Vieraskynä: Miltä tuntuu, kuulostaa ja maistuu rugby-tunnelma walesilaisessa pubissa?

Rugby-areena, olut

Cymru am byth

Jos aloittaisin kuvailemalla, että tämän tarinan keskiössä oleva ottelu on kuin Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsi, se antaisi vain haalean kuvan tulevasta. Kun urheiluselostaja itkee telkkarissa, että koko kansa on Kimi Räikkösen takana, niin ei se oikeastaan pidä paikkaansa. Veikkaan, että suurin osa suomalaisista ei välitä Räikkösen sijoituksista.

Mutta Walesissa, siellä kun puhutaan koko kansasta, puhutaan _koko_ kansasta. Varsinkin, kun Walesin rugbymaajoukkue kohtaa naapurinsa Englannin, on ottelua pohjustettu jo viikkoja etukäteen. Pelipäivän aamuna paikallislehden otsikko toteaa, että häviö Englannille olisi pahempaa kuin yksikään maailmanlopun asteroidi. Jep, sellainen on kuulemma parhaillaan suuntaamassa Maapalloa kohti, mutta pistetääs nyt asiat hei tärkeysjärjestykseen – tänään pelataan MM-rugbya! Englantia vastaan!

Olin saapunut reilun kymmenentuhannen asukkaan pikkukaupunkiin muutamaa päivää aiemmin Walesin pääkaupungin Cardiffin humusta. Viikkoa aiemmin olin käynyt katsomassa livenä pari MM-kisojen rugbyottelua, mutta Englanti-Wales -ottelun hetkessä loppuunmyydyistä lipuista ei kannattanut edes haaveilla. Mutta mitäpä väliä, ottelu näytettäisiin suorana missä tahansa pubissa. Pitäisi vain valita, mihin niistä astelen.

Majapaikkani sijaitsi luoteis-Walesissa, jossa Walesin oma kieli, kymri, on vallitsevampi kuin eteläosissa maata. Näillä seuduin myös kansallistunne on – jos vain mahdollista – vielä voimakkaampaa kuin etelässä. Siksipä ”aitoa paikallisuutta” etsivänä matkailijana suuntasin saamani vihjeen perusteella pubiin, joka tunnettiin pikkukaupungin sisälläkin poikkeuksellisen walesilaismielisenä ja kymrinkielisenä.

Pubissa minulle nyökkää tiskin takana nappisilmäinen pikitukka, ja kysyy kymriksi jotain. Oletettavasti juomatoivettani. Koska osaan sanoa kymriksi lähinnä hätänumeron (nau-nau-nau, kiitos poliisisarjan Y Gwyll), minun on pakko pahoitellen pyytää juomaani englanniksi.

Ei elettäkään kohti oluthanoja. ”Mitä väriä aiot pitää tänään ylläsi?”, pikitukka kysyy.

”Punaista, tietysti”, vastaan. Pikitukka sulaa hymyyn ja ryhtyy kaatamaan juomaa. Olen selvästikin tullut oikeaan pubiin.

Paikka on vielä lähes tyhjä, joten valkkaan hyvän paikan valtavan tv-ruudun edestä. Vähitellen väkeä alkaa saapua. Kaikilla punainen paita. Kaivan kassistani oman Walesin lipun esiin, takkini olen riisunut jo aiemmin, jotta pikitukkakin näkee maajoukkuepaitani. Vaihdan viestejä englantilaisen tuttavani kanssa. Olemme molemmat hermostuneita ja viestit ovat sen mukaisia. Olisi vähättelyä sanoa, että tunnelma pubissa on sähköinen. Huomaan, että jalkani taputtaa lattiaa. Vieressä istuva nainen hymyilee leveästi. ”Me too”, hän virnistää ja osoittaa tärräävää jalkaansa.

Peli alkaa. Englanti johti tiukkaa peliä alusta lähtien. Pöytiin kannetaan olutta. Lattioille kaatuu olutta. Voin rehellisesti sanoa, etten ole tätä peliä ennen, enkä sen jälkeen, kokenut vastaavaa huumaa. Rugbya. Huutoa. Epätoivoa. Lisää olutta. Rehellisesti voin sanoa myös, etten muista pelistä paljoakaan yksityiskohtia.

