USA Road Trip 2017: Capitol Reefin kansallispuisto

Seuraa tunnustus: En tiennyt/muistanut/älynnyt, että tämäkin oli kansallispuisto. Ajattelin, että kävimme vain jossain punaisen hiekan ja kiven keskellä kävelemässä. Tämä ajatus kertoo aika paljon siitä, miten paljon me käveltiin ja miten upeita maisemat kaikkialla olivat.

Valokuvauksellinen taidonnäyte. Mitäs sitä onkaan sanottu valokuvissa katkenneista ruumiinosista?

Kivet, hiekka, kuivuus ja kaktukset eivät ole ensimmäiset asiat, jotka suomalaiselle tulee mieleen, kun mainitaan luonnossa käveleminen. Jos jotain reissussa opin, niin sen, että luontoa on hyvin paljon erilaista. Osavaltioiden välilläkin luonto ja maisemat muuttuivat välillä radikaalisti.

Meikäläinen pääsi poseeraamaan oikein kunnolla. Täytyy mainita, että työpaikkani kesälahja-vyölaukku oli kovassa käytössä. Se oli ihan älyttömän kätevä, jos ei tarvinnut kantaa mukana muuta kuin kännykkää. Toisaalta se oli kyllä kätevä, vaikka olisi kantanut reppuakin, koska kännykän (eli kameran) sai kätevästi kannettua vyölaukussa. Täten totean, että vyölaukut takaisin muotiin! Itseasiassa ne kyllä taitaa jo olla taas muotia.

Huoh. Olisipa lämpimät kivet, kuumuus ja aurinko, eikä kostea harmaa ja valoton marraskuu. Onneksi näitä kuvia katselemalla voi aina hetkeksi palata takaisin kesään.

Aina, kun matkustaa muualle, miettii, voiko kaikkiin maisemiin tottua. Me ainakin jaksoimme päivästä toiseen ilahtua, innostua ja hämmästellä ääneen kaikkea näkemäämme. Enkä minä toisaalta ole Turkuunkaan kyllästynyt. Joka kerta, kun kävelen jokirannassa, ajattelen, että siellä on todella kaunista. Harmaudesta, sateesta ja marraskuusta huolimatta.

Minun piti julkaista blogipostaus nimellä ”Kiven sisässä Yhdysvalloissa” ja kerätä hurja määrä klikkauksia, mutta lopulta otin liian vähän kuvia kiven sisässä. Toki ne muutamat Instagramissa julkaistut kuvat saivat aikaan kysymyksiä, että eikö siellä ollut hämähäkkejä. Ei ollut, tarkistin toki. Hämähäkeistä ja muista ötököistä voin kertoa kauhutarinoita jossain muussa postauksessa. Nyt täytyy keskittyä fiilistelemään muistoja lämmöstä.

Oi Utah, kyllä sinäkin kaunis olet. Pakko se on myöntää.

Road Tripin aiemmat kirjoitukseni:

Los Angeles & Hollywood-kupla

Joshua Tree & täydellinen aavikkoelämys

Historic Route 66

Hetki, jona rakastuin Arizonaan

Antelope Canyon oli matkan erikoisin luonnonihme

Grand Canyon

Viisi syytä rakastaa Arizonaa

Zionin kansallispuisto ja ei muuta ku jokeen vaan!

Bryce Canyon

 

USA Road Trip 2017: Bryce Canyon

Bryce Canyonin kansallispuisto – eli tuttavallisesti sanottuna pötkyläpaikka – oli seuraava kohteemme Utahissa.

Minulle tuli lyhyen kävelyn jälkeen huono olo todennäköisesti edellispäivän jokikävelyn jäljiltä, joten päätin, etten mene kävelemään kanjonin pohjalle, vaan jään loungeen lukemaan kirjaa.

Kansallispuistojen loungeista tuli meidän reissulla tietynlainen vitsi, koska kävimme niissä yllättävän monta kertaa siitä huolimatta, että leiriydyimme varsin luonnonläheisesti, emmekä ole sellaista perinteistä lounge-kansaa.

