Näin säästät ruumalaukun hinnan: 11 vinkkiä käsimatkatavaroiden pakkaamiseen

Olin kaksi viikkoa kesälomamatkalla. Ensin viikon Ranskassa tanssimassa ja sen jälkeen viikon Italiassa.

Mietin, ottaisinko mukaani pelkät käsimatkatavarat, vai maksaisinko ruumaan menevästä laukusta. Kun huomasin, että ruumaan menevän laukun hinta edestakaisin olisi 65 euroa, päätin ottaa mukaan ainoastaan käsimatkatavarat.

Käsimatkatavaroiden pakkaaminen vaatii hieman enemmän tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta kuin ruumalaukun mukaan ottaminen.

Näillä vinkeillä onnistut:

  1. Ota mukaan sekä maksimikokoinen käsimatkatavaralaukku että käsilaukun kokoinen laukku. Näin sinulla on mahdollisuus käyttää kahden laukun tilat hyväksesi.
  2. Pakkaa mukaan kangaskassi. Kassissa on kätevä kantaa esimerkiksi ostokset tai rantavarusteet.
  3. Mieti tarkasti, millaisia kenkiä oikeasti tarvitset. Itse otin mukaan kahdet tanssikengät, sandaalit ja mukavat tennarit. Kaikkein suurin tarve on kengille, joilla on mukava kävellä tilanteessa kuin tilanteessa.
  4. Kun valitset vaatteita, mieti, miten ne sopivat yhteen. Sovitin kaikki vaatteeni ennen pakkaamista. Siten olin varma, että voin myös paikan päällä käyttää ajattelemiani asukokonaisuuksia. Värimaailman lisäksi kannattaa valita mukaan vaatteet, jotka ovat mukavat päällä.
  5. Jos olet korvisten suurkuluttaja – kuten minä – niin valitse korvikset mukaan vaatteiden värimaailman mukaan. Sama pätee muihin koruihin ja asusteisiin.
  6. Ota mukaan se takki, joka vie vähiten tilaa. Kesälomalla takkia ei edes välttämättä tarvitse, mutta talvella sille on käyttöä.
  7. Varmista, että sinulla on matkan aikana mahdollisuus pyykinpesuun. Itse en todellakaan pese mitään pyykkiä käsin, mutta matkani aikana neljässä asunnossa oli pyykkikone. Yhdessä pyykkipalvelu oli maksullinen, muissa ilmainen. Otin mukaan pesupähkinöitä pyykkäämistä varten. Pesin pyykkiä kahden viikon aikana kahdesti. Pyykkikuluihin meni reissulla vähän yli euro.
  8. Valitse mukaan otettava pyyhe oikein. Olin lukenut etukäteen paljon kehuja hamam-pyyhkeestä, joten päätin hankkia sellaisen. Käytin pyyhettä lentokoneessa peittonani ja rannalla rantapyyhkeenäni. Se oli oikeasti kätevä.
  9. Pue päälle paksuimmat vaatteet ja painavimmat kengät. Tällä tavalla säästät tilaa laukussa ja pärjäät lentokoneen vaihtelevassa lämpötilassa.
  10. Kirjoita ylös, mitä olet pakannut. Tällöin pystyt helpommin arvioimaan, oletko pakannut riittävästi, liian vähän vai liikaa vaatteita.
  11. Jos sinulla on kaksiosainen matkalaukku, jätä toiselle puolelle jonkin verran tilaa. Jotain matkalta tulee aina ostettua.

Mitä vaatteita minulla oli mukana ja riittikö ne?

  • Kaksi urheilutoppia
  • Viisi toppia
  • Neljä t-paitaa
  • Yhdet bikinit
  • Yksi mekko
  • Kaksi pitkähihaista, toinen päälle puettuna
  • 17 sukat
  • 16 alkkarit
  • Kahdet rintsikat, toiset päälle puettuna
  • Yhdet pitkät housut, jotka puin päälle
  • Yksi takki, jonka puin päälle
  • Kahdet tanssikengät
  • Tennarit
  • Sandaalit

Sukkia oli aivan liikaa – samoin alkkareita. Pakkaan niitä aina liikaa mukaan, koska pelkään, että ne loppuu ja joudun pesemään niitä käsin. Järkevämpää olisi ollut miettiä, koska pesen pyykkiä ja laskea alkkareiden määrän sen perusteella. Sukkia en käyttänyt reissun aikana kuin muutamana päivänä.

