Lentäminen: 10 vinkkiä, miten nautit lentomatkustamisesta!

IMG_4039

Jos minulta kysytään lempimatkustusmuotoani, en osaa vastata. Tavallaan inhoan sanontaa: ”Ei se määränpää vaan se matka” Kärsivällisyys ei ole hyveeni, joten usein haluaisin vain olla jo perillä – ilman sitä matkaa. Tämä pätee sekä matkustamiseen että uusien asioiden oppimiseen.

Kuitenkaan elämä ei ole sellaista, että voisi rynnätä alusta päämäärään, vaan välillä on pitkiä tai lyhyitä matkoja. Minulle tekee kyllä hyvää se, että hengähdän. Koko ajan ei ole pakko suorittaa. Tästä syystä ainakin yritän välillä ajatella, että paikasta toiseen siirtyminen on aikaa, josta voi nauttia. Se on aikaa, jolloin voin rentoutua.

IMG_1616

Kuitenkaan minulla ei varsinaisesti ole lempimatkustusmuotoa. Lentäminen on kätevää, koska siten pääsee nopeasti paikasta toiseen. Toisaalta lentokentällä jonottaminen ei ole lempipuuhaani, enkä pysty sulkemaan lentomatkustamisesta aiheutuvia ympäristöhaittoja mielestäni.

Lisäksi lentokentällä tuntuu välillä siltä, että siellä siirrytään hikisenä jonosta toiseen. En oikeasti ymmärrä, miten jotkut ovat siellä niin freesejä ja laittautuneita! Lisäksi jokainen edessä oleva ihminen tuntuu lentävän ensimmäistä kertaa ja tunaroi jossain.

Suosikkiärsykkini on se ihminen, joka alkaa matkalaukkua jättäessään tyhjätä sieltä tavaraa, kun laukku painaa liian paljon. C’moon! Ei ole pakko ottaa niin paljon tavaraa mukaan – tai sitten siitä voi kiltisti maksaa. Lisäksi aina jollekin tulee yllätyksenä, että nesteet täytyy laittaa pieneen pussiin.

Jos haluat säästää ruumalaukun hinnan, niin kurkkaa vinkkini käsimatkatavaroiden pakkaamiseen!

IMG_1615
IMG_4046
IMG_4049

Mutta niin ne kivat asiat ja vinkit!

Kymmenen vinkkiä, miten nautit lentämisestä:

  1. Ykkösasia on mukavat vaatteet! Esimerkiksi Lidlin jooga-housut toimivat mainiosti. Lentokoneessa on ahdasta, joten et halua, että olosi tuntuu vaatteidenkin vuoksi ahtaalta. Sukkahousut ovat ehdoton nou nou, koska ne sekä kiristävät että kutittavat.
  2. Tilaa samppanjaa tai kuohuviiniä heti koneen noustua ilmaan. Siitä tulee tunne, että on irrottautunut arjesta ja voi rentoutua. Lisäksi samppanja lentokoneessa on ajatuksena niin överi, että sen toteuttaminen ilahduttaa jo itsessään.
  3. Lue tai kuuntele kirjaa. Lentomatkalla olet pitkän aikaa paikoillasi, joten siinä on kerrankin aikaa syventyä kirjaan kunnolla.
  4. Tee lennolle chian siemenistä chia-geeliä (puoli litraa vettä ja kaksi teelusikallista chian siemeniä). Se nesteyttää kehoa pikkuhiljaa sisältäpäin.
  5. Muista juoda vettä, koska lentokoneessa kuivuu helposti.
  6. Lataa puhelimeen musiikkia, jota kuunnellessa tulet hyvälle tuulelle. Vaihtoehtoisesti rauhallinen musiikki auttaa nukahtamaan.
  7. Ota mukaan unimaski, jotta voit piiloutua lentokoneen valoilta.
  8. Ota mukaan niskatyyny. Se on oikeasti aika paljon kivempi kuin retkottava niska!
  9. Lataa kännykän offline-tilaan sarjoja tai elokuvia. Tällöin et ole lentokoneen tarjonnan varassa. Ei ole meinaan kauhean kiva huomata, että jostain sarjasta on tarjolla ykköskauden jaksot 4-6. Kuka muka aloittaa sarjan katsomisen jaksosta 4?
  10. Ota etukäteen selvää, tarjoillaanko lennolla ruokaa. Jos tarjoillaan, tilaa se etukäteen. Silloin ei tarvitse enää lennolla miettiä asiaa. Ellei koneessa tarjoilla ruokaa, ota ehdottomasti mukaan eväitä. Et halua kokea nälkäkiukkua lentokoneessa. Usko pois, se on kamalaa!

