Turistina Helsingissä: Kulttuurisauna — plussat ja miinukset

Julkiset saunat eivät periaatteessa ole ajatuksissani ykkösenä, kakkosena eikä ehkä kymmenentenäkään, mutta kyllä minä niihin silti ihan mielelläni menen, jos joku muu keksii tämän idean.

Olin muutama viikko sitten serkun luona vierailemassa ja hän ehdotti, että menisimme Kulttuurisaunaan. Hän oli kuullut, että se on kiva rauhoittumispaikka.

Kulttuurisauna sijaitsee kauniissa paikassa Hakaniemenrannassa. Olimme valinneet rauhoittumisajankohdaksi sunnuntai-illan – ja niin oli moni muukin. Saunaan ei voi tehdä etukäteen varausta, joten meidät laitettiin jonoon. Miesten puolella ei tainnut olla lainkaan jonoa, mutta naisten puolella oli kuusi ennen meitä. Odotimme vuoroamme noin 45 minuuttia.

Tauko- ja odotustilassa oli hauska kirja, joka kertoi japanilaisesta kylpykokemuksesta.  Sanoin serkulle, että tämän odotusajan pitäisi olla nautinnollista.

Tunnelmallisesta tilasta huolimatta, odotus ei ollut kovin mukavaa – varsinkin, kun olin typeryyttäni ensin odottanut ulkona serkkuani, enkä mennyt suoraan sisään odottamaan saunomista. Vinkkinä siis muille: ensimmäisen kannattaa mennä jo mahdolliseen jonoon!

Kun lopulta pääsimme saunaan, viihdyimme siellä kyllä ihan sulkemisaikaan asti, eli reilun tunnin.

Oliko se sauna sitten rauhoittumispaikka? No, ei oikeastaan. Se oli yleinen sauna ja siellä oli ihan normaali määrä meteliä.

Kulttuurisaunan plussat:

+ Todella kaunis paikka.

+ Avanto, johon pääsee pulahtamaan erittäin kauniissa maisemissa.

+ Tunnelmallinen odotus- ja taukotila.

+ Miellyttävät löylyt, kun ensin oppii käyttämään kiuasta.

+ Mukavan pieni ja kotoisa.

Kulttuurisaunan miinukset:

– Ei voi varata aikaa, joten joutuu mahdollisesti jonottamaan kauan.

– Ei saanut informaatiota jonotus-ajasta, eikä asiakaspalvelu muutenkaan ollut kovin kummoista.

– Suihkussa tuli ainoastaan kylmää vettä. En tosin tiedä, onko se aina niin, vai vain tuona iltana.

– Pukuhuoneen lattiat kastuivat täysin, koska siitä kuljettiin läpi avantoon ja saunaan.

Extrana asioita, jotka voi kokea plussina tai miinuksina:

  • Saimme alennusta lipun hinnasta, mutta meille ei kerrottu, miksi.
  • Tiukat säännöt: ei varauksia, ei yli kolmen hengen seurueita, ei alkoholijuomia.

Lisätietoja Kulttuurisaunasta: http://www.kulttuurisauna.fi/

 

Lue myös:

Turistina Helsingissä: Suomenlinnaan kannattaa mennä aina

Turistina Helsingissä: Suomenlinnaan kannattaa mennä aina

Olen aika usein Helsingissä. Aika usein käyn myös sellaisissa paikoissa, joissa vierailusta voisi olla iloa myös jollekin muulle. Tästä päästä päätin perustaa Turistina Helsingissä -juttusarjan.

Ensimmäisenä kirjoitan Suomenlinnasta, jossa olin kaksi kertaa viime vuonna.

Ensimmäinen kosketukseni Suomenlinnaan oli ala-asteella. Olimme jossain partiojuhlassa ja kävimme vierailulla Suomenlinnassa. Olin heti lumoutunut.

Seuraavan kerran hämmästyin, kun kuulin, että siellä voi asua. Wau. Ajattelin, että se olisi upein paikka ikinä asua!