Toinen pitkähihainen paita oli turha, ja mukaan ottamani mekko oli vähän liian kuuma. Pystyin käyttämään mekkoa vain illalla. Jälkeenpäin ajateltuna, olisin voinut valita mukaani vähän kevyemmän mekon.

Mihin käytin säästämäni 65 euroa?

  • Pyykkikuihin meni 1,5 euroa
  • Käsilaukkuni vetoketju hajosi matkalla, joten ostin tilalle pikkurepun. Pikkureppu maksoi 25 euroa
  • Yhden tanssi-illan teemana oli valkoinen, joten ostin iltaa varten valkoisen topin. Lopulta päädyin kuitenkin lainaamaan paitaa kaveriltani, eli periaatteessa ostin topin turhaan. Toppi maksoi 10 euroa.
  • Ostin lentokentältä itselleni tuliaisiksi valkoviinipullon ja kahvipaketin. Ne maksoivat yhteensä 20 euroa.

Eli käytin 56,5 euroa. Säästöä ruumalaukun hintaan nähden jäi vielä 8,5 euroa.

Lue myös:

13 vinkkiä, miten matkustat edullisesti

10 vinkkiä: Miten teet lentomatkustamisesta kivaa

Vieraskynä: Snowdon. Sateessa. Eli tarina siitä miten vaelluksella ei kuulu toimia.

snowdon1

Tiedättekö sen hetken, sen tunteen, kun kyseenalaistat kaikki siihen mennessä tekemäsi ratkaisut ja tajuat, että jos onni nyt pettää, hommassa voi käydä ihan helvetin huonosti?

Itse tutustuin tähän jännään olotilaan viime vuonna Walesissa, kun huohotin läpimärkänä perse ja selkä vuorenseinämään painautuneena. Vasen kourani puristi kallion iljanteista sammalta ja oikea käteni tarrasi siihen yhteen ainoaan kivenulokkeeseen, joka ei irronnut koskettaessa.

Pystyin siirtämään jalkojani  vain pienen askeleen kerrallaan, siltä varalta että vaelluskenkien alla oleva liuskekivien kerros lähtisi valumaan hallitsemattomasti kohti kengänmitan päässä odottavaa sumua. Sumua, jonka luona alkaisi äkkiputous ja pelkkää tyhjää.

Mutta pakko oli mennä takaisin alaspäin, sillä ylöskään ei päässyt.

Seuraamani ”polku” olikin puronuoma, ja se oli tyssännyt pystysuoraan vesiputoukseen. Eli takaisin omia jälkiä kohtaan, jossa minun oli hetkeä aiemmin pitänyt päättää, jatkanko polkua A vai polkua B. Kumpikaan näyttänyt houkuttelevalta. Olin päätynyt vaihtoehto B:hen, sillä se näytti kuitenkin jotenkin järkevämmältä – A nousi suoraan ylös kahden lohkareen välistä, ja vaikka minä suht kapoisena siitä raosta mahtuisinkin, mites rotevammat retkeilijät? Eihän tuo voi olla se oikea reitti, surely?

Polku B – eli se puronuomaksi osoittautunut – kiersi rinteestä työntyvän ison lohkareen, ja reuna kulki hyvin läheltä pudotusta. Siinäpä tuli mietittyä, että jos lipsahtaisin, kierisinkö rinnettä alas, vai tippuisinko suoraan tyhjyyteen, ja jos tippuisin, niin kuinka korkealta ja onpa hyvä että tuo sumu peittää näkyvyyden koska muuten jähmettyisin varmasti paikoilleni.

