Matkalaukku on vielä purkamatta, mutta kaivoin tuliaiseni esiin. Ne kertovat oikeastaan myös niistä asioista, jotka matkan aikana olivat tärkeitä.
Juomapullo, muki ja vessapaperi (ihan oikeasti kuljetin vessapaperia Yhdysvalloista Suomeen) olivat retkillämme perusvarusteita. Aion ottaa juomapullon töihin, jotta juon varmasti arkenakin tarpeeksi vettä.
Jälkiruokaviinin ostin suoraan eräältä viinitilalta. Harvoin saa hyvää jälkiruokaviiniä, joten tilaisuuteen oli tartuttava. Viimeksi ostin jälkiruokaviiniä tuliaisiksi Etnalta. Jos joku osaa suositella hyvää jälkiruokaviiniä Alkosta, niin ilahdun. Tykkään raikkaudesta, en makeudesta.
Retkeilyä varten tehty viinikarahvi on myös tärkeä. Heti, kun kiipeämme Neiti E:n kanssa seuraavalle vuorelle, otamme sen käyttöön.
Keskellä oleva asia on kynäpenaali. Kiroilin koko reissun ajan, kun puuvärit tippuivat kotelosta joko lattialle tai niskaani. Loogisesti ostin niille penaalin reissun viimeisenä päivänä.
Rakastuin Yhdysvaltoihin. Pakko se on myöntää. Siksi ostin matkaoppaan, joka kertoo, missä kaikkialla täytyy vielä vierailla.
Dollarin seteli tulee seinälle osaksi reissukuvakollaasiani.
Mutta hyvänen aika, unohdin yhden tuliaisen! Nimittäin korvakorut, joiden sisällä on lehti Aspenista. Näin pala Coloradoa kulkee aina mukanani.
Reissusta kertovia blogipäivityksiä julkaisen kyllä vielä monta.
Tänään ajattelin lähinnä tuijottaa tv-sarjoja ja ehkä pestä vähän pyykkiä.
Los Angelesin ihmisvilinän ja pahimmassa tapauksessa seitsemänkaistaisten Freewayden jälkeen päätimme suunnata Joshua Treen aavikolle. Matkalla näimme maastopalosta aiheutunutta savua.
Ensimmäinen pysähdyksemme Walmartin jälkeen oli tiensivussa olleet dinosaurukset. Sittemmin olemme huomanneet, että dinosaurukset ovat täällä joku iso tienvarsijuttu. Onhan ne toki helppo kuvitella näihin maisemiin.
Koskaan en ole tuntenut sellaista kuumaa tuulta kuin pysähdyksen aikaan oli. Ihan kuin olisi ollut sellaisessa saunassa, johon lämpö tulee tuulena sisään.
Pioneertown – Kurkkaus lännenelokuvaan!
Toinen pysähdyksemme oli Pioneertown, joka on tehty länkkäreiden kuvaamista varten. Kuumuuden vuoksi paikalla ei ollut ketään muita, joten saimme täydellisen ”hylätty kaupunki” -kokemuksen.
Ensimmäiset päivät Yhdysvalloissa olivat sikäli hämmentäviä, että kaikki tuntui tosi tutulta mutta kuitenkin oudolta. Koko elämäni olen seurannut yhdysvaltalaisia tv-sarjoja ja elokuvia, joten tavallaan olen nähnyt kaiken, mutta toisaalta en ole nähnyt yhtään mitään.
Joshua Tree – Yö aavikolla
Saavuimme Joshua Treehen juuri ennen auringonlaskua. Ella oli löytänyt meille sympaattisen asuntovaunumajoituksen, josta luvattiin, että se on helppo aavikkomajoitus.
Paikka oli aivan upea!
Majoitus olikin kiva ja helppo, mutta minua alkoi pelottaa hyeenat, kalkkarokäärmeet ja erityisesti myrkylliset hämähäkit. Ella nukkui riippumatossa taivasalla, mutta minä pelkäsin sisällä vaunussa, että hänelle käy jotain.
Lopulta ainoat näkemämme eläimet olivat Jack Rabbitteja eli ylisöpöjä pupuja.
Ella herätti aamulla katsomaan auringonnousua. Jaksoin nostaa pääni ja katsoa ikkunasta.