Paitsi noin viimeisestä kymmenestä minuutista. Yllättäen, Wales kirii kahden pisteen päähän. Sitten tasoihin. Pubin huuto on muuttunut kaikennieleväksi mölinäksi. Ja sitten.

Rangaistuspotku Walesille.

Potku tehdään puolesta välistä kenttää.

Pubissa voisi kuulla sen kuuluisan nuppineulan tipahtavan lattialle.

Potku lähtee… kaartaa…. kantaa… kantaa…. ja menee maaliin!

25-28! Paikka räjähtää! Ihmiset hyppivät sohvilla. Kaikki halaavat kaikkia. Minulle puhutaan kymriä. Huomaan itsekin puhuvani kymriä. Kukaan ei välitä. Peliä on jäljellä vielä muutama minuutti, mutta kukaan ei välitä siitäkään. Kun loppuvihellys lopulta tulee, alkaa pöydillä tanssiminen. Kaikki nauravat kuin uskonnollisen hurmoksen kourissa, Tom Jones pauhaa ja pubiväen karjuma ”Aiiii jaiii jaiiiiiiii Delilaaaaaaaah” kantautuu varmaan naapurikylään saakka. Minulta lähtee ääni.

Sanalla sanoen, meno on mielipuolista. ”Torilla tavataan” ja ”Den glider in” tungettuna yhteen pieneen walesilaispubiin.

Yht’äkkiä huomaan ihmismeren pyörityksessä pyörätuolissa istuvan vanhan miehen. Hänet on parkkeerattu sohvan päätyyn. Kumarassa oleva, vähintään 90-vuotiaalta näyttävä mies vaikuttaisi olevan yksikseen. Hän pitelee käsiään rinnallaan kuin itseään suojaten, kyynelet valuvat hänen silmistään. Menen kysymään, onko kaikki kunnossa. Eiväthän remuavat rugbyfanit ole tönineet häntä? Tarvitsisiko hän hieman happea ja tilaa? Ymmärrättehän englantia?

Mies katsoo ylöspäin minuun ja hymyilee. Kaikki on kuulemma hyvin. Entä kyyneleet?

”I’m just so, so happy. So happy.”, vanhus saa sanottua ääni murtuen.

Niin. Kerroinko jo, että isäntämaa Englanti tipahti kotikisoistaan Walesin voiton vuoksi.

Suolaa haavoihin, tai mannaa taivaasta. Riippuu kummalta puolelta rajaa asiasta kysyy.

Jos haluat itse kokeilla rugbyhuumaa ja katsoa Walesin pelejä, kannataa telkkarin ääreen hakeutua vaikka 2.6., kun Wales pelaa Etelä-Afrikkaa vastaan. Ottelu näytetään ainakin brittikanava Channel Fourilla ja SkySportin kautta. Seuraavalla viikolla Wales kohtaa Argentiinan.

Rugby-tunnelmasta kirjoitti: Siobhán

Berliini: Näin vietin viikonloppua ystävieni kanssa

Lähdin pitkästä aikaa reissuun ihan yksikseni. Siinä mielessä siis yksikseni, että olin lennolla yksin ja menin majapaikkaamme yksin.

Tämähän tarkoitti sitä, että en jaksanut ottaa mistään asiasta selvää etukäteen, vaan ajattelin, että kyllä minä varmasti lentokentältä majapaikkaan jollain tavalla pääsen.

Yksin matkustaminen on välillä ihan hauskaa ja stressitöntä, kun ei tarvitse huolehtia muista ihmisistä.

No. Tämän viikonloppureissun aloitus ei ollutkaan ihan niin hauska ja stressitön kuin alussa kuvittelin.

Metroliikenne oli osittain remontissa, joten vaihdoin metroa jokaisella pysäkillä. Kun pääsin perille, huomasin olevani väärässä paikassa, koska en ollut huomannut, että minulle oli ensin lähetetty väärä varausvahvistus ja perässä korjattu versio. Luonnollisesti katsoin vain ensimmäisestä varausvahvistuksesta tiedot majapaikan sijainnista.

Lisäksi henkilö, jonka piti tulla avaamaan minulle ovi, oli unohtanut avaimen kotiinsa. Päädyin siis melkoiseen nälkäkiukun tilaan ennen kuin pääsin perille majapaikkaamme.