Extra-vinkki: Muista katsella koneen ikkunasta ulos. Välillä näkyy upeita maisemia ja välillä saattaa nähdä upean auringonnousun.

IMG_1617

Valitse lento aikataulun tai palveluiden perusteella

Vaikka edullisimman lennon valitseminen saattaa tuntua houkuttavalta, kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään asiaa. Edullisissa lennoissa on usein lentokoneen vaihto ja pitkä odotusaika, mikä tarkoittaa sitä, että vaihdon aikana täytyy syödä lentokentällä. Se ei ole koskaan erityisen edullista, joten lennolle tulee sitä kautta helposti lisähintaa. Lisäksi edullisimpien lentojen lähtö- ja saapumisajat saattavat olla niin hankalat, että joutuu julkisen liikenteen sijaan jatkamaan lentokentältä matkaa taksilla. Näin saattaa siis kuluttaa lennon hinnassa säästetyt rahat ruokaan ja taksimatkaan.

Lentokoneissa on hyvin erilaisia palveluita. Palvelut saavat suuremman merkityksen pitkillä lennoilla. Itse arvostin kovasti sitä, että Norwegianin lennolla Lontoosta Los Angelesiin oli valaistus, jonka väitettiin vaikuttavan siihen, ettei tule jet lagia. Siellä oli miellyttävä olla ja nukkua. Sen lisäksi lennolla oli tuolin edessä kuvaruutu, jonka kautta pystyi tilaamaan tarjoiluja. Lentoemäntien ei tarvinnut kulkea kärryjen kanssa edestakaisin, ja matkustajat saivat tilata mitä halusivat koska halusivat.

Icelandairin lennolla Seattlesta Reakjavikiin oli mahdollisuus ostaa maksullinen internet-yhteys. Se oli miellyttävää ja viihdyttävää. Toisaalta sitä voi kyllä miettiä, olisiko kuitenkin hyvä olla edes ne tunnit ilman nettiä.

Lopulta asenne ratkaisee. Ehkä se matka on joskus hyvä – ei pelkästään se määränpää.

Published by

14 thoughts on “Lentäminen: 10 vinkkiä, miten nautit lentomatkustamisesta!

    1. Joo, se on aika hassua myös, miten väsyttävää paikasta toiseen siirtyminen on, vaikka ei periaatteessa tee muuta kuin istuu paikallaan. Sen olisin voinut vielä lisätä pitkien lentojen huomioihin, että Aeroflotilla ei tarjoiltu Moskova-Kuuba-lennolla lainkaan alkoholia. Sen sijaan heiltä sai tossut ja unimaskin. 🙂

      Tykkää

  1. Samppanja lennolla on kyllä luksusta. Joskin muistan erään Bangkok-Helsinki -lennon, jolla samppanjan ja kahvin juotuani olin juuri lähdössä vessaan turbulenssin alkaessa. Vatkausta jatkui kaksi tuntia. Lopussa olo oli jo aika tuskainen. 🙂 Silloin ei kyllä naurattanut.

    Mainioon listaasi lisäisin mukaan otettavaksi hyvät vastamelukuulokkeet. Kun niitä on kerran kokeillut lennolla, ei enää kykene matkustamaan ilman. On paljon helpompi päästä uneen, kun kuulokkeet suodattavat taustamelun pois. Ja vaikka ei nukkuisikaan, on hiljaisuus silti parempi kuin häly.

    Tuo nukahtamisessa auttava musiikki on aika henkilökohtaista. Minä nukahdan parhaiten, kun kuuntelen tömäkkää metallia. 🙂 Rauhallisen musiikin suhteen olen hyvin nirso, sellainen usein ahdistaa.