Muuten, on jännä katsella kun sadepisarat nousevat _ylöspäin_ tuulen voimasta, ja siinä kädenmitan päässä, naaman tasolla, joku lokki, myrskylintu, mikä lie, leijuu paikallaan vastatuulessa. Että heippa vaan sullekin Lenni Lokinpoikanen.

Päästyäni takaisin kohtaan, jossa oikea polku vielä erottui, istuin alas ja pohdin, että mitähän sitä tekis. Reitti siihen mennessä oli ollut pirullinen, mutta nyt olin ekaa kertaa pisteessä, etten tiennyt, mihin jatkaa.

Paluureittikin saattaisi tosin katketa, sillä sateessa ja sumussa kaikki näytti samalta. Huononäköisenäkin näin paremmin ilman laseja kuin pisaroita valuvilla ja jatkuvasti huurtuvilla linsseilläni. Palaisinko varmasti omia jälkiäni?

Kännykkäverkkoa ei ollut, ja naurahdin ääneen, kun mietin puhelua jollekin Walesin super puma -pelastuskopterille. Ei aavistustakaan, missä olen ja kuinka kaukana huipusta. ”Hei, hakekaa mut täältä, diolch ja popty ping.”

Muita retkeilijöitä ei näkynyt, ja se reitin alkupäässä tapaamani englantilaismieskin oli ilmeisesti kääntynyt takaisin, kun tuttua hahmoa ei näy… ei mutta mikä herrajumala sieltä tulee?!? Neonvihreä reppusuoja vilkkui hernerokkasumun keskellä ei mitään kuin majakka! Setähän jatkoi sittenkin! En olekaan yksin!

snowdon3

Olimme tavanneet tämän sedän kanssa reitin alkupäässä, ja kohteliaasti juttelimme hetken hylätyn kaivoksen raunioilla. Hän oli kiivennyt Snowdonille kahdeksan kertaa, mutta tätä vaikeinta reittiä nyt ensimmäistä kertaa. En oikein osannut tulkita hänen ilmettään, kun kerroin olevani ensi kertaa Snowdonilla ja heti tällä reitillä. Tuolloin ei vielä satanut, ja reitti oli selvästi näkyvillä, joten jatkoimme matkaa. Hyvin brittiläis-suomalaisittain tosin, sellaisen sadan metrin hajuraolla. Personal space ja silleen, please. Välillä minä etenin kärjessä, välillä hän, kaikessa hiljaisuudessa. Kun reitin ”hankala” osuus alkoi ja sää paheni, hän ilmoitti pohtivansa vesitauon verran, jatkaako matkaa.

Tässä vaiheessa minun olisi – olisi – pitänyt ottaa neuvosta vaarin ja kääntyä takaisin. Mutta ei. Salamia naamaan ja ylös! Reitti oli kuitenkin vielä jotenkin näkyvillä ja setä itse arveli hyvin tarkan suunnistuskarttansa perusteella, että matkaa on enää 1/4 jäljellä. Mitään maastomerkkejä emme tosin sään takia nähneet, mutta neljäsosa… sehän on vain kullinluikaus, nevan yli niin että heilahtaa, uraa! Heilautin kättä ja puskin seuraavan lohkareen yli.

Ja nyt, pikakelaus kohtaan, kun minä istun sateessa ja setä yhyttää minut. Kohtelias nyökkäys. ”Tämä olikin vaikeampaa kuin luulin, hukkasin polun matkalla tänne kolme kertaa”, setä tunnustaa. No älä. Päätämme silti jatkaa ja sanon, että se polulta näyttävä B vesiputouksineen ei ainakaan ole vaihtoehto. Eli puskemme A:n lohkareiden läpi. Minä nelinkontin, koska pelkään että tuuli puhaltaisi minut muuten kumoon. Konttaaminen johtui osaltaan myös rinteen jyrkyydestä – kädensijoiksi sopiviin kiviin oli helpompi tarttua lähes polvillaan ollen – mutta olen myös tuhannen naatti. Seisaaltaan etenemiseen ei liikene enää energiaa.