Onneksi asunto oli mukava, ja Lidl lähellä.

Alkuperäinen syy Berliinin reissulle oli Thirty Seconds to Marsin keikka! Menimme paikan päälle varmuuden vuoksi taksilla, koska päiväinen sekoiluni joukkoliikenteen kanssa aiheutti hetkellisiä traumoja. Enkä tietenkään halunnut missata keikkaa.

Mercedes-Benz Arenalla myytiin keikkajuomiksi mm. tuollainen pikkuinen 0,75 l olut! Edelleen ihmettelen, miten neiti J selviytyi koko keikan ilman, että kävi vessassa!

Epäselvä kuva, mutta ihana Jared Leto. ❤

Yleisössä heilui monta Thirty Seconds to Marsin lippua. Se näytti tosi kivalta! Yhdessä kohdassa yleisöön tiputettiin monta jätti-ilmapalloa.

Jaredin kanssa lavalle päässyt berliiniläinen tyttö halusi omistaa biisin kaikille ihmisille, jotka uskovat unelmiinsa ja seuraavat niitä. Se oli siinä mielessä koskettavaa, että juuri nuo ajatukset ovat minulle tärkeitä Thirty Seconds to Marsin musiikkia kuunnellessani. Juuri siksi Jared Leto on mielestäni erittäin inspiroiva ihminen. Hän osoittaa, että kun seuraa unelmiaan ja tekee töitä niiden eteen, voi saavuttaa ihan mitä vaan. Thirty Seconds to Mars on voimamusiikkiani.

Seuraavana päivänä metroasemalle kävellessäni näin makkaran! Tietenkin halusin mennä tarkemmin katsomaan, mikä tämä edessä siintävä makkara oli…

No. Makkaran ymmärrän aina ja erityisesti Saksassa, mutta joulupukki ja hehkuviini toukokuussa ovat ehkä vähän väärässä paikassa.

Siellä olisi päässyt myös kuumailmapallolennolle. Tai ei oikeastaan lennolle, koska kuumailmapallo oli kiinnitetty vaijerilla maahan, mutta yläilmoihin kuitenkin. En saanut ketään houkuteltua mukaani korkeuksiin, joten se jäi kokematta. Ehkä seuraavalla kerralla.

Mikäli sinua kiinnostaa, niin lisätietoja kuumailmapallosta on täällä:

https://air-service-berlin.de/en/welt-balloon/

Samaisessa paikassa oli myös Trabeja. Niilläkin olisi päässyt ajelemaan, mutta jätimme senkin väliin.

Mikäli sinua kiinnostaa, niin täältä löytyy tietoa: http://www.trabi-world.com/

Berliinin reissun toinen tarkoitus oli nähdä ystäviä. Neiti J ja Neiti N asuvat Saksassa, joten heitä ei mitenkään liikaa näe livenä. Netissä sen sijaan kyllä näkee. Siitä syystä ei tarvinnut turhaan kysellä kuulumisia, vaan siirryimme suoraan puhumaan kakkajuttuja.

Tähän liittyen: Aamiainen on päivän tärkein ateria. Me suosimme reissullamme kahta aamiaista. Ensimmäisen söimme majapaikalla ja toisen aamiaisravintolassa. Miksi tyytyä yhteen?

Kun kävelimme aamiaispaikalta pois, oli pakko pysähtyä ottamaan kuva tästä. Aika monimuotoinen konsepti: kaljaa, burleskia, live-musiikkia, disco ja porno-karaoke! Tästä paikasta saa siis varmasti kaiken, mitä ihminen vain keksii haluta.

Valitettavasti paikka oli tuohon aikaa suljettu.

Aamiaiselta kävelimme Biergarteniin. Berliinissä ei ollut ihan niin lämmin kuin olimme etukäteen olettaneet, mutta auringossa oli joka tapauksessa varsin kesäinen tunnelma.

Auringonvalon voi hyödyntää siten, että ottaa omituisia taidekuvia.

Tai sitten aurinkoa voi paeta pukeutumalla kokonaan huiviin.

Pöydän alle katsoessamme totesimme, että kukaan meistä ei ole korkokenkäihminen.

