Kirjoitukset julkaistu Lilyssa 20.4-17.5.
Ostin Amsterdamista matkapäiväkirjan. Se on aivan mainio. Voin kirjoittaa heti ylös mielessä olevat ajatukset, ideat ja hassut lausahdukset! Sen pohjalta on helppo sitten myöhemmin kirjoittaa esimerkiksi blogipäivitys. Kirjan välissä on muutamia kirjekuoria, joihin voi laittaa esimerkiksi matkalla kertyneitä lippuja muistoksi. Se on hyvä, koska aina ennen olen heittänyt kaikki liput roskiin. Nyt ne ovat tallessa.
Matkoilta on mukava lähettää kortteja ihmisille. Yleensä se vaan tuppaa unohtumaan, kun on niin paljon muuta tekemistä. Tällä kertaa ostin kuitenkin kortit ajoissa ja kirjoitinkin niistä pari heti ensimmäisenä päivänä. Sen jälkeen päivät kuluivat. Viimeisenä iltana havahduin, etten ole kirjoittanut kortteja, enkä ostanut kaikkiin postimerkkejä. Sain nämä asiat kuitenkin tehtyä ennen nukkumaanmenoa.
Tyytyväisenä itseeni menin etsimään postilaatikkoa. Menin Dam-aukiolle. Ei postilaatikkoa. Kuljin Damrakia pitkin. Ei postilaatikkoa. Menin Amsterdamin keskusrautatieasemalle. Ei postilaatikkoa missään! Mihin hollantilaiset ovat oikein piilottaneet postilaatikkonsa? Niinpä jouduin ottamaan kortit mukaani lentokoneeseen.
Kolmessa kortissa on kuva Van Goghin taideteoksesta. Taidemuseoon meneminen oli yksi minun matkani tärkeimmistä päämääristä. Ihastelin Van Goghin taideteoksia miltei suu auki. Ne olivat todella, todella upeita. Kaikkien muiden taiteilijoiden työt kalpenivat niiden rinnalla.
Yhdessä kortissa on tuulimylly. Lentokoneen laskeutuessa maisema oli täynnä tuulimyllyjä. Ne tekivät minuun suuren vaikutuksen. Myllyjen rivistö oli veikeää katsottavaa. Tuulimyllyt ovat luontoa hyödyntävä tapa tuottaa energiaa, joka ei kuitenkaan kuluta luontoa liikaa. Toivoisin niitä lisää myös Suomeen. Ei valkoiset myllyt pilaa maisemaa, ja aina voi värittää ne myös jollain toisella värillä.
Viides kortti esittää vedenpintaheijastuksen Amsterdamista. Siitä tulee väkisin mieleen kannabis-turismi. Luin ennen lähtöäni YLE:n jutun Alankomaiden kannabis-turismista. Siitä sai sellaisen kuvan, että ihmiset matkustavat sinne vain kannabiksen takia. Olin hieman säikähtänyt. En kuitenkaan voi sanoa huomanneeni, että asia olisi tällä tavalla. Toki kaduilla leijui coffee shopeista tuleva kannabiksen tuoksu, mutta en nähnyt missään sekavia tai aggressiivisia ihmisiä. Amsterdam vaikutti kaikin puolin turvalliselta ja lämpimältä kaupungilta.
Paikasta toiseen liikkuminen
Ihminen tarvitsee yllättävän monta laukkua, jotta jokaiselle matkalle olisi omansa. Mietin aika pitkään laukkua ostaessani, onko keltainen järkevä ratkaisu. Nykyään voin sanoa, että kyllä on! Tunnistan oman laukkuni laukkuhihnalta välittömästi pitkän matkan päästä ja voin rynnätä sen luokse! Onhan se toki vähän reissussa rähjääntyneen näköinen, eikä enää kirkkaan keltainen, mutta ehkä matkalaukun kuuluu näyttää maailmaa nähneeltä.
