin leirintäalueella. Ihme elämöitsijät!
Nuo punaiset kivipötkylät ovat kyllä valtavan kauniita ja erikoisia! Niiden seassa kävellessä tuli sellainen olo kuin kävelisi jonkun alkuperäiskansan unohdetussa valtakunnassa. Jälleen kerran voin todeta, että luonto on ihmeellinen.
Karu kauneus hymyilytti ja uuvutti. Jaksoin kuin jaksoinkin kiivetä takaisin huipulle, mutta kyllä se jonkinlaiselta äärikokemukselta siinä vaiheessa tuntui. Ei kuitenkaan kaduttanut. Kannatti ehdottomasti lähteä kävelemään pötkylöiden ihmeelliseen maailmaan!
Pakko laittaa loppuun kuva tämänkin kävelyn jälkeisestä palauttavasta ateriasta. Tilasin gluteenittoman hampurilaisen ranskalaisilla. Näppärä ratkaisu tuo avokado!
Herkkua oli sekä Bryce Canyon että hampurilaisateria. Suosittelen.
Ensimmäisenä päivänä Utahissa menimme Zionin kansallispuistoon ja päistikkaa jokeen! No ei sentään. Ensin sinne piti matkustaa autolla ja parilla eri bussilla. Eikä kyseessä oikeastaan ollut edes joki, vaan kanjoni.
Utahissa tuli heti sellainen olo, että siellä on mormoniuskonto hyvin vahvana osana kulttuuria. Mormonin kirjat olivat korvanneet tutummat Raamatut majoituspaikoissa ja polygamiasta vitsailtiin mm. paikallisen oluen etiketissä. Ei siis ole ihme, että Utahissa kansallispuistokin on nimetty Siionin mukaan.
Zionin kansallispuisto oli toki myös erittäin kaunis! Oli mukavaa nähdä vihreyttä ja vettä Arizonan kuivuuden jälkeen.
Ensimmäinen ajatukseni Utahin maisemista oli, että ne ovat vaaleanpunaisia ja omituisia. Se ajatus pysyi oikeastaan koko matkan ajan. Oli tosi outoa huomata, että maisemat vaihtuivat aina miltei heti, kun ylitimme osavaltioiden rajan. Viimeistään siinä vaiheessa ymmärsin, että Yhdysvaltojen sisällä on ikään kuin monta täysin erilaista maata.
Vedessä käveleminen oli minulle ihan uusi kokemus. Alku oli haparoivaa ja pelkäsin liukastuvani kiviin. Onneksi vaelluskenkäni olivat hyvät! Kanjonissa kulki paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Toisilla oli paremmat varusteet kuin toisilla, mutta kaikki pärjäsivät. En tainnut nähdä kenenkään kaatuvan. Osalla oli mukana keppi, ja siitä olisi kieltämättä ollut hyötyä, jos olisi halunnut kulkea nopeammin.
Koska minulla ei ollut aiempaa kokemusta, kävelin hitaasti omaan tahtiini. Vaikka kanjoni oli täynnä muita ihmisiä, oli kokemus minulle yksi reissun parhaista. Keskityin vain omaan kävelyyni ja nautin kaikessa rauhassa upeista maisemista.
Vedessä kävely sai aikaan hirmuisen nälän, joten päädyimme syömään kansallispuiston ravintolaam. Mikäs sen parempi treenin jälkeinen ateria kuin pihvi ja ranskalaiset? Salaattiahan ei olisi tarvinnut olla lainkaan, hahah.
Kotimatkalla näimme paikallisia vuohia tien vieressä ja ylittämässä tietä. Yhdysvalloissa vuohetkin ovat erilaisia. Näky kruunasi todella mukavan päivän! Loppuillan lepäsin ja nautin mökkimme varsin suomalaisista maisemista.
Jos minulta kysytään lempimatkustusmuotoani, en osaa vastata. Tavallaan inhoan sanontaa: ”Ei se määränpää vaan se matka” Kärsivällisyys ei ole hyveeni, joten usein haluaisin vain olla jo perillä – ilman sitä matkaa. Tämä pätee sekä matkustamiseen että uusien asioiden oppimiseen.