Tästä tuli mieleeni keskustelu, jonka kävimme Vappuna neiti E:n kanssa:

”Mä en ymmärrä, miten jotkut naiset voivat näyttää aina niin kauniilta ja freeseiltä. Itsellä on aina naama punainen ja meikit levinneet, kun pääsen paikan päälle.”

”No, he eivät varmaan kiirehdi viime tingassa pikakävellen 2 kilometrin päähän.”

”Niin, he käyttävät varmaan kuskia.”

”Niin tai taksia.”

Joo. Me tykkäämme kävellä. Tennarit toimivat siinä tarkoituksessa varsin hyvin.

Tämä liikennevalomies aiheuttaa minussa kerta toisensa jälkeen huvitusta.

Neiti J sai avopuolisonsa kautta diilattua meille bussiliput turistibussiin. Bussikierros oli kolmantena päivänä varsin sopivaa ajanvietettä. Olimme vain sen verran väsyneitä, ettemme jaksaneet jäädä missään pois ja lopulta alkoi nukuttaa vielä enemmän. Kätevä tapa kuitenkin nähdä Berliinin tärkeimmät nähtävyydet.

Neiti E totesi, että Berliini on yllättävän vihreä kaupunki. Se on ihan totta. Puistoja ja nurmikoita on paljon. Se on yksi asia, joka erottaa Berliinin muista Euroopan pääkaupungeista.

Ja erottuuhan se muutenkin. Graffiteja, joiden edessä hölmöillä, on paljon.

Berliiniä ei suotta ajatella stereotyyppisesti taitelijoiden ja hipstereiden unelmapaikaksi. Kyllä se sitä ihan oikeasti taitaa olla.

Minä olin viimeisenä iltana niin väsynyt, että kun muu seurue lähti tutustumaan jätti-mojitoihin, minä lähdin majapaikkaamme syömään irtokarkkeja.

Vähitellen yritän oppia, että myös lepääminen on tärkeää – oli sitten kotona tai reissussa.

Berliinistä tykkään joka kerta enemmän, joten tämä ei varmasti ollut viimeinen kohtaamiseni  kaupungin kanssa.

Lue myös matkavinkit:

7 +1 vinkkiä: Mitä Berliinissä kannattaa tehdä?

Hostellivinkki Berliiniin

Muita Berliinissä kirjoittamiani matkatarinoita:

Ensivaikutelmani Berliinistä: Ruma mutta persoonallinen

Berliini: Miten sujui juhannusaatto?

Berliini: Ei niin tyypillinen juhannuslauantai

Poseerauksia punaista graffitiseinää vasten

7 + 1 vinkkiä: Mitä Berliinissä kannattaa tehdä?

Beakers

1. Hyödynnä Berliinin ihanat aamiaispaikat.

Autan vähän valinnassa ja kerron kaksi hyvää vaihtoehtoa.

Ensimmäinen on Beakers. Siellä on kattava menu, josta saa valita itselleen sopivan kokonaisuuden. Aamiaisseurueemme tilasi mm. munakasta, omenapannukakkuja, hedelmäsalaattia, kuohuviiniä ja capuccinoa.

Breakfast, eggs

Aamiainen, munakas, pannukakut, appelsiinimehu, kahvi

Kuten kuvista näkyy, myös annosten ulkonäköön on panostettu. Lisätietoja Beakersista: http://www.beakers.de/en/about-us/

Spreegold

Toinen hyvä vaihtoehto on Spreegold.

Tosin alkuun täytyy varoittaa, että tässä aamiaispaikassa ei tunneta palvelua. Ruuat tilataan tiskiltä, juomat noudetaan omasta pisteestään ja ruuat haetaan vähän turhan pitkän odotusajan jälkeen omasta pisteestään. Siinä odottaessa oli suomalaisellakin hermot kireällä.

Mutta miksi tämä on silti hyvä vaihtoehto? No siksi, koska siellä on hyvä valikoima terveellistä ruokaa. Gluteenitonta leipää ei valitettavasti ollut, mutta siellä on useita vaihtoehtoja esimerkiksi paleo-ruokavaliota noudattaville.