Kävi kuitenkin niin, että söin auton takapenkillä melkein pussillisen popcornia ja totesin, että olo on parempi. Täten voin todeta, että ei ole sellaista kipua, johon annos popcornia ei auttaisi.

Päätin lähteä Ellan ja Christianin mukana kävelemään vähän matkaa. Lopulta päätin kävellä koko reitin, vaikka kanjoniin alaspäin kävellessäni mietin, olenko hullu. Väistämättä mielessä pyöri vain se, että miten sieltä ikinä jaksaa kiivetä takaisin ylös. Täytyy siis huomauttaa, että kuntoni ei todellakaan ollut järin hyvä talven ja kevään sairastelun jäljiltä.

Kanjonin pohjalla meitä odotti söpö ja suhteellisen kesy maaorava. Vähän taisin jopa sitä säikähtää, koska olenhan reipas partiolainen, joka pelkää myös mm. epämääräisen näköisiä etanoista. Tässä vaiheessa en edes tiennyt, että oravan pitävät aivan järkyttävää meteliä. Myöhemmin reissulla yksi orava raivosi minulle polun varrella, ja pari oravaa huusi aina aamuisin leirintäalueella. Ihme elämöitsijät!

Nuo punaiset kivipötkylät ovat kyllä valtavan kauniita ja erikoisia! Niiden seassa kävellessä tuli sellainen olo kuin kävelisi jonkun alkuperäiskansan unohdetussa valtakunnassa. Jälleen kerran voin todeta, että luonto on ihmeellinen.

Karu kauneus hymyilytti ja uuvutti. Jaksoin kuin jaksoinkin kiivetä takaisin huipulle, mutta kyllä se jonkinlaiselta äärikokemukselta siinä vaiheessa tuntui. Ei kuitenkaan kaduttanut. Kannatti ehdottomasti lähteä kävelemään pötkylöiden ihmeelliseen maailmaan!

Pakko laittaa loppuun kuva tämänkin kävelyn jälkeisestä palauttavasta ateriasta. Tilasin gluteenittoman hampurilaisen ranskalaisilla. Näppärä ratkaisu tuo avokado!

Herkkua oli sekä Bryce Canyon että hampurilaisateria. Suosittelen.

Road Tripin aiemmat kirjoitukseni:

Los Angeles & Hollywood-kupla

Joshua Tree & täydellinen aavikkoelämys

Historic Route 66

Hetki, jona rakastuin Arizonaan

Antelope Canyon oli matkan erikoisin luonnonihme

Grand Canyon

Viisi syytä rakastaa Arizonaa

Zionin kansallispuisto ja ei muuta ku jokeen vaan!

USA Road Trip 2017: Zionin kansallispuisto ja ei muuta ku jokeen vaan!

Ensimmäisenä päivänä Utahissa menimme Zionin kansallispuistoon ja päistikkaa jokeen! No ei sentään. Ensin sinne piti matkustaa autolla ja parilla eri bussilla. Eikä kyseessä oikeastaan ollut edes joki, vaan kanjoni.

Utahissa tuli heti sellainen olo, että siellä on mormoniuskonto hyvin vahvana osana kulttuuria. Mormonin kirjat olivat korvanneet tutummat Raamatut majoituspaikoissa ja polygamiasta vitsailtiin mm. paikallisen oluen etiketissä.  Ei siis ole ihme, että Utahissa kansallispuistokin on nimetty Siionin mukaan.

Kyllä kansallispuisto oli toki myös erittäin kaunis! Oli mukavaa nähdä vihreyttä ja vettä Arizonan kuivuuden jälkeen.

