Budapest: Majoitussuositus – Exclusive colourful flat in the city

Vaikka – tai ehkä siksi kun – matkustan paljon, on majoituspaikkojen etsiminen ja varaaminen todella ärsyttävää ja tylsää. Onneksi kokemus antaa jonkinlaisen vaiston siitä, mikä kannattaa varata ja mikä ei. Yksi tärkeimmistä kriteereistä on matkustajien antamat arviot.

Toinen asia, mihin kiinnitän usein varauksen teossa huomiota, on värikkyys. Tästä voisi päätellä, että kotini on täynnä värejä, mutta se ei ole totta. Kotini on aika tarkkaan musta-puna-valkoinen. Matkoillani asun silti mielelläni värien äärellä.

Budapestissa asuimme asunnossa, jonka värit suodastaan houkuttelivat ottamaan valokuvia. Makuuhuoneemme oli täynnä eri vaaleanpunaisen sävyjä. Siellä nukkui kaksi naista, jotka tykkäävät pukeutua mustaan.

Asunnossa oli myös toinen pienempi makuuhuone, josta en ottanut kuvaa.

Olohuoneen värimaailma oli ruskea. Olohuone oli tosi hyvän kokoinen neljälle hengelle. Siellä oli pöytä, sohva ja televisio, jonka kautta sai kuunneltua musiikkia.

Jopa keittiön astiat olivat värikkäitä!

Emme tehneet hellalla mitään, vaikka täytyy sanoa, että Italian vaihtovuoteni jälkeen opin arvostamaan kaasuhellaa erittäin paljon. Se on heti lämmin ja toimii tehokkaasti. Toisaalta induktio-liesi ajanee saman asian ja on huomattavasti turvallisempi.

Keittiöstä pääsi sisäpihalla olevalle isolle parvekkeelle. Siellä ei ollut vierailumme aikaan vielä mitään kalusteita, koska talvi oli juuri  loppumaisillaan. Voisin kuvitella, että tuolla olisi mukava hengailla kesällä.

Ikkunasta oli kauniit näkymät ja asunnon alakerrassa oli baareja, kahviloita ja pizzeria. Myös metropysäkki oli aivan vieressä. Sijainti oli siis mainio.

Varaan nykyään lähes poikkeuksetta majoitukseksi asunnon – erityisesti, jos matkustan isommalla kuin kahden hengen porukalla. Asunnoista tulee itselleni enemmän lomatunnelma kuin hotellihuoneista. Se johtunee siitä, että olen ollut niin usein hotellihuoneissa työmatkoilla ja myös tanssimatkoilla. Tanssimatkoilla hotellit ovat käteviä silloin, kun tapahtumapaikka on hotellissa.

Asuntoja on tullut vastaan monentasoisia: booking.comissa tai airbnb:ssä olevan kuvauksen perusteella ei aina näe totuutta. Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista. Ainoa miinus oli se, että näimme, miten eräs laitapuolen kulkija virtsasi suoraan asuntomme alaovelle. Siinä sitten yritimme pizzat kädessämme hyppiä syntyneen lätäkön yli ovesta sisään. No, mutta. Se on elämää ja voisi tapahtua missä tahansa paikassa.

Ai niin! Siitä tuli mieleeni, että asunnossa oli kaksi vessaa. Toinen oli iso kylpyhuone ja toinen pieni vessa. Se toimi hienosti neljän naisen jakaessa asunnon. Ainut miinus oli se, että jos kaikki kävivät samaan aikaan suihkussa, vesi ei riittänyt neljälle. Tämän totesin, kun minun suihkuvuoroni oli aamun viimeinen.

Tätä päivitystä ei ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa, mutta jaan teille siitä huolimatta oman Booking.comin 15 euron alennuskoodini. Kun varaat huoneen kyseisen osoitteen kautta, saat varauksesta 15 euroa takaisin ja myös minä saan 15 euroa. Kiitos siitä etukäteen!