Itse join jotain paleo-super-jääteetä ja tunsin oloni kovin hyväksi ihmiseksi! Lisätietoja Spreegoldista: https://www.spreegold.com/en/

Prater garten

2. Mene Biergarteniin eli ulos oluelle

Olut on yksi asia, joka Saksasta tulee ensimmäisenä mieleen. Kannattaa siis hyödyntää paikalliset kaljapuutarhat.

Bratwurst

Me olimme Prater Biergartenissa, joka oli kätevän kävelymatkan päässä Beakersista.

Olut ei ollut ainut vaihtoehto, vaan tarjolla oli myös viiniä. Niin ja tietenkin makkaraa! Minulle naurettiin, kun halusin makkarani ilman sämpylää. Itse lähinnä naureskelen tuolle sämpylälle. Sehän on vaan joku pidike, josta makkaraa pidetään kiinni!

Lisätietoja Prater Biergartenista: https://www.pratergarten.de/en/

3. Syö perinteistä saksalaista ruokaa tarjoavassa ravintolassa

Ihan jo siksi, että sisustus on näkemisen arvoinen!

Juuri tämän ravintolan ruokalista ei juurikaan puhutellut minua. Pihvi oli ihan ok, mutta parempaakin olen syönyt. Parasta annoksessa olivat nuo hauskat perunat!

Asiakaspalvelu oli asiakkaanmukaista! Neiti E pyysi lisää maitoa ja sitä hän sai – ihan niin paljon kuin vaan halusi.

En linkitä tätä ravintolaa, koska parempiakin vaihtoehtoja varmasti on.

4. Pukeudu hassusti!

Berliinissä voi omaksua itselleen ihan minkä identiteetin vain haluaa. Sillä ei ole merkitystä. Kaikki hyväksytään.

Yhdellä reissullahan minusta kuoriutui hyvin, hyvin syvälle piilotettu jalkapallofani!

5. Kävele ja katsele ympärillesi

Berliinin katukuva on täynnä kaikenlaista nähtävää ihan laidasta laitaan. Suosittelen ehdottomasti, että metrojen ja s-junien lisäksi kävelet paikasta toiseen. Silloin näkee kaupunkia ihan eri tavalla kuin joukkoliikennevälineissä istuessaan.

Gorki

Berliinissä on kiva nähdä, miten ihmiset kokoontuvat miltei mille tahansa nurmikolle hengailemaan – ja niitä nurmikoita on paljon!

Brlo beer olut

6. Käy Brlossa

Tämän vinkin luin Mondosta, ja tämä paikka on myös Berliinissä asuvan ystäväni yksi kantapaikoista. En ihmettele, miksi.

Maistoin heidän oluitaan maistelulaudan verran. Totesin, että heidän Berliner Weisse oli erittäin hyvää!

Fritz cola

Jäätelö

Sieltä saa myös paikallista cola-juomaa ja luomujätskiä! Niin ja toki ruokaa, joka ei ole ihan tavallista pubiruokaa. Lisäksi sisätiloissa on ravintola.

Yksi hieman ärsyttävä puoli on se, että kaikki nämä asiat pitää ostaa eri tiskiltä. Siksi kannattaakin oman seurueensa kanssa koordinoida tilauksia siten, että jokainen hoitaa kaikkien tilaukset yhdellä tiskillä ja toinen toisella. Tällöin kaikkien ei tarvitse erikseen jonottaa jokaiselle tiskille.

Miljöö on erittäin viihtyisä.

Lisätietoja Brlosta: http://brlo-brwhouse.de/en/

7. Mene puistoon!

Berliinissä on paljon puistoja, joissa paikallisetkin tykkäävät viettää aikaansa. Valitse itsellesi sopiva ja nauti.

+1 Mene sunnuntaina Mauerparkiin

Tälle aiheelle olen omistanut ihan kokonaisen blogipäivityksen. Lue se tästä.

Lisäksi:

Minulla on myös yksi majoitusvinkki, mikäli persoonallinen hostelli kiinnostaa. Lue se tästä.

Vieraskynä: Kohtaaminen irlantilaisen Jimmyn kanssa

 

Siinä se on, kirjelokerikossani arvopaikalla. Jimmyn kirje. Tai siis, minun kirjeeni Jimmylle. Paikallinen posteljooni Donegalin pohjoisosissa ei vain koskaan saanut toimittettua sitä Jimmylle asti. Kun kirjeeni olivielä matkalla, Jimmy siirtyi ajasta ikuisuuteen. Rauhallisesti nukkuessaan, näin kuvittelen, kotonaan.