Ensimmäinen ajatukseni Utahin maisemista oli, että ne ovat vaaleanpunaisia ja omituisia. Se ajatus pysyi oikeastaan koko matkan ajan. Oli tosi outoa huomata, että maisemat vaihtuivat miltei heti, kun ylitimme osavaltion rajan. Viimeistään siinä vaiheessa ymmärsi, että Yhdysvaltojen sisällä on ikään kuin monta täysin erilaista maata.

Vedessä käveleminen oli minulle ihan uusi kokemus. Alku oli haparoiva ja pelkäsin liukastuvani kiviin. Onneksi vaelluskenkäni olivat hyvät! Kanjonissa kulki paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Toisilla oli paremmat varusteet kuin toisilla, mutta kaikki pärjäsivät. En tainnut nähdä kenenkään kaatuvan. Osalla oli mukana keppi, ja siitä olisi kieltämättä ollut hyötyä, jos olisi halunnut kulkea nopeammin.

Koska minulla ei ollut aiempaa kokemusta, kävelin hitaasti omaan tahtiini. Vaikka kanjoni oli täynnä muita ihmisiä, oli kokemus minulle yksi reissun parhaista. Keskityin vain omaan kävelyyni ja nautin kaikessa rauhassa upeista maisemista.

Vedessä kävely sai aikaan hirmuisen nälän, joten päädyimme syömään kansallispuiston ravintolassa. Mikäs sen parempi treenin jälkeinen ateria kuin pihvi ja ranskalaiset? Salaattiahan ei olisi tarvinnut olla lainkaan, hahah.

Kotimatkalla näimme paikallisia vuohia tien vieressä ja ylittämässä tietä. Yhdysvalloissa vuohetkin ovat erilaisia. Näky kruunasi todella mukavan päivän! Loppuillan lepäsin ja nautin mökkimme varsin suomalaisista maisemista.

Road Tripin aiemmat kirjoitukseni:

Los Angeles & Hollywood-kupla

Joshua Tree & täydellinen aavikkoelämys

Historic Route 66

Hetki, jona rakastuin Arizonaan

Antelope Canyon oli matkan erikoisin luonnonihme

Grand Canyon

Viisi syytä rakastaa Arizonaa

USA Road Trip 2017: Grand Canyon

Yksi Arizonan kauneimpia maisemia tarjoaa Grand Canyon. Vierailimme Grand Canyonin pohjoispuolella. Ella ja Christian olivat olleet jo aiemmin eteläpuolella, ja monet suosittelevat pohjoispuolta sen vuoksi, että siellä on vähemmän turisteja. Siellä olikin huomattavasti vähemmän turisteja. Maisemat olivat silti yhtä kauniit.

Kanjonin äärellä ihminen tuntee itsensä aika pieneksi.

Kaikki tietävät Grand Canyonin. Kaikki ovat nähneet siitä kuvia ja elokuvia. Siltikin sitä oli vaikea kuvitella etukäteen. Se on valtavan iso ja kaunis! Se on myös hieman pelottava. Jotkut uhkarohkeat ottivat kuvia kielekkeen reunalla, mutta meidän seurueemme pysyi visusti riittävän kaukana reunalta.

Grand Canyon oli ensimmäinen luonnonpuisto, jossa vierailimme. Yhdysvalloissa täytyy maksaa luonnonpuistoihin sisälle. Luulimme, että joudumme maksamaan jokaisesta puistosta erikseen, mutta meille kerrottiin vuosipassista, jolla saa mennä jokaiseen luonnonpuistoon. Vuosipassi maksoi 80 dollaria, joten säästimme paljon, kun emme joutuneet maksamaan jokaisesta puistovierailusta 25-30 dollaria.

 

Täytyy tässä kohtaa sanoa, että kansallispuistojen ylläpito on esimerkillistä. Esteettömyys on otettu huomioon ja puistoissa on yleensä useita esteettömiä reittejä. Vessat olivat pääasiassa siistejä, ja niissä oli lähes poikkeuksetta vessapaperia. Roskia ei ollut missään. Kyllä siitä ylläpidosta mielellään maksoi.

