Gdansk ja ruoka kuuluvat yhteen. Ruoka on yksi iso syy, miksi Gdanskiin kannattaa matkustaa. Kerroin jo aiemmin suosikkiravintoloistani ja baareistani, mutta haluan omistaa yhden postauksen myös aamiaispaikoille.
Söin aamiaista viime kesänä useassa ravintolassa Gdanskissa. Yksi syy oli, että tein sieltä käsin etätöitä ja suomalaiseen lounasaikaan oli vasta puolalainen aamiaisaika. Se ei minua haitannut, sillä aamiainenhan on ravintolassa syötynä usein päivän tärkein ja paras ateria!
Pankejk tarjoaa makeita ja suolaisia lättyjä
Kävelimme Długaa pitkin ja etsimme sopivaa ruokapaikkaa. Kiinnitin huomioni Pankejk-ravintolaan. Siellä oli valtava valikoima erilaisia suolaisia ja makeita lättyjä.
Vaikka kuvassa lätty ei ehkä näytä kovin houkutttelevalta, niin voin vakuuttaa, että se oli erittäin hyvää. Valitsin täytteeksi ainakin lohta. Rehellisesti sanottuna olisi samantien tehnyt mieli tilata sekä suolainen että makea lätty!
Tekstylia on kiva paikka perinteiselle aamiaiselle
Tekstyliassa olen aiemminkin syönyt maistuvaa aamiaista, joten se oli tuttu valinta. Listalta löytyi lempiasioitani eli munakasta, appelsiinimehua, capuccinoa ja sämpylä erilaisilla täytteillä. Paikka on mukavan tilava ja myös rauhallinen.
Lookier Café & Restaurant oli huikea kokemus
Lookier Café & Restaurantissa päätimme tilata aamiaistarjottimen kahdelle, ja sehän olikin aivan valtava! Onneksi oli meidän lounasaikamme, niin söimme mielellämme ison aamiaisen. Kuten kuvasta näkyy, tarjottimella oli kaikenlaisia herkkuja makkarasta mansikoihin.
Pomelo Bistrossa maistuvaa egg’s benedictia ja itsetehtyä limonadia
Viimeisenä aamuna Gdanskissa valitsimme aamiaislounaspaikaksemme asuntoamme lähellä olleen Pomelo Bistron. Paikka oli tyylikäs ja sieltä sai yhtä lempiaamiaisistani eli egg’s benedictia.
Lisäksi ostin itsetehtyä limonadia, joka oli tosi hyvää. Usein reissuilla tulee ostettua itsetehtyjä limonadeja ja pohdittua, miksi niitä ei ole juuri missään Suomessa? Suomessakin olisi kiva juoda välillä jotain muuta kuin Zero Colaa.
Huomasin, että olen syönyt Roomassa sellaisissa paikoissa, joissa haluaisin syödä uudelleenkin. Tässä seuraa suositukseni ikuiseen kaupunkiin! Kaikki ovat vähän eri puolilla Roomaa, joten merkitsen ne paikan mukaan.
Mainio pieni ravintola lähellä Fontana di Treviä
Ihan Fontana di Trevin lähellä on Antica Trattoria ”Al Gallinaccio”. Siellä on erinomaista ruokaa ja paras tiramisu, jonka olen koskaan syönyt! Ensimmäinen vierailu jäi minulle niin hyvin mieleen, että seuraavalla kerralla halusin ehdottomasti taas syödä siellä. Turistialueilla on yleensä vähän tuurista kiinni, löytääkö hyvän ja kohtuuhintaisen ravintolan, joten tämä on todellinen helmi!
Ravintola on osoitteessa Vicolo del Gallinaccio 6.
Hyvä ja rauhallinen ravintola Campo de’Fiori -aukiolla
Campo de’ Fiorilla riittää ravintoloita ja sisäänheittäjiä. Yleinen periaatteeni matkustaessa on, että vältän ravintoloita, joissa on sisäänheittäjä. Siksi päädyimme syömään Verso Serassa, joka on vähän piilossa mutta kuitenkin ihan Campo de’Fiorin vieressä.
