Burano, Venetsia: Lounasretkikohteena aivan mainio!

Minä en useinkaan halua, voi tai edes osaa tehdä Venetsiassa niitä juttuja, joita turistit yleensä tekevät. Enkä toisaalta voi tehdä enää niitä juttuja, joita paikalliset tekevät – koska siitä on yli kymmenen vuotta, kun itseäni olisin voinut paikalliseksi kutsua.

Niinpä teen siellä asioita, joita nyt sattuu mieleen tulemaan.

Tällä Venetsian matkalla keksimme lähteä vesibussilla Buranoon. Olin lukenut 36 Hours Europe -oppaasta Venissa-nimisestä ravintolasta. Päätimme lähteä sinne lounaalle.

Venissä on periaatteessa Buranossa, mutta Buranon vesibussipysäkiltä muut lähtivät kävelemään eteenpäin ja me lähdimme kävelemään oikealle. Yksi silta erottaa ravintolan turistimassoista.

Ravintolan pihalla oli erikoinen eläinnäyttely.

Puutarhassa oli myös paljon viinirypäleitä ja esimerkiksi päärynäpuu!

Kafran Muodonmuutos on vahvasti läsnä tässä kohtaamisissa. Iik ja hyi!

Buranoon on muuten aika pitkä merimatka Venetsiasta. Aikaa taisi mennä jopa tunti! Tämän tunnin merimatkan jälkeen ravintolaan päästyämme aloin miettiä: ”Ai niin, siinä opaskirjassa taisi lukea, että tänne kannattaa tehdä varaus etukäteen..”

Noo, ei ollut varausta, mutta onneksi meille oli silti tilaa!

Alkupalojen äärellä on helppo hymyillä! Minulla oli tietenkin lihaa ja juustoja. Emilialla oli tietenkin jotain kalaa.

Tämä pasta oli ehkä paras pasta, jonka olen koskaan syönyt! Ja voin kertoa syöneeni aika monta pastaa elämäni aikana. Kaikista noista ainesosista pystyi maistamaan tuoreuden. Ihan kuin juurekset olisi juuri poimittu ja aseteltu siihen kieleni makunystyröitä vasten. Ihanaa!

Ja Aperol Spritz, no joo. Se nyt oli vaan Aperol Spritz, mutta minulla oli tuosta ravintolasta semmoinen tunne, etten halua ruokailun koskaan loppuvan. Ravintola menee helposti TOP3:een parhaista ravintoloita, joissa olen ollut.

Ihanaan jälkiruokaan lounas kuitenkin loppui. Lounaan hinnaksi juomineen tuli 62,50 euroa. En muista, montako juomaa siihen kuului. Sen muistan, että se oli jokaisen sentin arvoinen! Lisätietoja Venissa-ravintolasta: https://www.venissa.it/

Lounaan jälkeen lähdimme vastahakoisesti pois ravintolasta kohti niitä taakse jättämiämme turistimassoja sillan toisella puolella.

Burano on tosi kaunis saari värikkäine rakennuksineen. Omasta mielestäni Burano on paljon kiinnostavampi kuin Murano. Tosi turisti tosin käy molemmilla saarilla samalla reissulla – me emme jaksaneet.

Päivä oli kuuma. Olimme lounaan jälkeen alkuillasta turistikaduilla, joten ihmisiä oli varmasti vähemmän kuin päivällä.

Kaduilla oli paljon pieniä kojuja, joista pystyi ostamaan kätevästi mm. viuhkan. Muuten Buranossa ei värikkäiden talojen ja baarien lisäksi ole paljon mitään.

Kauniiden valokuvien ja hyvän lounaan takia sinne kuitenkin ehdottomasti kannatti mennä.

Iltapäivän vaihtuessa iltaan lähdimme takaisin kohti Venetsian pääsaarta.

Vesibussiin noustessamme kohtasimme aivan absurdin tilanteen. Siinä vaiheessa, kun vesibussi tuli kiinni laituriin, alkoivat jotkut miehet mylviä äänekkäästi. Tämä mylvintä kasvoi kasvamistaan ja kuulosti ihan siltä kuin lehmälauma olisi astunut sisään vesibussiin. Repesin aivan täysin nauramaan, enkä meinannut saada naurua loppumaan pitkään aikaan vielä vesibussissakaan. Mitä ihmettä? Vain Italiassa. Vain Venetsiassa.

Absurdia oli toki sekin, että yksi ihminen oli varannut täytekakulle oman istumapaikan vesibussista. Ja se, että viereemme sattui istumaan kanadalainen tyttö, jonka sukujuuret olivat Suomessa.

Maailma on pieni ja matkoilla sattuu sekä tapahtuu.

Lue myös:

Päivämatka Venetsiassa: 10 vinkkiä

Junamatkustus Italiassa – käyttöohjeet

5 vinkkiä: Miten matkustat bussilla Bulgariassa?

bulgar2

Rakas ystäväni löysi itselleen bulgarialaisen miehen ja keväällä postilaatikkooni kolahti hääkutsu Bulgarian Plovdiviin. ”Mikä ihana tekosyy reissata Bulgariassa vähän enemmänkin”, ajattelin, ja olin oikeassa. Bulgaria on upea maa, jossa riittää nähtävää ja koettavaa.