USA Road Trip: Hetki, jona rakastuin Arizonaan


Arizonassa oli erittäin kuuma. Maisemien karu kauneus teki sekä vaikutuksen että kertoi lohduttomasta kuivuudesta. Lyhyt kävelymatka Horseshoe Bendille ja takaisin tuntui todelliselta urheilusuoritukselta. Kroppa tuntui heikolta, ja pysyähdyin jatkuvasti juomaan lisää vettä. Horseshoe Bend oli kuitenkin sen arvoinen. Kävelyn jälkeen totesin, että lopun illan vietän motellin uima-altaalla. En yksinkertaisesti jaksanut lähteä muualle.


Ajatuksen toteuttamiseen meni kuitenkin sen verran aikaa sängyssä maaten, että huomasin ilta-auringon laskeutuvan siinä vaiheessa, kun vihdoin pääsin altaalle. Pulahdin nopeasti uimaan ja kun kurkkasin uima-altaan aidan ulkopuolelle, näin motellin ulkopuolella avautuvat henkeäsalpaavat maisemat.

Kävelin läheiselle näköalatasanteelle odottamaan auringonlaskua. Päivä oli tuntunut raskaalta, ja maha oli kiukutellut kuumuudessa kävelemisen jälkeen. Lepääminen oli helpottanut oloa.

Tuohon hetkeen kiteytyi paljon onnellisuutta. En olisi halunnut olla missään muualla mieluummin kuin juuri siinä. Olin onnellinen, että minulla oli mahdollisuus olla siellä kaikista mahan kiukutteluista ja muista vuoden aikana koetuista vaikeuksista huolimatta. Olin odottanut matkaa koko kevään ja selvinnyt vaikeuksista. Siinä minä olin ja katselin yhtä kauneimmista ikinä näkemistäni maisemista.

Palasin auringonlaskun jälkeen motellihuoneeseen ja ajattelin, että tämä matka on yksi elämäni parhaita päätöksiä. Etukäteen en osannut edes kuvitella, mitä kaikkea tulisin matkallamme näkemään.

Tämä oli vasta alkua. Tämä oli myös hetki, jolloin rakastuin Arizonaan.

USA Road Trip 2017: Historic Route 66

Aina, kun ajattelee Road Trippiä Yhdysvalloissa, tulee ensimmäisenä mieleen Route 66. Meidänkin matkamme yksi pisimmistä ajopäivistä tapahtui Route 66:llä. Tämä oli myös yksi matkamme kuumimmista päivistä. Lämpötila taisi kivuta ainakin 45 asteeseen, ja se oli paikallistenkin mielestä poikkeuksellisen kuuma ilma. Onneksi vuokra-autossa oli toimiva ilmastointi!

Route 66 kulkee Chicagosta Santa Monicaan, mutta meidän matkamme tietä pitkin oli huomattavasti lyhyempi. Ajoimme Amboysta Seligmaniin. Maisemat Route 66:n varrella ovat oikeasti kauniit ja näkemisen arvoiset. Matkamme tavoitteena oli muutenkin käyttää mahdollisimman vähän Freewayta ja mahdollisimman paljon maisemareittejä.

 Pysähdyimme Oatmaniin katsomaan aaseja ja syömään jäätelöä. Aasit ovat villieläimiä, mutta tulevat aina oma-aloitteiseseti Oatmaniin. Ne ovat ilmeisesti oppineet, että sieltä saa ruokaa. Aasien herkkuja myytiinkin joka kaupassa. Ylemmässä kuvassa oleva aasi villiintyi melkoisesti nähdessään jäätelömme, joten päätimme kiertää sen kaukaa.

Pysähdyimme matkan varrella myös Kingmanissa, mutta se ei tehnyt meihin vaikutusta. Olimme kaupungissa puolisen tuntia, ja jo sinä aikana joku huusi auton ikkunasta meille törkeyksiä. Kingman ei mene jatkoon.