Välillä testaamme eri reittejä samanaikaisesti ja huudamme tuulen yli kysyäksemme toisiltamme, miltä toisen reitti näyttää. Se aiempi sadan metrin etäisyys on nyt kutistunut muutamiin metreihin. Roikun väkisin sedän kintereillä, vaikka tekisi mieli vain istua alas, ja hän kääntyy vähän väliä katsomaan, että pysyn perässä. Reittineuvotteluita lukuunottamatta emme muuta puhu. Paitsi yhdessä vaiheessa naurahdamme kuivasti, että olemmehan oikealla reitillä, koska menemme koko ajan ylöspäin.

Yhtäkkiä edessämme on kuin onkin oikeasti polun näköinen kaistale. Etäisyys huipulle on yhä arvoitus, mutta enää jalan alla ei luista niljakkaita irtokiviä. ”Tämä on todella rankempaa mitä luulin”, setä sanoo toistamiseen, ja minä vain nyökkään.

Ja sitten. Opaskivi! Sanottakoon, että KOKO HIIVATIN MATKALLA EI OLE OLLUT ENSIMMÄISTÄKÄÄN OPASMERKKIÄ. Ei kylttejä, ei kivipaaseja, ei kiviin maalattuja täpliä. Tai jos niitä on ollut, niin ne ovat kyllä sateenhuuhtomina jossain laakson pohjalla.

Mutta, nyt, opaskivi, kahden reitin risteyskohdassa. Huipulle ei ole siis enää pitkälti, ja setä jää ottamaan kuvaa kivestä. Vannotamme toisillemme, ettemme mene alas samaa reittiä. Kerron, että alun perinkin olin ajatellut valita toisen, aavistuksen helpomman polun paluumatkalle. Setä nyökkää. Jatkan eteenpäin. Polku on nyt leveä ja näkyvillä. Ja sitten, sumun keskeltä kuin tyhjästä, ta-daaaaa! Huipun kahvilan seinä. Purskahdan nauruun. Ehkä vähän hysteeriseen sellaiseen.

Sisällä helpompaa reittiä tulleet juttelevat iloisesti. Minä tärisen kauttaaltaan. Kassajonossa huomaan, että setä on myös päässyt perille. Käyn kiittämässä siitä, että hänkin päätti jatkaa matkaa. Oikeasti minun teki mieleni hypätä sedän kaulaan ja kiittää käytännössä henkeni pelastamisesta, tai ainakin huipulle auttamisesta, mutta sen sijaan näytän kahvilasta ostamaani vaellussauvaa kuin lapsi jotain töherrystä vanhemmalleen. See, olen ihan pro. Setä nyökkää taas. Minä nyökkään. Personal space, brittiläis-suomalainen yhteistyö sujuu.

Tajuan, etteivät vaatteeni kuivu saman viikon aikana vaikka kuinka joisin teetä, joten otan uuden sauvani ja poistun. Setää ei näy. Tajuan, etten edes kysynyt hänen nimeään. Hitto.

snowdon2

Toinen reitti, ”the secret one”, on alkuun kuin hölkkä lähipuistossa. Toki rinteet ovat jyrkät, mutta polku on selvä ja kivetön. Hetken kuluttua se levenee jo pienen traktorin mentäväksi ja sateesta huolimatta olo on lämmin. Kännykkäänkin tulee taas kenttää ja raportoin kotiin olevani matkalla alas. Tämäkin reitti on yhtä autio kuin ylöstullessa, mutta niin paljon selkeämpi kuin…. eiku.

Juuri kun olin ehtinyt iloita selvästä polusta, sumu, sade ja muta tekevät tepposensa. Ei mitään poluntapaistakaan edessä, pelkästään sumussa määkiviä lampaita ja mutaista laidunmaata. Haeskelen kenkienjälkiä ja etenen niiden mukaan. Irlannissa kikka toimi, kyl kai sitten Walesissakin. Jossain vaiheessa kahlaan joko puroa tai tulvivaa polkua pitkin, mutta alaspäin mennään, mitä välii. Kartastani ei ole mitään apua. Se on sateen mössäämä, ei edes kunnollinen suunnistuskartta, enkä sumussa näkisi kuitenkaan maamerkkejä.

