Mitä tapahtui dieetilleni?

Olen vältellyt tämän aiheen pariin palaamista. Epäonnistumisista ei ole kiva puhua. Sunnuntait ovat kuitenkin rehellisyyden ja ahdistuneisuuden aikaa. Lisätään tuskaa kaivamalla tämäkin haava auki. Tavoitteeni oli mahtua tavoitefarkkuihin ja hankkia napakoru, kun täytän 30. Sitä ei koskaan tapahtunut. Terveellisen elämän tielle tuli kesä, Ruisrock, matkat, stressi, kiire ja milloin mikäkin tekosyy tai ihan oikeakin syy.
Ei terveellisen ruokavalion opettelu kuitenkaan turhaa ole ollut. Syön nykyään todella paljon terveellisemmin kuin koskaan aiemmin. Tiedän, mikä minulle sopii ja mikä ei. Vuosia ongelmanani olleet vatsavaivat ovat suurimmaksi osaksi historiaa. Syön enemmän marjoja ja vihanneksia kuin koskaan. Aloitan jokaisen arkiaamun smoothiella, jossa on mm. pinaattia, pellavansiemenrouhetta, marjoja, macaa ja raakakaakaota. Syön myös lounaaksi aina salaatin. Tämän ansiosta olen yleensä päivisin pirteä.
Opin myös sen, että salitreenaaminen ei ole minulle oikea liikuntamuoto. En vain pidä siitä. Salin jälkeen oli aina mukava olo, mutta ei koskaan treenin aikana. Se vaan tuntui lähinnä tuskaisalta kidutukselta. Haluan kuitenkin käyttää vapaa-aikani sellaisten asioiden parissa, jotka eivät tunnu kidutukselta. Tanssiminen on aina ollut nautinto. Juoksemisestakin opin nauttimaan. Viime viikolla kiskoin lenkkitossut parina iltana jalkaani. Haluan löytää liikunnasta ilon uudelleen. Pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan. Ensi viikolla menen pitkästä aikaa kiipeilemään ja kokeilen capoeiraa.
Elämässä on tärkeä löytää tasapaino asian kuin asian suhteen. Terveellisen ruuan ja herkkujen pitää olla elämässä järkevässä suhteessa. Samoin liikunnan ja bilettämisen. Mieli ja kroppa kertovat, koska tasapaino on hyvä ja koska huono. Terveellinen elämä on kuitenkin loppujen lopuksi koko elämän pituinen matka eikä mikään puolen vuoden dieetti.

Loch Nessiä etsimässä!

Tämä on tarina siitä, miten kaksi naista etsivät Loch Nessiä. En nyt tarkoita sitä hirviötä. Tarkoitan sitä järveä. Loch Nessin hirviö on mielestäni aika erikoinen juttu. Miten sen legenda on voinut elää niin pitkään, vaikka käytännössä hirviöstä ei ole mitään todisteita? Suurin kysymys on kuitenkin se, että miksi sitä kutsutaan hirviöksi? Mitä pahaa se on koskaan kenellekään tehnyt?
Kun suunnittelimme Skotlannin lomaa, halusimme olla suunnittelematta etukäteen juuri mitään. Molempien arkielämä on ihan tarpeeksi aikataulutettua ja täynnä suunnitelmia. Loman täytyy olla suunnittelematonta. Sen verran kuitenkin suunnittelimme, että neiti E halusi välttämättä mennä Loch Nessille. Itseäni ajatus ei suuremmin kiehtonut, kun ajattelin sen olevan täynnä turisteja. Suostuin kuitenkin ja katsoin kartasta sattumanvaraisesti jonkun paikan läheltä Loch Nessiä, jossa voisimme majoittua. Päädyimme Aviemoreen. Ihan siis vain kartasta katsoin, että tuo paikka näyttää kivalta, mennään sinne. Suosittelen tätä toimintatapaa. Aviemore osoittautui varsin ihanaksi paikaksi.