Meillä oli kuitenkin reissun aikaisin aamuherätys. Nautin riippukeinussa siitä, että vielä ei ollut tukalan kuuma.
Tilataidetta ja pupuja aavikolla
Ennen Joshua Treestä poistumista kävimme katsomassa paikallista tilataidenäyttelyä.
Romua aavikolla. Ella ja Chrisu rakastivat sitä. Ja olihan se nyt aika hienoa.
Kuumuudesta johtuen seuranamme oli lähinnä pupuja! Jälleen autiokokemus.
Roadtrippimme toinen pysähdys vei meidät pois Los Angelesista aivan toisenlaiseen maailmaan. Aavikkoyö oli hieno kokemus.
Los Angeles: Ensikosketuksena katuruokaa ja katutaidetta
Melkein vuorokauden matkustamisen jälkeen Ella ja Chrisu olivat vastassa Los Angelesin lentokentällä. He olivat varanneet meille tosi sympaattisen Airbnb-majoituksen, jossa olimme koko Losissa vietetyn ajan.
Pakkasin mukaan hippimekon, joka oli Ellan mielestä juuri täydellinen Los Angelesiin. Mekko on ollut kieltämättä reissulla yksi lempivaatteistani.
Ensimmäinen kosketukseni Losiin oli katutaide ja kanamies! Haimme kahviosta take away -kahvin ja menimme ihailemaan keilahallia, joka oli suoraan kuin jostain menneiden vuosikymmenten elokuvasta.
Pysähdyimme fiftarityyppisessä limukaupassa ja ostimme muutaman limupullon mukaan. Kauppa olisi unelmakauppa, jos haluaisi järjestää 50-luvun teemabileet.
Hollywood: Julkkisbongausta Hollywood-kukkuloilla ja Walk of Famella
Suuren osan Los Angelesissa vietetystä ajasta vietimme autossa. Teimme retken Hollywood-kukkuloille ja bongaamaan julkkisten taloja – ihan niin kuin tapoihin kuuluu. Ketään julkkista emme nähneet, mutta Jared Leton talon kyllä bongasin. Se olikin jännää se!
Walk of Fame on yksi pakollinen nähtävyys kaikille Losissa kävijöille. Itselleni oli yllätys, että tähdet olivat laajalla alueella ja katu oli täynnä eri roolihahmoihin pukeutuneita näyttelijöitä.
Hollywood on sinänsä ristiriitainen paikka, koska siellä on käytännössä yksi katu täynnä tähtihumua ja sen kadun vieressä kodittomat ihmiset nukkuvat. Los Angelesissa tosiaan joko toteutetaan unelmia tai päädytään puille paljaille.
Muutama tähti piti tietenkin bongata!
Illalla kävelimme illalliselle, mikä on todella omituista toimintaa Los Angelesissa. Kävely ei kuulu tapoihin. Kaikkialle mennään autolla.
Warner Brothersin Studiolla vierailemassa
Los Angelesin vierailun tyypillisiin asioihin kuuluu myös Warner Brothersin studioilla vieraileminen. Niinpä mekin päätimme suunnata seuraavana päivänä sinne.
Näyttääkö tutulta? Nämä lavasteet voisivat olla periaatteessa mistä televisiosarjasta vaan. Lavasteet on tehty juuri sellaisiksi, että ne voivat pienellä muokkauksella muuntautua melkein miksi tahansa.
Big Bang Theoryn uusimman kauden kuvaukset olivat juuri loppuneet. Pääsimme kuitenkin näkemään Sheldonin, Leonardin ja Pennyn asunnon. Se oli huikean hienoa! Kuvauksiin otetaan live-yleisö, jonka kanssa sarjaan käsikirjoitetut vitsit testataan. Jos joku vitsi ei uppoa, yleisöltä saatetaan kysyä, mitä he haluaisivat kuulla mieluummin.
Itselleni oli aika iso yllätys, miten isoja lavasteet todellisuudessa olivat. Myös Big Bang Theoryn lavastuksen yksityiskohdat tekivät vaikutuksen.
Katsoin Suicide Squaden muutama viikko sitten. Odotukset eivät olleet korkealla, mutta elokuva oli viihdyttävä. Ja no, Jared oli todella hyvä Jokeri. Yllättäen.
