Trinidad, Kuuba.
Kuubalaismies jauhoi käsin kahvipavut silmiemme edessä.
Valmiiseen kahviin laitettiin pala tuoretta sokeriruokoa tuomaan makeutta.
Juuri äsken olin ratsastanut hevosen selässä vesiputoukselle pienessä seurueessa.
Tämän tuoreempaa kahvi ei voi olla.
Tämän ainutlaatuisempi hetki ei voi olla.
Täydellinen kahvi.
Lue myös:
Tuulee.
Valtavat kalliot. Valtava meri.
Samaan aikaan sekä valtava ihastus maisemia kohtaan että sisällä piilevä pelko.
”Entä, jos lennänkin kovan tuulen mukana vahingossa kalliolta alas meren syleilyyn?”
Olimme tavanneet edellispäivänä bussissa miehen, joka suositteli meille Howthissa olevaa kaunista polkua seuraavan päivän retkikohteeksi. Hän lupasi tulla itse mukaan.
Miehestä ei bussimatkan jälkeen kuulunut enää mitään, mutta me päätimme mennä Howthiin.
Polku oli erittäin kaunis, idyllinen ja hyvin, hyvin irlantilainen.
Polulta näkyi majakka ja ystäväni sanoi: ”Tykkään majakoista. Ne tuovat minulle turvallisuuden tunteen aina ja kaikkialla.”
Kauniit vuorimaisemat sulostuttivat matkaamme Grand Lakelle. Meidän oli tarkoitus viettää siellä seuraava leirintäalue-yö.
Rainbow Curven näköalapaikalla oli jo tutuksi tulleita karhuvaroituksia. On tottakai parempi, että karhut eivät opi syömään roskiksista. Silloin luonnossa riittää paremmin tilaa sekä ihmisille että karhuille.
Löysimme mukavan leirintäpaikan Grand Laken leirintäalueelta.
Vuoristomaisemaa, vehreyttä ja puroja – mitä muuta ihminen voisi toivoa?
No ehkä järvimaiseman voisi vielä toivoa. Sää Grand Lakella oli epävakaa. Välillä satoi ja välillä paistoi aurinko – tämä saattoi vaihdella muutaman minuutin välein.
Vielä säätäkin jännittävämpi elämys meitä kuitenkin odotti, kun palasimme takaisin leiriin!
Vapiti-naaras oli päättänyt tulla leirintäalueelle ruokailemaan!
Hän asteli vakain askelin grillin luo ja nuoli siitä grilliruuan jättämät maistuvat maut.
Eikä siinä vielä kaikki! Hän kutsui koko sukunsakin ruokailemaan leirintäalueelle. Täällä oli hyvät apajat!
Vapiti-suvun lisäksi leirintäalueelle saapui rankkasade, joten me pakenimme näitä luonnonilmiöitä autoon nachojen pariin.
Jonkin ajan kuluttua eläimet lähtivät pois ja sade lakkasi. Grillasimme ruokaa samassa grillissä, jota vapiti oli juuri nuollut. Olimme lähellä luontoa ja sillain.
Seuraavana päivänä lähdimme päivävaellukselle läheiselle metsäreitille. Reitin alussa meitä odotti tämä idyllinen näky.
Ilma oli ihana ja oli ihanaa päästä metsään kävelemään.
Vesiputous oli määränpäämme!
Pidimme aina myös evästaukoja sopivin väliajoin matkan varrella – patikoimme kuin hobitit – tietenkin!
Grand Lake oli kaiken kaikkiaan ikimuistoinen kokemus! Ei sitä joka päivä pääse näkemään luonnon eläimiä noin läheltä. Lisäksi olin iloinen, että jaksoin kävellä yli 10 kilometrin lenkin. Kuntonihan ei tuolloin ollut todellakaan parhaimmasta päästä.
Kannattaa ehdottomasti pysähtyä täällä, mikäli liikut tuolla suunnalla.
Lue myös Road Tripin aiemmat kirjoitukseni:
Joshua Tree & täydellinen aavikkoelämys
Hetki, jona rakastuin Arizonaan
Antelope Canyon oli matkan erikoisin luonnonihme
Zionin kansallispuisto ja ei muuta ku jokeen vaan!