Seligman sen sijaan oli tosi kiva paikka! Siellä oli selkeästi otettu haltuun kaikki Route 66:n antama mainos, ja se oli fiftari-fanin unelmapaikka.

Päivän mittaan meitä alkoi naurattaa se, että miten moneen kertaa Route 66:ä voi mainostaa. ”Ai sielläkö me ollaan? En tiennytkään.”

Ehdotin, että jäisimme Seligmaniin yöksi, koska siellä oli mm. motelli, jossa kaikki huoneet oli sisustettu eri teeman mukaan. Aikataulullisesti oli kuitenkin järkevää jatkaa matkaa Flagstaffiin asti. Flagstaffissa koin ensimmäisen motellini. Asiaan kuuluvasti tilasimme sinne illalliseksi pizzaa.

Route 66 vei meidät Arizonaan, jonka maisemiin palavasti rakastuin.

Täältä voit lukea siitä hetkestä, jolloin rakastuin Arizonaan:

Hetki, jona rakastuin Arizonaan

USA Road Trip 2017: Joshua Tree ja täydellinen aavikkoelämys

Los Angelesin ihmisvilinän ja pahimmassa tapauksessa seitsemän kaistaisten Freewayden jälkeen päätimme suunnata Joshua Treen aavikolle. Matkalla näimme maastopalosta aiheutunutta savua.

Ensimmäinen pysähdyksemme Walmartin jälkeen oli tiensivussa olleet dinosaurukset. Sittemmin olemme huomanneet, että dinosaurukset ovat täällä joku iso tienvarsijuttu. Onhan ne toki helppo kuvitella näihin maisemiin. Koskaan en ole tuntenut sellaista kuumaa tuulta kuin pysähdyksen aikaan oli. Ihan kuin olisi ollut sellaisessa saunassa, johon lämpö tulee tuulena sisään.

Toinen pysähdyksemme oli Pioneertown, joka on tehty länkkäreiden kuvaamista varten. Kuumuuden vuoksi paikalla ei ollut ketään muita, joten saimme hyvän ”hylätty kaupunki” -kokemuksen.

Ensimmäiset päivät Yhdysvalloissa olivat sikäli hämmentäviä, että kaikki tuntui tosi tutulta mutta kuitenkin oudolta. Koko elämäni olen seurannut yhdysvaltalaisia tv-sarjoja ja elokuvia, joten tavallaan olen nähnyt kaiken, mutta toisaalta en ole nähnyt yhtään mitään.

Saavuimme Joshua Treehen juuri ennen auringonlaskua. Ella oli löytänyt meille sympaattisen asuntovaunumajoituksen, josta luvattiin, että se on helppo aavikkomajoitus.

Majoitus olikin kiva ja helppo, mutta minua alkoi pelottaa hyeenat, kalkkarokäärmeet ja erityisesti myrkylliset hämähäkit. Ella nukkui riippumatossa taivasalla, mutta minä pelkäsin sisällä vaunussa, että hänelle käy jotain.

Lopulta ainoat näkemämme eläimet olivat Jack Rabbitteja eli ylisöpöjä pupuja.

Ella herätti aamulla katsomaan auringonnousua. Jaksoin nostaa pääni ja katsoa ikkunasta.

Meillä oli kuitenkin reissun aikaisin aamuherätys. Nautin riippukeinussa siitä, että vielä ei ollut tukalan kuuma.

Ennen Joshua Treestä poistumista kävimme katsomassa paikallista tilataidenäyttelyä.

Romua aavikolla. Ella ja Chrisu rakastivat sitä. Ja olihan se nyt aika hienoa.

Kuumuudesta johtuen seuranamme oli lähinnä pupuja! Jälleen autiokokemus.

Roadtrippimme toinen pysähdys vei meidät pois Los Angelesista aivan toisenlaiseen maailmaan. Aavikkoyö oli hieno kokemus.

Matkan seuraava askel:

Historic Route 66