Kuuba: Havanna ja Rommimuseo

Kaikki ei mene matkoilla aina ihan niin hyvin kuin toivoisi. Havannassa jouduimme aiemmin kertomani lettihuijauksen lisäksi myös opashuijauksen kohteeksi.
Kun kävelimme Havannan kaduilla, meidät pysäytti mies. Hän oli ystävällinen, lyöttäytyi seuraamme ja halusi ehdottomasti toimia oppaanamme lähellä sijaitsevassa rommimuseossa.
Mies otti kymmeniä valokuvia, kun poseerasimme Neiti H:n kanssa rommimuseon ties missä paikoissa. 😀
Museo itsessään oli kiva ja vierailemisen arvoinen. Kierroksen lopussa nautimme baarissa lempirommidrinkkimme.

Kuten ehkä jo arvasitte – kierros ei päättynyt pelkästään daquiriin. Siinä meidän maksamiemme drinkkien äärellä oppaaksemme lyöttäytynyt mies alkoi kertoa nyyhkytarinaa perheestään ja kerjätä rahaa. Lopulta meidän oli pakko antaa hänelle jotain jo siitä syystä, että pääsimme hänestä eroon.
Tilanteesta tuli inhottava olo, vaikka mies oli roposensa varmasti meiltä ansainnutkin. Olisi silti ollut reilumpaa, jos hän olisi alusta lähtien kertonut, mikä hänen seuransa hinta oli – nyt se tuli vain ikävänä yllätyksenä.
Tämä oli yksi syy, miksi olimme muutaman päivän jälkeen erittäin valmiita lähtemään Havannasta kohti muita kaupunkeja. Tuli olo, että olimme liian sinisilmäisiä kaupunkiin, jossa ihmiset haluavat hyötyä tavalla tai toisella. Ymmärrän syyt tämän kaltaisen käytöksen takana, mutta ei se silti mukavalta tuntunut.

Mutta! Rommimuseo oli kiva, daquiri oli hyvää ja rommimuseon ulkopuolella oli historiallinen junanvaunu.
Tästäkin tuli yksi tarina – ja lukuisia kuvia – jaettavaksi.
Rommimuseon verkkosivut: https://www.havanaclubmuseum.com/en/home/
Lue lisää Kuuban matkastani:
Havanna: Ensimmäisen päivän kokemuksia
Kuuba: Majoittuminen – Kotimajoittuminen on ainoa oikea vaihtoehto