Uusi vuosi Gdanskissa: Mitä opin matkasta?

 

 Oppi nro 1: Gdanskiin on tosi kätevä matkustaa Turusta! Wizz Air lähtee ilmaan kuuden aikaan illalla, joten sinne ehtii vielä työpäivän jälkeenkin. Ajallisesti matkaan menee suunnilleen saman verran kuin matkustaisi junalla Helsinkiin.

Oppi nro 2: Lentokoneesta saattaa loppua viinipullot kesken. Jos istuu koneen keskivaiheilla, ei juomia välttämättä ole enää siinä kohdassa jäljellä.  Jos kuitenkin onnistuu saamaan juoman, täytyy varautua siihen, että laskeutuminen alkaa siinä vaiheessa, kun on saanut viinin kaadettua mukiin.

 

 

Oppi nro 3: Vaikka hotellin valintaan on käytetty useita tunteja useina eri päivinä, ei pidä olettaa, että hotellissa olisi tarjolla kosmetiikkaa. Talvipakkasella rasvan jättäminen kotiin aiheutti kirjaimellisesti kutkuttavia tilanteita!

Oppi nro 4: Hotel Artusin huone oli viihtyisä ja kivasti sisustettu. Vessapaperi sen sijaan oli kovaa ja sitä pihisteltiin. En ymmärrä siivoojia, jotka eivät voi laittaa valmiiksi kahta rullaa vessapaperia! Mikä siinä on? Ei se mitään kultaa ole!

Oppi nro 5: Hotellin alakerrassa oleva ravintola Mon Balzac tarjosi reissumme parhaat aamiaisvaihtoehdot. Aamiaisella oli ainoastaan suomalaisia.

 

 

Oppi nro 6: Jos ei sesonkiaikaan varaa pöytää, ei tilaa luultavasti ole juuri missään. Uuden vuoden aattona emme edes jaksaneet lähteä etsimään vapaata pöytää, vaan ostimme katuruokaa. Kuvassa idyllinen katuruokahetki. Minä söin tietenkin makkaraa ja herra K söi hapankaalia nyhtöpossulla. Parasta uuden vuoden ilallisellamme oli lämmin hehkuviini. Sama pöytätilanne oli myös uuden vuoden päivänä. Meidät käännytettiin usean ravintolan ovella ennen kuin pääsimme sisään Cafe Ferberiin. Ihan heti ei tulisi mieleen tilata illallista kahviosta, mutta siinä hetkessä tilattu ateria maistui ihanalta!

 

 

Oppi nro 7: Jos haluaa päästä joenrantaan katsomaan ilotulituksia, kannattaa lähteä aiemmin kuin 10 minuuttia ennen puolta yötä. Ilotulitus oli kuitenkin niin valtava, että sen pystyi näkemään kaduiltakin. Suomessa pelkään ilotulitteita (tai tarkemmin sanottuna niiden ampujia), mutta tuolla en jostain syystä pelännyt.

 

Oppi nro 8: Gdansk on kylmä talvella!

 

 

 

Oppi nro 9: Aamiainen on lomalla päivän tärkein ateria! Ennen sitä on naama nyrpeänä tai tehohymyyn väännettynä. Ravintola Tekstylia löytyi, kun kävelimme hotellilta kohti rautatieasemaa. Aamiainen oli reissumme edullisin. Koko setti oli vain n. kuusi euroa/hlö.

 

Oppi nro 10: Sopottiin pääsee kätevästi paikallisjunalla. Edestakainen matka Gdanskista taisi maksaa 2 euroa. Ainut ongelma junamatkustamisessa oli se, että laitureilla on tosi huonosti merkattu se, mihin juna on matkalla. Onnistuimme kuitenkin näkemään meren ja toteamaan, että kesällä voisi palata piknikille.

 

Oppi nro 11: Coctail Bar Max Sopotissa panostaa drinkkien ulkonäköön täysillä! Miltä tuntuisikaan juoda Pina Coladaa ilman ananaksen päätä? Drinkit olivat hyviä, mutta paikka ei ollut erityisen edullinen. Toisaalta minulla ei ole aavistustakaan, mitä drinkit Suomessa maksavat. Ehkä enemmän, ehkä vähemmän.