Jared Leto on suurin syy sille, miksi olin kiinnostunut Los Angelesista. Jaredin oma historia ja 30 Seconds to Marsin City of Angels -biisissä herättää mielikuvia. Ne ovat osittain oikeita.
Batman on ehdottomasti suosikkini kaikista supersankareista. Tästä syystä Batmobiilien näkeminen livenä oli hie-no-a!
Warnerin kierros päättyi Frendien Central Perk -kahvilaan. Emme kyllä tilanneet mitään. Kukaan meistä ei ollut suuri Frendit-fani, yksi on jopa antifani.
Santa Monica ja Venice Beach – Paikalliseen tapaan autolla rannalle
Viimeisenä iltana Los Angelesin lähialueilla päätimme käydä Santa Monicassa ja Venice Beachillä. Santa Monica oli kaunis ja perheiden suosima. Hassua oli se, että rannallakin on ihan älyttömät parkkipaikat.
Venice Beach puolestaan oli enemmän taiteilijoiden ja muiden hippien suosima paikka.
Venice Beachilla oli kanaaleja kuin aidossa Venetsiassa konsanaan, mutta maisemat oli kyllä hieman erilaiset.
Maisemat olivat sen sijaan kuin Californication tv-sarjasta.
Aurinko laski ja loi silmiemme eteen varsin kliseisen kuvan Californiasta. Siitä oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin.
Juhannusaattona aloitin loman ja lähdin Yhdysvaltoihin kuukauden road tripille. Tähän mennessä olen ollut Los Angelesissa, Joshua Treessä ja istunut muutaman sata kilometriä autossa Route 66:sa.
Tavoitteena on ajaa yhdeksän eri osavaltion alueella tämän kuukauden aikana.
Ilma on polttavan kuuma ja maisemat todella upeat. Kuukaudesta riittää varmasti paljon kirjoitettavaa blogiin, mutta blogin päivittymistä odotellessa voi matkaani seurata Instagrammissa sekä kuvina että videona omassa tarinassani. Nimimerkkini on tangeliini.
Ajattelin, että voisin kertoa kotikaupunkini Turun parhaita asioita. Vaikka matkustan paljon, olen sitä mieltä, että Turku on yksi maailman parhaista paikoista.
Aurajoen ranta on kesällä yksi Turun kauneimmista ja elävämmistä paikoista. Viime kesänä joelle ilmestyi neljä Låna-piknik-venettä, joiden avulla venetön turkulainen pääsee nauttimaan Aurajoesta vedestä käsin.
Veneen ajaminen ei vaadi aiempaa kokemusta, mutta se on hyödyksi. Onnistui se ajaminen itseltänikin täysin ilman kokemusta. Matkaseurue tosin vähän tuskastui siihen, miten hitaasti ajoin! Halusin nauttia maisemista.
Parissa tunnissa ehtii käydä kääntymässä Uittamolla ja ihailemassa ihmisten luksus-taloja Hirvensalossa. Myös Ruissalon suuntaan voi veneillä.
Itse piknik-paikkana vene ei ole hirveän kätevä ilmavirran vuoksi. Viinipullo ja -lasit pysyvät kyllä pystyssä, mutta esimerkiksi kertakäyttöastiat ovat liian kevyitä. Kannattaa siis ottaa mukaan oikeita astioita tai ruokaa, jota voi syödä esimerkiksi suoraan pakkauksesta (sipsejä). Juomavalinnan suhteen kannattaa myös huomioida se, että veneessä ei ole vessaa.
Parasta on kuitenkin maisemien tuijottelu ja se kokemus, että saa hetken olla veneilijä.
Joku sanoi joskus, että elämäni vaikuttaa Facebookin perusteella karehdittavalta. Sehän tarkoittaa vain sitä, että olen onnistunut luomaan itsestäni kiiltävän some-kuvan. Elämä on ollut pelkkää tanssia, teatteria, improa ja matkustamista jo pitkän aikaa.
Eihän se koskaan ole koko totuus. Kertomatta jää, miten teatteritreenien aikaan elämä oli pelkkää työtä ja treeniä. Silloin ei kaverisuhteille – saati millekään muille suhteille – ole aikaa, kun tekee töitä klo 8-16 ja treenaa klo 17-22 viidestä seitsemään kertaa viikossa.
