Rooma, nähtävyydet – Minun kuusi suosikkiani

Roomassa on ihan älyttömästi nähtävyyksiä ja nähtävää. Se on erikoinen kaupunki siinä mielessä, että historiallisiin nähtävyyksiin törmää kaikkialla. Usein kaupungeissa on jonkin kokoinen vanha kaupunki, johon kaikki nähtävyydet ovat keskittyneet. Rooma on erilainen, sillä siellä elää vanhaa ja uusi sulassa sovussa.

Eikä kaupungin näkeminen edes lopu Rooman nähtävyyksiin – niin kuin ei minkään muunkaan kaupungin näkeminen. Minä en ole suuren suuri nähtävyys-bongari matkoillani, koska haluan mieluummin mennä sinne, minne nokka näyttää tai miltä milloinkin tuntuu. Roomassa on kuitenkin sellaisia nähtävyyksiä, joiden näkemistä suosittelen kaikille.

Fontana di Trevi on upein kuviteltavissa oleva suihkulähde!

Rakastan suihkulähteitä ylipäätään, mutta Fontana di Trevi on jotain aivan käsittämätöntä. Se on massiivinen, kaunis ja ainutlaatuinen.

roomatrevi2

Usealla tulee Fontana di Trevistä mieleeen La Dolce Vita -elokuvasta tuttu kohtaus, jossa suihkulähteeseen mennään uimaan. Sitä ei käytännössä voi toteuttaa ilman rangaistuksia, mutta ei se haittaa. Eikä sekään haittaa, että paikka on täynnä turisteja aamusta iltaan. Fontana di Trevi on joka tapauksessa nähtävä ihan joka Rooman vierailulla!

Pantheon on hyvin erityinen kirkko

Suihkulähteiden lisäksi rakastan pylväitä. Niitä on toki Roomassa paljon muuallakin kuin Pantheonissa, mutta Pantheon on todella ainutlaatuinen paikka. Vai oletko jossain muualla nähnyt kirkon, jonka katossa on reikä?

roomapantheon2
roomapantheon1

Wikipedia kertoo, että ”Kupolin pyöreä muoto symboloi taivasta ja ylimpänä oleva valoaukko aurinkoa (Heliosta). Aukko, jonka halkaisija on 8,23 m, on rakennuksen ainoa valonlähde. Marmorilattiassa on kaivo valoaukon alla keräämässä vettä, sillä aukosta sataa sisään”

Loogista tavallaan. Jos olisin itse keksinyt jonkun syyn aukolle, niin olisin sanonut, että ihmiset halusivat käyttää Pantheonia sekä kirkkona että kylpylänä.

Pietarinkirkko on katolisen maailman ykköskirkko

Koska olen asunut vuoden Italiassa, olen nähnyt melko monta kirkkoa – ne ovat nähtävyyksiä Rooman lisäksi myös muualla Italiassa. Siinä mielessä minulla on paljon vertailukohteita ja voin sanoa, että Vatikaanissa sijaitseva Pietarinkirkko on kaunein kirkko, jossa olen koskaan vieraillut.

roomapietarinkirkko

Kirkko on oikeasti aivan upea! Vaikka et jaksaisi mennä Vatikaanin museoihin, mene silti käymään Pietarinkirkossa. Sinne saattaa joutua jonottamaan jonkin verran, mutta ei missään tapauksessa niin kauan kuin museoihin.

Minulla liittyy kirkkojen upeuteen ristiriitaisia ajatuksia, kun ajattelee niihin laitettua rahaa ja mihin muuhun rahan olisi voinut käyttää. Jos ei kuitenkaan ajattele sitä, ovat useat kirkot todella kauniita ja ainutlaatuisia.