 

Oppi nro 12: Gdanskissa on talvella kylmä! Eikun, se oppi taisi tulla jo… No, joka tapauksessa kylmyys ajoi meidät lounaalle Segafredoon. Se on italialaistyyppinen kahvilaketju. Tämä oli reissumme heikoin ruokahetki. Söin päärynäsalaatin, koska kana oli loppu! Olihan se ihan hyvää, mutta c’moon: kuka syö päärynäsalaatia?

 

Oppi nro 13: Jósef K. oli tosi kiva baari! Hinnat olivat edulliset ja sisustus oli persoonallinen. En tiedä, miksi en ottanut enempää kuvia, mutta baarissa oli mm. pöydän läpi kasvava puu.

Oppi nro 14: La Pampa on erittäin hyvä pihviravintola! Kävimme Herra K:n syntymäpäivän kunniaksi syömässä pihvi-illallisen. Ruoka oli hyvää ja palvelu erittäin ystävällistä. Herra K ei kovin usein tilaa ravintolassa pihviä, mutta hän totesi illan pihvin olleen paras pihvi koskaan. Olin itse myös varsin tyytyväinen ruokaani.

Oppi nro 15: Hierontatuolit ovat parasta! Miksen ole koskaan aiemmin niitä kokeillut? Tämä oli ehkä reissun tärkein oppi!

Lue myös:

Viikonlopun irtiotto Gdanskissa

Wannabe-bloggaaja


Feikattu wannabee-bloggaajan bloginkirjoituskuva.
Kuulas lauantaiaamu valkenee Turussa. Tuomiokirkko seisoo silmieni edessä yhtä mahtipontisena kuin aina ennenkin. Aurinko alkaa värjätä horisonttia yhä vaaleanpunaisemmaksi. Sieltä se syntyy. Päivänvalo. Avopuoliso lähti pelaamaan salibandya. Kahvi on lämmintä mukissa. Mamman kutomat superkauniit villasukat on vedetty jalkaan. Kotona vallitsee seesteinen hiljaisuus. Joko tämä nyt olisi potentiaalinen hetki kirjoittamiselle?
Olen matkustaja. Olen kirjoittaja. Olen ennen kaikkea matkahaaveilija. Eilen selasin Mondoa ja keksin taas uusia kohteita, joihin on pakko päästä käymään. Näiden faktojen perusteella haaveilin joskus siitä, että kirjoittaisin kiinnostavia matkablogipäivityksiä. Se ei vaan koskaan tapahtunut. Kirjoitukseni eivät ole edes niin kiinnostavia, että saisin ne aikaan. Lissabonissa kävin aika monta vuotta sitten, ja vieläkin kuvat ja tekstit odottavat julkaisemistaan.
Myös tämän blogin päivittäminen on viime kuukausina – ellei vuosina – jäänyt. Asiaa kuvastaa ehkä se, että herra K kysyi viime keskiviikkona, kun tulin tietokoneen ääreen: ”Mitä sä niinku teet?” Olen kuulemma niin harvinainen näky tietokoneella, että sen eteen päätyminen aiheuttaa kummastusta. Totta se on. Reilu vuosi sitten hankittu kone on miltei tuliterä käyttämättömyyden vuoksi.
Mitä minä sitten tein? No klik, klik, shoppailin. Kännykänkuoria, laukkuja, Singstarin mikkejä. Mitä näitä tarpeellisia asioita nyt on, joita Loppiaisena tulee mieleen?
Bloggaaminen ei nykyään juuri tule edes mieleeni. Silloin, kun kirjoitin enemmän, luin myös enemmän blogeja. Nykyään käyn välillä kurkkaamassa, mitä Onnenpäivälle tai Laura Lovesille kuuluu. Siinä se. Tosin nyt heti tuli mieleen, että entä Myexploration ja Omppu Desing? Mitä heille on tapahtunut? Se on hassua, miten vuosien blogituttavuuksiin suhtautuu kuin vanhoihin ystäviin, vaikka ei välttämättä ole vaihtanut heidän kanssa kuin muutaman sanan – ja nekin nettimaailmassa.
Aina on jotain, joka estää luovuuden. Pitäisi siivota, pitäisi käydä kaupassa, pitäisi tiskata, pitäisi ajatella työasioita, pitäisi suunnitella sitä ja tätä.
Oikeasti pitäisi vain ottaa rennommin.