Työkalenteri määritteli matka-aikani ja osittain tästä syystä päädyin rakentamaan matkani sopivien lentojen ympärille road trip -hengessä. Matkareittini oli lopulta seuraava: Sofia-Plovdiv-Burgas-Varna. Jokaiseen näistä kaupungeista voi myös lentää lomasesonkina, mutta lentoja saattaa olla harvakseltaan.

Reissaus maatamyöten ei ollut ollenkaan hullumpi vaihtoehto, mutta pari seikkaa on hyvä pitää mielessä.

Kumijalalla Bulgariassa, eli 5 vinkkiä joukkoliikenteellä matkustamiseen.

 1. Valitse bussi. Jokainen, jonka kanssa matkustamisesta puhuin, suositteli junan sijaan bussia. Tämä tuli aluksi pienenä järkytyksenä, mutta kun vertailin matka-aikoja, kävi selväksi että juna oli lähes aina tunnin hitaampi vaihtoehto. Lisäksi kalusto on vanhaa ja paikallisten mukaan sottaista. Mene ja tiedä, bussiin päädyin.

2. Älä usko Googlea. Reissun pahin virheeni oli uskoa Google mapsin tarjoamia matka-aikoja etappien välille. Bulgariassa tiet eivät ole kovin hyvässä kunnossa ja Turku-Helsinki mittainen välimatka saattaa niellä liki neljä tuntia. Älä siis usko Googlea äläkä muitakaan karttapalveluita, vaan varaa runsaasti aikaa siirtymille.

3. Älä usko myöskään bussifirmojen nettisivuja. Sen lisäksi että karttapalvelut antavat matkoista optimistisia arvioita, myös bussifirmojen nettisivut saattavat näyttää virheellisiä vuoroja. Kannattaa siis marssia suoraan asemalle (tarkista että menet oikealle, bussiasemia voi olla kaupungissa useampi) ja varata liput kankeasti englantia puhuvalta, niukkahymyiseltä virkailijalta. Palveluntarjoajia on useita, mutta sinut kyllä opastetaan oikeaan paikkaan. Älä huoli, pärjäät kyllä englannilla!

4. Muista aakkoset! Sanoinko juuri että pärjäät englannilla? Se on totta, mutta jos et puhu venäjää tai jotain muuta kieltä, jossa käytetään kyrillisiä aakkosia, tulosta mukaasi kyrillinen aakkosisto ja kohdekaupunkiesi nimet kyrillisillä aakkosilla, se helpottaa kummasti.

5. Mikä vessa? Matkani kuumottavin yllätys oli se, ettei busseissa juurikaan ole vessoja. Kannatta siis maksaa se yksi leva ja käydä helpotuksen huoneessa ennen matkaa.

Ekstravinkki: Nauti matkasta! Bulgaria on upea maa, jossa on kaikkea: vuoria ja kukkuloita sekä tasankoja ja merenrantoja. Plovdivin ja Burgasin välillä saat ensin ihastella Balkanin vuorijonoja ja sitten silmän kantamattomiin yltäviä auringonkukkapeltoja.

bulgaria1

Sofiassa metro kuljettaa kätevästi ja halvalla kaupungin sisällä. Päivälippu pitää validoida joka käyttökerran jälkeen metroaseman virkailijalla.

bulgaria4

Burgasissa matkailija saa nauttia paikallisten tapaan pitkästä, kaikille avoimesta hiekkarannasta ja puiston rantapromenadista

 

Tekstin kirjoitti Lass That Is Gone.

Train traveling in Italy: How to travel by train in Italy

img_0789

Because so many people was interested in reading this article in Finnish I decided to translate it in English.

Despite the bad reputation of the italian trains I am the fan of them!

Why?

Because you can take a train to almost everywhere in Italy – also to the small towns. Traveling by train in Italy is nice and practical.

Yes, they might be more or less late sometimes but who needs to be in a hurry when you are in a holiday? Good thing is that there are so many trains that you can change your plans ex tempore if something unexpected happens.

Of course I have learn from my mistakes and misfortunes. I have been forced to pay a big fines, I have considered sleeping in a train station, I have slept in a train station, I have almost lost my flight because of the train. But I have learn and now I wan’t to help you to avoid my mistakes.

And despite all of this: I am the fan of Italian trains.

I want you to become a fan too. So I’ll give you my tips and advice.

How to travel by train in Italy?

  1. At the moment there are two train companies: Trenitalia and Italo. Trenitalia goes everywhere and Italo goes between big cities. I recommend you to check both prices because the difference might be big.

2. Always buy a ticket beforehand from the station or online. If you buy ticket from the train the ticket would pay dozens of euros more.

3. Take your time when you are in a train station. There are usually ticket machines and ticket desk but the line could be long. You can also buy tickets online.