Matkalaukun lisäksi minulla oli mukana reppu ja käsilaukku. Käsilaukku osoittautui turhaksi, koska kannoin reppua mukanani kaikkialle. Siihen oli syynä se, että halusin kantaa mukanani kameraa, ja käsilaukku oli hieman liian ahdas sille. Ainoastaan viimeisenä iltana lähdin kiertämään Amsterdamia pelkän käsilaukun kanssa. Siitä syystä minulla ei ole kauniita iltakuvia Amsterdamista laisinkaan. Ajattelin kuitenkin lepuuttaa kantolihaksiani viikon kantamisen jälkeen.
Aion kirjoittaa matkustamisesta – tarkemmin sanoen siirtymisestä paikasta toiseen. Lensin Amsterdamiin ja takaisin Blue1:lla. Blue1 on mielestäni miellyttävä lentoyhtiö. Palvelu on hyvää, ruumaan saa laittaa 23kg tavaraa, ja he olivat erittäin ripeitä. Lennot olivat molempiin suuntiin etuajassa, eikä matkalaukkuja joutunut kauan odottamaan.
Täytyy tosin sanoa, että kerran Blue1:n lennolla olen kadottanut matkalaukkuni. Se tapahtui mukavasti joulun alla, ja kaikki joululahjat olivat matkalaukussa. Matkalaukku palautui vasta Tapaninpäivänä. En tosin tiedä, kenen syytä kadonneet matkalaukut ovat. Ehkä siitä ei voi lentoyhtiötä syyttää. Miellyttävää Blue1:n lennoilla on myös se, että siellä on tarjolla ilmaisia sanomalehtiä, kahvia ja teetä.
Lentokentältä Amsterdamin keskustaan siirryin junalla. Junamatka maksoi noin 4 euroa, ja matka kesti noin 20 minuuttia. Junaan sai ostettua lipun automaateista, joihin kävivät kolikot. Automaatti oli hämmentävä, koska siinä kysyttiin monen monta eri kysymystä. Kysymykset olivat kuitenkin esitetty niin havainnollisesti, että niistä selvisi. Haastavaa junamatkalla oli se, että kuulutukset olivat ainoastaan hollanniksi. Olin miltei hypätä väärällä pysäkillä ulos.
Lisää junamatkustusta koin, kun matkustin Amsterdamista Maastrichtiin. Amsterdamin keskusrautatieasemalla oli automaatteja, joissa voi maksaa luottokortilla. Samoja automaatteja ei ollut Maastrichtissa, joten siellä lippu täytyi ostaa tiskiltä. Matka yhteen suuntaan maksoi noin 23 euroa. Matka-aika oli noin 2,5 tuntia.
Ihmettelin junaan päästyäni, miksi määränpääksi on merkitty ”Maastricht, Heerlen”. Ystäväni kertoi tekstiviestin välityksellä, että juna jakautuu jossain vaiheessa kahtia, joten minun pitäisi varmistaa, että olen oikeassa vaunussa. Vaunussa ei lukenut missään, mihin se oli menossa, ja kuulutukset olivat edelleen hollanniksi. Kysyin neuvoa edessä olevalta mieheltä, joka kertoi, että olen oikeassa paikassa. En kuitenkaan ollut täysin vakuuttunut, sillä hän ei tuntunut ymmärtävän, että juna saattaa jossain vaiheessa jakautua kahteen osaan. Hyppäsin eräällä asemalla junasta ulos ja katsoin lukisiko vaunuissa jotain. En tullut yhtään viisaammaksi. Lopulta kysyin yhdeltä tytöltä, olenko oikeassa vaunussa, ja hän totesi minun olevan. Olisi ehkä pitänyt uskoa sitä ensimmäistä miestä, eikä panikoida.
Muuten junamatkustus oli miellyttävää, ja junat samantyyppisiä kuin Suomessa. Ainut ero oli siinä, että junalipuissa ei ollut paikkanumeroa. Ostin lipun aina samalle päivälle, kun olin matkustamassa. Lippua pystyi käyttämään missä tahansa junassa sen päivän aikana. Junia kulki Amsterdamin ja Maastrichtin välillä suunnilleen puolen tunnin välein, joten voin kutsua junaliikennettä sujuvaksi.