Se on minun uuden vuoden lupaukseni.

Uusi vuosi 2013

Olen vuorotyössä, joten olen yleensä töissä silloin, kun muilla on vapaata. Välillä joudun siis hieman soveltamaan, miten saan yhdistettyä työn ja juhlan. Uuden vuoden aattona työt loppuivat klo 18, ja seuraavana päivänä piti jälleen töihin klo 10.45. Siihen väliin mahtui kuitenkin kaikki tärkeimmät asiat. Kyse on tehokkaasta ajankäytöstä. 19.30 tapasin ystäväni neiti K:n Teatterisillalla ja n. klo 20.30 oli kuohuviinit kaadettu.

Opin vasta joitain vuosia sitten, että suomalaiset syövät uutena vuotena nakkeja ja perunasalaattia. Se ei ole koskaan kuulunut meidän perheen uuden vuoden perinteisiin. Tänä vuonna ateria koostui kylmistä prinssinakeista, perunasalaatista ja tsatsikista. Kaikki suoraan paketista lautaselle. Ainakin on helppo illallinen.

Ennustaminen ja korttipelit sen sijaan ovat kuuluneet uuden vuoden perinteisiin silloin, kun asuin vielä Pohjanmaan kodissani. Uusi vuosi oli rauhallista yhdessäoloa ja ilosten ennustusten ennustamista.

Minä en usko mihinkään yliluonnolliseen – en siis myöskään ennustuksiin. Kaikki yliluonnollinen kuitenkin kiehtoo minua ja on äärimmäisen mielenkiintoista. Korteista ennustaminen on siinä mielessä aika hyvä ennustustapa, että kortteja voi tulkita haluamallaan tavalla omaan elämään sopivasti. Se kai siitä tekeekin suosittua.
Minulle ennustettiin tulevan vuoden tärkeiksi hahmoiksi kahta vaaleaa miestä ja yhtä tummaa naista. Toinen miehistä on hyvä ja toinen paha. Minun pitää järjen avulla oppia tunnistamaan, kumpi on hyvä ja kumpi paha. Tumma nainen on hyvä ja hän liittyy vahvasti teatteriharrastukseeni. Teatteriharrastukseni ennustettiin olevan menestys. Lisäksi minulle ennustettiin varallisuutta, ellei joku mies tule tielleni. Mitä tästä sitten opin? Sen, että välttele miehiä ja keskity teatteriin! Hah!

Lähitulevaisuuteeni ennustettiin oikeamielistä ja välittävää vaaleaa naista, juhlintaa ja onnea. Olin jo päättänyt, että jään kotiin neiti K:n lähtiessä seuraavaan paikkaan. Ennustus kuitenkin ohjasi minut neiti H:n luokse! En ollut aiemmin edes käynyt neidin uudessa asunnossa, joten jo oli aikakin.

Valintani osoittautui mainioksi, sillä kerrankin olin seurassa, jolle riitti ilotulitusten ihaileminen ikkunasta. Kammoan humalaisia ihmisiä, jotka ampuvat ilotulitteita. Olen viettänyt ainakin kaksi vuodenvaihdetta itsekseni, kun muut ovat menneet ulos katselemaan ilotulitusta. Jaoimme toiveemme uutta vuotta koskien, kohotimme kuoharilaseja ja katselimme taivasta. 
Neiti H:n ja neiti M:n siirtyessä paikalliseen yökerhoon minä lähdin kävelemään kotiin. Vähän jännittää, kun odotukset tämän vuoden suhteen ovat niin korkealla…

Kiitos vuosi 2013


Berliini. Gradu. Muutto. Valmistuminen. Kypros. Lissabon. Ruisrock. 30 Seconds to Mars. Muse. Teatteri. Improvisaatio. Barcelona. Ihmiset.