Booking.comin 15 euron alennuskoodi: www.booking.com/s/17_6/terhi877

Lisätietoja tästä asunnosta: https://www.booking.com/hotel/hu/exclusive-colourful-flat-in-the-city.html

Lue myös:

Budapest: Gellértinvuori

Budapest: Budan linna ja Baltazár

Budapest: Budan linna ja Baltázar

Ensimmäinen Budapestin matkani oli vuosia sitten ollessani Venetsiassa vaihdossa. Silloin luokkakaverini kysyi aamulla: ”Lähdetäänkö yöjunalla Budapestiin? Minun yksi kaverini asuu siellä.” ”Lähdetään vain!” Ja niin me lähdettiin, vaikka emme saaneet luokkakaverini ystävää kiinni.

Tällöin olin täysin valmistautumaton, enkä esimerkiksi tiennyt, että Budapestissa on eri valuutta – saati, että olisin ymmärtänyt sen arvosta mitään. En toisaalta ollut rahan suhteen tällä retkellä paljon viisaampi, mutta kerron siitä toisessa päivityksessä.

Ensimmäisestä matkastani minulle jäi mieleen se, että se oli ihana irtiotto. Ruoka oli edullista, maisemat olivat loskaisat eli kotoisat ja linna oli kaunis. Viimeisen muistikuvan perusteella halusin tälläkin kertaa käydä vierailemassa linnassa.

Linnaan pääsee furnikulaarilla, joten suuntasimme ensin sen luo. Ovela (tai fiksu?) myyjä kuitenkin tuli heti luoksemme ja sanoi, että voisimme mieluummin ostaa häneltä lipun turistibussiin. Lippu maksaa saman verran ja sillä pääsee useammalle pysäkille. Tartuimme tähän tarjoukseen, koska emme halunneet jonottaa ja minulla on ilmeisesti joku outo viehätys turistibusseja kohtaan.

Vaan tämä bussi ei ollutkaan mikään ihan tavallinen turistibussi! Se oli pikkuinen bussi, jossa oli muovikankaasta tehdyt seinät. Olimme aika huvittuneita bussiin astuessamme.

Bussilipun kanssa meille annettiin kartta, johon oli merkitty bussin pysäkit. Pysäkkejä oli viisi, ja bussiin sai mennä neljästi sisään. Täten päättelimme, että yksi pysäkki täytyy jättää väliin. Päädyimme jättämään ensimmäisen.

Tai niin me luulimme. Se ei ollutkaan mahdollista, sillä ensimmäiselle pysäkille päästyämme bussikuski kirjaimellisesti huusi hyvin epäkohteliaasti, että kaikki ulos nyt! Se oli hänen tapansa ilmaista, että eikö me tollot turistit tajuta, että olemme siellä linnan luona.

No emme tajunneet, vaan olimme hämmentyneitä.

Linnan luo käveltyämme huomasimme, että siellä oli juuri vahdihvaihto käynnissä. Ihmiset olivat kokoontuneet katsomaan toimenpidettä. Me emme olisi nähneet takarivistä mitään, joten suuntasimme eteenpäin.

Aivan, kuten Gellértinvuoren päältä, täältäkin olisi saanut ostaa lämmitettyä viiniä ja muita virvokkeita. Tälläkin kertaa lämmin viini tuntui olevan väärässä paikassa, kun aurinko lämmitti meitä.

Näkymät olivat luonnollisesti kauniit.

Budapest on ehdottomasti kaupunki, jota kannattaa katsoa ylhäältä.

Ja sitten on ihmisiä, jotka haluavat jättää kädenjälkensä ihan kaikkialle. No, rakkaus on kivaa?

Ja tämä käytävä vei…umpikujaan. Huvittavinta oli se, että vastaamme tulleet ihmiset eivät kertoneet meille, että käytävän päässä ei ole mitään. Mekään emme vuorostamme kertoneet meitä vastaantuleville ihmisille tätä.

Linnojen kivet ovat kauniita. Pidän niiden kuvaamisesta ja niiden kanssa poseeraamisesta.

Kun poistuimme linnan luota, lähdimme kävelemään seuraavalle pysäkille. Selvisi aika nopeasti, että pysäkit ovat todella lyhyen matkan päässä toisistaan. Oli ihan miellyttävää kävellä ja ihailla maisemia, hiljaista tunnelmaa ja kauniita rakennuksia.

Jonkin aikaa käveltyämme päädyimme Baltazáriin. Se on todella kivasti sisustettu ravintola, baari ja hotelli!