Kertomatta jää, miten joissain tanssitreeneissä iskee totaalinen itseinho ja epätoivo. Miksi kaikki muut ovat noin taitavia, laihoja ja kauniita? Miksei jalat ja tasapaino tottele minua?
Kertomatta jää myös se, että matkustaminen ei ole pelkkää ilonpitoa. Matkakaveriin menee hermot vähintään kerran ja vastaantulevia ongelmia on pakko sietää. Nälkää ja unettomuutta joutuu sietämään joka reissulla. Järjestelmällisyydestä ja suunnitelmallisuudesta ei ole toivoakaan. Eikä koskaan ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä olisi halunnut tehdä!
Luksus-ongelmia, ehkä. Viime aikoina elämä on tuntunut suorittamiselta, myös niinä hyvinä hetkinä.
Unelmiaan pitää seurata, mutta mitä ne unelmat ovat? Jos saisin päättää tehdä mitä tahansa, tanssisinko, kirjoittaisinko ja matkustaisinko lopun elämääni? En tiedä.
Esimieheni, äärimmäisen viisas rouva T, antoi minulle lahjaksi ystäväkirjan minusta. On aika ottaa selvää niistä unelmista. On aika ottaa selvää siitä, kuka minä todella olen.
Ajatus on pelottava. Olen tottunut elämään muutama kuukausi kerrallaan. Kunhan tiedän työt, matkat ja asunnon seuraaviksi kuukausiksi, olen tyytyväinen.
Virran mukana kulkemalla on vaikea olla tavoitteellinen, vaikka tekisikin kaiken aina täysillä. Hurahdan, innostun ja teen kaiken täysillä just nyt. Pitäisikö joskus tehdä jotain täysillä myös tulevaisuutta varten?
Ei välttämättä, mutta silloin minun täytyy tietää, että sellainen minä olen. Elän kalenterin mukaan, mutta vain muutaman kuukauden päähän. Olen outo sekoitus järjestelmällisyyttä ja totaalista epäjärjestystä.
Sen tiedän, että taskussa pitää aina olla unelmia. Muuten elämällä ei ole merkitystä. Yksi unelma on se, että saan tämän bloggaamiseni jollain tavalla säännölliseksi, jäsennellyksi ja kiinnostavaksi. Sen unelman toteutumiseen saattaa mennä jonkin aikaa.
Toinen unelma on se matka, jolle lähden itseäni etsimään. Vuosien haave road tripistä Yhdysvaltoihin on enää kolmen päivän päässä.
Sen lupaan, että pitkällä suoralla laitan Kansasin soimaan:
”Carry on my wayward son
For there’ll be peace when you are done
Lay your weary head to rest
Don’t you cry no more”
Tunnelma on vähän samanlainen kuin vuosia sitten, kun muutin Italiaan. Silloin yksi tärkeimpiä kappaleita oli 30 Seconds to Marssin The Story:
”I’m in the middle of nothing
And it’s where I want to be
I’m at the bottom of everything
And I finally start to leave”
Elämässä on hetkiä ja hetkiä. Nyt on pidettävä huolta siitä, että otan kaiken irti hetkestä. En suorittamalla, vaan nauttimalla.
P.S. Ella ja Chrisu ovat kirjoittaneet blogia maailmanympärysmatkastaan. Heidän autonsa kyytiin hyppään Los Angelisissa. Mukaan seikkailuun pääsee täältä: http://www.lily.fi/blogit/matkalla-kaiken-aikaa
Tiedän nykyään olevani yksi suurimpia säävalittajia. Lempiasiani, josta Suomessa valitan, on sää.
Sen jälkeen, kun olin kaksi ja puoli vuotta sitten pari viikkoa Kuubassa lokakuun lopussa ja tulin sieltä takaisin suoraan Suomen kaameimpaan aikaan – marraskuuhun – on Suomen talvi tuntunut todella vastenmieliseltä. Inhoan kylmyyttä, mutta erityisesti inhoan sitä pimeyttä. Tuntuu kuin se lamaannuttaisi ja mieluusti jäisi talviunille peiton alle.