Kuitenkaan elämä ei ole sellaista, että voisi rynnätä alusta päämäärään, vaan välillä on pitkiä tai lyhyitä matkoja. Minulle tekee kyllä hyvää se, että hengähdän. Koko ajan ei ole pakko suorittaa. Tästä syystä ainakin yritän välillä ajatella, että paikasta toiseen siirtyminen on aikaa, josta voi nauttia. Se on aikaa, jolloin voin rentoutua.
Kuitenkaan minulla ei varsinaisesti ole lempimatkustusmuotoa. Lentäminen on kätevää, koska siten pääsee nopeasti paikasta toiseen. Toisaalta lentokentällä jonottaminen ei ole lempipuuhaani, enkä pysty sulkemaan lentomatkustamisesta aiheutuvia ympäristöhaittoja mielestäni.
Lisäksi lentokentällä tuntuu välillä siltä, että siellä siirrytään hikisenä jonosta toiseen. En oikeasti ymmärrä, miten jotkut ovat siellä niin freesejä ja laittautuneita! Lisäksi jokainen edessä oleva ihminen tuntuu lentävän ensimmäistä kertaa ja tunaroi jossain.
Suosikkiärsykkini on se ihminen, joka alkaa matkalaukkua jättäessään tyhjätä sieltä tavaraa, kun laukku painaa liian paljon. C’moon! Ei ole pakko ottaa niin paljon tavaraa mukaan – tai sitten siitä voi kiltisti maksaa. Lisäksi aina jollekin tulee yllätyksenä, että nesteet täytyy laittaa pieneen pussiin.
Ykkösasia on mukavat vaatteet! Esimerkiksi Lidlin jooga-housut toimivat mainiosti. Lentokoneessa on ahdasta, joten et halua, että olosi tuntuu vaatteidenkin vuoksi ahtaalta. Sukkahousut ovat ehdoton nou nou, koska ne sekä kiristävät että kutittavat.
Tilaa samppanjaa tai kuohuviiniä heti koneen noustua ilmaan. Siitä tulee tunne, että on irrottautunut arjesta ja voi rentoutua. Lisäksi samppanja lentokoneessa on ajatuksena niin överi, että sen toteuttaminen ilahduttaa jo itsessään.
Lue tai kuuntele kirjaa. Lentomatkalla olet pitkän aikaa paikoillasi, joten siinä on kerrankin aikaa syventyä kirjaan kunnolla.
Tee lennolle chian siemenistä chia-geeliä (puoli litraa vettä ja kaksi teelusikallista chian siemeniä). Se nesteyttää kehoa pikkuhiljaa sisältäpäin.
Muista juoda vettä, koska lentokoneessa kuivuu helposti.
Lataa puhelimeen musiikkia, jota kuunnellessa tulet hyvälle tuulelle. Vaihtoehtoisesti rauhallinen musiikki auttaa nukahtamaan.
Ota mukaan unimaski, jotta voit piiloutua lentokoneen valoilta.
Ota mukaan niskatyyny. Se on oikeasti aika paljon kivempi kuin retkottava niska!
Lataa kännykän offline-tilaan sarjoja tai elokuvia. Tällöin et ole lentokoneen tarjonnan varassa. Ei ole meinaan kauhean kiva huomata, että jostain sarjasta on tarjolla ykköskauden jaksot 4-6. Kuka muka aloittaa sarjan katsomisen jaksosta 4?
Ota etukäteen selvää, tarjoillaanko lennolla ruokaa. Jos tarjoillaan, tilaa se etukäteen. Silloin ei tarvitse enää lennolla miettiä asiaa. Ellei koneessa tarjoilla ruokaa, ota ehdottomasti mukaan eväitä. Et halua kokea nälkäkiukkua lentokoneessa. Usko pois, se on kamalaa!
Extra-vinkki: Muista katsella koneen ikkunasta ulos. Välillä näkyy upeita maisemia ja välillä saattaa nähdä upean auringonnousun.