En ole enää varma, ajattelenko Suomenlinnaa unelmieni asuinpaikkana. Ihana se on joka tapauksessa.

Suomenlinna juhannuksena

Minä olen perinteisesti kaupunkijuhannuksen suuri kannattaja. Kaupungissa on paljon helpompaa! Kaiken lisäksi siellä saa olla rauhassa, kun kaikki muut ryntäävät jonnekin muualle.

Viime juhannuksena vietin yhden päivän Suomenlinnassa.

Se oli idyllistä ja se oli myös melko hiljaista.

Vierasvenesatamasta ostin Tin Soldier’sin erikoisversion. Se oli vähä niin kuin teiniaikojen Dark Cider, mutta ei kuitenkaan.

Bongasimme Vesikko-sukellusveneen.

Koska sää oli Suomen juhannukseksi jopa ihan kaunis, olimme varautuneet ja pidimme pienen kuohuviini-piknikin lammen rannalla. Suomenlinnassa on paljon tosi kivoja piknik-paikkoja, joten sinne voisi hyvin ottaa isommankin eväskorin mukaan.

Ei hirmu paljon suomalaisempi välipala voisi olla!

Kahvila Piper on aivan super sympaattinen paikka! Heidän ”terassillaan” on  myös yksi Suomenlinnan parhaista näköaloista.

Tutustu Piperiin tästä: https://www.suomenlinnatours.com/kahvilat-ja-ravintolat

Minä pidän linnan raunioista ja ikkunoista.

Suomenlinna syksyllä

Olin äidin kanssa viettämässä viikonloppua Helsingissä ja olimme päättäneet mennä käymään Suomenlinnassa. Jännitimme vähän etukäteen, olisiko siellä liian huono sää.

Ei ollut. Kahden vierailun perusteella voin siis sanoa, että Suomenlinnassa on aina hyvä sää, vaikka muuten Helsingissä olisi ollut surkea sää!

 

Maisema oli vielä vihreä, mutta pihlajanmarjat paljastivat, että on syksy.

Suomenlinna on ihan oma maailmansa, jossa tosiaan asuu kourallinen ihmisiä. Voin kuvitella, että esimerkiksi taitelijat saavat tuosta ympäristöstä paljon inspiraatiota. Sitä en tosin tiedä, miten paljon turistit häiritsevät ihmisten (ja eläinten) rauhaa. Pihoissa on kyllä kyltit, joissa kerrotaan, jos kyseessä on asuinalue. Mahtavatkohan ne oikeasti pitää turistit loitolla?

Toivottavasti tämä söpö papukaija löysi takaisin kotiinsa.

Maisemat merelle ovat kuvankauniit.

Tälläkin kertaa kävimme katsomassa sukellusvenettä.

Ja tälläkin kertaa pysähdyimme Piperissa. Söimme lounaaksi kalakeittoa.

Niin ja minä latasin kännykkää, koska Suomenlinnassa on myös paljon erikoisia Pokemoneja. Helsinkiläiset Pokemon Go -harrastajat käyvät siellä säännöllisesti kasvattamassa kokoelmaansa.

Kyllä pitää mennä kivenkoloon, jos sellainen on näkyvillä!

Taidan olla liian iso hobitiksi…

Kaiken kaikkiaan Suomenlinna on aivan ihana paikka! Sinne on sitäpaitsi tosi helppo matkustaa: Kauppatorilta kulkee lauttoja edestakaisin ja lipuksi kelpaa HSL:n liput. Ei ole kallista, eikä vaikeaa.

Lue lisää Suomenlinnasta: https://www.suomenlinna.fi/

Eräs toukokuun viikonloppu

Olin etukäteen kauhuissani, kun ymmärsin, että lauantaina ei ole suunniteltuja ruokia, eikä tarkkaa aikataulua. Tiesin vain, että toimintaa riittää ja paljon. Olin huolissani siitä, mitä oikein syön, että pysyn hengissä koko päivän. Se on hassua, miten parissa kuukaudessa oppii suunnittelemaan ruokansa ja elämänsä miltei minuuttien tarkkuudella. Totaalinen kalenteriaddiktio ja kyvyttömyys rentoutua? Perjantai-illalla totesin itselleni, että jospa vaikka syön asioita, joita sattuu sillä hetkellä tekemään mieli. On siten ennenkin eletty – viimeiset 29 vuotta itseasiassa.