Capitol Reefin kansallispuisto
Moab & upea illallinen The Cowboy Grill -ravintolassa
Tyypillinen Road Trip -päivä Utahissa
4th of July toi meidät Coloradoon
Viinitiloja ja ensimmäinen yö luonnossa
Boulder, Colorado oli kaupunki, jota olimme odottaneet aika paljon. Olimme päättäneet jo aikoja sitten, että viettäisimme päivän Boulderissa erillämme ja saisimme siten kaikki omaa aikaa. Pukeuduin päivän kunniaksi kaupunkiasuun!
Meillä oli Boulderissa airbnb-asunto, jossa kellarikerros oli kokonaan käytössämme. Tämä oli kätevä ratkaisu sekä meille että isäntäperheellemme.
Boulderissa oli joki, joka sai minut hihkaisemaan: ”Ihan kuin Turussa!” Taisi koti-ikävä hieman iskeä tuossa vaiheessa reissua.
Kerrottiin myös sellaista legendaa, että jotkut ihmiset laskeutuvat jokea alas kanootilla tai vastaavalla välineellä suoraan kaupunkiin töihin – puku päällä tietenkin. Sitä näkyä emme valitettavasti nähneet, sillä oli viikonloppu.
Kävimme tutustumassa paikalliseen yliopistoalueeseen. Olo oli kuin olisin ollut valmis näyttelemään missä tahansa tv:stä tutussa nuorisosarjassa!
Yliopistolla oli myös idyllinen ulkoilualue, jossa tuijotimme lammella kelluvia söpöjä kilpikonnia.
En ole koskaan nähnyt missään muualla niin paljon kauniita ja nopeita autoja kuin Yhdysvalloissa. Kyllä tämä auto minulle kelpaisi varsin hyvin!
Kun olimme käyneet yliopistoalueella yhdessä, lähdimme kaikki omille teillemme. Kiersin ehkä tunnin, pari yksikseni kaupungilla, kunnes törmäsin taas Ellaan yhdessä kahviossa. Pidimme yhteisen internet-hetken.
Illalla kokoonnuimme jälleen yhteen nachojen ja Joking Hazard -korttien pariin. Luonteemme ero näkyi selvästi, kun näimme kortit. Minä halusin itse keksiä säännöt, Chrisu ja Ella halusivat googlettaa säännöt. Kaksi voitti yhden, joten pelasimme googlatuilla säännöillä.
Boulder oli kiva kaupunki ja siellä olisi voinut viettää aikaa pidempäänkin.
Ainoa kauhunhetki minulla oli yöllä, kun kävin vessassa ja näin hämähäkin. Yhdysvalloissa on myrkyllisiä hämähäkkejä, mutta ei minulla ollut aavistustakaan, millaisia ne ovat. Oli siis pakko googlata, missä myrkyllisiä hämähäkkejä on ja miltä ne näyttävät. Vasta sitten sain uudelleen unta.
Jälkikäteen olen miettinyt, että tämän road tripin jälkeen on ollut paljon helpompi suhtautua suomalaisiin hyönteisiin. Ihan sama jotkut hämähäkit ja koppakuoriaiset, eivät ne ole vaarallisia.
Lue myös Road Tripin aiemmat kirjoitukseni:
Joshua Tree & täydellinen aavikkoelämys
Hetki, jona rakastuin Arizonaan
Antelope Canyon oli matkan erikoisin luonnonihme
Zionin kansallispuisto ja ei muuta ku jokeen vaan!
Capitol Reefin kansallispuisto
Moab & upea illallinen The Cowboy Grill -ravintolassa
Tyypillinen Road Trip -päivä Utahissa
4th of July toi meidät Coloradoon
Neiti E on usealla Edinburghin vierailullaan löytänyt Clarinda’s Tea Roomin (69 Canongate). Kun olimme yhdessä Edinburgissa, hän totesi, että sinne täytyy joku iltapäivä päästä syömään skonsseja ja juomaan teetä. Selvä homma. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä ovat skonssit.
Minulla ei vieläkään ole aavistusta, mitä ovat skonssit. Googlasin kuvan, mutta se ei valaissut asiaa. Sen sijaan tiedän, miltä Clarinda’s Tea Roomin skotlantilainen aamiainen näyttää ja maistuu.