Suositus Rooman nähtävyyksien ulkopuolelta – piipahda rannalle Ostia Stella Polarikseen

Tämä ei varmaankaan ole perinteisten Rooma-oppaiden suositus, mutta tämä on minun suositukseni.

roomaostia1
roomaostia2

Rooman matkasta ei ensimmäisenä tule mieleen rantaloma, mutta minä olen kaksi kertaa lähtenyt Roomasta rannalle metro ja paikallisjuna -yhdistelmällä. Molemmat kerrat olivat rantasesongin ulkopuolella, joten saimme rannan miltei kokonaan itsellemme. Kummallakaan kerralla emme tainneet uida.

Suosittelen, sillä merta ei voi koskaan tuijotella liikaa. Lisäksi täältä rannalta saa maailman parasta pizzaa!

Kaupunginosakin voi olla nähtävyys – vietä vähintään yksi päivä Trasteveressä

Tuo hipsterien ja turistien suosima paikka! Yleensä välttelen kumpiakin – no en sentään!

Kyllä Trasteveressä täytyy Rooman reissulla käydä. Siellä on paljon sympaattisia paikkoja, mutta kannattaa olla tarkkana sen suhteen mihin ravintolaan tai baariin astuu sisään.

roomatrastevere

Vinkki: Matkojen myötä oma ravintolavainu kehittyy yhä paremmaksi, mutta ei kannata missään nimessä unohtaa Tripadvisoria. Sieltä löytyy reissulla kuin reissulla paljon potentiaalisia ruokapaikkoja, joita voi etsiä sijainnin perusteella. Lisäksi kannattaa kysyä suosituksia paikallisilta ihmisiltä esimerkiksi omasta majapaikasta.

Ennen kaikkea nauti italialaisesta ruuasta!

Luonnollisesti.

Roomassa – kuten missä tahansa Italiassa – ruoka on tärkein nähtävyys, kokemus ja elämys.

Minun Rooman suosikkiravintoloistani voit lukea täältä: Missä syödä Roomassa? Neljä suosikkiani!

Lue myös muita kirjoituksiani Roomasta:

Muistoja ensimmäiseltä Rooman matkaltani

Neiti E:n syntymäpäivä Roomassa

Miten matkustat Italiassa junalla – käyttöohjeet

Rooma, ravintolat: neljä suosikkiani

Huomasin, että olen syönyt Roomassa sellaisissa paikoissa, joissa haluaisin syödä uudelleenkin. Tässä seuraa suositukseni ikuiseen kaupunkiin! Kaikki ovat vähän eri puolilla Roomaa, joten merkitsen ne paikan mukaan.

Mainio pieni ravintola lähellä Fontana di Treviä

Ihan Fontana di Trevin lähellä on Antica Trattoria ”Al Gallinaccio”. Siellä on erinomaista ruokaa ja paras tiramisu, jonka olen koskaan syönyt! Ensimmäinen vierailu jäi minulle niin hyvin mieleen, että seuraavalla kerralla halusin ehdottomasti taas syödä siellä. Turistialueilla on yleensä vähän tuurista kiinni, löytääkö hyvän ja kohtuuhintaisen ravintolan, joten tämä on todellinen helmi!

Ravintola on osoitteessa Vicolo del Gallinaccio 6.

Hyvä ja rauhallinen ravintola Campo de’Fiori -aukiolla

Campo de’ Fiorilla riittää ravintoloita ja sisäänheittäjiä. Yleinen periaatteeni matkustaessa on, että vältän ravintoloita, joissa on sisäänheittäjä. Siksi päädyimme syömään Verso Serassa, joka on vähän piilossa mutta kuitenkin ihan Campo de’Fiorin vieressä.

roomapasta

Söimme lounaaksi hyvää pastaa! Italialainen ruoka perustuu muutamaan ainesosaan, jotka sopivat hyvin yhteen. Tästä syystä kannattaa aina pastaa tai pizzaa tilatessa valita joku valmis, yksinkertainen annos. Tällöin italialainen ruoka on parhaimmillaan! En todellakaan ikinä tilaisi mitään Suomesta tuttua fantasia-pizzaa Italiassa. Kyllä he tietävät minua paremmin, mitkä täytteet sopivat yhteen!