Kuvittelin, että huonehinnat voisivat olla tuollaisessa paikassa ja tuolla sijainnilla paljon korkeammatkin.

Meidän majapaikkamme oli muualla, joten syvennyimme juomalistaan. Osa meistä päätyi paikalliseen olueen, osa Aperol Spritziin. Valikoima oli siis laaja.

Minulla tosiaan on jonkinlainen viehätys sirkukseen, taikuuteen ja tivoleihin. Siitä syystä tämä sisustus miellyttää silmääni erittäin paljon.

Lisätietoja Baltazárista: http://baltazarbudapest.com/

Baltazárin vieressä oli tämä massiivinen uskonnollinen rakennus. Sen vierestä lähti myös meidän minimuoviseinäbussimme takaisin alas. Tällä kertaa meillä oli parempi tuuri kuskin suhteen, sillä saimme todella ystävällisen nuoren miehen kuskiksemme. Kontrasti oli jopa niin suuri, että sanoin rakastuneeni siihen mieheen. Juuri siltä kuuluu hyvän asiakaskokemuksen tuntua.

Lue myös:

Budapest: Gellértinvuori

Budapest: Majoitussuositus

Neljän naisen rentouttava loma Budapestissa

Katso kuvat! Lissabon: Sao Jorgen linna

Wienissä opittua: kahdeksan vinkkiä matkalle

 

Wienissä opittua: kahdeksan vinkkiä matkalle

  1. Piilota vessapaperirulla matkalaukkuun, jos haluat, että siivooja jättää jälkeensä uuden rullan. Tämä ei toimi, jos siivooja ei käy sillä aikaa, kun itse olet poissa.
  2. Oikea vastaus toivotukseen: ”Auf Wiedersehen!” ei ole ”Danke”.
  3. Iso astia, jonka tarjoilijat tuovat aamiaispöytään, ei ole tarkoitettu kananmunankuorille, vaan aterimille.
  4. Jos huidot lounasta häiritsevää ampiaista kesken lounaan, saattaa tarjoilija kuvitella, että sinulla on jokin hätänä. Tarjoilija rauhoittuu kuitenkin kummasti, kun kerrot olevasi Suomesta.
  5. Tarkista suklaan hinta lähikaupasta, ja vertaa sitä turistikauppojen hintoihin. Et tule yllättymään.
  6. Maista rohkeasti juomaa, jonka löydät lähikaupan kylmäkaapista. Tärkeintä ei ole nimi vaan prosenttimäärä.
  7. Tärkeintä on asenne. Näytä siltä, että tiedät, mitä olet tekemässä, vaikka sinulla ei olisi siitä aavistustakaan.
  8. Kehu itseäsi söpöksi, joka kerta, kun katsot peiliin. Se kohottaa itsetuntoa ja helpottaa ulkonäköpaineissa.

 

Lue myös:

Uusi vuosi Gdanskissa: Mitä opin matkasta?

Mitä opin vuoden 2017 ulkomaanmatkoiltani?

Muita Wien-kirjoituksiani:

Mitä tehdä Wienissä? Mene ainakin huvipuistoon!

Mitä tehdä Wienissä? Näe Schönnbrunnin linna ja eläintarha

Mitä tehdä Wienissä? Tutustu taiteeseen Kunsthousessa

Wienin katukuvaa: Graffiteja

 

Mitä tehdä Wienissä? Tutustu taiteeseen Kunsthausessa

Jos sinulla on aikaa käydä Wienissä vain yhdessä paikassa, niin mene Kunsthausiin.

Taidetalo on jo ulkopuoleltakin näkemisen arvoinen. Muodot, laatat ja värit ovat mielikuvituksellisia. Noin villiä arkkitehtuuria harvoin näkee!

Myös talon sisällä oleva taide on kiinnostavaa, eikä välttämättä sitä tavanomaisinta ja perinteisintä taidetta. Eikä sellainen tavanomainen ja perinteinen taide kyllä tuohon taloon sopisikaan.

Minä tykkäsin kovasti, äitini ei.

Elämä on tylsää ilman värikkäitä pisaroita.