Säästä valittaminenhan on myös todella typerää touhua! En minä voi valituksella vaikuttaa siihen, sataako toukokuussa räntää vai ei. Niin kauan kuin valitsen asua tässä maassa, täytyy yrittää ajatella myös niitä hyviä hetkiä, jolloin aurinko paistaa ja on valoisaa.
Ja onhan niitä hyviä säähetkiä ollut juuri oikeaan aikaan! Vappu on lempijuhlani. Näytti pitkään siltä, että on todennäköisempää, että sataa räntää kuin paistaa aurinko. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaan sain istua ja maata Vartiovuorenmäellä Vappupäivänä monta tuntia. Kuvia ei tästä mässäilyjuhlasta tullut edes otettua, mutta muistan kesän ensimmäisen päivän auringon ihollani.
Toinen lämmin kesäpäivä oli viikko sitten perjantaina. Kaikki suuntasivat silloin ensimmäistä kertaa terassille, mutta minä pakotin itseni jäämään sisälle. Olin matkustanut viikon paikasta toiseen, joten rauhoittuminen teki hyvää. Päätin juhlistaa kesän alkua ostamalla mansikoita. Mansikat olivat matkustaneet Hollannista, ja ne olivat maukkaita.
Koska terassilla istuminen oli jäänyt väliin, lähdin reippaasti kävelemään lauantaina ulos. Olen asunut Martissa nyt puoli vuotta, mutta talvella ei ole hirveästi tullut käveltyä lähikauppoja pitemmälle. Olenkin viime päivinä huomannut ilokseni, että täällähän on todella paljon kivoja kallioita, joihin pääsee kiipeämään. Kallioilla voisi hyvin istua piknikillä ja katsella lähiseudun talojen kattoja.
Alkukesä on mielestäni kesän parasta aikaa. On ihanaa, miten luonto alkaa vihertyä, rehevöityä ja valmistautua Juhannukseen. Siinä tulee ihan taianomainen olo, kun kävelee ulkona ja katselee luonnon heräämistä.
Olen iloinen, että Uittamon kalliot ovat kävelymatkan päässä. Meren tuijottaminen on aina yhtä ihanaa ja terapeuttista. Joskus ajattelin, että unelmaelämässäni kirjoitan samalla, kun tuijotan merta. Nyt ajattelen, että unelmaelämässäni asun asunnossa, jonka olohuoneen ikkunoista ja terassilta näkee merelle. Joskus sitten, kun olen iso ja rikas.
Rannalla uiskenteli yksinäinen joutsen. Ihmettelin, mihin se on kumppaninsa jättänyt tai hukannut. Ehkä sekin tutkii maailman vesistöjä yksikseen ja yrittää löytää ennen kaikkea itsensä.
Vaikka Suomessa olisi päivällä lämmin, harvoin on lämmin enää yöllä. Viime viikonloppu oli siinä mielessä erikoinen, että kesämekolla tarkeni hyvin tallustella vielä yöllä kotiin.
Se on outo tunne, kun kotiin kävellessä huomaa auringon jo kurkistelevan pimeyden takaa.
Yksi kesän parhaista puolista on se, että voi pukeutua kesäisiin mekkoihin!
Toinen kesän – ja elämän ylipäätään – parhaista puolista on ruoka. Grillikausi avattiin eilen – Martissa tietenkin! Useaan kertaan puhuimme eilen siitä, miten hienoa on asua juuri Martissa. Tämä on turkulainen tapa asua kaupungin ulkopuolella, vaikka asuukin ihan lähellä keskustaa. Puutaloasuminen on todella jees!
Alkukesä on tosiaan lempivuodenaikani. Sen vuoksi olen hieman haikealla mielellä sen suhteen, että lähden juhannuksena kuukaudeksi Yhdysvaltoihin. Toisaalta alkukesä on silloin ohi, enkä tällä hetkellä juuri mitään muuta odota niin paljon kuin, että saisin jo lähteä. Odotukset ovat korkealla. Lentokoneen noustua korkeuksiin laitan 30 Seconds to Marsin City of Angelsin soimaan ja elän vain sitä hetkeä.