Söimme lounaaksi hyvää pastaa! Italialainen ruoka perustuu muutamaan ainesosaan, jotka sopivat hyvin yhteen. Tästä syystä kannattaa aina pastaa tai pizzaa tilatessa valita joku valmis, yksinkertainen annos. Tällöin italialainen ruoka on parhaimmillaan! En todellakaan ikinä tilaisi mitään Suomesta tuttua fantasia-pizzaa Italiassa. Kyllä he tietävät minua paremmin, mitkä täytteet sopivat yhteen!
Verso Sera on osoitteessa Piazza del Biscione, 84.
Maailman parasta pizzaa Ostia Stella Polaris -rannalla
Okei, tänne lähteminen vaatii oikeasti vaivaa, koska tämä sijaitsee rannalla. Olen kuitenkin käynyt täällä kahdesti ja kokenut sekä rannalla käymisen että tämän pizzan vierailemisen arvoiseksi. Tämä on ehkä jopa maailman paras Pizza!
Ravintola on L Catari’ Ristorante Pizzeria osoitteessa Lungomare Paolo Toscanelli 10-12, 00122 Ostia Lido.
Aperitiivejä Trasteveressä
Kuten aiemmin kirjoitin, Trasteveressa on helppo astua harhaan ja päätyä huonoon ravintolaan. Prosciutteria Cantina Dei Papi ei oikeastaan ole ravintola, vaan aperitiivi-paikka. Sinne kannattaa piipahtaa, kun kello lyö aperitiivi! Paikassa kannattaa tosin huomioida, että se on nimensä mukaisesti hyvin lihapainotteinen.
Riian ravintolat ovat jo syy vierailla kaupungissa
Riika on yksi lempikaupungeistani. Sinne lentää nopeasti, siellä on edullista ja siellä on tosi kaunista. Riikaan voi lentää jopa suoraan Turusta, jos kestää epäinhimillisiä lentoaikoja. Lisäksi Riikaan voi helposti matkustaa myös maata pitkin joko omalla autolla Tallinnan kautta tai Tallinnasta bussilla. Välillä on tarjolla myös mahdollisuus risteillä Helsingistä Riikaan.
Koska syöminen kuuluu tärkeänä osana matkoihini, kerron teille neljä eri tarinaa, jotka liittyvät neljään eri ravintolaan.
Ravintola Vincents – tuo eliitin ykkösravintola
Vincents löytyy kaikista matkaoppaista. Sinne suuntaavat kaikki, jotka haluavat syödä erittäin laadukasta ja kauniisti tarjoiltua ruokaa.
Olimme päättäneet lähteä ystäväni kanssa uudeksi vuodeksi Riikaan viettämään rentouttavaa luksus-lomaa. Ystäväni päätti, että Vincents olisi hyvä aloituspaikka loman alulle.
Minä sen sijaan olin kohdannut kolme elämääni koskevaa kriisiä syksyn aikana: eron, yt-neuvottelut ja sairastumisen. Olin vasta viikko sitten saanut diagnoosin ja lääkkeet, joten olo ei vielä tässä vaiheessa ollut todellakaan energinen tai terve. Energian määrästä kertoo se, että uuden vuoden yönä sain taistella, että pysyin hereillä keskiyöhön asti.
Kuvitelkaa siis väsynyt ihminen, joka tulee lentokentältä hotellin kautta suoraan ravintolaan. Se olin minä.
No ruuan tilaaminen ei näin hienossa ravintolassa ole todellakaan kovin yksinkertaista. Mieleeni jäi tarjoilija, joka esitteli minulle tarjottimella erilaisia pihvejä ja kertoi, missä eläimet ovat laiduntaneet ja mitä niille on syötetty. Kysyin ystävältäni hämmentyneenä: ”Sanoiko se tarjoilija, että nämä lehmät ovat olleet kännissä?”
Olisin vain halunnut jonkun pihvin ja vähemmän puhetta.
En muista, minkä pihvin lopulta tilasin tai mitä sille eläimelle oli syötetty, mutta hyvää se oli.
Parasta illallisellamme oli tämä kuvassa oleva jälkiruoka, joka on todennäköisesti paras koskaan syömäni jälkiruoka. Siinä oli valkosuklaata ja …jotain.
Jos olisin ollut paremmassa vireessä, niin olisin nauttinut kokemuksesta vielä paljon enemmän.
Seuraamme lyöttäytyi ravintolassa myös eräs portugalilainen mies, joka kertoi olevansa Riiassa liikematkalla. Niin juuri. Kaikki liikematkalaisetkin käyvät täällä.