Lisätietoja Kunsthausista: http://www.kunsthauswien.com/en/

Lue myös:

Mitä tehdä Wienissä? Mene ainakin huvipuistoon!

Mitä tehdä Wienissä? Näe Schönnbrunnin linna ja eläintarha

Wienin katukuvaa: Graffiteja

Mitä tehdä Wienissä? Mene ainakin huvipuistoon!

En ole muualla nähnyt sellaista huvipuistoa kuin Wienissä on. Voi olla, että ilta ja ensimmäinen matkapäivä lisäsivät oman mausteensa tunnelmaan, mutta huvipuisto oli kertakaikkiaan taianomainen! Olin lumoutunut ja otin hymyillen kuvia kaikesta. Mikään ei tietenkään näytä kuvissa samalta. Ainoa laite, jossa kävin, oli maailmanpyörä. Tarkoitus olisi joskus vielä mennä takaisin ja kokeilla hurjimpiakin laitteita.

Huvipuistot, sirkukset, taikurit.. Pidän niistä kaikista! Jotain mystistä ja odottamatonta niihin täytyy sisältyä, kun ne vakuuttavat kerta toisensa jälkeen. Tässä wieniläisessä huvipuistossa oli myös se hieno puoli, että sinne ei tarvinnut maksaa mitään sisään. Siellä sai rauhassa kulkea ja katsella. Laitteisiin oli kaikkiin erillinen maksunsa ja kassansa. Se on kätevää, koska silloin saa itse päättää, mihin haluaa mennä.

Näkymä maailmanpyörästä.

Huvipuiston valoja maailmanpyörästä katsottuna. Yöllisessä huvipuistossa on jotain niin hienoa!

Erilainen mustekala kuin mihin on Suomessa tottunut!

Kummitusjuna!

Karuselli! ❤

Huvipuistojen äänet, popcornin tuoksu, vilkkuvat valot.. Kai siitä tulee mieleen lämpimät muistot lapsuudesta, kun kaikki huvipuistoreissut olivat parasta ikinä!

Haluan vielä sanoa, että vaikka tykkään huvipuistoista, sirkuksista ja taikureista, en silti yhtään tykkää pelleistä. Ne ovat pelottavia. Olen Supernaturalini katsonut. Stephen Kingiä en. Liian pelottavaa.

Klovnit ja klovneria sen sijaan ovat varsin mielenkiintoisia, vaikka hekin ovat vähän samalla tavalla pelottavia kuin pellet. Ehkä se on se mykkyyden ja miimisyyden mystiikka, joka on sekä kiehtovaa että pelottavaa.

No, mutta. Nyt lähti tämä aihe ihan käsistä. Kannattaa käydä Wienin huvipuistossa – erityisesti illalla. Minäkin haluan sinne vielä takaisin!

Lisätietoja Wienin huvipuistosta: https://www.praterwien.com/en/home/

Lue myös:

Wienin katukuvaa: Graffiteja

Mitä tehdä Wienissä? Näe Schönnbrunnin linna ja eläintarha

Wienin katukuvaa: Graffiteja

Ennen Wienin matkaa ystäväni pyysi minua katsomaan Rakkautta ennen auringonnousua. Se on yksi hänen lempielokuvistaan. Jessen ja Celinen oivaltava ja älykäs dialogi teki minuunkin vaikutuksen. Ja olihan se rakkaustarina maaginen. Kaksi tuntematonta kohtaavat yhden yön verran vieraassa kaupungissa ja aamulla juna vie heidät pois. Mahdottoman vaikeat rakkaustarinat ovat aina tehneet minuun vaikutuksen.

Se katukuva, jonka elokuva maalaa, on vain osa totuutta. Äidin kanssa matkustaessa dialogi saattaa olla oivaltavaa, mutta huomio kiinnittyy myös muihin asioihin.

Joenrannassa oli useita vaikuttavia graffiteja, joista oli pakko napata kuva. Graffitit täydellistivät maiseman.

Mielestäni graffitit ovat yleensä kauniita. Tämäkin jokiranta on taatusti kauniimpi kuin, jos siinä olisi vain ränsistynyt ja kylmä kiviseinä.

Minä omistan tämän paikan!