Aamiainen oli ainut ruokalaji koko reissullani, jossa suostuin maistamaan skotlantilaista perinneherkkua häggistä. Se ei ole minun makuuni. Toisin kuin Neiti E:n, joka on suorastaan häggis-fani. Pekonit, makkara ja muna sen sijaan on tunnetusti suurinta herkkuani.
Aamiaistakin parempaa oli kuitenkin paikka itsessään. Ensimmäisellä kerralla siellä ollessamme paikalla oli hääpari, joka oli ilmeisesti syömässä hääpäivän aamiaista. Tunnelma oli samanlainen kuin jossain vanhassa mummolassa. Pieni terassi, pitsiliinoja, kauniisti maalattuja posliinikuppeja, tuoretta ruokaa ja juomaa.
Ruutuliinat servettikoreissa. En kestä. Niin söpöä.
Ihastuin paikkaan niin paljon, että vaadin, että menisimme sinne toisenkin kerran. Viimeisenä aamunamme kävimme uudelleen syömässä aamiaista. Tällä kertaa olimme sisällä.
Vaikka oli reissumme viimeinen aamu, ei tuollaisessa ympäristössä voi olla mitään muuta kuin onnellinen.
Katsokaa nyt! Kukkatapetteja, vanhoja valokuvia, kaappikello ja posliinilautasia seinällä. Täydellinen mummola-sisustus! Paitsi, etten usko kenenkään mummolassa oikeasti näyttävän tuolta.
Tällä kertaa päätin välttää häggiksen ja maistaa tuoretta sämpylää. Välissä tietenkin munaa ja pekonia. Syövätkö ne siellä Skotlannissa jotain muutakin?
Ehkä seuraavalla kerralla sitten niitä skonsseja…
Olin muutama viikko sitten neljän päivän työmatkalla Wienissä.
Ensimmäisenä iltana hain lähimarketista evästä, jonka nautin hotellihuoneessa. Saman tein myös kolmantena iltana. Ei voi siis sanoa, että työmatkailu olisi aina kovin hehkeää – vaikka on siinä tositv:n tuijottamisessa väsyneenä hotellihuoneessa myös toki oma viehätyksensä.
Toisena iltana olin kuitenkin niin reipas, että lähdin TripAdvisorin suositusten perusteella suuntaamaan kohti Urban Stay Danielin Daniel’s Bakerya. Kyseessä on hotellin ravintola, mutta varsin persoonallinen sellainen.
Sisustus ravintolassa oli vihreä, freesi ja kodikas – kaukana siis mistään öky-glamourista, johon voi jossain muualla Wienissä törmätä.
Ruokalistan kaikki vaihtoehdot kuulostivat houkuttelevilta.
Menu kertoi havainnollisesti, mistä kohtaa lehmää mikäkin pihvi on tehty. Siinä myös kerrottiin, että he ovat ylpeitä omista, itävaltalaisista pihveistään, joita muualla maailmassa pidetään luksuksena.
Minä päädyin kuitenkin vanhaan suosikkiini: Cesar-salaattiin. Ja se oli kyllä erittäin hyvä cesar-salaatti se!
Ehkä suloisin jälkiruoka-annosten yhteydessä oleva teksti, jonka olen koskaan nähnyt. Valitettavasti jälkiruoka jäi tällä kertaa väliin, mutta kuka tietää, ehkä päädyn Wieniin vielä uudelleen?
Lupasinhan ensimmäisen kerran jälkeen, että joskus vielä palaan huvipuistoon. Sitä en tällä reissulla ehtinyt tehdä.
Lue myös:
Mitä tehdä Wienissä? Mene ainakin huvipuistoon!
Päivitetty 15.10.2022
Riika on yksi lempikaupungeistani. Sinne lentää nopeasti, siellä on edullista ja siellä on tosi kaunista. Riikaan voi lentää jopa suoraan Turusta, jos kestää epäinhimillisiä lentoaikoja. Lisäksi Riikaan voi helposti matkustaa myös maata pitkin joko omalla autolla Tallinnan kautta tai Tallinnasta bussilla. Välillä on tarjolla myös mahdollisuus risteillä Helsingistä Riikaan.
