Toukokuussa on ollut oikeina aikoina kesä!

Tiedän nykyään olevani yksi suurimpia säävalittajia. Lempiasiani, josta Suomessa valitan, on sää.

Sen jälkeen, kun olin kaksi ja puoli vuotta sitten  pari viikkoa Kuubassa lokakuun lopussa ja tulin sieltä takaisin suoraan Suomen kaameimpaan aikaan – marraskuuhun – on Suomen talvi tuntunut todella vastenmieliseltä. Inhoan kylmyyttä, mutta erityisesti inhoan sitä pimeyttä. Tuntuu kuin se lamaannuttaisi ja mieluusti jäisi talviunille peiton alle.

Säästä valittaminenhan on myös todella typerää touhua! En minä voi valituksella vaikuttaa siihen, sataako toukokuussa räntää vai ei. Niin kauan kuin valitsen asua tässä maassa, täytyy yrittää ajatella myös niitä hyviä hetkiä, jolloin aurinko paistaa ja on valoisaa.

Ja onhan niitä hyviä säähetkiä ollut juuri oikeaan aikaan! Vappu on lempijuhlani. Näytti pitkään siltä, että on todennäköisempää, että sataa räntää kuin paistaa aurinko. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaan sain istua ja maata Vartiovuorenmäellä Vappupäivänä monta tuntia. Kuvia ei tästä mässäilyjuhlasta tullut edes otettua, mutta muistan kesän ensimmäisen päivän auringon ihollani.

Toinen lämmin kesäpäivä oli viikko sitten perjantaina. Kaikki suuntasivat silloin ensimmäistä kertaa terassille, mutta minä pakotin itseni jäämään sisälle. Olin matkustanut viikon paikasta toiseen, joten rauhoittuminen teki hyvää. Päätin juhlistaa kesän alkua ostamalla mansikoita. Mansikat olivat matkustaneet Hollannista, ja ne olivat maukkaita.

Koska terassilla istuminen oli jäänyt väliin, lähdin reippaasti kävelemään lauantaina ulos. Olen asunut Martissa nyt puoli vuotta, mutta talvella ei ole hirveästi tullut käveltyä lähikauppoja pitemmälle. Olenkin viime päivinä huomannut ilokseni, että täällähän on todella paljon kivoja kallioita, joihin pääsee kiipeämään. Kallioilla voisi hyvin istua piknikillä ja katsella lähiseudun talojen kattoja.

Alkukesä on mielestäni kesän parasta aikaa. On ihanaa, miten luonto alkaa vihertyä, rehevöityä ja valmistautua Juhannukseen. Siinä tulee ihan taianomainen olo, kun kävelee ulkona ja katselee luonnon heräämistä.

Olen iloinen, että Uittamon kalliot ovat kävelymatkan päässä. Meren tuijottaminen on aina yhtä ihanaa ja terapeuttista. Joskus ajattelin, että unelmaelämässäni kirjoitan samalla, kun tuijotan merta. Nyt ajattelen, että unelmaelämässäni asun asunnossa, jonka olohuoneen ikkunoista ja terassilta näkee merelle. Joskus sitten, kun olen iso ja rikas.

Rannalla uiskenteli yksinäinen joutsen. Ihmettelin, mihin se on kumppaninsa jättänyt tai hukannut. Ehkä sekin tutkii maailman vesistöjä yksikseen ja yrittää löytää ennen kaikkea itsensä.

Vaikka Suomessa olisi päivällä lämmin, harvoin on lämmin enää yöllä. Viime viikonloppu oli siinä mielessä erikoinen, että kesämekolla tarkeni hyvin tallustella vielä yöllä kotiin.

Se on outo tunne, kun kotiin kävellessä huomaa auringon jo kurkistelevan pimeyden takaa.

Yksi kesän parhaista puolista on se, että voi pukeutua kesäisiin mekkoihin!

Toinen kesän – ja elämän ylipäätään – parhaista puolista on ruoka. Grillikausi avattiin eilen – Martissa tietenkin! Useaan kertaan puhuimme eilen siitä, miten hienoa on asua juuri Martissa. Tämä on turkulainen tapa asua kaupungin ulkopuolella, vaikka asuukin ihan lähellä keskustaa. Puutaloasuminen on todella jees!

Alkukesä on tosiaan lempivuodenaikani. Sen vuoksi olen hieman haikealla mielellä sen suhteen, että lähden juhannuksena kuukaudeksi Yhdysvaltoihin. Toisaalta alkukesä on silloin ohi, enkä tällä hetkellä juuri mitään muuta odota niin paljon kuin, että saisin jo lähteä. Odotukset ovat korkealla. Lentokoneen noustua korkeuksiin laitan 30 Seconds to Marsin City of Angelsin soimaan ja elän vain sitä hetkeä.

Sisilia: Operaatio: mehän kiivettiin Etnalle!