Etnalle kiipeäminen oli yksi Sisilian matkamme tärkeimmistä tavoitteista. Hästäg #mehänkiivetäänetnalle oli legenda jo syntyessään, mutta sitä emme tienneet, miten monta vastoinkäymistä meillä oli ennen kuin pääsimme toteuttamaan sen. Vastoinkäymisiin kuului mm. lennon peruuntuminen ja se, että Neiti E:n ääni ei toiminut juuri lainkaan koko matkan aikana. Hyvin hän kuitenkin pärjäsi etupenkillä.
Alkuperäinen tarkoitus oli oikeasti kiivetä Etnalle kävellen. Etna-rouva päätti kuitenkin purkautua meidän matkan aikaamme – tietenkin. Totesimme siis, että on paljon parempi mennä opastetulle retkelle kuin itse koittaa löytää sopivia kävelyreittejä.
Suomessa uutisoitiin shokkiotsikoilla, miten Etna sylkee kuumia kiviä ihmisten päälle. No niin se varmaan sylkikin, jos ehdoin tahdoin meni aktiiivisen kraaterin lähelle. Meitä alkoi ensin huvittaa ja sitten myös ärsyttää kaikki varoitteluviestit, joita Suomesta saimme. Emme me nyt niin tyhmiä kuitenkaan olla, että menisimme kuuman laavan keskelle tanssimaan. No mutta, onhan se hyvä, että ihmiset ovat huolissaan! Tämä kertoo vaan taas yhtä tarinaa siitä, millaista shokkiuutisointi on. Etnan purkautumisesta ei olisi varmasti edes uutisoitu, jos paikan päällä ei olisi sattunut olemaan toimittajia.
Etna on aktiivinen ja puhelias tulivuori
Paikallisille Etnan purkautuminen oli täysin normaalia. Oppaamme sanoikin meille heti ensimmäisenä, että olemme onnekkaita, koska Etna-rouva puhuu meille. Etna on aktiivinen tulivuori, ja jos se on ollut pitkään hiljaa, se alkaa jälleen kommunikoida. Ihan kuin muutkin naiset. Siihen Etnan alla asuvat ihmiset ovat täysin tottuneet. Opas painotti moneen kertaan, että Etna on nainen. Nainen on Italiassa tärkeä, joten tähän tulivuoreen sisilialaisilla on erityinen suhde. Milla Magian kautta tutuksi tullut Vesuvius puolestaan on mies.
Talvella Etnan rinteillä voi lasketella. Loppusyksystä on mahdollisuus, että sisilialainen käy aamulla Etnalla laskettelemassa ja menee illalla mereen uimaan. Ilmasto sallii molemmat harrastukset samaan aikaan. Tämän kuultuani ajattelin jälleen kerran, että Italia on upea.
Sisiliassa eletään Etna-tulivuoren ehdoilla
Tulivuori on vaikuttava luonnonvoima. Kukaan ei sano Etnalle, koska hän saa purkautua. Hän tekee sen juuri silloin, kun haluaa. Tulivuoren koko ei ole pysyvä, vaan se saattaa kasvattaa kokoaan laavalla tai luomalla itseensä pieniä vuoria. Paikallisetkin ymmärtävät sen, että Etna tekee, mitä haluaa. Sen vuoksi Etnan rinteille rakennetut turistirakennukset mm. laskettelukeskuksen yhteydessä on rakennettu puusta. Jos Etna päättää syöstä laavaa, rakennukset palavat tuhkaksi ja tilalle voidaan rakentaa uudet. Niin se vain menee. Luonto määrää, ja ihminen kumartaa.
Tulivuoren laava on erilaista. Osa laavasta on tosi kevyttä. Osa on tosi hienojakoista ja sen päällä voisi vaikka kävellä. Osa sitten tosi karkeaa ja siitä sisilialaiset käyttävät nimitystä ”a-au”, koska kävely laavan päällä sattuu.
Kurkkaus luolaan ja kotiin tuliaisiksi Etna Rossoa
Kävimme pienessä luolassa Etnan sisällä. Laavapeltojen sisällä on paljon luolastoja, mutta suurin osa niistä on sellaisia, joihin ei pääse sisälle. Tämäkin luola oli sellainen, jossa oli mahdollista käydä vain vähän matkan päässä suuaukolta. Kauempana ammotti suuri rotko, jossa Etna olisi imenyt matkaajan sisäänsä. Niin on myös valitettavasti käynyt jonkun itsenäisen matkustajan päättäessä lähteä tutkimaan luolaa varoituksista huolimatta pitemmälle. Se oli surullinen muistutus siitä, miten tärkeää on noudattaa turvallisuusohjeita ja tuntea paikka, jossa on kulkemassa.
