Raportti kuukauden treenaamisen jälkeen

18.2. ilmoitin HeiaHeiassa kahvakuulatreenin jälkeen, että nyt alkoi treenaaminen. Hivenen jännitti, että miten siitä selviän. Ei siksi, etteikö minulla olisi ollut motivaatiota. Yksinkertaisesti siksi, että en tiennyt, miten aikani riittäisi.
Normaalista vuorokaudestani menee 8 tuntia töihin, 3-4 tuntia teatteritreeneihin, 1 tunti paikasta toiseen siirtymiseen ja 7 tuntia nukkumiseen. Jäähän siinä siis 4-5 tuntia aikaa tehdä jotain muuta. Jos miinustetaan siitä vielä kaksi tuntia aamutoimiin ja iltatoimiin, niin jäljelle jää 2-3 tuntia. Kuulostaa itseasiassa aika paljolta. Pyrin kuitenkin nukkumaan enemmän kuin 7 tuntia, joten käytännössä ylimääräistä aikaa on ehkä 1-2 tuntia. Päätin, että en edelleenkään stressaa liikunnasta, vaan liikun silloin, kun ehdin.
MUTTA tästä kaikesta selittelystä huolimatta, olen onnistunut treenaamaan ja pienen askelin myös muuttamaan ruokailutottumuksiani. Tämän on tehnyt mahdolliseksi se, että osa teatteritreeneistäni on ollut fyysistä treeniä. Myös Spartan Sport Centerin sijainti työpaikkani vieressä on mahdollistanut sen, että olen voinut välillä käydä treenaamassa töiden ja teatteritreenien välissä. Vielä en ole kuitenkaan siihen hulluuteen lähtenyt, että olisin käynyt treenaamassa aamulla ennen töitä. Osa Atlantislaisista tekee sitä. Respect!
Lihaskunnon treenaaminen on niin kovin vieras maailma minulle. Kun olen kahvakuulatunnilla, niin en osaa antaa itsestäni kaikkea, kun päässäni on vain ajatus, että pitää jaksaa loppuun asti. Lopulta se loppuun asti jaksaminen ei ole kauhean pitkä aika. Täysin eri asia kuin kestävyysjuoksemisen tai tanssimisen treenaamisessa. Treenin jälkeen on sellainen olo, että hiki virtaa, mutta mihin se nyt sitten vaikuttikaan.
Lihaskuntoa treenaan sen aiemmin mainitsemani napakorun takia. Vatsalihakset ja napakoru ennen 30 ikävuotta, kiitos! Kestävyyttä täytyy treenata sitten ihan oman jaksamisen ja tulevan musikaalin vuoksi. Mahdollinen flunssa lähtee nopeammin, eikä väsytä niin paljon, kun on hyvässä kunnossa. Lisäksi ajatus siitä, että syyskuussa täytyy jaksaa riehua kaksi kertaa samana päivänä kolmen tunnin musikaalissa motivoi ihmeesti kestävyyskunnon kasvattamiseen.
Mitä sitten olen tehnyt?
Vko 1:
Tiistai: Kahvakuula 45 min.
Torstai: Omatoiminen lihaskuntotreeni 17 min.
Lauantai: Improtanssia vähintään tunti
Sunnuntai: Improtanssia 45 min, juoksua 10 min. + 15 min, syvävenyttely ja kehonhuolto 1 h.
Vko 2:
Maanantai-Torstai: Flunssa
Lauantai: Omatoiminen lihaskuntotreeni 20 min.
Sunnuntai: Kehonhuolto ja syvävenyttely 1 h
Vko 3:
Maanantai: Zumba 30 min.
Tiistai: Omatoiminen lihaskuntotreeni salilla 40 min, koreografiatanssitreenit 1 h 15 min.
Torstai: Koreografiatanssitreenit 1,5 h
Perjantai: Juoksu 20 min.
Sunnuntai: Koreografiatanssitreenit 1 h
Vko 4:
Tiistai: Kahvakuula 45 min.
Torstai: Kahvakuula 45 min.
Lauantai: Juoksu 24 min.
Sunnuntai: Ehkä tanssia, vielä en tiedä.

Operaatio Atlantis, Sparta & napakoru

Minua pelottaa kirjoittaa tämä julkaisu. Vähemmän pelottavaa olisi ottaa itsestään rumia kuvia ja lätkäistä niitä netti täyteen. Se nyt on kuitenkin jo niiiiiin nähty minun kohdallani.
Nyt on kyse jostain aivan muusta. Minä aion virallisesti luvata, että treenaan mahani sellaiseen kuntoon, jossa voin lunastaa teinivuosien haaveeni. Ajattelin silloin, että jos minulla joskus on nätti maha, hankin napalävistyksen.
Maha on se kohta kehostani, jota eniten inhoan. Laktoosi-intoleranssi, ärtyvä suoli, kuukautiset, stressimaha: mitä näitä tekosyitä nyt pömppömahalle on? Oikea syy on laiskuus. Laiskuus siinä, että en minä jaksa alkaa miettiä, mitä minä söisin. En jaksa. En. En. En.
Minun yksi uuden vuoden lupauksistani oli, etten ota stressiä liikunnasta. Sattui kuitenkin niin, että Atlantis Musikaali ja Spartan Sport Center antoivat minulle mahdollisuuden treenaamiseen musikaalin esityskauteen asti. Minussa on kuulemma motivaatiota ja virtaa. Onkohan se kaunis tapa sanoa, että juoksen vaikka pää edellä päin puuta, jos sitä vain kutsutaan treeniksi?
Tämä tilanne on aiheuttanut minulle melkoisen identiteettikriisin. Minä salilla? Ei sillä, ettenkö tykkäisi olla siellä. Kyllä toiminnallinen harjoittelu salilla kivaa on. Se on henkireikä, jolloin voi ajatella ainoastaan fyysistä suoritusta ja unohtaa kaiken muun. Se on vain niin jotain, mitä en ole koskaan aiemmin edes ajatellut harrastavani.
En epäile sitä, ettenkö treenaisi tunnollisesti. Kyllä minä aion treenata. Otan tosissani kunnian, joka minulle on annettu. Se onkin sitten aivan toinen juttu, että miten minä saan ruokavalioni muuttumaan häilyvän ajatuksen tasolta käytäntöön. Ideoita otetaan vastaan. Itse en keksi muuta kuin oman riittävästä ravinnostani huolehtivan matkakokin palkkaamisen.
Täytyy ajatella napakorua. Mitäpä siitä Logomon lavalla vähissä vaatteissa esiintymisestä, mutta se napakoru. Teinivuosien haave toteen!
Tämä päivitys on kirjoitettu Atlantis Musikaalia ja Spartan Sport Centeriä lämmöllä ajatellen.