Kaupunki kuuluu kaupunkilaisille. Osa kaupunkilaisista taiteilee seinille.

Joulukinkun kosto.

Piirtäminen ja maalaaminen ovat niin kaukana omalta osaamisalueeltani, että olen aina hyvin vaikuttunut siitä, kun joku osaa tehdä käsillään jotain näin kaunista.

Wien on siis paljon muutakin kuin kauniita palatseja ja romanttista katukuvaa.

 

Lue myös:

Mitä tehdä Wienissä? Näe Schönnbrunnin linna ja eläintarha!

Budapest: Gellértinvuori

budapest city view

Ensimmäisenä päivän Budapestissa mietimme, jaksammeko  kiivetä kukkulalle – tai tarkemmin sanottuna vuorelle. Päätimme yrittää. Ainahan voisi lähteä alaspäin, ellei jaksaisi ylös asti.

girl with a yellow scarf and budapest

Arjen väsyttämät – mutta muuten tarmokkaat – naiset lähtivät kiipeämään. Kannatti lähteä, koska jo matkalla oli kauniit maisemat. Maisemia ihastellessa oli hyvä pysähtyä valokuvaamaan.

budapest and bridge full of cars

Budapest on persoonallinen kaupunki. Se on kaunis ja rosoinen. Se on vilkas ja hiljainen. Se on omalla tavallaan hyvin lumoava.

path

Meille osui ehkä alkukeväät kauneimmat hetket maaliskuussa. Aurinko alkoi helliä talven jäljiltä, mutta luonto oli vielä unessa.

girl with a yellow scarf

graffiti and three girls

Sanoin ystävilleni, että heidän värinsä sopivat hyvin tähän taustaan.

tonava and view of Budapest

budapest city wiew

three girls and budapest city view

three girls are taking group selfie

Budapest sopi meille hyvin. Maisema oli melkein yhtä kaunis kuin naiset.

man who struggles with dragon

statue and sky

statue and sky

Kyllä me pääsimme sinne kukkulan laelle asti, eikä se matka ollut edes raskas tai erityisen pitkä. Jostain syystä muuten melko sporttiset naiset olivat epäileväisiä oman jaksamisensa suhteen. Ehkä se oli se lomalaiskuus, joka meinasi ottaa vallan.

Kannatti kuitenkin ottaa ensimmäiset askeleet ylöspäin. Kiipeämisessä on se hauska puoli, että kun lähtee ylös, ei malta lopettaa kesken. Täytyy kiivetä aina vain ylemmäs ja ylemmäs, kunnes on huipulla.

two girls are drinking beer and sitting on the stairs

two girls are sitting on the stairs in front of the city view of budapest

Huipulla myytiin olutta ja siideriä ja viiniä ja..mitä sitä nyt ihminen urheilusuorituksen jälkeen palautumiseen tarvitseekaan.

Koska oli paikallisesta näkökulmasta vielä talvi, oli kukkula hiljainen. Saimme rauhassa istua kuvassa olevilla portailla tunnin tai kaksi. Se oli meidän palautumisemme kannalta tärkeintä.

Kuten sanoin ennen reissua: ”Odotan eniten sitä, että mä näen teidät ja voidaan  vaan olla ja jutella kaikista asioista.” Niin me teimme. Neljä naista kolmesta eri kaupungista.

Välillä täytyy lähteä kauas voidakseen olla lähellä.

Lue myös:

Budapest: Budan linna ja Baltazár

Budapest: Majoitussuositus

Neljän naisen rentouttava viikonloppu Budapestissa

13 vinkkiä: Miten matkustat edullisesti?

1. Osta matka heti, kun tiedät matkustavasi. Lennot, junat ja bussit ovat halvempia etukäteen ostettuina.

Poikkeus: Bussi- tai junamatkaa lentokentältä kotiin en suosittele ostamaan etukäteen, koska lennot saattavat myöhästyä syystä tai toisesta.

2. Kulje julkisilla lentokentältä ja lentokentälle. Se tulee halvemmaksi kuin taksi.

3. Jos pystyt, niin jousta matkustusajassa. Lentoyhtiöiden sivuilla on yleensä kalenteri, josta näkee, minä päivinä lentojen hinnat ovat edullisimmat. Jos sinulla ei ole syytä olla jonain tiettynä aikana kohteessa, valitse edullisimmat päivät.