Valitse lento aikataulun tai palveluiden perusteella
Vaikka edullisimman lennon valitseminen saattaa tuntua houkuttavalta, kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään asiaa. Edullisissa lennoissa on usein lentokoneen vaihto ja pitkä odotusaika, mikä tarkoittaa sitä, että vaihdon aikana täytyy syödä lentokentällä. Se ei ole koskaan erityisen edullista, joten lennolle tulee sitä kautta helposti lisähintaa. Lisäksi edullisimpien lentojen lähtö- ja saapumisajat saattavat olla niin hankalat, että joutuu julkisen liikenteen sijaan jatkamaan lentokentältä matkaa taksilla. Näin saattaa siis kuluttaa lennon hinnassa säästetyt rahat ruokaan ja taksimatkaan.
Lentokoneissa on hyvin erilaisia palveluita. Palvelut saavat suuremman merkityksen pitkillä lennoilla. Itse arvostin kovasti sitä, että Norwegianin lennolla Lontoosta Los Angelesiin oli valaistus, jonka väitettiin vaikuttavan siihen, ettei tule jet lagia. Siellä oli miellyttävä olla ja nukkua. Sen lisäksi lennolla oli tuolin edessä kuvaruutu, jonka kautta pystyi tilaamaan tarjoiluja. Lentoemäntien ei tarvinnut kulkea kärryjen kanssa edestakaisin, ja matkustajat saivat tilata mitä halusivat koska halusivat.
Icelandairin lennolla Seattlesta Reakjavikiin oli mahdollisuus ostaa maksullinen internet-yhteys. Se oli miellyttävää ja viihdyttävää. Toisaalta sitä voi kyllä miettiä, olisiko kuitenkin hyvä olla edes ne tunnit ilman nettiä.
Lopulta asenne ratkaisee. Ehkä se matka on joskus hyvä – ei pelkästään se määränpää.
Minun oli hyvin vaikeaa ja haikeaa jättää Arizona taakse, vaikka emme olleet siellä edes kovin montaa päivää. Koska pala sydäntäni jäi Arizonaan, en voinut kokonaan antaa Utahille sen ansaitsemaa kunnioitusta. Olihan sekin kaunis, mutta se ei ollut Arizona.
Kirjoitan viisi syytä, miksi Arizonaa on helppo rakastaa.
1. Karuus ja kuivuus
Maisemat ovat karussa kuivuudessaan täysin ainutlaatuiset. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Se on hurja kontrasti, kun keskellä kuivuutta virtaa vettä. Välillä mietin, kuka oikein on aikanaan keksinyt, että tänne on hyvä muuttaa asumaan.
2. Punainen kivi.
Kuvat kertokoot tarinansa.
3. Lännenelokuvamaiset maisemat.
Tuntui kuin olisi hypännyt keskelle elokuvakulisseja. Näissä maisemissa olisi hyvin voinut kuvitella ratsastavansa lehmityttönä peltojen aavikolla. Toisaalta ympäristö olisi sopinut myös scifi-elokuvalle.
4. Alkuperäiskansojen historia.
Navajo-heimon läsnäolo näkyi ja tuntui. Useat turistipaikat olivat navajo-heimon omistuksessa, ja heidän tekemiään tuotteita myytiin monessa paikassa. Olin vain sen verran typerä, etten ostanut mitään. Ajattelin, että saisin niitä kyllä muualtakin, mutta en saanut.
5. Täydellinen kontrasti kaupungeille.
Arizonan kivimaisemia tuijottaessa tuntui kuin olisi voinut ajaa äärettömyyteen rauhassa muilta ihmisiltä. Siellä viimeistään tajusi olevansa lomalla ja keskellä jotain aivan ainutlaatuista.
Yksi Arizonan kauneimpia maisemia tarjoaa Grand Canyon. Vierailimme Grand Canyonin pohjoispuolella. Ella ja Christian olivat olleet jo aiemmin eteläpuolella, ja monet suosittelevat pohjoispuolta sen vuoksi, että siellä on vähemmän turisteja. Siellä olikin huomattavasti vähemmän turisteja. Maisemat olivat silti kuulemma yhtä kauniit.
Kanjonin äärellä ihminen tuntee itsensä aika pieneksi.