Lopulta, kun kiukku alkaa jo nostaa päätään, polku muuttuu taas kunnon poluksi ja olo helpottuu. En päätyisikään jonkun farmarin takapihalle, vaan sinne minne pitääkin, eli maantien varteen odottamaan paikkuria lähikylään. Polku levenee hiekkatieksi. Ensimmäiset maatalot tulevat esiin. Sadekin loppuu. Hetkeksi.

Maantien varressa. Hytisen ja odotan bussia. Jos oikein tulkitsin osittain kymriksi, osittain englanniksi kirjoitettua lappusta pysäkillä, bussin pitäisi olla kohdilla 25 minuutin kuluttua. Ei ole. Hytisen lisää. Hampaat alkavat lyödä loukkua. Tämä on Pohjois-Wales, ei ne aikataulut nyt niin pidä näillä aakeilla jylhillä seuduilla… lopulta, vain reilut 10 minuuttia myöhässä bussi kaartaa esiin. Sitä ennen olen jo yrittänyt kännykällä etsiä lähintä kylää, jonne lähteä taapertamaan sateessa, mutta eihän sitä hiton kenttää ole. Taaskaan. Karttanikin kattoi vain vuoren reitit, ei lähialueita. Sanon bussikuskille olevani hyvin, hyvin iloinen hänet nähdessäni. ”Oliko noin paha retki?”, kuski kysyy. ”No eiiiiiii”…

Majapaikkaani päästyäni omistaja näkee läpimärän ja mutaisen olemukseni, ja huokaisee. Hän kertoo, kuinka hän on joutunut soittamaan pelastustyöntekijät ainakin kolmesti, kun hänen luonaan yöpynyt retkeilijä on eksynyt Snowdonilla. Yhtä tyttöä jouduttiin etsimään oikein urakalla, sillä kännykkäyhteyden puutteessa paikallistus ei oikein onnistunut. Tai jotain. Juon teetä, kuivaan hiuksiani ja olen hiljaa. Olin kertonut omistajalle päivän olleen rankka, mutta jätin kertomatta, kuinka rankka. Minähän en olisi yhtä tyhmä hupakko kuin ne pelastetut tyypit.

No enpä.

Seuraavana päivänä sisuunnun. Koska vuorelle on myös helpompi, ei-niin-itsepäisen-tyhmille- turisteille tarkoitettu turistireitti, aion lähteä ylös uudestaan. Aurinko paistaa, ja haluan nähdä huipun.  Edellispäivän tuntien vaellus tuntuu jaloissa, mutta reitti on jyrkkyydestään huolimatta helppo kulkea, ja hammasta purren kiskon itseni lihaskivusta välittämättä perille. Ja kas, huippu on jälleen kietoutunut paksuun sumuun. ”Yllätys”. Syön pienen lounaan, ja toivon näkeväni englantilaissedän. No such luck. No, ainakaan nyt ei enää sada.

Alastullessa päivä muuttuu jopa lämpimäksi. Nauran ääneen kun muistelen aamuista kohtaamistani. Aivan reitin alussa olin jutellut japanilaisryhmää luotsaavan oppaan kanssa. Yllättäen hän hihkaisi ryhmänsä kasaan. ”Hei kaikki, tämä nainen on Suomesta. Hän käveli maanantaina Watkinsin reitin.”

Hassua, kun 20 japanilaista äännähtää ”Uuuuuuu” kuin yhdestä suusta. Joku ottaa kuvan.

”Very brave.”

Naah. Ihan vaan very stupid.

Tarinan kirjoitti:  Siobhán

Lue myös:

Miltä tuntuu, kuulostaa ja maistuu rugby-tunnelma walesilaisessa pubissa?

budapest and bridge full of cars

Budapest pähkinänkuoressa: 10 vinkkiä matkalle

Budapest oli tosi hyvä viikonloppumatkakohde, suosittelen ehdottomasti!