Koska syöminen kuuluu tärkeänä osana matkoihini, kerron teille neljä eri tarinaa, jotka liittyvät neljään eri ravintolaan.
Vincents löytyy kaikista matkaoppaista. Sinne suuntaavat kaikki, jotka haluavat syödä erittäin laadukasta ja kauniisti tarjoiltua ruokaa.
Olimme päättäneet lähteä ystäväni kanssa uudeksi vuodeksi Riikaan viettämään rentouttavaa luksus-lomaa. Ystäväni päätti, että Vincents olisi hyvä aloituspaikka loman alulle.
Minä sen sijaan olin kohdannut kolme elämääni koskevaa kriisiä syksyn aikana: eron, yt-neuvottelut ja sairastumisen. Olin vasta viikko sitten saanut diagnoosin ja lääkkeet, joten olo ei vielä tässä vaiheessa ollut todellakaan energinen tai terve. Energian määrästä kertoo se, että uuden vuoden yönä sain taistella, että pysyin hereillä keskiyöhön asti.
Kuvitelkaa siis väsynyt ihminen, joka tulee lentokentältä hotellin kautta suoraan ravintolaan. Se olin minä.
No ruuan tilaaminen ei näin hienossa ravintolassa ole todellakaan kovin yksinkertaista. Mieleeni jäi tarjoilija, joka esitteli minulle tarjottimella erilaisia pihvejä ja kertoi, missä eläimet ovat laiduntaneet ja mitä niille on syötetty. Kysyin ystävältäni hämmentyneenä: ”Sanoiko se tarjoilija, että nämä lehmät ovat olleet kännissä?”
Olisin vain halunnut jonkun pihvin ja vähemmän puhetta.
En muista, minkä pihvin lopulta tilasin tai mitä sille eläimelle oli syötetty, mutta hyvää se oli.
Parasta illallisellamme oli tämä kuvassa oleva jälkiruoka, joka on todennäköisesti paras koskaan syömäni jälkiruoka. Siinä oli valkosuklaata ja …jotain.
Jos olisin ollut paremmassa vireessä, niin olisin nauttinut kokemuksesta vielä paljon enemmän.
Seuraamme lyöttäytyi ravintolassa myös eräs portugalilainen mies, joka kertoi olevansa Riiassa liikematkalla. Niin juuri. Kaikki liikematkalaisetkin käyvät täällä.
Olimme kaveriporukan kesken viettämässä pääsiäistä Riiassa. Asuimme ihanassa loft-kattohuoneistossa pääsiäisen ajan, ja halusin yhden kerran reissun aikana syödä jossain hienossa ravintolassa.
Löysin Rivieran TripAdvisorin suositusten perusteella. Yleensä TripAdvisorissa korkeimmalla olevat ravintolat ovat oikeasti hyviä. Suosittelen kokeilemaan!
Kun saavuimme Rivieraan, yllätyin, miten hyvä ravintola se lopulta olikaan. Paikan päällä soitettiin livenä klassista musiikkia ja puitteet olivat muutenkin viimeisen päälle. Olimme vähän pöllämystyneitä. Tämä oli vähän erilainen irtiotto muuten ns. rellestyslomalla.
Rivierassa on erittäin hyvää fine dining -ruokaa, hyvä palvelu ja todella kohtuullinen hinta. Suosittelen tätä ravintolaa ehdottomasti – siitäkin huolimatta, että yksi seurueemme jäsenistä väitti sampanjasorbetin maistuvan tiskivedeltä. Väitän, että vika oli maistajassa.
Olimme tanssireissulla Riiassa ja halusimme mennä vanhaan kaupunkiin lounaalle. Olisihan se ollut pöljää olla Riiassa ja nähdä ainoastaan majapaikka ja tanssisali. Ei sillä, olen minä sellaisenkin tanssireissun Riiassa viettänyt.
Alunperin olimme menossa jonnekin toisaalle, mutta päästyämme sinne, totesimme ravintolan olevan suljettu häiden vuoksi. Harmillista, että heidän Facebook-sivuillaan ei ilmoitettu tästä.