Kaikki tietävät Grand Canyonin. Kaikki ovat nähneet siitä kuvia ja elokuvia. Siltikin sitä oli vaikea kuvitella etukäteen. Se on valtavan iso ja kaunis! Se on myös hieman pelottava. Jotkut uhkarohkeat ottivat kuvia kielekkeen reunalla, mutta meidän seurueemme pysyi visusti riittävän kaukana reunalta.
Grand Canyon oli ensimmäinen luonnonpuisto, jonne ajoimme Road Trippimme aikana. Yhdysvalloissa luonnonpuistoihin on sisäänpääsymaksu. Luulimme, että joudumme maksamaan jokaisesta puistosta erikseen, mutta meille kerrottiin vuosipassista, jolla saa mennä jokaiseen luonnonpuistoon vuoden ajan. Vuosipassi maksoi 80 dollaria, joten säästimme paljon, kun emme joutuneet maksamaan jokaisesta puistovierailusta erikseen 25-30 dollaria.
Täytyy myös sanoa, että kansallispuistojen ylläpito on esimerkillistä. Esteettömyys on otettu huomioon ja puistoissa on yleensä useita esteettömiä reittejä. Vessat olivat pääasiassa siistejä, ja niissä oli lähes poikkeuksetta vessapaperia. Roskia ei ollut missään. Kyllä siitä ylläpidosta mielellään maksoi pääsymaksun!
Näin Road Trippimme aikana paljon erilaisia maisemia ja erilaisia luonnonihmeitä, mutta Antelope Canyon oli niistä kaikista erikoisin ja ihmeellisin.
Antolope Canyoniin pääsee tustustumaan opastetulla kierroksella
Tähän kauniiseen ja ainutlaatuiseen kanjoniin pääsee tutustumaan varaamalla opastetun kierroksen. Kierroksia järjestää kaksi eri yritystä, joiden oppaina toimivat navajot. Yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään, eikä kierroksissa ole mitään eroa.
Tutustumiskierros piti varata aikaiseen aamuun, koska kuumuuden vuoksi kanjoni saatetaan sulkea puolen päivän aikaan. Kanjoniin sisäänpääsyä joutuu odottamaan aina jonkin verran, ja varjoisaa suojaa on rajallisesti. Tämä aiheuttaa kuumuudessa ihmisille helposti nestehukan tai lämpöhalvauksen, ja tästä syystä kanjoni joudutaan sulkemaan. Meidän odottamamme 40 minuutin jonotus oli varsin kohtuullinen aika. Oppaamme myös aktiivisesti muistutti veden juomisesta.
Oppaamme oli asiantunteva ja hauska! Hän kertoi meille mm. mistä kohdasta kanjonia Microsoftin taustakuvat on napattu. Lisäksi hän auttoi mielellään valokuvaamisessa ja jopa kuvien muokkaamisessa. En edes tiennyt, että puhelimeni kamerassa itsessään on jo monta mahdollisuutta muokata kuvaa. Kiitos vaan tästä tiedosta oppaallemme! Alla oleva kuva on hänen ottamansa ja muokkaamansa.
Aika kului kanjonia kuvatessa ja ihaillessa nopeasti. Luonnon luoma kauneus on hämmentävää ja täysin ylivertaista. Sanoin Ellalle, että voisin mielelläni jäädä kanjoniin yöksi.
Aamuvierailut ovat viileämmän sään lisäksi parempia siitä syystä, että auringonsäteet osuvat kanjoniin juuri oikealla tavalla. Tällöin värisävyt ovat monipuolisimmillaan.
Aurinko häikäisi ja kuumuus iski vasten kasvoja, kun nousimme ylös ja ulos. Tutustumiskierros oli ehdottomasti jokaisen dollarin arvoinen!
Tuntuu siinä mielessä hieman pöljältä, koska varmaan kaikki maailman …Suomen bloggaajat suosittelevat Apteekkimuseota ja Café Qwenseliä.
No, pöljää tai ei! Se on käymisen arvoinen paikka. Siellä on ihana tunnelma ja sieltä saa todella hyvää gluteenitonta kakkua!