Budapestiin on usein halpoja lentoja, hintataso on edullinen ja kaupungissa riittää paljon kaikenlaista tekemistä – ainakin aikuisille.

10 vinkkiä, jotka kannattaa ainakin tehdä

  1. Älä ole kuin minä, vaan tutustu Euron ja Forintin kurssiin ennen reissua. Hinnat ovat onneksi useassa paikassa myös euroina viimeistään kuitissa, mutta kurssin ymmärtäminen helpottaa hintojen ymmärtämistä. Nimim. ”Tonnihan riittää!”
  2. Ota majapaikka läheltä Tonavan rantaa. Siitä on mukava lähteä kävellen tutkimaan kaupunkia.
  3. Budapestissa on hyvä metro ja muu julkinen liikenne, jota voi hyödyntää, kun ei  jaksa enää kävellä.
  4. Kiipeä Gellértinvuorelle. Näköala on sen arvoinen.
  5. Käy vierailemassa Budan linnassa. Linna ja näköala ovat sen arvoiset.
  6. Mieti, haluatko oikeasti käydä kylpylässä, joka on tupaten täynnä ihmisiä. Jos haluat, niin mene tutustumaan johonkin Budapestin suosituimmista kylpylöistä. Jos et halua, etsi joku kylpylä, joka ei ole ykköskohteena turistioppaissa. On myös ihan ok olla käymättä kylpylässä. Ja jos käyt, ota ehdottomasti mukaan oma pyyhe.
  7. Käy jokiristeilyllä. Se antaa kaupungista uudenlaisen näkymän.
  8. Lentokentältä saa kätevästi napattua taksin, jonka lippu ostetaan tiskiltä ja hinta kerrotaan etukäteen. Paluumatkalla lentokentälle taksit sen sijaan hinnoittelivat itse itsensä. Kannattaa kysyä useammalta kuskilta hinta. Taksi on kohtuuhintainen, jos on useampi maksaja.
  9. Nauti ruuasta, koska se on edullista ja hyvää. Käy 0,75 Bar & Bistrossa joko syömässä tai juomassa lasillinen.
  10. Kävele Tonavan rantaa pitkin. Kaupunki tulee eteesi kauniina ja rosoisena.

Lue myös:

Budapest: Gellértinvuori

Budapest: Budan linna ja Baltázar

Budapest: Majoitussuositus

Neljän naisen rentouttava viikonloppu Budapestissa

three girls and budapest city view

Neljän naisen rentouttava viikonloppu Budapestissa

Kun Norwegianin alennusmyynnit tulivat loppuvuodesta ajankohtaisiksi, bongasimme maaliskuulle edulliset lennot Budapestiin. Budapest osoittautui aivan mainioksi viikonloppukohteeksi tälle neljän naisen porukalle.

Viimeksi, kun matkustimme yhdessä, meitä paheksuttiin lentokoneessa, kun tilasimme lisää juomaa. Tästä oppineena tilasimme heti kerralla kaksi juomaa. Ilmeet ovat sen mukaiset, että lomaa on odotettu!

Lentokentälle päästyämme totesimme: ”Kappas, unkarin kielihän on aivan ymmärrettävää näin suomalaisena! Huomaa, että on sukulaiskieli kyseessä.”

Saavuimme perille illalla ja nälkäisinä. Onneksi asuntomme alakerrassa oli pizzeria, josta sai ostaa pizzapaloja mukaan.

Tutustumisemme Unkarin valuuttaan forinttiin ei mennyt kovin mallikkaasti. Olin kuvitellut, että asuntomme hinta veloitetaan luottokortilta, jolla olin tehnyt varauksen. Näin ei kuitenkaan ollut. Asunto piti maksaa käteisellä. No, koska kukaan ei ollut varautunut siihen, lappasimme pöytään kaikki käteisvaramme ja aloimme laskea, kuinka paljon olisi riittävästi. Vuokraemäntämme pyöritteli silmiään ainakin henkisesti, kun katseli meidän touhuamme.