Menimme siis miltei sattumanvaraisesti Mildaan. Kun ystäväni kertoi, että meitä tulisi kahdeksan henkeä, vastasi tarjoilija siihen: ”Jos teitä on kahdeksan, niin teiltä veloitetaan 10 % palvelumaksu” Öh. Okei? Ilmeisesti Riiassa on normaalia, että isommille seurueille laitetaan automaattisesti palvelumaksu. Pienemmälläkin seurueella on toki kohteliasta tipata.
Mildassa palvelu oli hidasta ja ilmeetöntä, mutta ruoka oli hyvää. Huomaamattamme vietimme ravintolassa monta tuntia hyvän ruuan ja seuran äärellä.
Palvelun nihkeydestä huolimatta suosittelen tätäkin paikkaa. Sen verran maistuvaa oli ruoka, eikä hintakaan ollut vanhasta kaupungista huolimatta mikään älyttömän korkea.
Tanssireissun viimeinen päivä Riiassa: minua väsyttää ja minulla on ne epäinhimilliseen aikaan olevat lennot takaisin Turkuun.
Tälläkin kertaa olimme menossa eri lounaspaikkaan, mutta päädyimme Garazaan. Muistin, että olin ollut Garazassa aiemminkin ja että ruoka oli ollut hyvää.
Siitä huolimatta yllätyin, miten hyvää ruoka lopulta olikaan.
Garazassa on lisäksi persoonallinen sisustus sisätiloissa, koska baaritiskillä on vanhoja autonpenkkejä istuimina. Samoin vessaan meneminen on aika jännä kokemus.
Meillä oli tarjoilija, joka oli aika erikoinen. Pöytään päästyämme ystäväni kysyi, mitä ruokaa tarjoilija suosittelisi. Hän vastasi: ”Suosittelen katsomaan listaa.”
Tarjoilija kuitenkin sanoi mielipiteensä siitä, mitä pastaa kannattaa tilata, joten lopulta häneltä sai myös suosittelun. Jälkiruuan tilaamisen kohdalla hän varoitti ystävääni hänen valitsemastaan jälkiruuasta sanoilla: ”Se on tosi tosi tosi makeaa. Siis tosi tosi makeaa.” Tämä sai ystäväni vaihtamaan annoksen. Ainakin tarjoilija oli rehellinen!
Minun creme brüleni oli hyvää!
Suosittelen käymään myös Garazassa – ainakin drinkeillä!
Lue myös muita kirjoituksiani Riiasta:
Tämä idyllinen kuvakokoelma sijoittuu jonnekin päin Coloradoa.
Jätimme auton parkkiin ja lähdimme kiipeämään. Kukkia, havupuita ja lumisia vuoria – maisema oli erittäin kaunis.
Matkalla meitä vastaan tuli toinen kävelijä, joka kertoi vaeltelevansa paljon Coloradon vuorilla. Yksi yleinen keskustelunaihe Coloradossa on se, että osavaltio on niin korkealla, että ilma on siellä ohuempaa. Ihmiset, jotka muuttavat muualta, saattavat ensimmäisiä viikkoina hengästyä portaita kiivetessään.
Me löysimme lunta! Ilmeeni kertoo hämmennykseni määrän.
Pieni lampi oli lyhyen kävelymme määränpää. Kauemmaksikin olisi voinut kävellä, mutta ilma vaikutti sen verran epävakaiselta, että tuntui paremmalta idealta lähteä kävelemään takaisin auton luo.
Colorado on täynnä kauneutta.
Road Tripin aiemmat kirjoitukseni:
Joshua Tree & täydellinen aavikkoelämys
Hetki, jona rakastuin Arizonaan
Antelope Canyon oli matkan erikoisin luonnonihme
Zionin kansallispuisto ja ei muuta ku jokeen vaan!
Capitol Reefin kansallispuisto
Moab & upea illallinen The Cowboy Grill -ravintolassa
Tyypillinen Road Trip -päivä Utahissa
4th of July toi meidät Coloradoon
Vuosi sitten kesäkuussa kirjoitin:
”Yksi unelma on se, että saan tämän bloggaamiseni jollain tavalla säännölliseksi, jäsennellyksi ja kiinnostavaksi. Sen unelman toteutumiseen saattaa mennä jonkin aikaa.”
Siitä on vähän reilu vuosi, kun ostin oman matkapaloja.com-domainin ja päätin panostaa säännölliseen bloggaamiseen. Se oli hyvä päätös.