Verso Sera on osoitteessa Piazza del Biscione, 84.

Maailman parasta pizzaa Ostia Stella Polaris -rannalla

Okei, tänne lähteminen vaatii oikeasti vaivaa, koska tämä sijaitsee rannalla. Olen kuitenkin käynyt täällä kahdesti ja kokenut sekä rannalla käymisen että tämän pizzan vierailemisen arvoiseksi. Tämä on ehkä jopa maailman paras Pizza!

Ravintola on L Catari’ Ristorante Pizzeria osoitteessa Lungomare Paolo Toscanelli 10-12, 00122 Ostia Lido.

roomaantici1
roomapizza1
roomapizza2

Aperitiivejä Trasteveressä

Kuten aiemmin kirjoitin, Trasteveressa on helppo astua harhaan ja päätyä huonoon ravintolaan. Prosciutteria Cantina Dei Papi ei oikeastaan ole ravintola, vaan aperitiivi-paikka. Sinne kannattaa piipahtaa, kun kello lyö aperitiivi! Paikassa kannattaa tosin huomioida, että se on nimensä mukaisesti hyvin lihapainotteinen.

Ravintola on osoitteessa Via della Scala 71.

roomaantipasti
roomaantipasti3

Lue myös muita kirjoituksiani Roomasta:

Muistoni ensimmäiseltä Rooman matkaltani vuonna 2009

Neiti E:n syntymäpäivä Roomassa 2016

Muistoni ensimmäiseltä Rooman matkaltani vuonna 2009

Kaivelin kuva-arkistojani – tai oikeastaan ystäväni lähettämiä kuva-arkistoja – ja muistelin, mitä vuonna 2009 oikeastaan tapahtui. Olin sillon ensimmäistä kertaa Roomassa.

Yllä olevassa kuvassa seison Suomen suurlähetystön edessä ja vannon, että vielä joskus työskentelen siellä. Olimme juuri nousseet kukkulalle, josta näkee koko Rooman. Voin kuvitella, että suurlähetystön ikkunoista on hulppeat näkymät.

En ole koskaan tehnyt tämän haaveeni eteen mitään, mutta mistä sitä ikinä tietää, minne elämä vielä vie! Mietin silloin toki myös sitä vaihtoehtoa, että aloittaisin vähän vaatimattomammin, esimerkiksi hostellissa työskentelemällä. Senkään asian eteen en ole tehnyt mitään.

Rooma teki minuun heti ensisilmäyksellä suuren vaikutuksen, vaikka olin siinä vaiheessa asunut jo monta kuukautta Venetsiassa. Vaikka Venetsia on ainutlaatuinen ja ihana, on Rooma ihan oikea kaupunki. Kaikki ne upeat historialliset rakennukset, jotka tulivat vastaan joka nurkan takaa, saivat haukkomaan henkeä.

roomasuihkulahde

Henkeä haukkomaan sai myös 30 asteen helle. Muistan reissulta, että kävelimme todella paljon ja oli todella kuuma. Muistan myös jo silloin todenneeni, että marketin halvin puikkoantiperspirantti on paras mahdollinen hienhajun este. Samoilla linjoilla olen edelleen.

Rooma on täynnä kauniita suihkulähteitä. Yhdessä niistä oli ihmisiä  liottamassa jalkojaan. Seurasin innoissani esimerkkiä ja tunsin viilentävän veden vasten väsyneitä jalkojani. Se ilo loppui lyhyeen, kun poliisi tuli ajamaan pois suihkulähteestä.

Muistan silti vieläkin, miten paljon kylmä vesi palautti lämmöstä ja kävelystä rasittuneita jalkoja. Ihan kuin olisi ollut uudet jalat! Olen pyrkinyt hyödyntämään tätä oppia tanssireissuillani, mutta jostain syystä monen tunnin tanssimisen jälkeen ei yöllä hotellihuoneessa kovin kauaa viitsi seisoa kylmässä suihkussa.

roomalepo

Näin jälkikäteen ihmettelen kyllä, miten ehdimme niin lyhyellä reissulla nähdä niin paljon. Kiersimme kävellen kaikki suurimmat nähtävyydet, kävimme Vatikaanissa ja Pietarinkirkossa sekä ehdimme vielä pub crawliinkin. Nuorena sitä on ollut jotenkin huomattavasti enemmän energiaa, haha!

Pub Crawlista tulee mieleen hassu kohtaaminen. Ensinnäkin se oli ihan älyttömän huono pub crawl, kun suomalaiset eivät tulleet edes humalaan! Toiseksi tapasimme siellä miehiä, joiden kanssa jäimme juttelemaan. Kun aloin puhua ystävälleni suomeksi, sanoi vieressäni oleva mies kaverilleen: ”I’m going to fuck that girl tonight.” Ei ollut kauhean hyvä salakieli tuo englanti, kun olimme sitä juuri äsken yhdessä jutelleet! Sen kuullessani totesin ystävälleni suomeksi, että eiköhän lähdetä takaisin hostellille.

Lue myös:

Neiti E:n syntymäpäivät Roomassa 2016

Rooma, Italia – Erinomainen paikka syntymäpäivän viettoon

Neiti E totesi lentokoneessa, että voisi ottaa samppanjaa, koska on hänen syntymäpäivänsä. Minä – aina päivämääristä täysin perillä oleva ystävä – totesin: ”AI! Se on tänään! No otetaan!”

Kyllähän lentokoneessa nautitussa samppanjassa on aina tiettyä glamouria ja tunnelmaa…

Roomassa löysimme majapaikallemme vievän kadun ja pysähdyimme tietenkin syömään. Italiassa pääasia on se, että syö lähinnä koko ajan.

Ensimmäiset lihafestit katukuppilassa, josta tuli Rooman reissumme vakipaikka. Pysähtymättä emme paikan ohi juurikaan kävelleet.

Aperol Spritz kuuluu Italiaan. Opin juomaan Aperol Spritziä, kun asuin Venetsiassa. Silloin se oli venetsialaisten juoma, mutta nykyään sitä juodaan ihan kaikkialla – jopa Turussa.

Leikimme, että Roomassa on jo lämmin ja pukeuduimme koko reissun ajan liian vähiin vaatteisiin. No, mutta hei, Roomassa kuuluu olla tyylikäs. Italia on tyylikäs maa!

Reissumme pakollinen nähtävyys oli Colosseum. Neiti E totesi: ”Mä en tiennyt, että se on noin pieni!” Se siitä historiallisesta ihmeestä sitten…

Kyllä se silti oli vaikuttava ja kaunis.

”Maksetaanko me sinne sisälle sen takia, että saadaan otettua perinteiset peukku ylöspäin ja peukku alaspäin -kuvat?” Maksettiin.

Matkalla Rooman perinteiseen hipsteri-ravintola-kuppila-opiskelija-täällä_on_kaikki-kaupunginosaan: Trastevereen.

Alkuillasta istuimme kirjojen keskellä juomassa kuohuviiniä. Trasteverestä löysimme reissumme aikana sekä aivan ihania paikkoja että ihan kamalia paikkoja. Se on oikeastaan tuurista kiinni. Hintataso ei ole taatusti edullisin, mutta parhaimmillaan paikat ovat niin kivoja, että se ei haittaa.

Söimme huonossa ravintolassa Neiti E:n syntymäpäiväillallisen, joten Neiti E halusi siirtyä jonnekin muualle syömään synttärikakkua eli tiramisua. Löysimme paikan, jossa tarjoilija sanoi meille: ”Tilasitteko te vain tiramisua ja kuoharia? Mä rakastan teitä!” Kyllä! Se oli hieno päätös hienolle päivälle.

Kiitos neiti E ja neiti H upeasta päivästä Roomassa!