Café Qwensel ja apteekkimuseo yhdistävät kulttuurin ja tunnelmallisen herkuttelun
Ennen kakkujen ääreen vaeltamista kävimme kiertämässä Qwenselin talossa olevan Apteekkimuseon ja apteekkarin kodin. Mielenkiintoisinta oli nähdä, mitä yrttejä oli käytetty mihinkin vaivaan. Osan osasimme arvata, ja osan kohdalla kauhistelimme, eikö kyseinen yritti ole myrkyllinen.
Museokierroksen jälkeen menimme Café Qwenseliin ja valitsimme herkullisista kakuista suosikkimme. Valitsemani suklaakakku oli gluteeniton ja vähälaktoosinen (vai jopa laktoositon?). Seuraksi otin kannullisen haudutettua teetä. Neiti E sen sijaan nautti raikkaasta juustokakusta ja tuoreesta raparperimehusta. Tunnelma oli varsin mummolamainen. Huomatkaa myös, miten neiti E on osannut valita puhelimen kuoren paikkaan sopivaksi.
Sateisena sunnuntaipäivänä kahvila oli myös hyvin rauhallinen. Saimme suomalaisille sopivaan tapaan itsellemme oman huoneen.
Jos siis olet Turussa ja sataa, tiedät mitä tehdä.
Arizonassa oli erittäin kuuma. Maisemien karu kauneus teki sekä vaikutuksen että kertoi lohduttomasta kuivuudesta. Lyhyt kävelymatka Horseshoe Bendille ja takaisin tuntui todelliselta urheilusuoritukselta. Kroppa tuntui heikolta, ja pysyähdyin jatkuvasti juomaan lisää vettä.
Horseshoe Bend oli kuitenkin ehdottomasti sen arvoinen! Kävelyn jälkeen totesin, että lopun illan vietän motellin uima-altaalla. En yksinkertaisesti jaksanut lähteä muualle.
Ajatuksen toteuttamiseen meni kuitenkin sen verran aikaa sängyssä maaten, että huomasin ilta-auringon laskeutuvan siinä vaiheessa, kun vihdoin pääsin altaalle. Pulahdin nopeasti uimaan ja kun kurkkasin uima-altaan aidan ulkopuolelle, näin motellin ulkopuolella avautuivat henkeäsalpaavat maisemat.
Kävelin läheiselle näköalatasanteelle odottamaan auringonlaskua. Päivä oli tuntunut raskaalta, ja maha oli kiukutellut kuumuudessa kävelemisen jälkeen. Lepääminen oli helpottanut oloa.
Tuohon hetkeen kiteytyi paljon onnellisuutta. En olisi halunnut olla missään muualla mieluummin kuin juuri siinä. Olin onnellinen, että minulla oli mahdollisuus olla siellä kaikista mahan kiukutteluista ja muista vuoden aikana koetuista vaikeuksista huolimatta. Olin odottanut matkaa koko kevään ja selvinnyt vaikeuksista. Siinä minä olin ja katselin yhtä kauneimmista ikinä näkemistäni maisemista.
Palasin auringonlaskun jälkeen motellihuoneeseen ja ajattelin, että tämä matka on yksi elämäni parhaita päätöksiä. Etukäteen en osannut edes kuvitella, mitä kaikkea tulisin matkallamme näkemään.
Tämä oli vasta alkua. Tämä oli myös hetki, jolloin rakastuin Arizonaan.
Olin viime pääsiäisenä äidin kanssa Amsterdamissa. En ollut koskaan ajatellut, että olisin erityisen kiinnostunut vahanukeista, mutta äiti halusi mennä tutustumaan Madame Tussaudsiin. Hän sanoi, että häntä on aina kiinnostanut nähdä vahanukkeja.
Ja olihan se hauskaa! Vahakabinetti on aikuisten leikkipaikka. Siellä saa hetken taas olla lapsi ja leikkiä nukkejen kanssa.
”Oi, kyllä Edward..Robert. Rakastan sinua!”
Myös äiti pääsi harjoittelemaan rakastunutta tuijotusta. Mikäs siinä Clooneyn kanssa kahvihetkellä ollessa!
OMG HOT! Uskokaa tai älkää, minä aloin katsella James Bondia vasta Daniel Craigin myötä. Kun hän lopettaa Bondin uransa, voin minäkin lopettaa Bondien katsomisen.