Ravintola Riviera – henkilökohtainen suosikkini
Olimme kaveriporukan kesken viettämässä pääsiäistä Riiassa. Asuimme ihanassa loft-kattohuoneistossa pääsiäisen ajan, ja halusin yhden kerran reissun aikana syödä jossain hienossa ravintolassa.
Löysin Rivieran TripAdvisorin suositusten perusteella. Yleensä TripAdvisorissa korkeimmalla olevat ravintolat ovat oikeasti hyviä. Suosittelen kokeilemaan!
Kun saavuimme Rivieraan, yllätyin, miten hyvä ravintola se lopulta olikaan. Paikan päällä soitettiin livenä klassista musiikkia ja puitteet olivat muutenkin viimeisen päälle. Olimme vähän pöllämystyneitä. Tämä oli vähän erilainen irtiotto muuten ns. rellestyslomalla.
Rivierassa on erittäin hyvää fine dining -ruokaa, hyvä palvelu ja todella kohtuullinen hinta. Suosittelen tätä ravintolaa ehdottomasti – siitäkin huolimatta, että yksi seurueemme jäsenistä väitti sampanjasorbetin maistuvan tiskivedeltä. Väitän, että vika oli maistajassa.
Ravintola Milda – Vähän parempi lounasravintola
Olimme tanssireissulla Riiassa ja halusimme mennä vanhaan kaupunkiin lounaalle. Olisihan se ollut pöljää olla Riiassa ja nähdä ainoastaan majapaikka ja tanssisali. Ei sillä, olen minä sellaisenkin tanssireissun Riiassa viettänyt.
Alunperin olimme menossa jonnekin toisaalle, mutta päästyämme sinne, totesimme ravintolan olevan suljettu häiden vuoksi. Harmillista, että heidän Facebook-sivuillaan ei ilmoitettu tästä.
Menimme siis miltei sattumanvaraisesti Mildaan. Kun ystäväni kertoi, että meitä tulisi kahdeksan henkeä, vastasi tarjoilija siihen: ”Jos teitä on kahdeksan, niin teiltä veloitetaan 10 % palvelumaksu” Öh. Okei? Ilmeisesti Riiassa on normaalia, että isommille seurueille laitetaan automaattisesti palvelumaksu. Pienemmälläkin seurueella on toki kohteliasta tipata.
Mildassa palvelu oli hidasta ja ilmeetöntä, mutta ruoka oli hyvää. Huomaamattamme vietimme ravintolassa monta tuntia hyvän ruuan ja seuran äärellä.
Palvelun nihkeydestä huolimatta suosittelen tätäkin paikkaa. Sen verran maistuvaa oli ruoka, eikä hintakaan ollut vanhasta kaupungista huolimatta mikään älyttömän korkea.
Ravintola Garaza – Rento, monipuolinen ja hyvä
Tanssireissun viimeinen päivä Riiassa: minua väsyttää ja minulla on ne epäinhimilliseen aikaan olevat lennot takaisin Turkuun.
Tälläkin kertaa olimme menossa eri lounaspaikkaan, mutta päädyimme Garazaan. Muistin, että olin ollut Garazassa aiemminkin ja että ruoka oli ollut hyvää.
Siitä huolimatta yllätyin, miten hyvää ruoka lopulta olikaan.
Garazassa on lisäksi persoonallinen sisustus sisätiloissa, koska baaritiskillä on vanhoja autonpenkkejä istuimina. Samoin vessaan meneminen on aika jännä kokemus.
Meillä oli tarjoilija, joka oli aika erikoinen. Pöytään päästyämme ystäväni kysyi, mitä ruokaa tarjoilija suosittelisi. Hän vastasi: ”Suosittelen katsomaan listaa.”
Tarjoilija kuitenkin sanoi mielipiteensä siitä, mitä pastaa kannattaa tilata, joten lopulta häneltä sai myös suosittelun. Jälkiruuan tilaamisen kohdalla hän varoitti ystävääni hänen valitsemastaan jälkiruuasta sanoilla: ”Se on tosi tosi tosi makeaa. Siis tosi tosi makeaa.” Tämä sai ystäväni vaihtamaan annoksen. Ainakin tarjoilija oli rehellinen!
Minun creme brüleni oli hyvää!
Suosittelen käymään myös Garazassa – ainakin drinkeillä!