Jimmyn kotikylä on juuri sellainen irlantilaiskylä, joita näkee elokuvissa tai tv-sarjoissa, eikä katsoja voi olla aivan varma, onko kyseessä käsikirjoittajien kokoama unelma kliseitä, vai todellinen paikka. Useamman bussinvaihdon jälkeen viimeinen etappi lähikaupungista huristellaan postiauton kyydissä. Tosin ”kaupunki” on tässä tapauksessa hieman venytetty käsite, sillä Killybegsissä on noin tuhat asukasta. Postiautossa vieressäni istuu maaseutua kylästä toiseen kiertävä pappi, sillä näillä karuilla nummilla ei jokaiseen kylään riitä omaa hengenmiestä. Loputtomien mutkien ja ”Ei tällaisia maisemia olekaan” -hetkien jälkeen auto pysähtyy tienristeykseen. Vasemmalle kaartuvan tien varressa on kourallinen taloja, oikealle johtavan tien varressa vielä vähemmän. Taustalla kohoaa vihreän ja ruskean sävyissä koreileva jylhä vuorenharju.

Majapaikkani on jossain kyläpahasen toisella puolella, korkeamalla rinteillä. Isäntä soitti postiautomatkan aikana, että turhaan lähtisin kävelemään yksikseni nummille, kun sääkin on mitä on – hän nappaisi minut kyytiinsä käytyään asioilla Killybegsissä. Voisin odotella ”Biddyn paikassa”. Hän kyllä tunnistaisi minut, pistäisin silmään kyläläisten keskellä tarpeeksi hyvin, hän nauraa luurin toisessa päässä.

”Biddyn paikka” on yksi kylän kolmesta pubista. Niiden lisäksi pääkadun varrella on postitoimisto, hautausmaa sekä suomalaisen perusärrän kokoinen ruokakauppa. Postiauto jatkaa matkaa. Kylänraitti on hiljainen. Kolmen lampaan lauma lampsii hitaasti keskellä tietä. Puren huultani, etten hihittäisi näylle. Nappaan rinkkani ja astun sisään Biddyn pubiin.

Olen kirjaimellisesti tupsahtanut amerikkalaiseen nostalgiannälkäiseen elokuvaan. Tuli lämmittää turvetakassa, paikalliset äijänturjakkeet istuvat tweedlätsät päässään. Ikkunoista siivilöityvä valo tekee paikasta leppoisan. Lämpimän ja pehmeän. En ole ehtinyt ovelta askeltakaan, kun käsivarteeni nappaa kumara, lähes hampaaton ja tuikkivasilmäinen vanhus. ”Ah but you look like you could use a dance!”, mies lohkaisee. Aksentti on niin paksua, että lauseen varsinaisen sisällön joudun suurimmaksi osaksi päättelemään. Vastausta ei odotella, sillä minua pyöritetään jo puulattialla ympäri. Ikäisekseen mies on yllättävän ketterä.

Saan jotenkin toppuuteltua isommat tanssit, ja tilattua oluen. Vanhus esittäytyy Jimmyksi. Hän kertoo olevansa entinen tweedinkutoja; ammatti lähestulkoon rampautti hänen kätensä. Nivelrikkoiset sormet ovat vääntyneet kivuliaan näköiseen asentoon, mutta Jimmy kohauttaa olkapäitään. Menneet ovat menneitä. Enemmän häntä kiinnostaa, mitä teen heidän kylässään keskellä syksyä. Turistit kun käyvät täällä kesäisin, viikkoja aiemmin. ”Olet ainoa ulkopuolinen täällä nyt”, Jimmy nauraa.