Pidän myös jonkinlaisena saavutuksena sitä, että olen pitänyt vuosijuhlissa puheen miehille ja saanut siihen sisällytettyä sekä James Bondin, että sanat omg hot.
No, koska minä en ole Mona Lisa.
Sen sijaan voisin viedä ET:n kotiin. 90-luvun UFO-villityksen aikaan luvattiin, että ET:n näköiset avaruusoliot tulevat maan päälle. Ei ole vieläkään näkynyt. Ehkä he tykkäävät mieluummin olla kotona.
Hetken sain olla kuningatar. Jos saisin päivän hallita maailmaa, niin antaisin kaikille enemmän ymmärrystä. Ymmärrystä sekä toisia ihmisiä että omaa itseään kohtaan. Se helpottaisi kaikkien elämää merkittävästi. On ihan ok olla juuri sinä, mutta on myös ihan ok olla minä.
Kierroksen lopussa tapasin paikallisen kuuluisuuden Vincent Van Goghin. Gogh on lempitaiteilijani, ja ensimmäisellä kerralla Amsterdamissa vierailin hänen taidemuseossaan. Se oli todellakin vierailun arvoinen paikka. Goghin taide on erittäin kaunista.
Oliko Madame Tussauds sitten vierailun arvoinen paikka? No oli tottakai! Nukeilla leikkiminen on aina suositeltavaa.
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover,Vagabonda ja Skimbaco.
Route 66 Road Trip tulee aina ensimmäisenä mieleen, kun ajattelee Road Trippiä Yhdysvalloissa. Meidänkin matkamme yksi pisimmistä ajopäivistä tapahtui Route 66:llä.
Tämä oli myös yksi matkamme kuumimmista päivistä. Lämpötila taisi kivuta ainakin 45 asteeseen, ja se oli paikallistenkin mielestä poikkeuksellisen kuuma ilma. Onneksi vuokra-autossa oli toimiva ilmastointi!
Route 66 kulkee Chicagosta Santa Monicaan, mutta meidän matkamme tietä pitkin oli huomattavasti lyhyempi. Ajoimme Amboysta Seligmaniin. Maisemat Route 66:n varrella ovat oikeasti kauniit ja näkemisen arvoiset. Matkamme tavoitteena oli muutenkin käyttää mahdollisimman vähän Freewayta ja mahdollisimman paljon maisemareittejä.
Route 66, Oatman – kuuluisa aaseistaan
Pysähdyimme Oatmaniin katsomaan aaseja ja syömään jäätelöä. Aasit ovat villieläimiä, mutta tulevat aina oma-aloitteiseseti Oatmaniin. Ne ovat ilmeisesti oppineet, että sieltä saa ruokaa. Aasien herkkuja myytiinkin joka kaupassa.
Ylemmässä kuvassa oleva aasi villiintyi melkoisesti nähdessään jäätelömme, joten päätimme kiertää sen kaukaa.
Route 66: Kingman & Seligman
Pysähdyimme matkan varrella myös Kingmanissa, mutta se ei tehnyt meihin vaikutusta. Olimme kaupungissa puolisen tuntia, ja jo sinä aikana joku huusi auton ikkunasta meille törkeyksiä. Kingman ei mene jatkoon.
Seligman sen sijaan oli tosi kiva paikka! Siellä oli selkeästi otettu haltuun kaikki Route 66:n antama näkyvyys, ja se oli fiftari-fanin unelmapaikka.
Päivän mittaan meitä alkoi naurattaa se, että miten moneen kertaa Route 66:ä voi mainostaa. ”Ai sielläkö me ollaan? En tiennytkään.”
Ehdotin, että jäisimme Seligmaniin yöksi, koska siellä oli mm. motelli, jossa kaikki huoneet oli sisustettu eri teeman mukaan. Aikataulullisesti oli kuitenkin järkevää jatkaa matkaa Flagstaffiin asti. Flagstaffissa koin ensimmäisen motellini. Asiaan kuuluvasti tilasimme sinne illalliseksi pizzaa.
Historic Route 66 vei meidät Arizonaan, jonka maisemiin palavasti rakastuin.
Matkapaloja 