4. If your train ticket doesn’t have a seat number, you can use it in the same kinds of regional trains usually over a period of two weeks. You have to stamp the ticket before you’ll get inside the train. Recheck this from your ticket.

5. If your train ticket has a seat number it is only valid in the train it has been bought for. If you need to change the ticket, ask help from the ticket desk.

6. Be prepared for being late. Trains might be late sometimes even hours. If you have only a little time to change the train be ready to change your plans if the first train is late.

7. Be ready to make creative solutions. Trenitalia’s webpage works well with a mobile phone so you are able to think options for your original plans if it’s needed. For example one time I was planning to go from Levanto to Florence and the train was two hours late. I figured out that we could take the earlier train to La Spezia and have a lunch there. After lunch we took the train to Florence. That was way more convenient than waiting in the train station of Levanto.

8. There is no food service or wifi in the regional trains. You can buy super delicious sandwiches usually from the train stations. If the train station is small there is a food machine. So you must take your own foods to the train from the station or somewhere else.

9. In the Intercity, Eurocity and Italo trains there are a food cart and sometimes even the wifi.

10. There are toilets in the trains. Just take your own toilet paper with you just in case. Quality of the toilets vary a lot.

11. Usually there are no trains during the night time but they could part early in the morning. So if you are ready to stay awake somewhere you can take the first train in the morning.

12. Usually the regional trains are cheap and slow. The Intercity and Eurocity trains are fast and quick. But all the trains can be late so you’ll never know how long the trip takes.

I’ll wish you a great travels!

If you find this article useful, feel free to share it!

Parasta Turussa, osa 7: Kuuvannokka

Ystäväni Rouva H kutsuu Kuuvannokkaa turkulaisten parhaaksi salaisuudeksi. Kaikki tietävät sen, mutta kukaan ei käy siellä.

Mepä siis päätimme lähteä käymään siellä.

Reissua suunnitellessamme huomasimme sattumalta Villa Kuuvan Facebook-sivuilta, että siellä järjestetään kesäsunnuntaisin aamujoogaa. Päätimme siis heristää unihiekat silmistämme melko aikaisin sunnuntaiaamuna ja suunnata kohti Kuuvannokkaa.

Ja kyllähän se kannatti! Meren rannalla joogaaminen kauniina kesäaamuna vetää varmasti vertoja mille tahansa ulkomaan jooga-kohteelle. Jooga oli juuri sopivan rauhallista, jotta se sopi sekä aamutunnelmaan että olisi sopinut myös aloitteleville joogeille. Toisaalta. Itse olen vuoden verran kulkenut eri jooga-tunneilla ja silti siellä oli liikkeitä, joita en ollut aiemmin tehnyt. Tykkään siitä, kun joogassa tunnit ovat aina ohjaajansa näköisiä.

Jooga-poseeraukset tunnin jälkeen!

Jooga-tunti maksoi 20 euroa ja siihen kuului kahvi tai tee sekä suolainen piirakka Villa Kuuvassa.

Villa Kuuva ja kahvila on super suloinen ja näkymä merelle on upea. Ilman joogaakin täällä kannattaa tulla käymään!

Nautimme välipalamme kahvion terassilla, vaikka sisällä ollut sohva oli enemmän kuin houkutteleva ja aurinkopaikkojakin oli tarjolla

Alkuperäinen suunnitelmamme oli tulla uimaan – kun Suomessa kerrankin on uintisää! Lähdimme siis metsän halki kohti Kuuvannokan kallioita.

Uimapaikkakin Kuuvannokan kallioilta löytyi, mutta uimakengät olisivat tulleet tarpeeseen. Veteen kömpiminen kivien seasta oli nimittäin aikamoinen könyämissuoritus. No, tulipahan treenattua lisää tasapainoa!

Maisemien ja rauhallisuutensa puolesta Kuuvannokka on varmasti yksi Turun parhaista uimapaikoista. Se sopii oivallisesti, kun haluaa ottaa aurinkoa kalliolla, katsella ohiajavia veneitä ja veteen pulahtaminen on vain pieni bonus päivän päätteeksi. Edestakaisin kulkemiseen kalliot ja meri eivät sovellu – ei ainakaan ilman uimakenkiä.

Sunnuntaiaamun aloittaminen Kuuvannokassa on yksi parhaita asioita, mitä voit Turussa tehdä. Joogaan ehtii vielä sunnuntaina 11.8. ja Villa Kuuva on auki 14.8. asti joka päivä klo 11-18 ja 15.8-30.9. la ja su klo 11-18. Kalliot ovat avoinna aina ja läpi vuoden.

Lisää tietoa Villa Kuuvasta ja joogasta: https://m.facebook.com/VillaKuuva/

Lue myös muut kirjoitukseni Turun parhaista paikoista:

Lue Turusta myös:

Bassin kabinetti

Top 3 Fine Dining

Låna

Apteekkimuseo & Café Qwensel

Ruissalo

Blankon lammaspasta