Vuoden aikana olen saavuttanut:
Sanoisin, että olen saavuttanut sen, mistä vuosi sitten haaveilin.
Aloitin jo epätoivoisen blogin ulkoasun muokkaamisen. Se muuttunee tulevien viikkojen – tai kuukausien aikana vielä usean kerran ennen kuin olen tyytyväinen.
Seuraavan vuoden aikana haluan jatkaa säännöllistä bloggaamista ja kasvattaa lukijamäärää – tietenkin.
Sitä tärkeämpi tavoitteeni on kuitenkin se, että saan aktiivisempaa keskustelua aikaan lukijoideni kanssa.
Aloitan sen nyt.
Kerron ystävänkirjan tyyliin itsestäni seitsemän asiaa ja toivon, että sinä vastaat tähän postaukseen ja näihin kysymyksiin myös itse.
Kuka minä olen?
Minä olen Turkuun kotiutunut etelä-pohjalainen, joka ei ole koskaan viihtynyt kotona. Jalat kulkevat, venyvät ja tanssivat kohti uusia asioita. Loppumaton matkakuume. Loppumaton into uusille seikkailuille.
Mikä on lempiruokasi?
Pizza. Se on myös ehdottomasti suurin paheeni. Paras pizza syntyy Italiassa ja täytteenä on mozzarellaa, ilmakuivattua kinkkua, rucolaa ja tuoreita kirsikkatomaatteja.
Mikä on paras matkamuistosi?
On tosi vaikea valita parasta muistoa, mutta muisto, joka tulee vuosien jälkeenkin yhä uudelleen mieleeni on sohvasurffaaminen Veronassa. Tai oikeastaan se, miten uskomattoman päivän meidän isäntämme meille järjestivät. Pääsimme ensin moottoripyörien kyydissä Gardajärvelle ja sen jälkeen vielä kuumien lähteiden ääreen tehtyyn kylpylään. Sitä kokemusta en unohda koskaan.
Mikä on suosikkimaasi?
Pakko vastata Italia, koska päädyn sinne vähintään kerran vuodessa. Italiassa tuntuu kuin kaikki maailman murheet tippuisivat hartioiltani ja pystyisin elämään vain siinä hetkessä. Kai se on minulle jonkinlainen henkinen koti.
Mitä teet vapaa-ajalla?
Tanssin west coast swingiä. Tanssi vie suuren osan vapaa-ajastani, koska se on vienyt sydämeni. Tanssimisessa on parasta se, että se vie ajatukset täysin pois kaikesta muusta. Pääsen tanssiessa myös haastamaan itseäni koko ajan ja pyrkimään yhä paremmaksi ja paremmaksi. Välillä oman kehityksen hitauteen tuskastuu, mutta pääasiassa harrastus on erittäin palkitseva.
Tänä kesänä löysin tanssin vastapainoksi joogan, jossa käyn säännöllisen epäsäännöllisesti. Joogassa on ihanaa, kun voi keskittyä vain siihen hetkeen ja tehdä asiat juuri sillä tavalla kuin tuntuu hyvältä. On täysin irti kaikesta suorittamispaineesta.
Mikä on elämässä tärkeintä?
Se, että tekee asioita, joista tulee onnelliseksi.
Olen omaksunut niinkin syvällisen ajattelijan kuin Sinkkuelämää-sarjan Charlotten sanat: ”Olen joka päivä onnellinen. En ehkä koko aikaa, mutta joka päivä.” Pyrin siihen, että vaikka asiat olisi huonosti ja vituttaisi oikein kunnolla, niin jokaisesta päivästä löytäisi edes jonkin ilon aiheen. Näihin ilon aiheisiin voin onneksi vaikuttaa omalla tekemiselläni.
On hyvä muistaa, että lopulta elämä on kuitenkin aika ihmeellinen ja mahtava asia.
Mitkä asiat kiinnostavat blogi-postauksissa?
Oma blogini on sekä päiväkirja että kokoelma vinkkejä muille matkustajille. Muiden blogeissa tykkään vinkeistä ja fiilistelyistä. Sen lisäksi minuun tekee vaikutuksen kirjoitukset, joissa kirjoittaja antaa palan itsestään. Sitä pyrin itsekin lisäämään.
Matkapaloja 