Forintin kurssi on vaikea kääntää euroiksi, joten pizzaa hakemassa olleet naiset olivat kuvitelleet pizzan olleen tosi kallista. Todellisuudessa halvin pizzan pala taisi maksaa alle euron. Naureskelimme omalle typeryydellemme koko reissun ajan.

Koska olimme perillä Budapestissa suhteellisen myöhään illalla, emme jaksaneet poistua asunnostamme kuin alakerrassa olevaan Kakas-baariin. Oluen hinta oli baarissa 1,70 euroa. Budapestissa oli yleisesti ottaen todella edullista syödä ja juoda.

Seuraavana aamuna heräsimme yllättävän aikaisin ja lähdimme katsomaan, miltä kaupunki näyttää päivänvalossa.

Pohdimme, jaksaisimmeko lähteä kiipeämään Gellértinvuorelle. Arki tuntui vielä jaloissa, mutta lähdimme kävelemään kohti vuorta.

Tonavan toiselta puolelta löysimme terassin, johon jäimme istumaan ja pohtimaan, kiipeisimmekö vai ottaisimmeko jonkun kulkuneuvon. Ilma oli juuri ja juuri niin lämmin, että terassilla oli mukava istua.

Kyllä me lopulta päätimme lähteä kiipeämään. Voit lukea koko tarinan tästä.

Gellértinvuorelta laskeutuessamme meillä oli akuutti tarve vessalle – eikä sellaista löytynyt mistään. Suuntasimme määrätietoisesti ensimmäiseen rakennukseen, joka sattui olemaan kylpylä.

Kylpylässä oli julkinen vessa, joten käytimme sitä. Kiitos siitä.

Jäimme hetkeksi ihailemaan tämän kylpylän sisustusta, mutta olimme päättäneet vierailla myöhemmin toisessa kylpylässä.

Matkan yksi suurimmista haasteista on löytää hyvä ravintola. Tällä kertaa onnistuimme sekä hyvin että huonosti. Päädyimme Taverna Dionysokseen, josta sai hyvää kreikkalaista ruokaa. Gyros oli varsin maistuvaa, mutta neiti P:lle se oli turmioksi. Hän ei tiennyt, että annoksessa on noin paljon kanaa, eikä hän ollut syönyt lihaa moneen kuukauteen lainkaan. Muut saivat siis hyvää ruokaa – neiti P sai lisäksi mahakivut.

Ravintolasta annettiin laskun mukana meille kaikille kukat, kun lähdimme pois. Se oli hauska ja mukava ele.

Lähdimme ilta-auringon laskiessa kävelemään kohti Shoes on the Danube -muistomerkkiä. Muistomerkki muistuttaa siitä, että toisen maailmansodan aikaan juutalaisia pyydettiin riisumaan kenkänsä ennen kuin heidät ammuttiin ja tiputettiin Tonavaan.

Monet olivat tuoneet muistomerkille kukkia ja kynttilöitä. Mekin jätimme ravintolasta saamamme kukat tänne.

Budapestin parlamenttitalo on varmasti yksi upeimpia rakennuksia, joita olen ikinä nähnyt. Se on aivan älyttömän kaunis satulinna! Ihailimme taloa vain ulkoapäin, mutta joskus olisi kiinnostavaa käydä myös siellä sisällä.

Minä en tiedä, mikä tämä on, mutta poliittiselta se näyttää.

Asuntomme vieressä oli maailmanpyörä, joka näytti upealta auringonlaskussa. Puhuimme, että meidän pitää mennä käymään maailmanpyörässä. Emme kuitenkaan menneet. Ehkä se oli liian lähellä.

Jokiristeilyt ovat aina hyvä valinta, joten sellaiselle oli päästävä! Tarjontaa on paljon, ja me valitsimme veneen, jossa on lasikatto. Siellä oli varmasti lämpimämpi matkustaa kuin avoimessa veneessä, mutta valokuvien ottaminen oli aikamoinen haaste!