Muita kulkuvälineitä en matkallani käyttänyt, sillä mielestäni paras tapa tutustua uusiin kaupunkeihin on kävellä siellä.
Ostoksilla
Olen kertonut aiemmin, että en erityisemmin pidä shoppailusta. Jostain syystä kuitenkin hieman sekosin ollessani Amsterdamissa. Se johtuu varmaan siitä, että minulla oli pitkästä aikaa matkatavaroissa tilaa ostaa jotain. Matkatavarani painoivat 10 kg, ja ne olisivat saaneet painaa 23 kg. Vähemmästäkin sekoaa.
Kaupat olivat Amsterdamissa auki yllättävän vähän aikaa. Ne aukenivat aamulla vasta klo 10 ja menivät kiinni jo joskus klo 18-19 aikoihin. Tästä syystä kuljin ostoskadulla moneen kertaan silloin, kun kaupat olivat jo kiinni. Siitä huolimatta ehdin käydä muutamassa kaupassa. Keskityin lähinnä paikkoihin, joita ei tietääkseni Suomessa ole. Sanon tietääkseni, koska en oikeasti tiedä. Hahah.
Minulla oli tarkoituksena löytää uudet farkut, sillä vaatekaappia siivotessani totesin housuvalikoimani olevan surkea. Löysinkin oikein kivat farkut Cool Catista. Pidän eniten leveälahkeisista farkuista, mutta harmikseni ne eivät ole muodikkaita, eli niitä ei saa juuri mistään. Ostamani farkut olivat kuitenkin varsin kivat, vaikka ovatkin suoralahkeiset. (Pillifarkut ovat ehdoton ei, ei ei!)
Toinen tavoitteeni oli löytää 50-luvun mekko. Tämä siitä syystä, että harrastan swing-tanseja. Swing-tanssibileissä ihailen aina toisten tyttöjen kauniita mekkoja. 50-luvulla osattiin tehdä ihania vaatteita! Ilokseni huomasin, että vuosikymmen on tulossa jälleen muotiin, sillä kaupoissa oli uusissa vaatteissa paljon 50-luvun vaikutteita.
No.. Lopputulos oli se, että ostin reissultani KOLME mekkoa! Hahahah!
Ei kai minulla shoppailusta muuta sanottavaa ole. Paitsi, että Maastrichtissa oli oikeastaan samat kaupat kuin Amsterdamissakin. Siellä en tosin käynyt kuin yhdessä kaupassa ja ruokakaupoissa. Ruokakaupoista sai ihania lihatuotteita, ja kasvikset näyttivät tuoreilta. Ruokakaupoissa oli myös viinit ja vahvat kaljat – toisin kuin Suomessa. Ainut hölmöys oli se, että ruokakaupoissa piti maksaa käteisellä. Vaatekaupoissa kävi usein luottokortti.
Maastricht
Lähdin Alankomaihin, koska kaksi ystävääni olivat Maastrichtissa vaihdossa. Tästä syystä vietin suurimman osan ajasta juoruillen heidän kanssaan puistoissa. Pohdimme paljon vaaleja, ja pidimme omat vaalivalvojaiset. Englannin kieltä puhuin ilokseni aika paljon, sillä eräs tsekkipoika uskaltautui seuraamme ajoittain.
Maastricht vaikutti oikein mukavalta kaupungilta. Siellä oli suunnilleen samat kaupat kuin Amsterdamissa ja paljon mukavia, pieniä pubeja, joista sai maukasta belgialaista olutta hyvään hintaan.
Suosittelen ehdottomasti Take One -pubia kaikille Maastrichtin matkaajille! Siellä oli ihastuttava vanhempi herra, joka selvitti kysymyksien kautta, millaista olutta asiakas haluaa juoda. Maistoin siellä ehkä parasta Alea, jota olen koskaan juonut. Sen nimi taisi olla Lihava Mathilda. Mihin lienee viitannut. 😉
Maastrichtissa juhlitaan venetsialaisia karnevaaleja joka vuosi. Ystäväni kertoi, että koko kaupunki sekosi karnevaalien aikaan. Kuulostaa samalta kuin Venetsiassa.
Matkapaloja 