Ehkä juuri siksi Jimmy adoptoi minut seuraavaksi seitsemäksi päiväksi. Perheensä viimeinen mies huolehti minusta kuin omastaan. Asetuttuani taloksi lähden muutaman päivän kuluttua päivävaellukselle läheiseille rinteille. Kuten niin usein Irlannissa, upea aurinkoinen sää muuttuu nopeasti ja huomaan seisovani poluttomalla nummella hernerokkasumussa. Kättä pidemmälle on vaikea nähdä, ja harvakseltaan ripotellut opaspaalut ovat näkymättömissä. Koitan päätellä reittiä mudassa nipin napin erottuvien vanhojen kengänjälkien perusteella, satunnaisten lampaiden määkiessä kauempana, jossain sumun keskellä.

Kun lopulta löydän takaisin kylään johtavan polun ja laskeudun kohti asutusta, Jimmy seisoo ensimmäisten rakennusten kohdalla vastassa. ”Olitko sinä juuri nyt tuolla ylhäällä”, hän kysyy ja osoittaa kohti nummia. ”Tässä säässä? Nyt tarvitset kuumaa viskiä”, hän jupisee, ja taluttaa minut takaisin Biddy’siin.

Viikko kuluu kuin siivillä. Päivisin kiipeilen ja kompuroin rinteillä, iltaisin istun Biddy’sin penkeillä, paikallisia muusikoita kuunnellen ja Jimmyn seurasta nauttien. Nauran ja tanssin. Viimeisenä iltana pubi on ammuttu täyteen. Musiikki soi, olut virtaa ja minä mietin, miten maltan nousta aamulla postiauton kyytiin. Jossain vaiheessa iltaa Jimmy muuttuu oudon vakavaksi. Hän kertoo piipahtavansa kotonaan, mutta vannottaa, etten lähde nukkumaan ennen kuin hän palaa.

Tultuaan takaisin hän istuu viereeni ja sujauttaa nopeasti käteeni jotain. ”Älä näytä tätä muille, kylän naiset rupeaisivat vain juoruamaan.” Kourassani on ruskea kirjekuori, jonka päällä on Jimmyn nimi ja osoite, vanhan miehen horjuvalla käsialalla kirjoitettuna. ”Kun pääset kotiin, kirjoita minulle, niin tiedän että olet turvassa”, Jimmy vannottaa kuiskaten. Seuraavaksi hän ojentaa oljenkorsista ja mustasta sähköteipistä kootun ristin. ”Tämä on Pyhän Brigidin risti. Hän on matkaajien suojeluspyhimys. Tein tämän sinulle, pidä risti repussasi, niin Brigid suojelee sinua aina”, Jimmy selvittää. En tiedä, mitä sanoa. Yritän kiittää, mutta pala kurkussa painaa minut mykäksi. Pubi sulkee lopulta ovensa. Jimmy lähtee kotiinsa, minä kävelen majapaikkaani taskulamppuni kanssa. Välillä sammutan sen, ja katson niska kenossa upeaa tähtitaivasta pimeyden keskellä.

En enää näe Jimmyä. Aamun postiauto vie minut takaisin isompiin kaupunkeihin, ja lopulta viikon kuluttua kotiin. Kirjoitan hänelle heti kotiinpäästyäni. En koskaan saa vastausta. Alkuun olen pettynyt. Lopulta viikkojen ja kuukausien kuluttua ajattelen, että ehkäpä Jimmylle vain riitti tieto siitä, että Pyhä Brigid saattoi minut turvallisesti kotiin.

Sitten saan Suomen postilta virallisen kirjeen.

Sen sisällä on Jimmyn kirje, ja kuoren päällä on Irlannin postin vaaleanpunainen tarra. ”Palautetaan lähettäjälle. Vastaanottaja menehtynyt.” Kirje oli saavuttanut Jimmyn kylän, muttei enää Jimmyä. Irlantilaisposti palautti sen Suomeen, jossa Posti puolestaan odotti lain vaatiman ajan, ennen kuin avasi kirjeeni ja löysi kirjeessä olevan osoitteeni. Lopulta kirje saavutti taas minut. Jos olisin tajunnut kirjoittaa osoitteeni kuoreen, kirje olisi palautunut minulle nopeammin.

Lasken päiviä ja vertailen aikajanoja.

Jimmy on kuollut vain päiviä lähtöni jälkeen.

Aion palata vielä Jimmyn kylään. Kylän hautausmaa ei ollut kovinkaan iso. Löydän kyllä hänen hautansa.

Jimmyn tarinan kirjoitti: Siobhán