Parlamenttitalon satumaisuuden sain tallennettua myös lasin läpi.

Risteily oli muuten kiva, mutta suomenkielinen kerronta kuulokkeissa oli aika kamala kokemus. Opastusta lähestettiin pikkulapsille sopivan tarinankerronnan keinoin: ”Minä olen Tonava ja minun toisella puolella on Buda ja toisella Pest. Sillat ovat Budan ja Pestin avioliiton lapsia.” En kokeillut, oliko muilla kielillä yhtä pöljä kertoja.

Tämäkin ilta huipentui pizzaan ja italialaiseen ravintolaan Vendettaan!

Seuraavana aamuna halusin jäädä sänkyyn somettamaan. No ei, mutta aamut ovat välillä (aina) minulle hitaita.

Tämän päivän vierailukohteena oli Budan linna. Siitä retkestä voit lukea enemmän tästä.

Linnan jälkeen etsimme lounaspaikkaa ja löysimme osittain sattumalta 0,75 Bar & Bistron.

Ruoka oli hyvää ja kaunista. Lisäksi tykkäsin tämän ravintolan miljööstä kaikkein eniten kaikista käymistämme Budapestin ravintoloista. Suosittelen.

Budapest on tunnettu kylpylöistään. Yleensä kaikki puhuvat kylpylöistä samalla kun puhuvat Budapestista. Pitihän meidänkin siis kylpylään mennä!

Kuvat ovat kökköjä – yhtä kökkö oli meidän kokemuksemme.

Széchenyin kylpylä valikoitui kohteeksemme suosittelujen perusteella. Kylpylässä oli ahtaita pukukoppeja, paljon ihmisiä, jonottamista pyyhevuokraukseen ja tosi paljon altaita. Kukaan meistä ei erityisesti viihtynyt siellä.

Maaliskuussa oli sen verran viileä, että ulkoaltaasta oli mahdoton nousta vilvoittelemaan altaan viereen. Samana iltana oli Spartyt, joita varten pystytettiin telttoja ja kaljatiskejä. Ihmettelimme kovasti, miten ihmiset tarkenevat siellä. Ehkä sisäistä lämmikettä on riittävästi?

Itse taidan olla sen verran vanha, että lähinnä pelkäisin liukastuvani pahasti, jos kulkisin altailla kännissä. Emme siis jääneet spartyilemaan. Neiti P totesi: ”Vaatteet päällä ja kalja on enemmän meidän juttumme.” Se oli harvinaisen hyvin sanottu!

 

Sunnuntai-aamuna muut lähtevät ostoksille, ja minä jään kuvaamaan itseäni verhoihin. Hahah. Todellisuudessa odotin koko aamun, että muut lähtisivät ja pääsisin suihkuun. Kun vihdoin pääsen suihkuun, minua odottaa kylmä todellisuus: lämmin vesi on loppunut.

No, kylmä suihku kaunistaa ja vanha partiolainen kestää kaiken…

Tarkoituksemme on mennä New York Caféhen vielä ennen kuin lähdemme kotia kohti. Käymme kahvion ovella kurkistamassa sisään ja toteamassa, että kahvioon on melko pitkä jono. Jono ja kalliit hinnat saavat meidän kääntymään takaisin.

Sen sijaan syömme asuntomme läheisessä meksikolaisessa pikaruokalassa ja menemme lähikahvioon juustokakulle. Oli sekin hyvää – ja varmasti edullisempaa.

Kun on aika lähteä kohti lentokenttää, kysymme kolmelta eri taksilta hinnan ennen kuin olemme tyytyväisiä hinnoitteluun. Kannattaa siis kysyä useammalta, eikä tarttua ensimmäiseen tarjoukseen. Sillä tavalla voi säästää usean euron.

Kaiken kaikkiaan Budapest oli tosi hyvä!

Lue myös:

Budapest: Gellértinvuori

Budapest: Budan linna ja Baltázar

Budapest: Majoitussuositus