Päiväni alkoi Impromaakareiden promokuvauksilla. Marssimme mahtavan Arsi Koivulan valokuvattaviksi. Kuvia voi katsella Impromaakareiden Facebook-sivulta. Ohjeeksi annettiin, että meidän pitää näyttää omilta itseiltämme. Siinä onnistuttiin hyvin. Hulluja, ihania sekopäitä. Tykkään. Rakastan. Tosi paljon. Tilatkaa meidät keikalle!

Promokuvauksista vaatteiden sovitukseen. Funze de Menta -musikaali Caribia Areenalla lähestyy. Ennen treenejä sovitimme asuja. Jäi ilmeisesti valokuvissa poseeraamisfiilis päälle, kun halusin itsestäni keijukuvia. Tämä on totaalisen pinnallinen sivurooli. Oikeasti olen peikko, jolla on luonnetta. Sama juttu niin näytelmässä kuin oikeassa elämässäkin. Hahah.

Tässä kuvassa ei ole sutenööri vaan apulaisohjaaja. Tämä vaatetus ei toivottavasti esiinny missään näytelmän kohtauksista.

Treenien jälkeen minulla oli yllättävästi aikaa käydä kotona pakkaamassa Helsingin reissua varten tavarat pussiin. Suuntasin kohti Euroviisuvalvojaisia, joiden ulkohuussista tiesin etukäteen. Mukaan täytyi siis pakata Savetteja ja vessapaperia. Punaviini ja viinilasi eivät kaipaa selityksiä.

Bussimatkalla nukuin – ja laitoin punaista huulipunaa. Tärkeää sekin.

Hyppäsin bussista Ruoholahdessa pois. Tajusin sen mahdollisuuden vasta pysäkillä. Huusin kuskille: ”Anteeksi, mutta minäkin jään tässä”, juoksin ovelle ja huusin: ”KIITOS!” Näin osoitetaan olevansa maalta. Juhlapaikka sijaitsi hautausmaan ja vanhan mielisairaalan lähellä. Miellyttävä miljöö siis kertakaikkiaan.

Ennen live-esityksen alkamista katselimme edellisvuosien Euroviisuja.  Kukapa voisi unohtaa esimerkiksi foliohatut tai ihanan Alexander Rybakin? Euroviisujen alkaessa Norjan edustaja sai odotetut kommentit: ”Ihana mies, joka osaa tehdä käsillään asioita.” ”Ihana norjalainen mies.” ”Ihana mies.”
Conchita Wurst oli meidänkin valvojaisimme ehdoton ennakkosuosikki. Äänestyslinjat paukkuivat Itävallan suuntaan. Olin oikeasti hyvin ylpeä ja liikuttunut siitä, että Suomi antoi Conchitalle 12 pistettä. Hyvä Suomi! Aina ei tunnu, että asuisi kovinkaan suvaitsevassa tai edistyksellisessä maassa, mutta nyt tuntui. Myös Conchitan onni voiton hetkellä oli liikuttavaa katsottavaa. Paras voitti – tänäkin vuonna.

