Julkaistu Lilyssä 17.2.2012
Galway
Irlannin matkamme ensimmäinen kohde oli Galway. Lensimme Turusta Tukholmaan, Tukholmasta Dubliniin, ja matkustimme bussilla Dublinista Galwayhin. Aikaa tähän kaikkeen meni useita tunteja. Olimme Galwayssa paikallista aikaa n. klo 15.30.
Yksi matkaseurueemme jäsen halusi suunnata suoraan Inis Oirr -saarelle. Hän jännitti koko bussimatkan, ehtisikö hän viimeiseen lauttaan. Kaksi muuta yrittivät rauhoitella häntä ja saada aikaan rennon ilmapiirin. Tämä onnistui vaihtelevalla menestyksellä. Ystävä ei ehtinyt lauttaan, mutta lautta ei suinkaan ollut viimeinen. Seuraava lautta lähti parin tunnin kuluttua.
Tämä tapahtumasarja kuvaa jotenkin todella hyvin sekä suomalaisia että irlantilaisia. Suomalainen nainen stressaa bussimatkan ajan jokainen lihas jännittyneenä, että mahtaako hän ehtiä lauttaan. Lautta lähtee, mutta irlantilainen asiakaspalvelija toteaa, että kyllähän täältä vielä yksi lautta menee, ei hätää. Irlannissa asiat eivät ehkä järjesty odotetulla tavalla, mutta lopulta ne kuitenkin järjestyvät jollain tavalla. On siis tarpeetonta stressata turhan takia.
Minun ja matkaseuralaiseni, kutsutaan häntä vaikka neiti A:ksi, oli tarkoitus sohvasurffailla Galwayssa. Odotettu isäntämme lähetti pari päivää ennen reissun alkua viestin, että emme voikaan majoittua hänen luokseen. Olin lievästi sanottuna närkästynyt. Olisi voinut ilmoittaa aiemmin, niin olisimme ehtineet etsiä toisen paikan.
Emme olleet varanneet hostellia etukäteen, joten kuljmme kysymässä, olisiko huoneita vapaina. Toisessa käymässämme hostellissa meitä onnisti. Hostellin nimi oli Galway City Hostel. Otimme kahden hengen huoneen, jossa oli oma kylpyhuone ja televisio. Se maksoi 25 euroa/yö/hlö. Pieni ja aika rähjäinen se oli, mutta kyllä siellä kaksi yötä ihan mukavasti vietti. Ainoa ongelma oli vesihanat, mutta ne nyt oli samanlaiset melkein kaikkialla. Suihkussa käyminenkin oli aikamoinen kokemus, kun ensin suihkusta tulee jääkylmää vettä, sen jälkeen sopivaa ja sen jälkeen tulikuumaa. Hiustenpesuista suoriuduimme joka tapauksessa.
Ensimmäisen Guinnessimme nautimme An Pucan -baarissa. Söimme siellä myös ensimmäisen pubiateriamme. Henkilökunta oli aivan mainiota, ja illalla paikassa soi livemusiikki. Baarissa kävi kaikenikäisiä ja kaikenlaisia ihmisiä, joten suosittelen kyllä kovasti.
Seuraavana aamuna söimme aamiaista Garveys Inn -baarissa torin laidalla. Neiti A kuvasi paikkaa tasokkaan näköiseksi, mutta rennoksi ja jopa konservatiiviseksi. Aamiaisen seurassa tarjottiin leipää, joka maistui neiti A:n mielestä ohrapuurolta.
Galwayssa vietimme aikaamme lähinnä ostoksilla ja pubeissa. Juttelimme paikallisten ihmisten kanssa ja nautimme rentoudesta. Hanavesi oli juomakelpoista mutta erittäin pahaa. Ei enää tarvitse valittaa Turun vedestä, kun on maistanut Galwayn vettä!
Quays Bar oli paikka, johon päädyimme viettämään koko lauantai-illan. Tarkoituksenamme oli mennä juomaan vain yhdet Irish Coffeet, mutta jumituimme baaritiskille. Neiti A odotti enemmän kuin innoissaan, että saisi seurata rugbya baarin jättitelevisioruuduilta, mutta valitettavasti illan peli peruttiin vain pari minuuttia ennen kuin sen olisi pitänyt alkaa. Neiti A:n pettymys oli suuri!
Ostin Galwayn markkinamyyjiltä käsintehdyn puisen kelttikorun, jonka väitettiin tarkoittavan aurinkoa. Ystäväni Rouva H kuitenkin sanoi, että koru tarkoittaa äärimmäistä naiseutta. Eipä sekään huono symboli ole kaulassa kannettavaksi.
Ballyvaughan: pieni taivas
Sunnuntaiaamuna suuntasimme kohti Ballyvaughania. Menimme piknikille.
Sateenkaaren pää on Ballyvaughanissa. Minä olin erittäin onnellinen.
Cliffs of Moher
Neiti A oli ymmärtänyt ottaa mukaan hupullisen takin.
Minä en ollut yhtä fiksu. Onneksi mukana oli sentään mamman kutoma villapaita.
Tuuli oli sen verran kova, että hame pyrki nousemaan taivaisiin.
Kun sää alkoi kirkastua, totesimme: ”Ai tuolta ne jyrkänteet näyttävät!”
Lopuksi
Irlannin reissu oli odotetusti aivan ihana. Paljon muistoja. Paljon tekstiä mielessä. Paljon kuvia kamerassa.
7 tunnin odotus Arlannan lentokentällä alkaa väsyttää. Tässä olisi ollut – tai olisi yhä – aikaa kirjoittaa reissusta jotain järkevää. En kuitenkaan pysty siihen. Pystyn ainoastaan linkittämään tähän biisin, josta jostain syystä tuli viimeisenä yhteisenä Dublinin iltanamme matkan teemabiisi. Tämä kone ei soita musiikkia, joten ei ole mitään hajua, onko tuo video oikea. Jännitysmomentti, hurraa!
”And all the roads we have to walk are winding
And all the lights that lead us there are blinding
There are many things that I
Would like to say to you but I don’t know how
Because maybe, you’re gonna be the one that saves me
And after all, you’re my wonderwall”
– Oasis: Wonderwall
Matkapaloja 
Published by