Maisema Etnan rinteillä oli karua – lopputalvesta vielä kesää karumpaa. Lumi oli suurimmaksi osaksi jo sulanut, mutta kesä ei ollut vielä tuonut vihreyttä kasveihin.
Kaupunkiin palattuamme nautimme eväät aperol spritzin kanssa. Laukussa oli mukana myös tuliainen tulivuorelta: Pullollinen Etna Rosso -punaviiniä.
Elämässäni on aika harvassa semmoiset viikonloput, joille ei ole suunniteltuna yhtään mitään. Tästä viikonlopusta tuli yllätyksenä sellainen.
Ruuanlaitto on kivaa silloin, kun siihen on aikaa. Yleensä ei vain ole. Niinpä olen lähinnä tuskastuneena miettinyt, että mitä tässä nyt sitten syödä ja mättänyt suuhuni vähän kaikkea.
Tämän viikonlopun yllättävä vapaa-aika antoi minulle mahdollisuuden todistaa, että gluteenittomalla ruokavaliolla voi syödä kaikenlaisia herkkuja.
Eilen aamulla paistoin uunissa Semperin gluteenittomia minibaguetteja. Laitoin niihin täytteeksi kalkkunaa, munavoita, juustoa ja kurkkua. Ne olivat todella hyviä! Jos siis joskus iskee tarve vaalealle leivälle, niin hyvä vaihtoehto on olemassa.
Tänään tein aamiaiseksi kookoslättyjä tällä reseptillä:
Gluteenittomat kookoslätyt (yhden hlön annos)
1 dl vettä
3 rkl kookosjauhoja
1,5 dl kookosmaitoa
3 rkl mantelijauhoja
3 munaa
ripaus suolaa
vähän kookosöljyä
Söin lättyjen kanssa pakastettuja mustikoita ja suklaa-pähkinävoita. Suklaapähkinävoi oli sokeritonta terveysversiota (Urtekram: Peanut butter crunchy choco), eli aika tuhtia tavaraa. Ei se nyt ihan Nutellan veroista ollut, mutta ihan ok kuitenkin.
Lisäksi tein kookos-mansikka-smoothien, joka on oikeasti varmasti yksi ihan parhaita jälkkäreitä ikinä. Siihen tulee yksinkertaisuudessaan paljon mansikoita ja kookosmaitoa. Kookosmaitoa voi laittaa maun mukaan. Vähemmästä tulee paksumpaa ja enemmästä löysempää juomaa.
Ihan kokonaan en ole viikonloppua viettänyt ruuan parissa, vaikka maha ei todellakaan ole tyhjyyttä huutanut. Aikatauluttomuudessa on parasta se, että voi tehdä sitä, mitä juuri sillä hetkellä huvittaa.
Luin Tommi Kinnusen Lopotti-kirjan loppuun. Se oli ihana. Suosittelen kaikkia maailman ihmisiä lukemaan Neljäntienristeyksen ja Lopotin. Tommi käyttää kieltä todella, todella kauniisti. Sen lisäksi kirjat käsittelevät todella tärkeitä ja koskettavia aiheita.
Katsoin Suicide Squadin, josta ajattelin etukäteen, että se on varmasti ihan kamalaa roskaa. Ei se itseasiassa ollut. Se oli ihan viihdyttävä ja hauska elokuva. Jared Leto oli häikäisevän hyvä Jokeri. Viime viikolla Facebook tarjosi minulle muiston, johon olin kirjoittanut, että Jared Leto ja 30 Seconds to Mars ovat asioita, joiden vuoksi uskon ihmisen pystyvän mihin vaan. Se on edelleen totta.
Kävin myös ulkona kävelemässä. Tämä kuva kuvaa mielestäni hyvin sitä, millainen fiilis Turussa on tällä hetkellä. Vielä on kylmä tuuli, mutta kevät on jo oven takana.
Haluaisin kovasti jo laittaa talvivaatteet pyykkikoriin, mutta vielä en uskalla. Tiistaina lähden Sisiliaan etsimään kevättä ja toivon, että palattuani täälläkään ei ole enää lunta ja jäätä.