Jokin täysin käsittämätön päähänpisto sai minut vastaamaan neiti E:lle keskellä yötä, että tottakai voimme jäädä juhlapaikalle nukkumaan. Noin viiden tunnin unet kylmällä puulattialla vessapaperirulla tyynynä ei ole yleensä se yö, jollaista itselleni toivon. No, tulipahan taas todistettua, että vessapaperirulla kannattaa ottaa mukaan paikkaan kuin paikkaan.
Heräsimme aamulla yhdeksän aikoihin ja aloimme siivoamaan juhlapaikkaa. Siivoamiseen kuuluu olennaisesti edellisillalta jääneiden siidereiden jakaminen. Näytin kuulemma ihan spurgulta (vai narkkarilta?) aurinkolasit päässä ja siideri kourassa. No, olin tosiaan nukkunut edellisyön paljaalla lattialla…
Päätin soittaa toiselle Helsingin Neiti E:lle. Totesin, että olen ihmisraunio, joten voinko tulla kylään. Neiti E sanoi, että tottakai voin ja totesi, ettei hänellä ole mitään ruokaa, mutta käy huoltoasemalta hakemassa maitoa. Otin menestyksekkäästi metron ja bussin. Bussista jäin väärällä pysäkillä pois. Navigaattori eksytti minut, joten otin bussin oikealta pysäkiltä eteenpäin. Päädyin väärään paikkaan ja soitin hädissäni neiti E:lle: ”Mä oon täällä jossain tietyömaalla ja mun akku loppuu kohta.” Hän tuli ja pelasti minut.

Kuvassa aamiainen neidin luona, joka totesi, ettei hänellä ole mitään ruokaa. Taianomaisesti hän kuitenkin loihti täydellisen aamiaisen. Hän oli myös lämmittänyt saunan minua varten. Täydellinen hoito uudeksi ihmiseksi kokoamisessa.

Kun elämä jälleen tuntui voittavan, vei neiti E minut kartanoon lonkerolle. Terassikausi tuli siinä samalla avattua.
 
Seuraava askel oli hypätä takaisin paikallisbussiin ja suunnata kohti Putte’s pizza & baria. Neiti E:n näkeminen oli niin hauskaa, että aloin vakavasti harkita bussini missaamista. Olin siis ostanut valmiiksi lipun takaisin Turkuun, koska joukkoliikenteellä matkustaminen on aivan hemmetin kallista tässä maassa.

Neiti E totesi minulle, että ”Sä tuut niin tykkäämään tuosta vessasta. Mee sinne, niin tiedät miksi.” Oikeassa oli hän. Mahtava vessa. Mahtava oli myös pizza. Kuvassa on se versio, jonka päälle Neiti E ei ole vielä jakanut omia rucoloitaan. Hän kyllä pelasti minut yhden päivän aikana niin monella eri tavalla, että taitaa olla palvelusten velkakirja täynnä. Onneksi maailmankatsomuksemme jakamisesta on yhteinen. 
Ja oikeastaan juuri siksi päätin jättää menemättä bussiini. Oli ihanaa keskustella, jakaa kuulumisia, mielipiteitä, näkemyksiä. Ihana ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Kuukausien ja kilometrien erosta huolimatta on mahtavaa tietää, että toinen on olemassa. Ja se ymmärtää minua ja sen kanssa voi yhdessä todeta: ”Lupaamme, ettemme enää toimi näin. Ei enää koskaan.” Ei se viiden (?) vuoden takainen Botellon ja bondaus välittömästi ollut mitään harhaa.

Kun päätin jäädä Helsinkiin, päätin myös tupeerata tukkani. Yksi parhaista krapulalääkkeistä on muuten laittautuminen. Voi huijata itseään, että on kaunis ja hyvässä fiiliksessä. Suosittelen.

Halusin maistaa hyvää olutta, joten neiti E vei minut Black Dooriin. Hyvää olutta sieltä sai. Suosittelen. Siellä oli tarjolla myös vähemmän hyvää jääkiekkoa, mutta se ei ole baarin vika.

Niin siinä sitten kävi, että lähdin Turkuun vasta maanantaiaamuna. Aamujunassa nukuin ja jäin kaipaamaan minibistron tarjoamaa kahvia päästyäni Kupittaalle. Suorastaan syöksyin kotiin tekemään aamiaisen ja päivän eväät. Klo 10.00 piti olla töissä ja takaisin ruodussa ruokavalion, treeniaikataulujen ja kalenterin suhteen. Ja niin minä olinkin.

Irtiotto teki hyvää! Kiitos Neiti E x 2, Euroviisut 2014, Helsinki sekä kaikki tapaamani ihmiset!