    Tykkää

    1. Apua, mikä vessakokemus!
      Millaiset on vastamelukuulokkeet? Onko ne erilaiset kuin tavalliset korvakuulokkeet? Örinämetallilla uneen? No, mut kaikilla on omat musiikkinsa. 🙂

      Tykkää

      1. Vastamelukuulokkeet tuottavat korviin kuulokkeiden ulkopuolisen äänimaiseman kumoavaa ääntä. Menetelmä toimii erinomaisesti tasaiseen taustahälyyn, kun vaikkapa lentokoneessa kuuluvaan huminaan. Se katoaa lähes täysin. Kuulokkeilla voi kuunnella musiikkia, joka toki kuuluu paremmin, kun häly ei häiritse. Niitä voi kuitenkin käyttää myös kuulosuojaimien tapaan. Pelkkä vastamelutoiminto päällä ne vain hiljentävät ympäröivän hälyn. Tämä on ihan superkätevää, jos haluaa nukkua lentokoneessa ilman musiikkia. Voittaa korvatulpat ylivoimaisesti. Korvan päälle tulevat mallit ovat lisäksi korvakäytävään tungettavia huomattavasti miellyttävämmän tuntuiset.

        Tykkää

  2. Aronin vinkkaamat vastamelukuulokkeet on meillä ollut ties kuinka kauan ostoslistalla. Pitäisi kyllä joskus saada hankittua, olen niin monelta kuullut kehuja.

    Minusta lentäminen yksin tai aikuisseurassa on ihan ok. Onhan se vähän välttämätön paha, mutta varsinkin kohteeseen mennessä se on osa sitä rituaalia. Jännitys kutkuttelee vatsanpohjassa ja odottaa jo reissua. Kotiinpäin onkin sitten ankeampaa.

    Mutta nykyisin, kun reissussa on kaksi alle kouluikäistä lasta… en voinut muuta kuin räjähtää nauruun vinkkilistasi luettuasi! Siis ei siinä ollut mitään vikaa, mutta lapsellisille suurin osa noista on todella suurta luksusta. Täytyy tunnustaa, että tulevan Japanin matkan lentoja odotan jo innolla. Ollapa nyt yksin 10 tuntia! Voi katsoa vaikkapa elokuvia! Nukkua! Syödä rauhassa! Lukea! Aijai, en malta odottaa… On se Japanikin varmaan ihan kiva. 😀

    Tykkää

  3. Hyviä vinkkejä! Noita Aronin mainitsemia vastamelukuulokkeita haluaisin testata! Olen joskus miettinyt sellaisten hankkimista, mutta se on sitten jäänyt kun ei ole vielä tullut mitta täyteen koneen hälyä. Vaikka toisinaan tavallisilla nappikuulokkeilla kuunnellessa ei meinaa oikein kuulla musiikkia koneen huminan takia.

    Lentomatkustaminen tosiaankin vaatii aika paljon jonottamista ja odottamista, mihin ei auta muu kuin rento asenne. Mulla kylläkin kiristää pinnaa turvatarkastuksessa, kun ihmiset ei osaa siinä jonottaessa ottaa sitä nestepussukkaa ja läppäriä esille, vaan alkaa kaivaa niitä vasta siinä hihnalla.

    Tykkää

    1. Mietin myös, että ne kuulokkeet voisivat tuoda välillä työrauhaa myös avokonttorissa työskennellessä. Olisi siis muukin tarve kuin matkustaminen. 🙂

      Sepä se, että pitäisi olla rennosti jonossa, mutta jotenkin sitä on aina hermostunut, että ehtiikö ajoissa, kun jono kulkee hitaasti. Ja sitä miettii aina, vaikka olisi miten paljon aikaa. Hölmö ihminen. 🙂 Se on kyllä hassua, että vaikka on aikaa jonottaes valmistautua turvatarkastukseen, niin joillekin se tilanne tulee silti aina yllätyksenä.

      Tykkää

  4. Juu ei ole matka päämäärää tärkeämpi, jos tarkoitus on siirtyä lentämällä paikasta A paikkaan B. Ei ole lentäminen lempipuuhaa minullakaan, mutta kätevää se on. Jotenkin siihen on tullut oma rutiininsa. Pakkaan mukaan samat kamat, lennän aika usein samoissa mukavissa vaatteisssa ja huolehdin, ettei tule nälkä. Niillä pärjää, vaikka tuskaista sillipurkissa kökkiminen onkin.

    Tykkää

    1. Jep! 🙂 Kauheinta on silloin, kun on tosi väsy, eikä millään saa nukuttua. Mulla ainakin tulee silloin tosi levoton olo, enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin kellon tuijottamiseen ja sen miettimiseen, että koska olen perillä.

      Tykkää

Jätä kommentti