Kulttuurisauna — plussat ja miinukset
Postaus päivitetty 27.11.2022
Julkiset saunat eivät periaatteessa ole ajatuksissani ykkösenä, kakkosena eikä ehkä kymmenentenäkään, mutta kyllä minä niihin silti ihan mielelläni menen, jos joku muu keksii tämän idean.
Olin muutama viikko sitten serkkuni luona vierailemassa Helsingissä ja hän ehdotti, että menisimme Kulttuurisaunaan. Hän oli kuullut, että se on kiva rauhoittumispaikka.

Kulttuurisauna on Helsingin Hakaniemenrannassa
Kulttuurisauna sijaitsee kauniissa paikassa Hakaniemenrannassa. Olimme valinneet rauhoittumisajankohdaksi sunnuntai-illan – ja niin oli moni muukin. Saunaan ei voinut silloin vielä tehdä etukäteen varausta, joten meidät laitettiin jonoon. Miesten puolella ei tainnut olla lainkaan jonoa, mutta naisten puolella oli kuusi saunojaa ennen meitä. Odotimme vuoroamme noin 45 minuuttia.
Nykyään tilanne on muuttunut ja Kulttuurisaunan varauskalenterista voi tehdä etukäteen 90 minuutin ajanvarauksen.

Tauko- ja odotustilassa oli hauska kirja, joka kertoi japanilaisesta kylpykokemuksesta. Sanoin serkulle, että tämän odotusajan pitäisi olla nautinnollista.

Tunnelmallisesta tilasta huolimatta, odotus ei ollut kovin mukavaa – varsinkin, kun olin typeryyttäni ensin odottanut ulkona serkkuani, enkä mennyt suoraan sisään odottamaan saunomista.
Kun lopulta pääsimme saunaan, viihdyimme siellä kyllä ihan sulkemisaikaan asti, eli reilun tunnin.
Oliko kulttuurisauna sitten rauhoittumispaikka? No, ei oikeastaan. Se oli yleinen sauna ja siellä oli ihan normaali määrä meteliä.
Kulttuurisaunan plussat
+ Todella kaunis paikka.
+ Avanto, johon pääsee pulahtamaan erittäin kauniissa maisemissa.
+ Tunnelmallinen odotus- ja taukotila.
+ Miellyttävät löylyt, kun ensin oppii käyttämään kiuasta.
+ Mukavan pieni ja kotoisa.
Kulttuurisaunan miinukset
– Emme saaneet tietää jonotus-aikaa, eikä asiakaspalvelu muutenkaan ollut kovin kummoista.
– Suihkussa tuli ainoastaan kylmää vettä. En tosin tiedä, onko se aina niin, vai vain tuona iltana. Ilmeisesti vain tuona iltana, mutta sitä ei meille kerrottu etukäteen.
– Pukuhuoneen lattiat kastuvat täysin, koska siitä kuljetaan läpi avantoon ja saunaan.
Extrana asioita, jotka voi kokea plussina tai miinuksina:
- Saimme alennusta lipun hinnasta, mutta meille ei kerrottu, miksi. Ehkä kylmän veden takia?
- Tiukat säännöt: Ei yli kolmen hengen seurueita, ei alkoholijuomia.
Lue myös: