matkapalojaJätä kommentti

Eräs toukokuun viikonloppu

Olin etukäteen kauhuissani, kun ymmärsin, että lauantaina ei ole suunniteltuja ruokia, eikä tarkkaa aikataulua. Tiesin vain, että toimintaa riittää ja paljon. Olin huolissani siitä, mitä oikein syön, että pysyn hengissä koko päivän. Se on hassua, miten parissa kuukaudessa oppii suunnittelemaan ruokansa ja elämänsä miltei minuuttien tarkkuudella. Totaalinen kalenteriaddiktio ja kyvyttömyys rentoutua? Perjantai-illalla totesin itselleni, että jospa vaikka syön asioita, joita sattuu sillä hetkellä tekemään mieli. On siten ennenkin eletty – viimeiset 29 vuotta itseasiassa.

Päiväni alkoi Impromaakareiden promokuvauksilla. Marssimme mahtavan Arsi Koivulan valokuvattaviksi. Kuvia voi katsella Impromaakareiden Facebook-sivulta. Ohjeeksi annettiin, että meidän pitää näyttää omilta itseiltämme. Siinä onnistuttiin hyvin. Hulluja, ihania sekopäitä. Tykkään. Rakastan. Tosi paljon. Tilatkaa meidät keikalle!
 
 
 
 
Promokuvauksista vaatteiden sovitukseen. Funze de Menta -musikaali Caribia Areenalla lähestyy. Ennen treenejä sovitimme asuja. Jäi ilmeisesti valokuvissa poseeraamisfiilis päälle, kun halusin itsestäni keijukuvia. Tämä on totaalisen pinnallinen sivurooli. Oikeasti olen peikko, jolla on luonnetta. Sama juttu niin näytelmässä kuin oikeassa elämässäkin. Hahah.

Tässä kuvassa ei ole sutenööri vaan apulaisohjaaja. Tämä vaatetus ei toivottavasti esiinny missään näytelmän kohtauksista.
 

Treenien jälkeen minulla oli yllättävästi aikaa käydä kotona pakkaamassa Helsingin reissua varten tavarat pussiin. Suuntasin kohti Euroviisuvalvojaisia, joiden ulkohuussista tiesin etukäteen. Mukaan täytyi siis pakata Savetteja ja vessapaperia. Punaviini ja viinilasi eivät kaipaa selityksiä.

Bussimatkalla nukuin – ja laitoin punaista huulipunaa. Tärkeää sekin.
 
Hyppäsin bussista Ruoholahdessa pois. Tajusin sen mahdollisuuden vasta pysäkillä. Huusin kuskille: ”Anteeksi, mutta minäkin jään tässä”, juoksin ovelle ja huusin: ”KIITOS!” Näin osoitetaan olevansa maalta. Juhlapaikka sijaitsi hautausmaan ja vanhan mielisairaalan lähellä. Miellyttävä miljöö siis kertakaikkiaan.
Ennen live-esityksen alkamista katselimme edellisvuosien Euroviisuja.  Kukapa voisi unohtaa esimerkiksi foliohatut tai ihanan Alexander Rybakin? Euroviisujen alkaessa Norjan edustaja sai odotetut kommentit: ”Ihana mies, joka osaa tehdä käsillään asioita.” ”Ihana norjalainen mies.” ”Ihana mies.”
 
Conchita Wurst oli meidänkin valvojaisimme ehdoton ennakkosuosikki. Äänestyslinjat paukkuivat Itävallan suuntaan. Olin oikeasti hyvin ylpeä ja liikuttunut siitä, että Suomi antoi Conchitalle 12 pistettä. Hyvä Suomi! Aina ei tunnu, että asuisi kovinkaan suvaitsevassa tai edistyksellisessä maassa, mutta nyt tuntui. Myös Conchitan onni voiton hetkellä oli liikuttavaa katsottavaa. Paras voitti – tänäkin vuonna.

Jokin täysin käsittämätön päähänpisto sai minut vastaamaan neiti E:lle keskellä yötä, että tottakai voimme jäädä juhlapaikalle nukkumaan. Noin viiden tunnin unet kylmällä puulattialla vessapaperirulla tyynynä ei ole yleensä se yö, jollaista itselleni toivon. No, tulipahan taas todistettua, että vessapaperirulla kannattaa ottaa mukaan paikkaan kuin paikkaan.
 
Heräsimme aamulla yhdeksän aikoihin ja aloimme siivoamaan juhlapaikkaa. Siivoamiseen kuuluu olennaisesti edellisillalta jääneiden siidereiden jakaminen. Näytin kuulemma ihan spurgulta (vai narkkarilta?) aurinkolasit päässä ja siideri kourassa. No, olin tosiaan nukkunut edellisyön paljaalla lattialla…
 
Päätin soittaa toiselle Helsingin Neiti E:lle. Totesin, että olen ihmisraunio, joten voinko tulla kylään. Neiti E sanoi, että tottakai voin ja totesi, ettei hänellä ole mitään ruokaa, mutta käy huoltoasemalta hakemassa maitoa. Otin menestyksekkäästi metron ja bussin. Bussista jäin väärällä pysäkillä pois. Navigaattori eksytti minut, joten otin bussin oikealta pysäkiltä eteenpäin. Päädyin väärään paikkaan ja soitin hädissäni neiti E:lle: ”Mä oon täällä jossain tietyömaalla ja mun akku loppuu kohta.” Hän tuli ja pelasti minut.

Kuvassa aamiainen neidin luona, joka totesi, ettei hänellä ole mitään ruokaa. Taianomaisesti hän kuitenkin loihti täydellisen aamiaisen. Hän oli myös lämmittänyt saunan minua varten. Täydellinen hoito uudeksi ihmiseksi kokoamisessa.

 
Kun elämä jälleen tuntui voittavan, vei neiti E minut kartanoon lonkerolle. Terassikausi tuli siinä samalla avattua.
 
 
Seuraava askel oli hypätä takaisin paikallisbussiin ja suunnata kohti Putte’s pizza & baria. Neiti E:n näkeminen oli niin hauskaa, että aloin vakavasti harkita bussini missaamista. Olin siis ostanut valmiiksi lipun takaisin Turkuun, koska joukkoliikenteellä matkustaminen on aivan hemmetin kallista tässä maassa.

Neiti E totesi minulle, että ”Sä tuut niin tykkäämään tuosta vessasta. Mee sinne, niin tiedät miksi.” Oikeassa oli hän. Mahtava vessa. Mahtava oli myös pizza. Kuvassa on se versio, jonka päälle Neiti E ei ole vielä jakanut omia rucoloitaan. Hän kyllä pelasti minut yhden päivän aikana niin monella eri tavalla, että taitaa olla palvelusten velkakirja täynnä. Onneksi maailmankatsomuksemme jakamisesta on yhteinen. 
 
Ja oikeastaan juuri siksi päätin jättää menemättä bussiini. Oli ihanaa keskustella, jakaa kuulumisia, mielipiteitä, näkemyksiä. Ihana ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Kuukausien ja kilometrien erosta huolimatta on mahtavaa tietää, että toinen on olemassa. Ja se ymmärtää minua ja sen kanssa voi yhdessä todeta: ”Lupaamme, ettemme enää toimi näin. Ei enää koskaan.” Ei se viiden (?) vuoden takainen Botellon ja bondaus välittömästi ollut mitään harhaa.

Kun päätin jäädä Helsinkiin, päätin myös tupeerata tukkani. Yksi parhaista krapulalääkkeistä on muuten laittautuminen. Voi huijata itseään, että on kaunis ja hyvässä fiiliksessä. Suosittelen.

 
 
Halusin maistaa hyvää olutta, joten neiti E vei minut Black Dooriin. Hyvää olutta sieltä sai. Suosittelen. Siellä oli tarjolla myös vähemmän hyvää jääkiekkoa, mutta se ei ole baarin vika.
 
Niin siinä sitten kävi, että lähdin Turkuun vasta maanantaiaamuna. Aamujunassa nukuin ja jäin kaipaamaan minibistron tarjoamaa kahvia päästyäni Kupittaalle. Suorastaan syöksyin kotiin tekemään aamiaisen ja päivän eväät. Klo 10.00 piti olla töissä ja takaisin ruodussa ruokavalion, treeniaikataulujen ja kalenterin suhteen. Ja niin minä olinkin.

Irtiotto teki hyvää! Kiitos Neiti E x 2, Euroviisut 2014, Helsinki sekä kaikki tapaamani ihmiset!

matkapalojaJätä kommentti

Vappu 2014

 
Vappu. Ihana, rakas, lempijuhlani, joka on huomaamattaan täynnä perinteitä. Tänä vuonna suunnittelin Vapun ruokia valehtelematta useamman viikon ajan. Dieetin varrella tuli mieleen yhtä sun toista ruokaa, jota on ihan pakko saada Vappuna. Aamiaisellani oli marjarahkaa, juustokakkua, simaa, kahvia, kuohuviiniä ja vettä.
 
 
Juustokakkua tosiaan. Päätin joskus alkuvuodesta, että tänä vuonna opettelen leipomaan juustokakkua. Serkkuni Herra A vinkkasi, että amerikkalainen juustokakku on uunissa tehtävä kakku, johon ei tule liivatetta. Päätin kokeilla sitä. Hivenen sovelsin löytämääni ohjetta. Pyysin kaikilta maistajilta palautetta, ja palautteen perusteella onnistun seuraavalla kerralla tekemään täydellisen juustokakun. Olen siitä vakuuttunut. Ei se siis huonoa tälläkään kertaa ollut, mutta aina voi ylittää itsensä.

Ystäväni Neiti T kutsuu joka vappuaamu grillaamaan klo 10. Totesin paikalle päästyäni, että söin aamiaisen, joten olen aika täynnä. ”Söit aamiaisen ennen tätä?!” ”No joo, kun on nää tankkauspäivät..” ”Jaa, no sitten…”

Perinteiset grilliherkut. Itse jaksoin lopulta syödä vain kaksi makkaraa. Halloum-juusto jäi odottamaan. Minut saa siis kutsua grillaamaan sitä juustoa!

Herkkuja, ystäviä ja aurinkoa. Ei voisi Vappu paremmin alkaa.

Neiti T:llä on vakuuttava määrä merkkejä haalarissaan. Itse menetin haalarini käyttöoikeuden, kun valmistuin vuosi sitten. Ei se haalari kyllä ollut viime vappunakaan päällä – en edes muista, koska olisi viimeksi ollut.

Ajatukseni oli, että otan tänä vuonna paljon kuvia järjestelmäkamerallani, kun sellaisen kerran omistan. Salaa haaveilen, että blogini olisi täynnä tyylikkäitä ja laadukkaita kuvia. Ei tule tapahtumaan ikinä. Todennäköisesti julkaisen toisen Vappu-päivityksen, jossa on niitä iPhone-kuvia. Vapun synkempi puoli.

Siinä synkemmässä (vain valokuvien laadullisella tasolla) päivityksessä kerron, mitä aamugrillauksen jälkeen tapahtui. Nyt hyppään loogisesti seuraavaan aamun ja hassujen hattujen bileisiin. Piknikin aikaan satoi ja oli kylmä, joten siirsimme piknikin minun luokseni. Kuvassa on viikkokausia himoitsemiani minikarjalanpiirakoita. Ne olivat super hyviä. Jokaisen aamiaisbuffetin kohokohta ehdottomasti. Kuvassa myös lempikuohuviiniäni Jeioa. Se on tehty Coneglianossa viinikoulussa, jossa kävin lukioikäisenä vierailulla. Prosecco on hyvää aina.
 
Hassujen hattujen bileet taisi olla kuvassa olevan rouvan idea neljä (?) vuotta sitten. Heidän taloudessaan on paljon hassuja hattuja. Ihmiset eivät jaksa olla Vartiovuorella iltaan asti. Näiden kahden faktan tuloksena hassujen hattujen bileet keksittiin. Väsymys, ruoka, ihmiset ja hassut hatut: toimivat vuodesta toiseen.

Isoäitini antoi minulle pääsiäisenä munan, jonka jaoin mieluusti ystävieni kanssa. Jättimunan sisältä paljastui kaksi sammakkoja, joista toisen kieli on mittanauha. Kukka sen sijaan on kynä. Kyllä ovat käteviä nämä nykyajan yllätykset. Lapsena ollessani oli kyllä sammakoita, mutta ne olivat paljon pienempiä.

 
Tämän vuoden oudoin ruoka: astronauteille kehitetty kuivattu trio-jäätelö. Kyllä se jäätelöltä maistui, mutta omituista se silti oli. Jäätelöä on ollut mukana vain yhdellä avaruuslennolla, koska jäätelö murenee helposti, eikä painottomassa tilassa leijailevat murut ole kovin toivottuja.

Jotkut saattavat hieman fanittaa vaahtokarkkeja. Ei puhettakaan, että karkkeja olisi jäänyt syömättä.

Hatut mahdollistavat monen eri identiteetin ottamisen yhden päivän aikana. Tässä kuvassa Neiti A on selkeästi lentoemäntä. Seuraavaksi hän tarjosi rooliin sopivasti matkust..ihmisille kahvia.

Herra J syvemmän taiteellisen identiteetin jäljillä?

Nokun sitä shampanjaa ja vaahtokarkkia aina kehutaan. Prosecco ja vaahtokarkki olivat myös yhdessä ihan hyviä.

Juicekin kävi kylässä.

Neiti A on ensimmäinen ihminen, joka on ollut hassujen hattujen bileissä alle 1-vuotiaana. Hyvä neiti A! 
 

Kyseinen peruukki kävi kaikkien päissä. Se on kertakaikkisen outo peruukki, mutta kuitenkin aivan mahtava.

Maailman kaunein Neiti N.

”Nyt sä voit päättää, ootko sä aikaasi edellä vai jäljessä?”
 
Täytyy myöntää, että joskus toisten ihmisten blogeja lukiessani mietin, että olisipa hienoa, jos minunkin elämäni näyttäisi noin upealta ja kauniilta kuin niiden bloggaajien elämä näyttää.
 
Todellisuus on kuitenkin se, että ei minun elämäni ole sellaista pintakimallusta, enkä haluakaan sen olevan. Minulla on ympärilläni iso kasa ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt monta Vappua. Ihmisiä, joille voin suoraan sanoa, mitä mieltä mistäkin asiasta on. Ihmisiä, jotka eivät tuomitse sekoiluani tai sekoilemattomuuttani. Ihmisiä, jotka ovat olleet elämässäni pitkään ja jotka toivottavasti pysyvätkin pitkään.
 
Se on arvokasta, että saa sanoa juuri ne jutut, jotka ensimmäisenä mieleen tulevat. Poliittisesta korrektiudesta viis! Monet itkut ja naurut olen näiden ihmisten edessä kokenut. Niistä kaikista huolimatta he yhä tulevat luokseni. Se on onnea se. Ihmiset: olette parhaita nyt ja aina.

matkapalojaJätä kommentti

Pääsiäismaisemia Teuvalla ja Kristiinankaupungissa

 
Vapun jälkeen kroppani suorastaan kiljuu: ”Luulitko tosiaan, että maailmasta loppuu ruoka, ellet syö sitä taukoamatta kahta päivää putkeen?” Tämä on siis juuri oikea hetki seesteisten luontokuvien katselulle. Rauhoita mieli. Rehoita keho.
 
 
Äiti ja hänen miehensä ovat ahkeria laavulla kävijöitä. Niinpä totesin, että minäkin haluan paistamaan makkaraa laavulle. Pääsiäisen säät suosivat ja makkarakin oli A-luokan makkaraa ostettuna kulkukauppiaalta. Todellakin: makkaran myyntiä kotiovella. Mahtavaa.
 
 
Ennen makkaran paistamista kävimme pienellä kävelyllä metsässä.
 
 
Metsistä tulee mieleen sekä lapsuus että partioretket.
 
 
Hyvät maisemat hippasille tai piilosille.
 
 
Purot ja metsälammet olivat aina suosikkejani. Menin usein lapsena retkelle jonkin vesistön ääreen. Missään muualla ei maistu eväsleivät niin hyviltä kuin metsässä puron ääressä.
 
 
Suksenjärvi – tuo lintubongareiden suosikkipaikka. Itselleni oli hivenen pettymys todeta, että järvi onkin oikesti suo. Lintujen bongaaminen olisi onnistunut hieman paremmin, jos olisi ollut kiikari.
 
 
Hassu koira meinasi valita väärän reitin lintutornista alas.
 
 
Ja vaikka metsässä tuoksuu hyvältä ja siellä on mukava käydä, niin uskalsin todeta seuraavana päivänä: ”Mä haluaisin nähdä meren.” Äidit ovat ilmeisesti sitä varten, että toteuttavat lapsensa kaikki toiveet, joten merta katsomaan minut vietiin.
 
 
Oli ihana auringonpaiste, ja meri oli ihmeellisen tyyni.
 
 
Seuraavalla kerralla pääsen kuulemma mukaan veneeseen ja nostamaan verkkoja. Ihanaa.
 
 
Luontopolun alussa oli tämmöinen kortti. Hieman ehkä jää epäselväksi, että mitä leijonia tässä kiitetään ja mistä?
 
 
 Äiti ja koira kalliolla.
 
 
Minä puussa. En ole koskaan uskaltanut kiivetä kovin korkealla puissa. Nössö mikä nössö.
 
 
Meri kimalsi ja mieli oli tyyni.

matkapalojaJätä kommentti

Lissabon, Portugali: Matkavinkki – Mene akvaarioon!

Saavuimme äitini kanssa Oceanário de Lisboaan eli Lissabonin akvaarioon. Äitini totesi: ”Tämän paikan nimi on Bem-vindo!” Hahah. Kyllä se bem-vindo taitaa kuitenkin tarkoittaa tervetuloa.

Kyseessä oli jättisuuri akvaario, jossa kaikki kalat elivät yhdessä. Akvaariota pääsi kiertämään monessa eri kerroksessa, ja se oli todella vaikuttava. En ole eläintarhojen ystävä, mutta tällaisen akvaarion olemassaolon ymmärrän. Siinä kaloilla on oikeasti tilaa elää ihan kuin eläisivät oikeassa elinympäristössään.

Akvaariossa meneillään oli jokin kilpikonnateema. Kilpikonnille oli oma näyttelynsä, mutta se ei jäänyt laisinkaan mieleeni. Luultavasti odotin enemmän kuin sain.

Akvaario itsessään oli kyllä aivan mieletön kokemus. Suosittelen kaikille. Siellä olisi voinut tuijotella tuntikausia kalojen liikkeitä.

Yksi jännimmistä asioista oli tietenkin haiden bongaaminen. Tuolla se hai tulee, iik saanko tällä kertaa kuvan? Siellä hait uiskentelivat muiden kalojen mukana.

Pingviinit – nuo aina yhtä suloiset veijarit.

Maailmassa on kyllä niin paljon erikoisia ja erityisen fiksuja kaloja. Tämänkin maastoutumistaito on ällistyttävä.

Akvaarion jälkeen päätimme tähyillä merta yläilmoista ja lähdimme kierrokselle maisemahisseillä.

matkapaloja2 kommenttia

Poseerauksia vuosijuhlamekossa

 
Kävi sillä tavalla hassusti, että ilmoittauduin Turun yliopiston pohjalaisen osakunnan vuosijuhliin, pyysin avecin ja töistä vapaata. Vasta sen jälkeen kokeilin iltapukujani. Toinen oli rikki ja toinen liian iso. Onneksi ASOSin nettikauppa pelasti. Löysin mekon todellakin kohtuuhint…naurettavan halvalla ja sain sen nopeasti kuriirikuljetuksena työpaikalleni. Suosittelen, eikä ole edes maksettu mainos. Nyyh.
 
Jos etiketin mukaan pitää pukeutua iltapukuun, pitää hiukset myös olla kiinni. Silloin, kun satun Linnanjuhlia katsomaan, niin kauhistun ihmisten hapsottavista hiuksista. Mikä siinä on, että pukuun voi kyllä panostaa, mutta hiukset saattavat sojottaa miten sattuu? Hiukset kiinni ihmiset! Laitoin itse hiukseni Glitterin tuotteiden avustuksella. Se oli varsin näppärää. Tämäkään ei ole maksettu mainos. Nyyh.
 
 

matkapalojaJätä kommentti

Ruotsinlaivalla: Antti Tuisku -risteily

Antti Tuisku – tuo suurin syy lähteä Itämerelle. Se herra meinaan vetää parhaat bileet sielläkin.
 
 
Kymmeneen vuoteen mahtuu aika monta Antti Tuisku -risteilyä. Monessa seurassa on oltu, ja joskus jopa huijattu joku matkustaja mukaan hänen tietämättä, mihin on oikeastaan menossa. Yleensä aina paikalla on kuitenkin ollut neiti R. Hän totesi hyttiin päästyämme, että viime näkemästä on 1,5 vuotta. En ollut uskoa korviani! 1,5 vuotta! Mihin tämä aika oikein menee? Onneksi oli 23 tuntia aikaa vaihtaa kuulumisia.
 
Koska roolihahmoni Auroran punaista huulipunaa kehuttiin paljon, päätin jälleen kerran alkaa käyttää huulipunaa ihan Terhinäkin. Sain heti karaoke-baarissa kommenttia siitä, että huuleni ovat liian punaiset. Ihan pieni vinkki miehille, että naista ei kannata yrittää iskeä vittuilemalla. Ei se toimi. Onneksi punainen huulipunani sointui sentään Hugo Bossiin, jonka mainoksessa poseeraa elämäni mies. Neiti R:n mielestä minun ja Jaredin yhteiskuvan ottaminen oli tosi noloa. Ei minun mielestäni vaan.
 
 
Mitä ihmettä sitä tekee ruotsinlaivalla seuraavana päivänä, kun bileet on ohi? No tietenkin hakee Tax Freestä kuohuviiniä ja juoruaa hytissä sen ääressä satamaan asti. Baltic Princessille suuri plussa siitä, että heillä oli kohtuuhintaista kuohuviiniä kylmässä. Ei tarvinnut virittää hytin roskiksesta ja märästä pyyhkeestä jääkaappia – no taidettiin silti vähän virittää.
 
Jouduin risteilyllä jonkinlaisen herkkuhimon valtaan ja vedin pussillisen sipsejä ja älyttömän määrän salmiakkeja. Herkuista kieltäytymisellä on selkeästi varjopuolensa. Painoin kuitenkin mieleeni myös sen tunteen, kun heräsin yöllä ja muistin syöneeni illalliseksi vain noita kahta äsken mainitsemaani tuotetta. Örgh.
 
 
Kuoharit, sipsit, salmiakit, huulipunat, hiusharjat ja juorut jaettuina saavuin satamaan rokkistaran näköisenä. Uujeah. Kiitos jälleen kerran Antti Tuisku ja neiti R!

matkapalojaJätä kommentti

Turkuun on tullut kevät!

Turussa on kevät! Lauantai-aamun kevät-aamiaiseen – tai oikeastaan mihin tahansa neiti E:n kanssa nautittavaan aamiaiseen – kuuluu ehdottomasti kuohuviini. Se on ainoa, jota molempien ruokavalioon sopineesta kananmuna-raejuusto-tomaatti-aamiaisesta on kuvaushetkellä vielä jäljellä.

 
Kotiini on ilmestynyt kukkia, koska olen saanut niitä esitysten jälkeen yleisöltä. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä, kun sain kukkia vielä ensi-illan jälkeenkin. Kukat ovat ihania! Sanoinkin Neiti E:lle, että tässä on nyt suuri riski siihen, että joudun ostamaan itse uusia kukkia tilalle, kun nuo lahjaksi saamani kuihtuvat.

Meidän oli tarkoitus pitää terveysbrunssi luonani, mutta väärinkäsitysten jälkeen päivän ruokavaliosta tuli kaikkea muuta kuin terveellinen. Ei se mitään. Sitäkin nautittavampaa ruoka, aurinko ja seura olivat. Neiti E poseeraa jokirannassa. Taustalla hänen lempiravintolansa Tintå, jossa ei ollut vapaita pöytiä.

Roolihahmollani oli hiukset kiharalla. Kiharat ovat yön aikana muuttuneet sekaviksi laineiksi. Ratkaisu: panta päähän. Neiti E totesi, että panta sopii täydellisesti takkiini. Totta.

Kauniin uuden kirjastosiltamme lasit ovat osittain rikki. Vandalistit leimattiin syylliksi, kunnes tajuttiin, että kyseessä on tuo ihmistä suurempi julma voima: sää. Rikkinäinen lasi oli Neiti E:n mielestä kaunis. Sirpaleethan tuottavat onnea.

 

Ja onnea kyllä on Turku, Aurajoki, aurinko ja kiireetön päivä.

 
Neiti E:n kyttäysilme. ”Nyt täytyy kytätä, missä on vapautuva pöytä.” Eilen oli tosiaan niin lämmin, että jäimme ulos istumaan ja nauttimaan juomistamme.

 
Valitsin haudutetun teeni nimen perusteella: Aurajoen rannalla.

Ruoka-aikaan seuraamme liittyi herra S. Tintå oli täynnä. Di Trevi oli täynnä. Hetken neuvoteltuamme valitsimme villin kortin: Fonttiin mahtui.

 
Fontti oli oikeastaan ihan kiva paikka. Olimme asennoituneet siihen, että täytyy saada pitsaa. Pitsaa oli listalla ja kaikki löysivät itselleen sopivan vaihtoehdon. Tässä kohtaa täytyy todeta, että halusimme siis hyvää pitsaa – tämä lisäsi jännitystä ruokaa odotellessamme. Inhoan sitä hetkeä, kun ruoka on tilattu ja sitä odotellaan pöytään. Neiti E ja Herra S yrittivät sanoa, että se on sitä aikaa, jolloin pitää nauttia toisten seurasta. Höpöhöpö. Se on aikaa, jolloin odotellaan rauhattomana ja hermostuneena ruokaa, eikä keskitytä mihinkään.

Siinä se on! Paheellinen pitsani. Siinä oli rasvaa ja siinä oli juustoa. Siinä oli niin paljon juustoa, että se oli jopa minun mielestäni liikaa. Kokemukseeni voi toki vaikuttaa se, että olen viimeisen kuukauden aikana vähentänyt rasvan ja juuston määrää radikaalisti. Toimisi varmasti täydellisenä krapulapitsana. Eilen se oli kuitenkin liikaa. Mahaan sattui ja teki mieli kulkea vyöryen eteenpäin. Hyväksyn sen kuitenkin hyväksi pitsaksi. Ja se ei ole ihan vähän se.

matkapalojaJätä kommentti

Valoja ja varjoja: puolivälissä

 
Puolet esityksistä on jo ohi. Ihan hullua!
 
Yleisön suusta:
”Tämä sai ajattelemaan!”
”Tosi hyvä, ettei asiaa käsitelty itsestäänselvillä aiheilla.”
”Ihanan inhimillinen!”
”Mä luulin sua koiraksi!”
”Todella monella tavalla koskettava esitys”
”Aivan upea!”
”Se oli hyvä ja säkin olit hyvä”
”Ai, oliko siinä näytelmässä joku oikeasti sokea?”
”Mitä, eikö se ollutkaan oikeasti sokea?”
”Koira varasti koko show:n!”
 
Haluatko missata tämän esityksen? No et halua! Vielä on kolme mahdollisuutta jäljellä.

matkapalojaJätä kommentti

Valoja ja varjoja: alle viikko ensi-iltaan

 
 
Minulle kävi tammikuun lopussa todella hassu juttu. Olin ollut lauantai-iltana jossain juhlimassa, ja makasin sunnuntaipäivänä koko päivän sängyssä tai sohvalla. Ihan niin kuin suomalaiseen kulttuuriin kuuluu. Näyttelijä-itsetuntoni oli kokenut kolahdiksia ja olin pohtinut, onko minusta mihinkään.
 
Puhelin soi. Minulta kysyttiin, haluanko lähteä mukaan Valoja ja varjoja -nimiseen näytelmään. Totesin välittömästi, että tottakai kiinnostaa, jos vain aikataulu on sopiva. Ei sitä joka tyttöä krapulasohvalta näytelmäproggikseen pyydetä!
 
Kiitos Neiti K:lle suosituksista ja luottamisesta kykyihini. Hän totesi heti: ”Tämä on sulle nyt sitten näytön paikka!” Just näin. Ei paineita siis. Löysin itseni työryhmästä, jossa on ohjaaja, viisi näyttelijää sekä ääni- ja valomies. Kaikki ovat todella mukavia, motivoituneita, rohkeita ja lahjakkaita ihmisiä. Muutaman viikon treeniputki on mennyt todella nopeasti.
 
Perjantain treeneissä tajusin, että ensi-iltaan on enää yksi viikko aikaa. Menimme koeyleisön edessä näytelmän läpi, ja jännitin esiintymistä enemmän kuin kuukausiin olen jännittänyt mitään. Olin varma, etten muista mitään, mitä lavalla tapahtui. Nauroinkin jälkikäteen, että nyt ei sitten ensi-illassa varmaan enää tarvitse jännittää, kun jännitin jo treeneissä.
 
Valoja ja Varjoja on ollut todella hyvä paikka oppia asioita näyttelijäntyöstä, yksinäisyydestä, ystävyydestä ja sokeudesta. Näkövammaisten maailma on ollut ennen tätä proggista itselleni täysin vieras. Paappalan Mamma (eli isoäitini äiti) ei nähnyt vanhana enää juuri mitään. Jotenkin lapselle kuitenkin jäi mieleen vain se, että Paappalan Mammalla on paksut ja hassut silmälasit. En varmasti koskaan edes ajatellut, että hän ei tosiaankaan nähnyt. Jotenkin vain yhdistin sen vanhuuteen.
 
Olen ollut järkyttynyt ja hämmentynyt, kun olen kuullut, millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on – tai miten hassusti ihmiset käyttäytyvät. Osa tietenkin tietämättömyyttään ja varmasti vain pieni osa ilkeyttään. Vieraan maailman kohtaaminen on haaste kelle tahansa.
 
Tänään itse kompuroin treeneissä, kun valot sammuivat. Ei sitä näkevänä ihmisenä osaa pimeässä hahmottaa, miten pitäisi kulkea varovasti.  Kaupungin valot valaisevat öisinkin vessaan haahuilevan kulkijan, eikä oikeaa pimeyttä juuri koskaan kohtaa.
 
Myös yksinäisyys ja ystävyys ovat teemoja, joita olen proggiksen aikana miettinyt. Ihmiselle on tärkeää, että vierellä on joku, jolle voi puhua. Ihmisen täytyy saada purkaa ajatuksensa ja tunteensa.
 
Yksinäisyyttä ja ystävyyttä voi kokea monella eri tavalla.
 
Viisi päivää ensi-iltaan. Tervetuloa katsomaan!
 
Valoja ja varjoja esitetään Köysiteatterilla pe 21.3, la 22.3, ke 26.3, to 27.3, pe 28.3 ja la 29.3. Aina klo 19. Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/1441696902728279/

matkapalojaJätä kommentti

Monenlaisia teatterilaisia

Sukellettuani takaisin syviin teatterimaailman aaltoihin olen huomannut, että ihmisillä on hyvin erilaisia syitä tehdä teatteria. On ihmisiä, jotka haluavat olla kuuluisia. On ihmisiä, jotka haluavat olla muiden silmissä cool. On ihmisiä, jotka haluavat kohdata pelkonsa. On ihmisiä, jotka tekevät kaiken sydäntään kuunnellen.
 
Viimeisen ryhmän ihmiset ovat niitä, jotka tulevat paikalle ensimmäisinä ja lähtevät viimeisinä. He pinnistävät voimansa äärimmilleen, vaikka olisi syystä tai toisesta huono päivä. He ovat niitä, jotka elävät ja hengittävät täysillä jokaisen hetken sekä treeneissä että lavalla. He myös ovat niitä, jotka eniten kannustavat toisiaan.
 
Usein minulta kysytään, miten jaksan joka päivä mennä treeneihin töiden jälkeen. Kysymys on mielestäni outo. Tottakai jaksan, kun itse ihan vapaaehtoisesti olen tähän lähtenyt. Se on sitä, mitä töiden jälkeen haluan tehdä. En tiedä mitään parempaa. Jos asia olisi toisin, en tekisi sitä. Suuri syy jaksamiseeni on se, että saan tehdä teatteria ihmisten kanssa, jotka tekevät sitä rakkaudesta.
 
Kateus, ylimielisyys, pätemisentarve ja muut myrkylliset tunteet ovat osa tätäkin maailmaa. Jotkut kokevat, että toisten menestys on itseltä pois. Kilpailu on kovaa. Pitää olla hyvä kaikessa, mukana kaikessa ja tökkiä kyynerpäillä muut ihmiset pois tieltä! Niiden tunteiden vallassa on yhdentekevää, onko muilla tai itselläkään enää kivaa. Pääasia on, että on ensimmäisenä lavalla ja yleisön edessä.
 
Ne asiat saivat minut vuosia sitten ahdistumaan ja lähtemään pois. En halua olla inhottava ihminen. Mietin, enkö halua tarpeeksi, kun en tuo itseäni tarpeeksi esiin. Nyt olen huomannut, että ihmiset kyllä näkevät toistensa läpi. Sillä on merkitystä, mitä ihmisen sisällä on.