Siinä sanoja, jotka tulevat ensimmäisenä mieleeni, kun ajattelen vuotta 2013. Tämä on ollut muutosten ja yllätysten vuosi.

Viime vuonna tähän aikaan toivoin, että olisin määrätietoisempi ja uskaltaisin hypätä mukaan seikkailuihin. Graduni valmistui, ja minä valmistuin. Uskalsin hypätä varsin spontaanisti mukaan impromaakareihin ja Funze de Mentaan. Se vei minut seikkailuun, joka ilokseni ja onnekseni jatkuu ensi vuonna.

Viime vuonna oletin, että olen tähän aikaan Australiassa varsin erilaisten seikkailujen parissa. Niin vain kävi, ettei sydän ja elämä vieneetkään siihen suuntaan. Tällä hetkellä olen enemmän kiinni Turussa kuin koskaan. Asuntoni on ihana. Harrastukseni ovat inspiroivia. Ihmiset ympärilläni ovat aivan mahtavia.

Muutokset ovat olleet myös raskaita. Sydän on särkynyt matkan varrella useaan kertaan. Itsetutkiskelu sekä ilojen ja surujen käsittely ovat opettaneet minulle paljon itsestäni ja siitä, mitä elämältä haluan. Tunnen itseni ja toiveeni paremmin kuin vuosiin. Enää en pelkästään heittelehdi sen mukana, mihin elämän oikukas virta vie. Nyt minä myös itse ohjaan suuntaa.

Kiitos kaikille ihmisille, ajatuksille ja kokemuksille, jotka olivat osa vuotta 2013. Nyt minä olen tässä tasapainoisena ja onnellisena. Kuohuviiniä ja rakkautta kaikille!

Lupauksia vuodelle 2014

Jokainen tammikuu on uuden alku. Ihmiset lupaavat aloittaa uuden terveellisemmän elämän. Terveelliseen elämään kuuluu yleensä liikunta, ravinto ja pahojen tapojen vähentäminen. Aloitetan siis niistä.
Liikunta: Vuonna 2014 minä en ota minkäänlaista stressiä liikunnasta. Ainut lupaukseni on se, että yritän pitää huolen siitä, että kuljen säännöllisesti kävellen tai pyörällä työmatkani. Bussia käytän vain, kun on pakko. Muuta kuin hyötyliikuntaa harrastan silloin, kun siltä tuntuu.
Ravinto: Pyrin syömään säännöllisesti. Vältän päiviä, joissa huomaan olleeni tuntikausia ilman minkäänlaista ruokaa tai välipalaa. Säännöllinen ravinto, vihannekset ja hedelmät parantavat vastustuskykyä. Yritän muistella taas, mitä muita ruokia on olemassa kuin pekoni-feta-pasta tai kanasalaatti. Ideoita helpoista välipaloista ja nopeista aterioista otetaan ilolla vastaan.
Pahojen tapojen vähentäminen: En koe, että minulla olisi sellaisia pahoja tapoja, joita pitäisi pyrkiä vähentämään. Ajattelen vuotta 2014 enemmänkin uusien mahdollisuuksien vuotena kuin uusien rajoitusten vuotena.
Tärkein lupaus itselleni: Käytän vuoden 2014 itseni kehittämiseen esiintyvänä taiteilijana. Treenaan näyttelemistä, improvisaatiota, kitaransoittoa ja laulamista. Näiden asioiden treenaaminen tulee olemaan minulle vuoden tärkein asia. Vihdoinkin minulla on aikaa – ja sitäkin enemmän intoa ja halua – tehdä näitä asioita.
Tulkoon siis teatterin ja intohimon vuosi 2014!