Aviemoressa kävimme ensimmäiseksi turisti-infossa kysymässä, miten pääsisimme Loch Nessille. Ystävällinen setä kertoi meille, että meidän täytyy ottaa bussi Invernessiin. Invernessissä järjestetään pieni risteily Loch Nessille. Hän katsoi meille aikataulutkin valmiiksi. Päätimme toimia hänen ehdotuksensa mukaan.
Emme kuitenkaan varanneet paikkaa risteilylle. Ei oikeastaan edes tullut mieleen varata sitä. Hyppäsimme turisti-infon miehen suosittelemaan bussiin. Invernessin bussiasemalla marssimme risteilyä myyvän yrityksen tiskille ja totesimme, että haluamme osallistua sinne. Nainen tiskin takana totesi, että risteily on täynnä. Meillä ei ollut mitään varasuunnitelmaa! Kysyimme, miten pääsemme järvelle. Meille neuvottiin, että voimme mennä paikallisbussilla.
Juoksimme paikallisbussiin, joka oli juuri lähdössä. Harmittelimme sitä, että olimme varanneet aikaa reissulle vain pari tuntia – juuri sen risteilyn aikataulun mukaan. Paikallisbussi jäi seisomaan nostetun sillan taakse melkein puoleksi tunniksi. Olimme hermostuneita. Onneksi mukana oli suklaata. Suklaa pelastaa.
Meille oli ehdotettu, että jäisimme pois pysäkillä, joka on ennen Loch Nessin linnaa. Tällöin voisimme kävellä kivan reitin linnalle. Hyppäsimme pois bussista ja selvitimme, mihin suuntaan meidän olisi käveltävä. Olimme hieman kauhuissamme siitä, että ehtisimmekö takaisin ajoissa, koska suunnittelemamme bussi oli viimeinen bussi Aviemoreen, eikä paikallisbussien aikatauluihin voinut ilmeisesti luottaa.
Marssimme kartasta katsottua reittiä eteenpäin. Emme nähneet Loch Nessiä missään. Mietimme, pitäisikö meidän kääntyä takaisin ja palata Invernessiin. Totesimme kuitenkin: ”Me ollaan tänne tultu sitä Loch Nessiä katsomaan, joten mehän emme lähde minnekään ennen kuin olemme sen nähneet!” Marssimme eteenpäin ja olimme epätoivoisia. Neiti E syyllisti minua siitä, kun en ollut halunnut ottaa viiniä mukaan. Suurin virhe koko reissun aikana!
Lopulta näimme Loch Nessin! Sen jälkeen uskalsimme jälleen hengittää. Olimme saavuttaneet määränpään! Ilma oli kaunis ja järvi oli kaunis! Olisi tehnyt mieli pysähtyä syömään eväitä näkymän ääreen. Emme kuitenkaan uskaltaneet, koska emme tienneet, miten kaukana linna on. Meidän olisi kuitenkin ehdittävä siihen viimeiseen bussiin.
Linnan raunioille päästyämme tajusimme, että sisäänpääsymaksu oli seitsemän puntaa. En suostunut maksamaan sitä. En pidä siitä, että rahastetaan luonnonnähtävyyksistä. Luonto kuuluu meille kaikille! Niinpä söimme eväämme parkkipaikalla.
Vaikka olimme alussa kiroilleet sitä, että miksi ihmeessä emme menneet suoraan linnalle, kun aikaa oli muutenkin vähän, totesimme lopussa, että se oli parempi vaihtoehto. Saimme kävellä todella kaunista reittiä Loch Nessille. Näimme järven paremmin kuin, jos olisimme suoraan tulleet linnalle. Tällöin olisimme myös varmasti maksaneet sen seitsemän puntaa, että pääsemme näkemään koko järven kauneuden.
Ja kyllä, ehdimme myös bussiin ja pääsimme takaisin Aviemoreen. Loch Ness oli aivan erilainen kuin kumpikaan meistä oli kuvitellut. Se oli iso ja kaunis. Turisteja näkyi todella vähän.