Hästäg #mehänkiivetäänetnalle oli legenda jo syntyessään, mutta sitä emme tienneet, miten monta vastoinkäymistä meillä oli ennen kuin pääsimme toteuttamaan sen. Vastoinkäymisiin kuului mm. lennon peruuntuminen ja se, että Neiti E:n ääni ei toiminut juuri lainkaan koko matkan aikana. Hyvin hän kuitenkin pärjäsi etupenkillä.

Alkuperäinen tarkoitus oli oikeasti kiivetä Etnalle kävellen. Etna-rouva päätti kuitenkin purkautua meidän matkan aikaamme – tietenkin. Totesimme siis, että on paljon parempi mennä opastatulle retkelle kuin itse koittaa löytää sopivia kävelyreittejä.

Suomessa uutisoitiin shokkiotsikoilla, miten Etna sylkee kuumia kiviä ihmisten päälle. No niin se varmaan sylkikin, jos ehdoin tahdoin meni aktiiivisen kraaterin lähelle. Meitä alkoi ensin huvittaa ja sitten myös ärsyttää kaikki varoitteluviestit, joita Suomesta saimme. Emme me nyt niin tyhmiä kuitenkaan olla, että menisimme kuuman laavan keskelle tanssimaan. No mutta, onhan se hyvä, että ihmiset ovat huolissaan! Tämä kertoo vaan taas yhtä tarinaa siitä, millaista shokkiuutisointi on. Etnan purkautumisesta ei olisi varmasti edes uutisoitu, jos paikan päällä ei olisi sattunut olemaan toimittajia.

 Paikallisille Etnan purkautuminen oli täysin normaalia. Oppaamme sanoikin meille heti ensimmäisenä, että olemme onnekkaita, koska Etna-rouva puhuu meille. Etna on aktiivinen tulivuori, ja jos se on ollut pitkään hiljaa, se alkaa jälleen kommunikoida. Ihan kuin muutkin naiset. Siihen Etnan alla olevat ihmiset ovat täysin tottuneet. Opas painotti moneen kertaan, että Etna on nainen. Nainen on Italiassa tärkeä, joten tähän tulivuoreen sisilialaisilla on erityinen suhde. Milla Magian kautta tutuksi tullut Vesuvius puolestaan on mies.

Talvella Etnan rinteillä voi lasketella. Loppusyksystä on mahdollisuus, että sisilialainen käy aamulla Etnalla laskettelemassa ja menee illalla mereen uimaan. Ilmasto sallii molemmat harrastuksen samaan aikaan. Tämän kuultuani ajattelin jälleen kerran, että Italia on upea.

Tulivuori on vaikuttava luonnonvoima. Kukaan ei sano Etnalle, koska hän saa purkautua. Hän tekee sen juuri silloin, kun haluaa. Tulivuoren koko ei ole pysyvä, vaan se saattaa kasvattaa kokoaan laavalla tai luomalla itseensä pieni vuoria. Paikallisetkin ymmärtävät sen, että Etna tekee, mitä haluaa. Sen vuoksi Etnan rinteille rakennetut turistirakennukset mm. laskettelukeskuksen yhteydessä on rakennettu puusta. Jos Etna päättää syöstä laavaa, rakennukset palavat tuhkaksi ja tilalle voidaan rakentaa uudet. Niin se vain menee. Luonto määrää, ja ihminen kumartaa.

Tulivuoren laava on erilaista. Osa laavasta on tosi kevyttä. Osa on tosi hienojakoista ja sen päällä voisi vaikka kävellä. Osa sitten tosi karkeaa ja siitä sisilialaiset käyttävätkin nimitystä ”a-au”, koska kävely laavan päällä sattuu.


Neiti E on valmiina valloittamaan luolan!

 

Kävimme pienessä luolassa Etnan sisällä. Laavapeltojen sisällä on paljon luolastoja, mutta suurin osa niistä on sellaisia, joihin ei pääse sisälle. Tämäkin luola oli sellainen, jossa oli mahdollista käydä vain vähän matkan päässä suuaukolta. Kauempana ammotti suuri rotko, jossa Etna olisi imenyt matkaajan sisäänsä. Niin on myös valitettavasti käynyt jonkun itsenäisen matkustajan päättäessä lähteä tutkimaan luolaa varoituksista huolimatta pitemmälle. Se oli surullinen muistutus siitä, miten tärkeää on noudattaa turvallisuusohjeita ja tuntea paikka, jossa on kulkemassa.

Maisema Etnan rinteillä oli karua – lopputalvesta vielä kesää karumpaa. Lumi oli suurimmaksi osaksi jo sulanut, mutta kesä ei ollut vielä tuonut vihreyttä kasveihin.

 Kaupunkiin palattuamme nautimme eväät aperol spritzin kanssa.

 Loppujen lopuksi: Mehän kiivettiin Etnalle!