4. Jousta matkakohteessa. Jos haluat vain lähteä jonnekin, niin kannattaa miettiä niitä vaihtoehtoja, joissa eläminen on edullista. Euroopan sisälläkin on paljon eroa siinä, meneekö esimerkiksi Iso-Britanniaan vai Romaniaan. Edullisia kaupunkilomakohteita ovat esimerkiksi Praha, Budapest ja Bukarest. Maaseudulla on poikkeuksetta aina edullisempaa kuin kaupungissa. Kannattaa siis tutustua paikkoihin pääkaupunkien ulkopuolella.

5. Suosi pidennettyjä viikonloppuja. Pidennetty viikonloppu tulee edullisemmaksi majoituksen ja ruokien suhteen kuin viikon loma, mutta kolmessa tai neljässä päivässä ehtii hyvin rentoutua ja irrottautua arjesta.

6. Majoitu asunnossa. Asunnot ovat usein hotellia edullisempi vaihtoehto kahdelle hengellekin, mutta erityisen paljon edullisempaa asunnossa asuminen on porukalla. Airbnb:n ja Booking.comin kautta voi löytää tosi kivoja asuntoja.

Kuvassa on Hampurissa olleen airbnb-asunnon parvi, jossa olisi ollut tilaa neljälle. Läheinen tunnelma, mutta toimi meidän reissullamme tosi hyvin!

7. Hyödynnä suhteesi, eli pyydä maailmalla asuvilta ystäviltä sohvamajoitusta. Kaupan päälle saa yleensä paikallisnäkökulmasta hyviä vinkkejä siihen, mitä matkakohteessa kannattaa tehdä. CouchSurfing on yksi paikka, josta voi aloittaa sohvalla majoittumisen ja kaverisuhteiden luomisen, mikäli maailmalla asuvia kavereita ei vielä ole.

8. Tee osa ruuasta itse. Yleensä aamiainen on helpoin toteuttaa. Muita helppoja vaihtoehtoja edulliseen ruokailuun on piknikin järjestäminen puistossa tai leiriruoka retkellä. Osa matkustamisen nautintoa on syödä ravintolassa, mutta usein rauhallinen aamiainen loma-asunnossa on jopa mukavampi kuin aamiainen ravintolassa tai hotellin täpötäydessä aamiaisbuffetissa.

10. Siirry matkakohteessa paikkoihin kävellen tai julkisella liikenteellä. Käveleminen paikasta toiseen on minulle sekä arjessa että lomalla yksi suosikkiasioitani. Kävellessä ehtii nähdä kaupunkia ihan eri tavalla kuin jossain liikkuvassa välineessä istuessa. Samalla saa hyötyliikuntaa ja Pokemon Go -addiktit voivat napata Pokemoneja reppuunsa.

Myös julkinen liikenne toimii yleensä erittäin hyvin, joten taksilla kulkemista voi välttää ihan hyvin.

11. Älä sokeudu ruuan ja juoman edullisuudesta. Vaikka 6 euron drinkki tuntuu Suomeen verrattuna edulliselta, saa samalla rahalla kolme lasia kahden euron viiniä. Vaikka on välillä kiva syödä ja juoda ajattelematta rahaa, niin lomabudjetti pysyy huomattavasti kohtuullisempana, kun välillä miettii juomien ja ruokien hintoja paikallisesta hintatasosta käsin. Ei jokaisen terassijuoman tarvitse olla käsin koristeltu pina colada!

12. Ota talteen kosmetiikkanäytteet hotellihuoneista, lehtien välistä jne. Ne saa pakattua pieneen tilaan, eikä tarvitse ostaa joka reissulle uusia minipurkkeja.

13. Matkusta pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Käsimatkatavaroiden lisäksi saa ottaa mukaan käsilaukun. Niihin mahtuu ihan oikeasti kaikki tarvittava mukaan, koska harva ihminen arjessakaan vaihtaa vaatteita monta kertaa päivässä – tai edes joka päivä.

 

Lue myös:

10 vinkkiä: Miten teet lentomatkustamisesta kivaa?