Vuosi vuodelta tunnun inhoavan talvea yhä enemmän ja odottavan kesää. Jokilaivat olivat vielä kiinni, mutta kuvittelin jo, miten jokirannat täyttyvät ihmisistä ja laivat avaavat ovensa. Olisi tehnyt mieli mennä laivan kannelle nauttimaan lasillinen kuohuvaa, mutta tuuli oli vielä aivan liian kirpeä.
Neljäs herkku, jonka tein tänä oli pinaatti-vuohenjuusto-piirakka. Siitäkin tuli tosi hyvää! Tein sen suunnilleen näin:
Gluteeniton pinaatti-vuohenjuusto-piirakka
Pohja:
50 g voita
1 dl mantelijauhoja
1 rkl vettä
0,25 dl juustoraastetta
Suosittelen kuitenkin kaksinkertaista määrää aineita pohjaan. Minun täytyi vähän nipistää, koska voita ei ollut enempää.
Täyte:
Paketillinen vuohenjuustokuutioita
200 grammaa pakastepinaattia
2 kananmunaa
1 dl kauramaitoa
Ripoteltuna päälle juustoraastetta
Käytin pakastepinaatteja, joka on rouhittuna kuutioihin. Laitoin kuutiot suoraan piirakkaan, mutta sulatettuna pinaatin olisi saanut leviämään tasaisemmin. Kuutioita vielä parempi pinaatti olisi kokonaisena pakastettu tai tuore pinaatti.
Neiti E totesi lentokoneessa, että voisi ottaa samppanjaa, koska on hänen syntymäpäivänsä. Minä – aina päivämääristä täysin perillä oleva ystävä – totesin: ”AI! Se on tänään! No otetaan!”
Kyllähän lentokoneessa nautitussa samppanjassa on aina tiettyä glamouria ja tunnelmaa…
Roomassa löysimme majapaikallemme vievän kadun ja pysähdyimme tietenkin syömään. Italiassa pääasia on se, että syö lähinnä koko ajan.
Ensimmäiset lihafestit katukuppilassa, josta tuli Rooman reissumme vakipaikka. Pysähtymättä emme paikan ohi juurikaan kävelleet.
Aperol Spritz kuuluu Italiaan. Opin juomaan Aperol Spritziä, kun asuin Venetsiassa. Silloin se oli venetsialaisten juoma, mutta nykyään sitä juodaan ihan kaikkialla – jopa Turussa.
Leikimme, että Roomassa on jo lämmin ja pukeuduimme koko reissun ajan liian vähiin vaatteisiin. No, mutta hei, Roomassa kuuluu olla tyylikäs. Italia on tyylikäs maa!
Reissumme pakollinen nähtävyys oli Colosseum. Neiti E totesi: ”Mä en tiennyt, että se on noin pieni!” Se siitä historiallisesta ihmeestä sitten…
Kyllä se silti oli vaikuttava ja kaunis.
”Maksetaanko me sinne sisälle sen takia, että saadaan otettua perinteiset peukku ylöspäin ja peukku alaspäin -kuvat?” Maksettiin.
Matkalla Rooman perinteiseen hipsteri-ravintola-kuppila-opiskelija-täällä_on_kaikki-kaupunginosaan: Trastevereen.
Alkuillasta istuimme kirjojen keskellä juomassa kuohuviiniä. Trasteverestä löysimme reissumme aikana sekä aivan ihania paikkoja että ihan kamalia paikkoja. Se on oikeastaan tuurista kiinni. Hintataso ei ole taatusti edullisin, mutta parhaimmillaan paikat ovat niin kivoja, että se ei haittaa.
Söimme huonossa ravintolassa Neiti E:n syntymäpäiväillallisen, joten Neiti E halusi siirtyä jonnekin muualle syömään synttärikakkua eli tiramisua. Löysimme paikan, jossa tarjoilija sanoi meille: ”Tilasitteko te vain tiramisua ja kuoharia? Mä rakastan teitä!” Kyllä! Se oli hieno päätös hienolle päivälle.
Kiitos neiti E ja neiti H upeasta päivästä Roomassa!
Matkapaloja 