Koska olimme pakettimatkalla, päätimme osallistua matkatoimiston järjestämälle saarikierrokselle. Kierroksella toimi oppaana suomalainen nainen, joka on vuosia sitten avioliiton myötä muuttanut Kyprokselle. Hänellä oli siis paljon omakohtaista tietoa saarivaltiosta.
Ensimmäinen kohteemme oli Nikosia, Kyproksen pääkaupunki. Se on Euroopan ainoa kahtia jaettu pääkaupunki. Toisella puolella on turkkilaisten valloittama laiton valtio, ja toinen puoli kuuluu Kyprokselle.
Kävimme vierailemassa ortodoksikirkossa. Meille kerrottiin, että kirkossa ei saa istua jalat ristissä, sillä se on epäkunnioittavaa Kristuksen ristiä kohtaan.
Opas kertoi Kyproksen olleen milloin minkäkin valtion vallan alaisena. Luonnollisestikaan historiantuntemukseni ja muistini eivät riitä kertomaan, mitä kaikkia vaiheita saarivaltio on kokenut. Joka tapauksessa kuvassa on kaupungin muuri.
Kuvassa on patsas, josta en osaa sanoa yhtään mitään. heheh.
Turkin valtaaman puolen rajalla oli taideteos, jossa ihmisoikeusjulistus on rikottu seipäin. Tarkoitus oli käydä turkkilaisten puolella, mutta minuun iski kauhea ahdistus kahtiajaon aiheuttamista ihmisoikeusrikkomuksista, ja yritin kääntyä takaisin. Selän kääntämällähän tunnetusti ongelmat katoavat.
Olin kuitenkin kulkenut niin pitkälle, että raja oli ylitettävä. Rajalla pyydettiin leima kertakäyttöiseen viisumiin. Passiin ei saanut missään tapauksessa ottaa leimaa, sillä leima olisi mitätöinyt passin. Turkin valtaaman alueen itsenäisyyttä ja sitä myötä leimaa ei ole tunnustanut mikään muu valtio kuin Turkki.
Nikosiasta suuntasimme vuoristoon. Vuoristossa ilma oli jonkin verran raikkaampaa ja kasvillisuus korkeampaa ja vihreämpää. Melko kitukasvuista ja kuivaa se kasvillisuus kuitenkin mielestäni oli. Ei ihan verrattavissa Suomen metsiin.
Matkaan kuului perinteinen kyproslainen ruoka, josta minulla ei tietenkään ole kuvaa, koska keskityin tärkeimpään asiaan: syömiseen. Ruoka ja viini olivat tosiaan kaikkialla hyviä. Sen lisäksi asiakaspalvelu oli todella ystävällistä – jopa turistien täyttämässä Aiya Napassa. Oppaamme sanoikin meille, että jos palvelu on huonoa, ei pidä jättää tippiä. Tällöin ravintolalle menee viesti perille siitä, että jotain on vialla.
Viimeinen vierailukohteemme oli pieni kylä, jossa oli viinitila. Maistoimme paikallista viinaa ja jälkiruokaviiniä. Sitä toin itselleni tuliaiseksi pienen pullon, jota en ole vieläkään juonut. Olisi siis aiheellista pitää kyproslainen ruokailta. Kuka ilmoittautuu hyväksi kokiksi? 😉
Lue myös:
Matkapaloja 
Published by